Saunalahden mokkula

Missä kummassa vika?

Miksi kummassa saunalahden mokkula ei ole yhteen sopiva suomi24:n kanssa?

Yrittäessäni kirjoittaa kommenttia keskusteluihin, niin saan vastauksena oheisen viestin: "Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi. Huom! Osa operaattoreista käyttää jaettuja ip-osoitteita (esimerkiksi Saunalahden mobiililaajakaistat) ja ip-osoitteesi on voinut joutua estolistalle sen takia." Ja en varmasti ole käyttäytynyt sopimattomasti aikaisemmissa keskusteluissani. Soneran mokkulalla onnistuu moitteettomasti kirjoittaminen.

Eikä tuo keskustelupalstan ongelma ole ainut. Ollessani chatissa, sieltä lentää Saunalahden mokkulalla jatkuvasti ulos ja menee hermot jatkuvasti sisään kirjaantuessa.

Olisi kiva saada jotain vastaustakin asiaan, kun ei omat keinot enää tepsi. Onneksi on kuitenkin Sonerankin mokkula, että pääsee kirjoittelemaan.

29

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moikka,

      Joitain ip-osoitteita on estetty, koska joku häirikkö on käyttänyt niitä. Osa näistä ip-osoitteista ovat kuitenkin muutettu liukuviksi, eli kuka tahansa mokkulaa käyttävä voi saada estetyn ip-osoitteen.
      Voit yrittää katkaista mokkulan nettiyhteyden ja käynnistää sen uudelleen, jolloin sille määrätään uusi ip-osoite.

      Toivottavasti auttoi :).

      Terveisin,
      Rasmus
      Suomi24

    • Äkäinen Peikko

      Eipä ole näin maalaisjärjellä ajateltuna mitään mieltä tuollaisessa ip-osoitteiden bannaamisessa koska se ei estä noiden häiriköiden touhua ja siitä on todella suurta haittaa meille tavallisille käyttäjille. Ja sitten vielä neuvotte miten tuon bannin voi kiertää ja nuo häirikötkin lukee sen.
      Nytkin sain sallitun ip:n vasta 4 yrittämällä, ennätys on 8 kertaa katkaise ja yhdistä "sulkeisia". Tuntuu että suurin osa noista ip-osoitteista on estetty kun harvoin pääsee kirjoittamaan ilman ip:n vaihtoa.

      Chatista lentää ulos ihan pyytämättä ja yllättäin jo muutaman sekunnin jälkeen ainakin jos yrittää jotain sanoa siellä. Mikä neuvoksi tuohon?

    • Äkäinen Peikko

      Ennätys tuli!! Vasta 9. ip kelpasi.

    • mitta täys

      Suomi24 testaa näköjään saunalahden asiakkaitten hermoja kuin kauan jaksavat leikkiä et vaihtavat muualle...

    • tässä syy

      Lukekaa ketju tämä niin ymmärrätte mistä tuo ongelma johtuu!

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11386261

      Eli lyhykäisesti, Saunalahden mokkulayhteydet on julkisen NATin takana eli useampi käyttäjä SAA SAMAN IP-OSOITTEEN ja nyt jos yksikin niistä rikkoo esim. Suomi24:n sääntöjä ja saa porttikiellon, niin muutkin kärsivät siitä porttikiellosta vaikka eivät olisi sitä aiheuttaneetkaan. Saunalahti koittaa säästää IP-osoitteita niputtamalla ison joukon käyttäjiä saman IP:n taakse mutta aiheuttaa samalla ihmisille harmeja kun eivät esmes pääse tänne kirjoittamaan, aiheettomien bannien takia!

    • Äkäinen Peikko

      Ihme tapahtui!!
      Tuli ihan 1. kerralla sellainen ip joka ei ole bannattu. Oli ensimmäinen kerta sen jälkeen kun vaihdoin Saunlahdelle, eli 5.4. jälkeen. DNA:lla tuota ongelmaa ei ollut vaikka käytin DNA:n mokkulaa 4 vuotta.

      "niin muutkin kärsivät siitä porttikiellosta vaikka eivät olisi sitä aiheuttaneetkaan."
      Tuo asia on Suomi24:ssä tiedossa. Miksi sitten bannataan ip-osotteita koska vaikutus on tuollainen?

      • Hei,
        tässä syy kirjoitti tuossa ylempänä osuvan viestin juuri tästä Saunalahden tilanteesta.

