Karjala luovutettiin vapaaehtoisesti

On totuuden aika

Niin talvi kuin jatkosodan lopussa suomalaiset vapaaehtoisesti luovuttivat Karjalan Neuvostoliitolle, asiasta tehtiin molempia osapuolia juridisesti sitova sopimus. Ei olisi pitänyt tehdä sopimusta jos se muka oli huono.

Siten puheet siitä että Karjala olisi "ryöstetty" ovat käsittämättömiä. Suomen ylin poliittinen johto asian päätti ja eduskunta siunasi joten ei asiassa ole mitään epäselvää.

29

173

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskaryssä

      Pitäisikö siitä enemmän sitten taistella? Jatkosodan lopuilla oli miehistö ja varustus lopuillaan, miten siitä olisi voinut vielä sotia?

    • mikä unohtui = maksu

      Yksi unohtui r y s s ä rosvoilta , nimittäin lainhuudot ja maksut.

      Ainakaan me emme ole antaneet lainhuutoja rikollisille neuvostovenäläisille.

      Kun lainhuuto ja maksu puuttuvat niin omaisuutemme on varastettu ja Neuvostoliiton/Venäjän/Suomen lakien mukaan varastettu omaisuus on palautettava lainvoimaisille omistajille.

      • Koroljov

        Onhan Saksassakin joitakin haihattelijoita, jotka haikailevat Sleesian, Itä-Pommerin ja Itä-Preussin perään, mutta he ovat vielä enemmän naurun kohteena oleva marginaali-ilmiö kuin suomalaiset karjalanpalauttajat. Yleisesti ottaen Keski- ja Itä-Euroopassa vallitsee laaja konsensus Stalinin piirtämistä rajoista, kuten tiedämme. Puolakaan ei vaadi takaisin vanhoja alueitaan Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa.


    • 9+12

      Aivan käsittämätöntä! Joku savupää ulisee maksuista ja lainhuudoista, kun SOTATILAN seurauksena on miehitetty joku alue JA liitetty toiseen valtioon!! Ei muuallakaan sillä tavoin toimita. Vahvemman oikeudella on aina pelattu, olkoon sitten pienemmän näkökulmasta kuinka epämukavaa tahansa.

      Isänmaallisena henkilönä, mutta faktat selvästi näkevänä/hyväksyvänä sanon vain: P*ska juttu, vaan ei sille voi mitään.

    • maksuunohtuiryssilt

      Vai ei voi mitään----se on pötyä.

      Kun varastetusta omaisuudesta ei ole suoritettu maksua niin se on tosiaankin palautettava lainvoimaisille omistajille.

      Nostatko oikeusjutun kun minä tulen ja varastan sinulta kaikki omaisuutesi ????
      hyvä---- koska et nosta oikeusjuttua niin tulen ja varastan omaisuutesi koska olen vahvempi kuin sinä.

      • 9+12

        Aivan eri asioita. Ehkä tosiaan voitat voimassa sen minkä älyssä menetät. Sopii silti tulla koittamaan, et pihaan saakka elä hengissä.


      • vie oikeuteen

        Asianajaja Kari Silavainen avustaa sinua ilomielin niin kauan kuin rahasi riittävät. Silavaisella on vuosien kokemus EIT:n Ö-mapin täyttämisestä. Silavainen voisi koska hyvänsä ottaa lisensiaatin paperitkin ulos, mutta ei tee sitä koska joku voisi kysellä lisensiaattityön tuloksista.


    • Ja vituxxx

      Tämän sinun niinsanottu juridisesti sitova sopimus tehtiin Venäjän sodan aloittaja valtion kanssa vähän niinkuin pakon alla. Tässä ero, aloittajavaltio ja sitten sopimus pakon alla, koska muut vaateet olisivat olleet aivan kohtuuttomat. Ne maat jotka kiinnitettiin neuvostoliittoon ovat nyt itsenäistyneet. Suomen Karjalaa ei ole palautettu ja siksi että suomella oli kanttia panna vastaan, näillä muilla valtioilla ei ollut. Jostakin kumman syystä Suomi tuomittiin sodassa ja tämä varmaankin vain siksi että saataisiin Neuvostoliitto aisoihin.

