kun koiranmyyjät aina kyselee että millainen koti, että onko kerrostalo, omakotitalo, rivitalo onko pihaa, onko AIDATTUA PIHAA?? Niin olen itse ihmetellyt sitä että onko sillä merkitystä onko pihalla aita vai ei, koska jopa aitaamattomalla pihalla on turvallisempaa pitää koiraa kun aidatulla, miksi?
Koska hihnalla, varmistan sen että koira ei varmasti pääse pihalta mihkää karkaa! Aita ei pidättele koiraa, sen olen itsekkin todistanut monet kerrta, aita saa olla ainakin yli 2 metriä, eikä sekään vielä riitä kaikille koirille!!! Ja toisekseen koirat kaivaa itsensä aidan ali omille teille.
Itse olen omaa koiraani pitänyt 4v hihnassa pihalla rautatapissa joka on TODELLA tiukasti kiinni maassa ja syvällä, eikä ole koira siitä päässy itseään riuhtasee vaikka on kovin puolustusviettinen ja riuhtoo kun koira menee pihamme ohi, pihallani ei myöskään ole mitään tolppia tai muita tappeja jonka ympärille koira pääsisi kiertymään itsensä... aukeeta on.
No ei tällä muuten väliä,mutta olin pentuja katsomassa ja myyjä ei minulle sitä halunnut myydä kun pihani ei ol aidattu!!! Nyt oikeesti mitä tää tarkoittaa?? minä ainaki mielummin ilman huolia ohitan koiran pihalla joka on turvallisesti hihnassa kii ku että metrin korkusen aidan takana vapaana josta pääsee hyppäämään millo vaan!
Onko myyjät nykyää näin perusteellisia, hohhoijaa en voi muuta sanoa, no tiedän että on toinen pentu minua varten!
kertokaa mulle yksi mieltä kutkuttava kysymys...
28
1277
Vastaukset
- Tsighulskj
Et ehkä ilmaissut selkeästi, että pihasta löytyy juoksunaru?
Aidan puuttuminen saattaa kuulostaa myyjän korviin siltä, että pentu jää puolen vuoden sisällä auton alle tai katoaa lopullisesti.
Ei siinä, meilläkin aidattiin piha sen jälkeen, kun tuli koira, joka ei kertakaikkiaan oppinut tonttimme rajoja. Muilla koirilla ei koskaan ollut samaa ongelmaa. - yliarvostettua
Monet elävät yhä siinä harhauskossa että omakotitalo ja iso aidattu piha on yhtä kuin hyvä koti. :(
Todellisuudessa piha yksinään ei ole alkuunkaan aktiviteetti eikä omakotitalo tee koiraa sen onnellisemmaksi kuin kerrostalo. Paljon tärkeämpää on millaiset ihmiset talossa asuu, iso piha voi olla huonokin asia sillä koira on helppo vain unohtaa pihalle jos ei itse jaksa lenkille lähteä - pihattomassa talossa tämä ei ole mahdollista sillä koira alkaa ennen pitkää purkamaan energiaansa sisätiloissa eikä sitä jaksa kukaan kauaa katsella. - kerrostaloasukas
No voihan olla että se myyjä ei kertonut todellista syytä vaan tekosyyn. Ehkä hän keskustelujenne perusteella vaan ajatteli, ettet olisi sopiva koiranomistaja.
Esim tuo kuvaus, miten pidät koiraasi pihalla. Koiralla PITÄÄ olla se juoksulanka, eikä pelkkä rautatappi ja ketju riitä. Ei kukaan halua myydä pentuaan, jos se arvelee sen päätyvän ketjunnokkaan. Siinä räköttävästä koirasta tulee puolustusviettinen, aina. Järkevän tekemisen puutteessa. - aikamoista meininkii
no kuuleppas koirani on ihan omasta tahdostaan ulkona ja ensinnäkään se ei siinä 24/7 ole. koiraani kyllä vien 3 krt ulos päivässä ja mökillä pääsee niin talvella ku kesällä oleen vapaana ja uimaan, metsässäkin yritetään joka viikonloppu käydä. koirani vinkuu ulos joka aamu, jos ei se itse vinkuisi siihen pihaklle en sitä siihen veisi. ei tarkoita jos tyypillä on piha että se automaattisesti siihen jää eikä saa remmilenkkejä.... niin ja ps. koirani ei muutenkaa pystyis olee pihalla kokoajan koska ensinnäkään se ei pissaa eikä paskanna edes pihaan, yhden merkkaus pienen pissan tekee, mutta ei muuta, jos se mulla olis pihalla 24/7 ni aikamoinen kusi ja paska hätä sillä olis 4 vuoden aikana jo tullu. ihan asiallinen koiran omistaja olen.