        Rasmus kirjoitti ketjun alussa ohjeen, jonka avulla voit yrittää kiertää tilanteen. Katkaise mokkulan nettiyhteys ja käynnistä se uudelleen, jolloin sille määrätään uusi ip-osoite.

        Terveisin,
        Piia
        Suomi24


      • kirjautumisiin
        suomi24 kirjoitti:

        Hei,
        tässä syy kirjoitti tuossa ylempänä osuvan viestin juuri tästä Saunalahden tilanteesta.

        Rasmus kirjoitti ketjun alussa ohjeen, jonka avulla voit yrittää kiertää tilanteen. Katkaise mokkulan nettiyhteys ja käynnistä se uudelleen, jolloin sille määrätään uusi ip-osoite.

        Terveisin,
        Piia
        Suomi24

        @suomi24
        IP-osoitteen bannauksen tilalle käyttäjän bannaus. Eli kirjautumispakko käyttöön.
        .
        .


      • ei kirj.pakkoa
        kirjautumisiin kirjoitti:

        @suomi24
        IP-osoitteen bannauksen tilalle käyttäjän bannaus. Eli kirjautumispakko käyttöön.
        .
        .

        Ei ole ratkaisu tuo kirjautumispakko, se vaan karkottaisi ison joukon ihmisiä pois täältä, myös asiallisesti kirjoittavia!


      • Äkäinen Peikko
        suomi24 kirjoitti:

        Hei,
        tässä syy kirjoitti tuossa ylempänä osuvan viestin juuri tästä Saunalahden tilanteesta.

        Rasmus kirjoitti ketjun alussa ohjeen, jonka avulla voit yrittää kiertää tilanteen. Katkaise mokkulan nettiyhteys ja käynnistä se uudelleen, jolloin sille määrätään uusi ip-osoite.

        Terveisin,
        Piia
        Suomi24

        Ja tuon joutuu tekemään JOKA KERTA ja useita kertoja ennen kun toimii. Ennätys on 9 kertaa, nyt riitti 4 kertaa. Vaikauttaa siltä että SUURIN OSA noista ip-osoista on bannattu. Ettekö tosiaan aio tehdä asialle mitään kun tiedossa on se ettei sillä saavuteta niitä tavotteita jotka sillä on ja haitat ovat suuria "syyttömille".
        ???
        Mites nuo "chattilennot"? Aiotteko tehdä asialle joitain?


      • Moikka,

        Tutkimme juuri kyseistä ongelmaa, emmekä ole ihan varmoja mikä sen aiheuttaa. Ilmoitamme välittömästi kun saamme tarkempaa tietoa :). Kiitos kuitenkin, että ilmoitit!

        Terveisin,
        Rasmus
        Suomi24


    • olav.s

      Ja ei tarvita kuin esim proksy väliin tai thor browser niin tuo ei vaikuta mitään.Ilmaisia on eli mielestäni voisi poistaa kokonaan tuon IP bannaukset.Häiritsee todella peruskäyttäjiä.

    • pitäkää banninne

      Asensin Firefoxiin Stealthy-laajennuksen.

      Toimii!!

    • Vörnilä

      Saunalahden mokkulalla tulee yleensä joka kerta tämä ilmoitus, että keskusteluihin osallistuminen estetty ja joutuu uudemman kerran katkaisemaan ja yhdistään, että saa viestin läpi.
      Muutaman kerran on joutunut jopa 20 kertaa toistamaan saman, mikä kyllä alkaa ärsyttämään.

      Eikös siitä muutama vuosi sitten ihmisiä varoitettu, että netissä surffaillessa täytyy olla tarkkana, että missä sivuilla surffailee, koska tietokoneen ip-osoite voidaan jäljittää ja päästä selville tietokoneen käyttäjästä ja saada jopa ihminen kiinni pelkän ip-osoitteen perusteella.
      Tämähän ei enää pidä paikkaansa, kun joka kerta on ihan eri ip-osoite, kun tietokone yhdistetään nettiin.
      Jos joku vaikka hakkeroi, niin ei hakkerin jäljille päästä minkään ip-osoitteen perusteella, koska se vaihtuu joka kerta.

    • pitäkää banninne

      Tuo Stealthy-laajennus hidastaa jonkin verran nettiä, mutta ei sen tarvitse olla päällä kun sillä hetkellä kun painaa "LÄHETÄ"-nappia.

      Auttaa myös noihin "chattilentoihin" tosin hidastaa chatin toimintaa kun se pitää olla cahattaillessa päällä.

