Kuulostaako aspergerilta?

Siippa64

Vaimollani ja minulla on usein hyvin hankalaa. Hänen käsittämätön käytöksensä herättää minussa pahimmillaan säälin ja raivon tunteita ja vie kaiken energian. Luulen, että hieman helpottaisi, jos saisin tietää voisiko hänellä olla AS.

Esittelen tässä alla muutamia poikkeuksellisia piirteitä, joita hänessä on:

-Ei osaa käyttäytyä sosiaalisten normien mukaan (voi riisuutua saunaa varten alasti mökillä olkkarissa, jossa suvun mies- ja naisväkeä viettää iltaa)

-Ei ymmärrä, että olen mustasukkainen jos hän viettää aikaa exänsä kanssa, joka on vaimon mukaan kertonut rakastavansa vaimoani yhä (olen lukenut, että AS-henkilöillä on usein vapautunut seksuaalisuuskäsitys)

-Konemainen, luotaantyöntävä ja kirjakielinen puhe tilanteissa, joissa yrittää antaa hyvän kuvan itsestään

-vaimo vaikuttaa siltä kuin matkisi täydellisesti vastapuhujan puhetta

-Ongelmat sosiaalisissa suhteissa, koulussakin kiusattiin,

-Luovuus puuttuu, kaikki tekninen ja matemaattinen on helpompaa (Silti Ikea-hyllytkin pitää koota pedantisti ohjekirjan kanssa vaikka maalaisjärkikin usein riittäisi kokoamiseen)

Osa piirteistä viittaisi jopa narsismiin, mutta vuosien saatossa on käynyt selväksi, että hänen kykynsä sosiaalisissa tilanteissa ovat hyvin hiomattomat eli kuten narsistit osaavat, vaimoni ei osaa esittää sulavakäytöksistä, vaikka haluaisi.

Käytöstapojen puutteen hän joutuu usein riitoihin ihmisten kanssa ja raivostuu herkästi, jos joku on kohdellut häntä ala-arvoisesti. Hänellä on koulukiusaamistausta, minkä olen ajatellut olevan syy siihen, miksi on niin herkkänahkainen. Usein en edes huomaa itse näitä loukkauksia, joten minusta ne ovat usein jopa keksittyjä. On kuitenkin totta, että häntä hieman hyljeksitään ja pelätään mm. suorapuheisuuden vuoksi. Näin esimerkiksi entisellä työpaikalla, jossa hän oli ainoa nainen, jota ei haluttu pienen porukan piiriin joka kokoontui vapaa-ajallakin. Se oli ikävää aikaa ja nyt onneksi takana jo.

Sain suhteen alussa hänestä myös sellaisen mielikuvan, että hän olisi aktiivinen ja paljon lukeva ihminen. Hän tuntui tietävän yhtä ja toista elokuvista, musiikista ja mistä vain, mistä puhuimme. Totuus on se, että hän ei tee mitään kotona vaan normaalit arkiset asiat vievät häneltä kaiken ajan. Elämän sisältö on siis kuiva ja kylmä, konemainen. Hän rentoutuu tekemällä ristisanoja, ja se on hänen ainoa harrastuksensa. Viihde tai elokuvat eivät jaksa häntä innostaa. Ammatillisesti hän on alisuoriutuja ja jättänyt kolme amislinjaa kesken. Hän on kirjoittanut 3 eximiaa lukiosta, joten amikseen meno oli jo yksin yllätys.

Vaimoni on näennäisesti sosiaalinenkin, hänellä on sosiaalisessa tilanteessa kuitenkin rooli päällä eikä pitkiä, vuosien ystävyyssuhteita ole syntynyt yhtäkään 7 naimisissaolo vuoden jälkeen. Hän kuitenkin nauttii sosiaalisesta elämästä ja viettää mielellään aikaa paikoissa, joissa on ihmisiä. Sellaisessa tilanteessa voi kuitenkin vetäytyä itsekseen touhuamaan eikä useinkaan "seurustele" ja jos seurustelee, niin syntyy usein konflikti, koska hänellä on niin vahvat ja ehdottomat mielipiteet. Hän ei osaa nöyristellä tai pehmentää sanomisiaan.