- Aidan puolesta.
Itse en myisi pentua riimuun. Aita ei ole este kunnolliselle juoksunarulle, tai häkille. Voit kouluttaa koiraasi olemaan reagoimatta ohitse kulkeviin ihmisiin ja eläimiin. Aita estää myös vieraitten koirien pääsyn pihaanne, ja näin luo turvallisuutta omalle koirallesi. Aita voi toimia myös näköesteenä.
Aiemmin kuvailit, että koirasi riuhtoo ketjussa, kun ohi kulkee koira. Itsestäni ei olisi mukava tätä ohitusta tehdä, kun koira saattaa milloin vain pujahtaa ulos kaulapannasta, ja hyökätä päälle. - pihavahti1
Aidan puolesta. kirjoitti:
Itse en myisi pentua riimuun. Aita ei ole este kunnolliselle juoksunarulle, tai häkille. Voit kouluttaa koiraasi olemaan reagoimatta ohitse kulkeviin ihmisiin ja eläimiin. Aita estää myös vieraitten koirien pääsyn pihaanne, ja näin luo turvallisuutta omalle koirallesi. Aita voi toimia myös näköesteenä.
Aiemmin kuvailit, että koirasi riuhtoo ketjussa, kun ohi kulkee koira. Itsestäni ei olisi mukava tätä ohitusta tehdä, kun koira saattaa milloin vain pujahtaa ulos kaulapannasta, ja hyökätä päälle.Oma koirani on kuristuspannassa niin ei pääse riuhtomaan mitenkään pois. siksipä on oppinutkin ettei enää kiihdy niin paljon ohimenevistä, koska huomaa ettei sillä ole mitää zänssiä.
- vvvvvvtret
pihavahti1 kirjoitti:
Oma koirani on kuristuspannassa niin ei pääse riuhtomaan mitenkään pois. siksipä on oppinutkin ettei enää kiihdy niin paljon ohimenevistä, koska huomaa ettei sillä ole mitää zänssiä.
Kuristuspanta on vaarallista pitää jos narussa!!!!!Ja lienee eläisuojelun vastainen.
Ajattele hieman koiraasi..huh huh.
- aidattu piha
Minä en suosittele pitämään koiraa kytkettynä ketjuun tms koska koira saattaa siinä riuhtoa ja jokainen nykäys tuntuu kaulanikamissa. Tämä aiheuttaa kipua ja kipua tuntiessaan koira saattaa yhdistää kipuun ohi kulkevan koiran. Tämä taas saattaa aiheuttaa agressiota muita koiria kohtaan. Lisäksi nykäykset kaulan alueelle voivat aiheuttaa koiralle pysyviä vammoja.
- soosoo4
mulla oli karkaileva koira, vaikka siltä pallit kiskottiin pois se silti karkaili, aitamme oli about 160cm korkea, jouduttiin sen jälkeen pistää hihnaan pihalle, eipä sen jälkee karkaillu, tosin eipä sit enää nii pihalle halunnutkaan ku huomas ettei pääse omille teille :)
- vahvat aidat
Itsellä on rivitalo, pienellä takapihalla. Ei ole aitaa eikä juoksunarua, eikä koirat silti karkaa. Pienestä pitäen ollut vapaana takapihalla ja opetettu rajat. Ja ne rajat on aitoja vahvemmat ja korkeammat. Ei ylity vaikka kissa kävelisi ohi.
- mietippästätäkin
kaikilla kun ei ole niitä bordercollieita, joillakin kun saattaa olla rodultaan hieman haasttelisempia koiria, tai joku on voinut saada kodinvaihtajan niiku mina, jolle ei ole koulutettu mitään!
- 8+10
Koiraa ei ole pakko pitää aidassa eikä ketjunokassa ollenkaan ! Osaamattomat vetoavat siihen että kun on niin haastava rotu . MIksi on otettu liian haastava koira ?...koira kun koira on koulutettavissa .
- töitä on!
kyllä koira on koulutettavissa, mutta kaikilla ku on oma suosikki rotunsa, minä ku en pehmo koirista pidä, ja joo koulutettavissa on ,mutta työn takana on enempi ku ns, pehmeäluonteinen. miksi mä ottasin esim perhoskoiraa vaan sen takia ku se on helppo koulutettava... ku mä en tykkää niistä!