      • Em. ohjeessa hieman puutetta. Ohessa se oikea polku siellä Oma Saunalahti- palvelussa:

        GSM-Liittymät ja Mobiililaajakaista > Liittymät > Liittymän numero > Muokkaa Asetuksia > Julkinen (vaihtuva) ip-osoite- kohtaan ruksi -> Tallenna muutokset

        Sen jälkeen onkin vielä haastavampi löytää se mihin muutetaan päätelaitteen asetuksiin "internet4" -yhteysosoite:

        Eli eli.. Mobiililaajakaista-ohjelma käyntiin ja HUOM! ei yhteyttä päälle. Jos yhteys päällä - yhteys pois päältä (Katkaise yhteys). > Asetukset > Lisäasetukset > Yhteydet > Saunalahti 3G > ominaisuudet > Ominaisuudet Käyttöpisteen nimi: internet4 > OK > OK > OK > Sulje > Yhdistä

        HUOM! ainakin minulla tuon internet4 asetuksen joutuu tekemään joka kerta uudelleen kun Mobiililaajakaista-ohjelman käynnistää. Eli hankala..

        Jotta ei tarvisi joka kerta käpälöidä, ohessa ohjeita kuinka pitää jatkaa:
        http://wiki.saunalahti.fi/t5/Mobiililaajakaistat/Mobiililaajakaistan-asetusten-tallentaminen/m-p/195101#M20472

        MUTTA!!! Kyllä @suomi24:n pitää korjata ongelma pikapikaa, sillä chatin käyttö Saunalahden mokkulalla tosi vaikeaa, eikä ohje tooimi 4G:llä..


      • tranquila kirjoitti:

        Em. ohjeessa hieman puutetta. Ohessa se oikea polku siellä Oma Saunalahti- palvelussa:

        GSM-Liittymät ja Mobiililaajakaista > Liittymät > Liittymän numero > Muokkaa Asetuksia > Julkinen (vaihtuva) ip-osoite- kohtaan ruksi -> Tallenna muutokset

        Sen jälkeen onkin vielä haastavampi löytää se mihin muutetaan päätelaitteen asetuksiin "internet4" -yhteysosoite:

        Eli eli.. Mobiililaajakaista-ohjelma käyntiin ja HUOM! ei yhteyttä päälle. Jos yhteys päällä - yhteys pois päältä (Katkaise yhteys). > Asetukset > Lisäasetukset > Yhteydet > Saunalahti 3G > ominaisuudet > Ominaisuudet Käyttöpisteen nimi: internet4 > OK > OK > OK > Sulje > Yhdistä

        HUOM! ainakin minulla tuon internet4 asetuksen joutuu tekemään joka kerta uudelleen kun Mobiililaajakaista-ohjelman käynnistää. Eli hankala..

        Jotta ei tarvisi joka kerta käpälöidä, ohessa ohjeita kuinka pitää jatkaa:
        http://wiki.saunalahti.fi/t5/Mobiililaajakaistat/Mobiililaajakaistan-asetusten-tallentaminen/m-p/195101#M20472

        MUTTA!!! Kyllä @suomi24:n pitää korjata ongelma pikapikaa, sillä chatin käyttö Saunalahden mokkulalla tosi vaikeaa, eikä ohje tooimi 4G:llä..

        Ja vielä muistutukseksi:

        Miten tarkastan onko muodostamani yhteys saanut julkisen IP-osoitteen?

        Saadun IP-osoitteen voi tarkastaa osoitteesta http://myip.kolumbus.fi:8000/myip

        Mikäli käänteisnimipalvelun (REMOTE_HOST) IP-osoitteen perässä lukee xxx.nat.elisa-mobile.fi, niin käytössä on NAT-osoitteenmuunnoksen takana oleva IP-osoite. Mikäli lukee xxx.sl-laajakaista.fi tai xxx.elisa-mobile.fi, niin kyseessä on julkinen IP-osoite
        .
        .


    • bannit pois

      "4G ja 4G Super -liittymillä julkisen IP-osoitteen valinta ei ole mahdollista Oma Saunalahden kautta, vaan ne saavat aina ei-julkisen IP-osoitteen. "

      Eipä koske meikäläistä tuo.

      Taitaa osa noista Stealthyllakin saatavista ip-osotteista olla bannattu. Joku ihmeen bannikiima taitaa ylläpidolla nyt olla. Jos nyt kuitenkin lopettaisitte sen bannaamisen tai ainakin selittäisitte miksi kuvittelette siitä olevan jotain hyötyä kenellekkään, haittaa siitä sen sijaan on monelle ja paljon.