Häneen ei saa "yhteyttä", kuten muihin ihmisiin. Vaimoni tunneskaalasta puuttuu täysin empatia ja tunnemaailma yleensä, hän tekee asiat vain järjellä. Omaiset saavat usein tuta hänen armottomuutensa, sillä hän sanoo asiat aina suoraan. Itse hän voi sanoa mitä vain ja sanomisen tarve on usein suuri. Kuuluuko sekin AS-henkilöiden piirteisiin?

Eräänäkin kertana menimme siskoni uuteen asuntoon vierailulle. Vaimoni kulki huoneesta toiseen ja kertoi kovaan ääneen, mitkä esineet ja tapettivalinnat ovat hänen makuunsa ja mitkä eivät. Siskoni oli tästä arvostelusta pitkään hyvin pahoillaan emmekä ole sen jälkeen kutsua paikkaan saaneet, sisko on tosin pyytänyt minua piipahtamaan kuten ennenkin, mutta yksin. Minuakin hävetti, koska tiesin kuinka tärkeä ja rahallisesti iso investointi remontti oli siskon perheelle. Sukuni ei voi sietää vaimoani, koska hän on suututtanut heistä jokaisen jollain tölväisyllään 7 vuoden aikana.

Vaimo myös selittää asiat hyvin tarkasti ja pitkäveteisesti ja nauraa vain omille vitseilleen. Hänen vitsinsä ovat usein vähän lapsellisia ja tylsiä. Hän nauraa omille vitseilleen kovaa ja kauan, eikä huomaa, jos muut eivät naura jutulle ollenkaan. Tuollaisissa tilanteissa hän oikein säihkyy ja on selvästi hyvin onnellinen, ikään kuin olisi kertonut hyvän jutun, jolle kaikki nauravat. Mutta eiväthän AS-henkilöt viihdy keskipisteenä?

Hän on toisaalta hyvin antelias ihminen ja ihana siksi, että tekee asiat oman päänsä mukaan eikä ole kiinnostunut yleisistä normeista, joiden mukaan monet elävät. Rakastan häntä kaikesta huolimatta, ainakin toistaiseksi, vaikka välillä tuntuu, ettei tästä voi tulla mitään. Meillä on yhteistä omaisuutta ja lapsi, joten ero ei tule tällä hetkellä kysymykseen, jotain muuta on vielä yritettävä.

Kiitos, jos joku jaksoi lukea tekstin loppuun saakka ja vielä kommentoida.

9

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huolestuttavaa

      enpäs tiedä. Voisi olla, luepa tuo tuosta.


      Aspergerin oireyhtymän diagnosoimiseksi vaaditaan karkeasti ilmaistuna toteutuviksi seuraavat kohdat:

      -Esiintyy laadullisia poikkeavuuksia keskinäisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja viestinnässä; vaaditaan kaksi neljästä kriteereissä tarkemmin eritellystä piirteestä.

      -Esiintyy kaiken kattava syventyminen yhteen tai useampaan mielenkiinnon kohteeseen (yleisin tapaus) tai pakonomainen tarve noudattaa epätarkoituksenmukaisia päivittäisiä tottumuksia ja rituaaleja tai kaavamaisia ja toistavia motorisia maneereja tai lapsuudenaikainen

      -alituinen syventyminen lelujen osatekijöihin kuten tuoksuun, pintamateriaaliin, ääneen tai värinään.

      -Kielellisessä tai kognitiivisessa kehityksessä ei ole merkittävää yleistä viivästyneisyyttä. Motorinen kömpelyys on yleistä, mutta ei ole diagnoosin edellytys.
      Yksittäiset erityistaidot ovat yleisiä, mutta eivät ole diagnoosin edellytys.
      Poikkeavaa käyttäytymistä ei voida pitää seurauksena seuraavista psyykkisistä tai kehityksellisistä häiriöistä:
      Erityisosatekijätön skitsofrenia
      Skitsotyyppinen häiriö
      Pakko-oireinen häiriö
      Vaativa persoonallisuus
      Muu laaja-alainen kehityshäiriö
      Lapsuusiän reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö
      Lapsuuden kiintymyssuhteiden estottomuus

    • vainiinhrftyewtye

      Täysin normaali on, ja eikös se oo parempi kun joku joka suuttuu kaikesta ja on hirveen mustasukkanen, todennäköisesti eroaisitte paljon nopeammin. Vaimosi on tavallista mustasukkaista ja äkäistä vaimoa terveempi. Asperger on muutenkin täyttä hölynpölyä, olemme yksilöitä kaikki, samoin nuo persoonallisuusluetelmat on naurettavia!!