- pehmoparasjoillekki
töitä on! kirjoitti:
kyllä koira on koulutettavissa, mutta kaikilla ku on oma suosikki rotunsa, minä ku en pehmo koirista pidä, ja joo koulutettavissa on ,mutta työn takana on enempi ku ns, pehmeäluonteinen. miksi mä ottasin esim perhoskoiraa vaan sen takia ku se on helppo koulutettava... ku mä en tykkää niistä!
Pehmokoirista löytyy erirotuisia,jokaselle sopiva.Ja voi vapaasti kaappiin laittaa,jos mielenkiinto lopahtaa tai kyvyt ei riitäkkään ;)
- ok-talo aidalla
Kannattaa valita se rotu omien koulutus kykyjen mukaan,ei koiran ulkonäön mukaan...huh.Ei tule sitten yllätyksiä,eikä tarvitse juoksunaruun/ketjuun laittaa koiraa riekkumaan ulkona olon ajaksi.Aidattu piha on koiralle se paras vaihtoehto.Ei pääse muiden irtokoiratkaan hätistelemään.Eikä muuten koira mitään alitse kaivele,jos sillä on omistaja seurana.Eihän aidatulle pihalle koiraa päiväksi jätetä yksinää,kaupunkilaiset voivat luulla niin tehtävän XD.
Tarhat ovat väliaikaista ulkonapitoa varten,aidatulla pihalla koira kulkee kesällä ulos ja sisään miten itse lystää.Ja on muuten koirasta kivaa,kun ei aina ole joku pannasta rytkimässä.En minäkään myisi pentua pihalle narunjatkoksi- munmielipide_
se riippuu roduissa on paljon myös luonne eroavaisuuksia. minulla on aita pihallani mutta se on minulle ihan sama onko se hihnalla vai vapaana kii, onhan se koira hihnassa ulkonakin siis kun käyn remmilenkillä. ei se koira narussa pitoon kuole. ainakin meillä päin on monilla hihnoissa koirat ( maatila on niin iso että ei aidattu). Ja koirat on erittäinkin nopeita, ne menee aidan ali salaman nopeasti. jos esim itse olen sisällä ja teen ruokaa ja laitan vaikka pyykkejä ei mulla ole näköyhteyttä kokoajan koiraan ja hups se onki kadonnu omille teille. en minä ainakaa koiraani pihalla vahdi ku haukka. tietty katon että sillä kaikki ok. ja minä pidänkin ulkona koiraani vain erittäin pienen osan päivästä, joskus vaan jopa viikoloppuna. eli minä en esim ole samanlainen kuin sinä että ovet koko ajan auki että koira saa päättää onko sisällä vai ulkona, sen päätän minä. jokainen tyylillään. mulle on ihan yksi ja sama onko koira hihnassa vai vapaana, kuhan sillä koiralla on hyvä olla!
- arskakoira
Minun koirani ainakin viihtyy narussa meidän pihallamme, en ymmärrä tätä haloota mitä keskustelu toi. Eiköhän jokainen fiksu omistaja tee niinkuin näkee koiralle olevan parasta. Tällähetkelläkin koirani on hihnassa, kyöhnää tuossa nurmikolla ja ottaa aurinkoa :)
- Juoksunaru ja aita
Omaa koiraani en yksinkertaisesti uskalla jättää hetkeksikään ulos niin etten olisi itse ulkona, kun itse olen ulkona se ei edes yritä yli aidan joka on noin 2 m korkea ja siinä on sellainen " vankila" taitos ylhäällä että siitä ei oikeasti pääsisi yli mutta kyllä tää meidän neiti menee vaan yli jos tilanne on hänestä sopiva( kipeää kuin tikapuita) Esim ihana naapurin koira menee ohi niin on pakko päästä leikkimään, on myös niin siisti että ei kakkaile pihallemme vaan hyppää aidan yli käy kakkalla ja hyppää takas pihalle ja tämän olen meidän keittiön ikkunasta todistanut. Niin mieheni teki juoksunatun eli meidän talon seinästä aidalle menee ylhäällä vaijeri jossa on kiinni noin 5 m naru missä koira on kiinni jos jää yksin pihalle esim minun siivotessa. Koirallle tehtiin myös "koiran katos" vähän niin kuin koppi tyyppinen varjo paikka jossa löhöillä kesällä. Käydään myös 1 krt /pvä ssä noin 2 tunnin remmi lenkki (juosten yleensä )joskus pääsee kahdesti päivässä jos emme miehen kanssa käydä samaan aikaan juoksemassa. Harrastamme myös rally tokoa ja agilityä kumpaakin 1krt / vko eli 2 treeni päivää viikossa. Ja rotuna on siis ihka aito ja rekattu pitbull.