    • bannit pois

      "4G ja 4G Super -liittymillä julkisen IP-osoitteen valinta ei ole mahdollista Oma Saunalahden kautta, vaan ne saavat aina ei-julkisen IP-osoitteen. "

      Eipä auta meikäläistä tuo.

      Taitaa osa noista Stealthyllakin saatavista ip-osotteista olla bannattu. Joku ihmeen bannikiima taitaa ylläpidolla nyt olla. Jos nyt kuitenkin lopettaisitte sen bannaamisen tai ainakin selittäisitte miksi kuvittelette siitä olevan jotain hyötyä kenellekkään, haittaa siitä sen sijaan on monelle ja paljon.

    • Hei,

      Bannaamista tehdään, jotta keskusteluympäristö pysyisi miellyttävänä mahdollisimman monelle. Banneja eli kirjoitusestoja voidaan langettaa esimerkiksi massapostittamisesta tai esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä.

      Terveisin,
      Elina
      Suomi24

      • bannit pois

        Jos olisitte tuomari, niin varmaan jakaisitte tuomioita sattumanvaraisesti Saunalahden asiakkaille välittämättä siitä kuka on tehnyt rikoksen. Rangaistus on siis päämääärä ei rikoksen torjunta ja oikeudenmukaisuus.

        Tuollaista Teidän touhunne nyt on.


    • bannit pois

      Ymmärrän kyllä baannaamisen tarkoituksen mutta pitäisi Teidänkin ymmärtää se ettei bannaaminen toimi niin kun sen pitäisi toimia.

      Ja sama savoksi:
      "Ymmärrän kyllä puannaamisen tarkotuksem mutta pittäesj Teejännii' ymmärtää se ettee pannaaminen toemi niin kun sem pittäesj toemija ."

      http://www.savonsanomat.fi/viihde/savolaista/muljaatin/

      Ymmärsittekö?

      • Moikka,

        Tekniset mahdollisuudet bannien antamiseen ovat rajoitetut ja käytännössä jokaisen bannin pystyy joku, jotenkin kiertämään. Kuitenkin haluamme tehdä parhaamme asiattomien viestien poistamiseksi ja asiattomien käyttäjien estämiseksi. Ymmärrämme, että tekniikan pystyy aina kiertämään.
        Emme tietenkään halua, että sivullisten käyttö palvelussa häiriintyy muutamien hölmöjen takia. Haluankin painottaa sitä, että nämä aiheutuneet haitat eivät ole missään nimessä tarkoituksenomaista kiusaamista.
        Kompromisseja on aina tehtävä ja meidänkin täytyy tasapainotella useiden eri asioiden välillä. Olemmekin todella iloisia, että käyttäjät antavat aktiivisesti palautetta meidän tekemisistämme, joten voimme parantaa menettelytekniikoitamme siihen suuntaan, mihin yhteisö haluaa. Te kuitenkin loppujenlopuksi teette tästä palvelusta niin mahtavan mitä tämä tällä hetkellä on! :)

        Terveisin,
        Rasmus
        Suomi24


    • Ei nuo mitään ymmärrä senkun jauhaa samaa vanhaa vain.

    • haluaa tietää..

      Siellä ylläpidossa on niitä banneja annettu vähän syystä tai toisesta...eivätkä todellakaan aina ole aiheellisia..
      Bannatuille pitäisi myös kertoa mistä syystä bannattu ja miten pitkäksi aikaa, tai sitten joku luettelo mistä sen voisi tarkistaa...
      Tiedossa on että jotkut ova saaneet banneja kirjoituksista, toiset profiilikuvista, jotkut omista päivityksistä.....kyllä noissa tapauksissa viikko tai kaksi pitäisi riittää..??

    • kiikkus---

      Samaa lässytystä jo pari kuukautta, mutta itse chatin ongelma on niin ylivoimaista korjata. Tutkitaan ja tutkitaan mukamas, ei minkään ongelman korjaamiseen vie kahta kuukautta. Tosi huonoa palvelua @Suomi24:tä.

    • ptruuuuhh pörts

      Varsin "munatonta" touhua ja käsittämätöntä ymmärätämättömyyttä ja osaamattomutta kun ei osata edes selittää miksi ei osata mitään.

    • ptruuuuhh pörts

      Onko noille asioille edes yritetty oikeesti tehdä jotain?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      129
      7676
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      93
      7244
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      30
      7170
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      6
      6340
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6321
    6. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5687
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5458
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      70
      5313
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5180
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      4985
    Aihe