Toini sanoi megafoonin välityksellä Lyylille että idioottisisarukset Selma ja salme
voisivat Linnean avustuksella hieman toppuutella Kaisaa joka kävi
ylikierroksilla ja hakkasi lekalla seinää.
Raakel ja Ester säpsähtivät talon tärinästä, korjasivat luunsa kuusysistä ja
suunnistivat sukkahousut puolitangossa EXITIIN osastolla viisi.
Enkö kelpaa enää lessuillekaan? Kiljui Irene, ja avasi reitensä valtavaan luolaan
josta muinoin olivat putkahtaneet esiin Lauha ja Rauha.
He saivat naimattomuuden armolahjan jo syntyessään. Heidät siirrettiin äitinsä
pyynnöstä ``lähemmäksi taivasta``osastolle seitsemän.
Aurora lisänimeltään ``yökönpurija`` oli vaihteeksi valveilla. Törmäyksen voimasta
ruokailuvaunu kaatui ja rollaattori vääntyi mutkalle. Onneksi pienet päivänokoset
selvittivät päätä.
Iida ja Loviisa kaakattivat boolimaljan äärellä. Taisi olla varaslähtö illan juhliin.
Nämä olivat Valman nimipäivät , jonka mielestä kaakussa piti olla turkoosia
ja pinkkiä. Sellaisen hälle leipoivat Aulikki , Tyyne ja Sylvi.
Helmi lausui runon``Mä Helmi oon sun simpukassas``
Sekokuoro``KÄHERTIMET``lauloi katutyttöjen laulun.
Mäntysuopa-muori havin Amanda veti lopuksi meedio-istuntoa.
Mystisiä juttuja tapahtui... Lyydian pasianssi levisi käsiin ja Hulda sai tohtorin
kierrolla elämänsä parhaan laakin.
NAISIA...NAISIA...NAISIA...
SEURAAJA
0
71
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475305Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "531857Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141385
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41250No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26124981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877