- pistä koiras kiinni
Juoksunaru ja aita kirjoitti:
Omaa koiraani en yksinkertaisesti uskalla jättää hetkeksikään ulos niin etten olisi itse ulkona, kun itse olen ulkona se ei edes yritä yli aidan joka on noin 2 m korkea ja siinä on sellainen " vankila" taitos ylhäällä että siitä ei oikeasti pääsisi yli mutta kyllä tää meidän neiti menee vaan yli jos tilanne on hänestä sopiva( kipeää kuin tikapuita) Esim ihana naapurin koira menee ohi niin on pakko päästä leikkimään, on myös niin siisti että ei kakkaile pihallemme vaan hyppää aidan yli käy kakkalla ja hyppää takas pihalle ja tämän olen meidän keittiön ikkunasta todistanut. Niin mieheni teki juoksunatun eli meidän talon seinästä aidalle menee ylhäällä vaijeri jossa on kiinni noin 5 m naru missä koira on kiinni jos jää yksin pihalle esim minun siivotessa. Koirallle tehtiin myös "koiran katos" vähän niin kuin koppi tyyppinen varjo paikka jossa löhöillä kesällä. Käydään myös 1 krt /pvä ssä noin 2 tunnin remmi lenkki (juosten yleensä )joskus pääsee kahdesti päivässä jos emme miehen kanssa käydä samaan aikaan juoksemassa. Harrastamme myös rally tokoa ja agilityä kumpaakin 1krt / vko eli 2 treeni päivää viikossa. Ja rotuna on siis ihka aito ja rekattu pitbull.
Käyttekö te ihan täysillä ? Jos emme miehen kanssa käy samaan aikaan juoksemassa niin koira pääsee kaksi kertaa päivässä lenkille, miksei koiraa voi ottaa juoksulenkille mukaan ? Ja kyllä on sellainen rotu, että parempi pitää pihalla.
- se on kiinni
pistä koiras kiinni kirjoitti:
Käyttekö te ihan täysillä ? Jos emme miehen kanssa käy samaan aikaan juoksemassa niin koira pääsee kaksi kertaa päivässä lenkille, miksei koiraa voi ottaa juoksulenkille mukaan ? Ja kyllä on sellainen rotu, että parempi pitää pihalla.
Itse ymmärsin, että se koira OTETAAN mukaan juoksulenkille (ja on kiinni = remmi lenkki). Koeta treenata luetun ymmärtämistä.
- pistä koiras kiinni
se on kiinni kirjoitti:
Itse ymmärsin, että se koira OTETAAN mukaan juoksulenkille (ja on kiinni = remmi lenkki). Koeta treenata luetun ymmärtämistä.
"joskus pääsee kahdesti päivässä jos emme miehen kanssa käydä samaan aikaan juoksemassa. " Mitä tuossa lukee ? "joskus" "jos emme". Opettel itse lukemaan. Ja kyllä kehui kuinka koira ei tee p*skaansa omalle pihalle vaan hyppää aidan yli, pittbullista kuitenkin kysymys, siksi kuonokoppa, siellä voi olla muita liikkeellä.
- luomuhurtta
juoksunaru on KOIRALLE MIELUISAMPI kuin tarha. Oma koirani saa valita, meneekö tarhaan olkkarin ikkunasta vain juoksunanruun ovesta, ja aina on pyytämässä narulle. Tarhaan se pannaan yötarpeelle ja jos lähdetään töihin eikä naapuri jouda käyttämään päiväpissalla. Ja koiralla on ollut tarha pennusta asti, juoksunaruun se pääsi tutustumaan kun vanhempi koira, jokA EI SIETÄNYT tarjaa alkuunkaan, siirtyi ikuisuuden puolelle.
Samoin on käyttäytnyt kolme muuta koiraa, mieluummion ketjuun kuin tarhaan - hyi
Miksi ottaa edes koira jos sitä täytyy pitää tarassa tai ketjussa ? Siit huolimatta se koira on lenkitettävä 3 päivässä .