    • olet höpöhöpöpoika

      Onko sinulla valokuvia väärennöksistä? Missä ovat virallisten valvojien oikeaksi todistamat lausunnot asiasta? Pystytkö antamaan linkin? Miten sait asiat tietoosi?

      Näitä tulee kysymään palstan Klenkka- Vääpeli, joka pystyy sammuttamaan jokaisen asian tällä sonnallaan

    • missä maksukuitit ?

      Esitä maksukuitit joilla näytät toteen että r y s s ä rosvot ovat maksaneet suomensukuisilta ja suomalaisilta varastamansa omaisuudet.

    • Kiva kun kerroit

      Nimimerkin "On totuuden aika" tulkinta asiasta on lähtökohtaisesti niin harhainen, ettei tästä viitsi ruveta edes keskustelemaan.

    • Haluaisin tietää

      Olisi mielenkiintoista tietää millainen diagnoosi sinulla on. Onko kysymyksessä vajaaälyisyys, luonnevika vai mielenterveysongelma? Työssäni joudunpohtimaan ihmisten päänupin kuntoa ja sinä vaikutat mielenkiintoiselta tapaukselta. Kerro kuinka sinut on luokiteltu herra On totuuden aika.

    • Valheen jäljet

      Venäjällähän tunnetaan hyvin tämä ns. vapaaehtoinen pakko.
      Sitä on tarjottu naapureille jo n. 500 vuotta ja oma valtio sekä ryöstösaaliit ovat kasvaneet siinä sivussa.
      Näillä eväillä vain on vaikea saada valtiota koskaan terveelle pohjalle ja kehittymään muuksi kuin roistovaltioksi, kun sisäinen moraalikin luodaan valehtelemalla historia uusiksi ja tarpeenmukaiseksi.

      Venäjälle naapurit ovat luovuttaneet mielellään omaisuuksiaan ja alueitaan vapaaehtoisesti, kun palkkiona on ollut hengissä selviäminen.
      Oikein hyvä ja paras hintahan se toki onkin, en sitä kiistäkään.
      Venäjälle ainoaksi keinoksi selvitä hengissä historian taakasta jää tuottaa valehtelemalla disinformaatiota, jota ryöstösaaliin suojelemisekaksi on jopa valtiollisilla määräyksillä pakko tuottaa ja noudattaa.
      Moni näyttää uskovankin tarpeenmukaiset perustelut historian väärentämiseksi, kunhan riittävän moni muukin on samassa itsepetoksessa mukana.

    • valheista puheenolle

      Mitäs juhan palautetulle maatilalle kuuluu?

    • valitettavasti 1

      Sisältä päin tuleva uhka kun Venäläiset saavat ostaa Suomea palapalata.Näin se
      tapahtuu yhä kiihtyvässä tahdissa.Päättäjissämme ei ole ymmärrystä tai eivät
      halua nähdä minne olemme menossa.Ellei suoraa ostajaa niin kiertäen vaikkapa
      veroparatiisien kautta.
      Kohta olemme osa suurta Karjalaa.Saamme vain nuolla näppejämme.

    • paljon vai vähän?

      Paljonko Neuvostoliitto/Venäjä ovat maksaneet suomensukuisilta ja suomalaisilta varastamistaan maa-alueista ?

      • kerrotaannn

        että kesämökkien hinnat olis noussut sen vuoksi että venäläiset hääräävät ostomarkkinoilla.Joten maksaneet on


    • kyl ois pitäny vaati

      Kyll se Itä-karjala ois pitäny vaatia Neuvostoliiton romadettua. Sehän oli osa neuvostoliittoa, niin oli Venäjäkin ja kun "liitto" hajosi olisi se pitänyt periä takaisin.

    • valitettavasti 1

      Meidän kulmilta oli ostaneet ökytalon järvenrannalta.Nyt tiukalla aidalla ympäröity,
      kameravalvonnoin jne.. varustettu.
      Kaiketi jotain salattavaa tai pelättävää.

    • karjala on

      kylläkin osa Venäjää eikä Venäjä mihinkään ole hajonnut eikä kadonnut

    • Pro sovjetkarelia

      Karjala on Venäjää ja Viipuri vanha venäläinen kaupunki,jolle on myönnetty tällä vuosituhannella jopa sotasankarikaupungin arvo.
      Karjalan metsät ovat täynnä muistomerkkejä puna-armeijan sankariteoista suuressa isänmaallisessa sodassa fasisteja vastaan.
      Tuoreet kukat kukkivat muistomerkkien juurella.