      • Siippa64

        Vaimoni nimenomaan on kova suuttumaan ja suututtamaan myös. Olen ollut aiemmin aviossa ja kasvanut kolmen siskon kanssa, joten käsitykseni on kyllä se, että vaimo on poikkeava käytökseltään.


    • vainiin+2395´+35

      Täysin normaali se on, vain erilainen kuin muut tuskin löytyy sullekaan täysin identtistä kaksoisolentoa, voi olla hieman poikkeavaa, mutta eikös me kaikki vähän olla??

    • sinitiainen

      Äkkipikaisuus on yleistä ja täysin luonnollista, monet aspergerit eivät suutu sen useammin kuin muutkaan jotkut jopa harvemmin. En huolestuisi, jos mielestäsi niin vakavaa on niin voithan tietysti soittaa lääkärille, en vaan tiedä onko sekään kovin hyvä idea vaimosi saattaa loukkaantua kun väität häntä sairaaksi ja ottaa pahimmassa tapauksessa eron jos kuitenkin vain pärjäisit vaimosi ''erilaisuuden'' kanssa..

    • assiutta tunteva

      Kuulostaa erittäin assimaiselta sillä tavalla, että kokonaiskuvana ominaisuudet istuvat assiuteen kuin nenä päähän, mutta eivät ole virallisia diagnoosikriteereitä eivätkä kaikki mainitsemasi piirteet kaikille asseille tyypillisiä. Esim. erään läheisen sukulaiseni vaimo on asperger-ihminen, joka on vuosien saatossa muuttunut paljon tunnistettuaan omat asperger-piirteensä. Sekä mies että vaimo saivat omaakin suhdettaan varten eniten hyödyllistä tietoa oireyhtymästä, kun heidän lastansa tutkittiin diagnoosia varten.

    • Älä haaskaa aikaa!!!

      Kyllä toi kuulostaa tasan tarkkaan aperger käytökselle. Valitettavasti tähän ei ole lääkitystä. Ehdottomasti asia kannattaa kuitenkin tutkia!!!!!

    • eräs vain

      Voi olla hyvinkin assi.Ainakin täydellinen kyvyttömyys tulkita toisten hämmästystä ja ilmeitä sekä tuo oma erikoinen käyttäymnien.Proffapuhe ja konemaisuus puheessa myös viittaa.Ilmeisesti vaimoasi ei ole tutkittu neuropsykologilla? Assikikin voi oppia lukemaan toisten ilmeitä mutta se vaatii harjoittelua ja jopa sarjakuvien piitämistä tapahtuneesta ennekuin ymmärtää miksi joku suuttui.Vaimosi olisi hyvä saada tutkittua koska muuten päädytte eroon ja saat sukulaisten vihat niskaasi.Ihme että olette yhdessä vielä..

    • - liinuliina,

      Aivan, kun olisi lukenut mieheni sisaresta. Hän on samanlainen "töräyttelijä", hänkin kävi muutama vuosi sitten katsomassa meidän uutta kotia. Voi sitä arvostelua, "toi on aivan kauhee, saunakin niin pieni, ke ittiö aivan karsee, rumat tapetit" ym. Kaiken kukkuraksi vielä asunto sijaitsi väärässä paikassa. Olen pitänyt mieheni sisarta narsistisena ihmisenä, mutta taitaa sopia vähän kaikki sairaudet häneen. Hän on töykeä ja ilkeä. Hänen mielipidettään en kysynyt, vaan se tuli täydeltä laidalta päin näköä. Samassa veneessä ollaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2539
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      49
      2536
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2402
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2200
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1221
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1045
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      965
    Aihe