    • mehtä-äijä

      niin vallattu karjala oli osa neuvostoliittoa mutta ei venäjää kaikki ne neuvostiliittoon liitetyt maat ovat nyt itsenäisiä valtioita entisine rajoineen joten kyllä se karjala on kuuluva suomeen voihan sitä vallata ja ottaa vaikka mitä vahvemman oikeudella niin se on neuvostoliiton valtaamaa venäjää nykyisin aikoinaan se on ollut vuosi tuhansia suomalaisten ja suomalais-ugrilaisten maata mukaan lukien vepsäläiset ynnä muut niin ja vielä lappalaiset

    • alle vai yli

      Ovatko Neuvostoliitto/Venäjä maksaneet korvauksia suomensukuisille ja suomalaisille aiheuttamiaan vahinkoja alle vai yli 60 miljardia euroa ?

    • eivät yhtään

      Mutta jos nyt kuitenkin lopettaisit urputtamisen, juha. Palauttihan Venäjä sinulle maatilasi Käsnäselästä ihan vain kuvitteellisen sveitsiläisen tuomioistuimen päätöksellä. Mikset muuten rupea tekemään bisnestä omaisuuden palautuksilla, kuten Kari Silavainen? Sinulla on sentään kuvitteellista menestystä alallle, Silavaisella ei ole edes sitä.

    • kuka Juha?

      Ovatko Neuvostoliitto ja Venäjä rikollisvaltioita kun eivät ole maksaneet suomensukuisille ja suomalaisille yhtään mitään heiltä varastamistaan alueista ja niistä irtainomaisuuksista jotka varastivat.

      Onko jotakin erityistä syytä että rikolliset eivät ole maksaneet mitään varastamistaan omaisuuksista ja miksi Mitro Repo ei ole ottanut asiaa esille EU parlamentissä vaikka on itse syyllistynyt myös omaisuuksien rosvoamiseen.

      Monissa kirjoituksissa mainitaan nimi Juha, kuka sellainen kuuluisuus on ja asuuko hän Salmin pitäjässä`?

    • valitettavasti1

      Itä-Suomessa maksetaan jo ruplilla.Uutiset luetaan Venäjäksi.Meillä on Venäläisiä
      kohta saman verran kuin ruotsinkielisiä.Odotettavissa on kielenkin virallistaminen.
      Meillä on myyty jos millaiseen tarpeeseen kiiteistöjä Venäläisille tai veropatatiisien
      kautta.
      Jonain päivänä oma väki jää jalkoihin.Eikä se ole kaukana.Näin se toimii.Meillä
      on silmät ummistettu täysin.Nämä meidän kollit vain mouruavat..

    • Suistamskie

      Tottakai se on selvä että Venäjä miehittää vielä suomen. Lue Jouko Pihon sivuilta,Tukholman skennaario ennustus...

    • jkjkk

      niinkkökö

    • ''''''''''''''''''''

      Tämä Veikko "Saksiniekkea" uhkasi minua tällä saitilla oikeudella, kun hänen menneisyydestään osasin kertoa pari aisaa. Joku helevetin Hölttä säesti hysteerisen naisen kirjoituksin ja lisää jokin raamattuopiston poispotkittu opettaja.

      Kirjoitukset häipyivät tunnissa ja kummallisesti sain viikkotolkulla sensuuria osakseni.
      Enemmän minua alkaa ihmetyttää tämän Sofi Oksasen maineen ympärille kietoutuva kummallinen eestiläisten rikollisten, "tärähtäneiden" ja entisen Eestin kgb:läiseen sakin saama suosio ja valtakunnallinen virkamiestenkin suitsutus. Mukana häärii suurlähettilästä, ministeriä, hämäräliikemiestä ja kaksois-kolmoiskansalaisuuden saaneita venäläisiä. Mitä se on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2519
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2507
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2392
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      66
      2184
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1887
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      103
      1739
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1195
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1044
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1025
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      58
      929
    Aihe