- Kotikoiran elämää
Niinpä, miksi ottaa koira tylsistymään tarhaan tai naruun? Koiraa lenkitetään noin 4 kertaa päivässä ja lopunajan makoilee sisällä tai parvekkeella, laisit raollaan ja ovi auki.
Tietystikin myös vapaana juoksua ja etsimisleikkejä, pallon noutoa ym. virikettä!- 22222222222222222222
eikö sulla ole muuta sosiaalista elämää ku ehit käydä 4 krt koiran kanssa ulkona, etkö käy töissä??? ei NORMI ihmisellä oo aikaa viiä kokoajan koiraa ulos. HALOO!
- Kotikoiran elämää
22222222222222222222 kirjoitti:
eikö sulla ole muuta sosiaalista elämää ku ehit käydä 4 krt koiran kanssa ulkona, etkö käy töissä??? ei NORMI ihmisellä oo aikaa viiä kokoajan koiraa ulos. HALOO!
Olen töissä klo.8.30 alkaen 5pv.viikossa. Tänään menin poikkeuksena klo. 9.30.
Eli aamulenkin ehdin käyttää itse. Meillä on tässä kaksi muutakin jotka lenkittää ja juoksuttaa metsässä.
Monesti vältyn kylläkin jopa aamulenkiltä koska koiramme haluaa nukkua pitempään :)
Jos ottaa koiran niin "normi ihmisten" pitää järjestää asiansa niin, että koira saa tarpeeksi ulkoilua.
Minä päivätöissä käyvänä en pystyisi sitä yksin hoitamaan.
- hfghghgfh
En myisi naruun. Aidatulla alueella saa kulkea vapaammin. Ja jos ihan maalla voi opettaa vapaana oloon riippuen rodusta(omat terrini pysyneet pihassa ilman aitausta)
ENtä jos toinen koira tulee naapurista koirasi kimppuun ja koira narussa? - aidaton pihamaa
No eipä ole meillä aitaa tarvittu, eikä se aidattomuus/omakotitalottomuus ole koskaan yhtäkään koirakauppaa estänyt. Paljon parjattu juoksunarukin ollut yhdellä käytössä, eikä se kyllä silloin ollut mikään muu kuin inhimillisyyteen perustuva päätös, tilanne muuttui siten, että tarvitsi tuollaisen lisäturvan, koska dementia iski, ja alkoi vanhoilla päivillään vaeltelemaan. Tuon avulla sai jatka suht. samanlaista elämää kuin ennen noita muutamia karkaamisia, eli osallistua perheemma kanssa kaikkeen ilman omille teilleen häippäsyn riskiä. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että olisi joutunut oleman enemmän sisällä, koska joka hetki en olisi pystynyt sitä silmä kovalla vahtimaan.
Aikamoinen aita se saisi olla, joka oikeasti pitäisi koiran, joka sen haluaa ylittää. En halua itse kaksimetristä aitaa, tontin ympäri, enkä myöskään koe tarvitsevani. Ei sen koiran tarvitse päästä omien mielihalujensa mukaan vaeltelemaan ulos ja sisään, eikä se koira sellaista mahdollisuutta tarvitse voidakseen olla onnellinen. Meillä harrastetaan paljon, joten virikkeistä ei ole kiinni. Se harrastaminen ei tapahdu kotioloissa, kotona vain levätään ja ollaan. Tuossa jaloissahan ne yleensä torkkuvat taikka peteillään silloin, kun ei mitään tapahdu.
Kyllä täällä noita aitojen takana räkyttäviä koiriakin näkee. Kamalaa katsottavaa, kun koira stressaantuneena ja ylikiihtyneenä vahtii kaikkea mikä liikkuu. Vaikka kuinka olisi iso ja aidattu piha, niin se vaan ei koiran elämässä ole kovinkaan iso merkittävä tekijä yleensä ainakaan täällä kaupunkioloissa.
Jos toinen koira tulee kimppuun, niin minähän olen paikalla hoitamassa homman. On näinkin käynyt. Hulluille ei voi mitään. Valitettavasti. En siltikään suostu siihen, että teen pihastani koiran läpäisemättömän linnoituksen. Yleensä nuo hyökkäilijät häviävät ennen pitkää, alueella on paljon koiria, ja hyökkäilijöillä on aina muitakin uhreja ja eriympäristöissä. Ja ne voivat hyökätä koiran kimppuun ihan tavallisella lenkilläkin. En silti aio lopettaa lenkkeilyä, enkä jätä talutinta käyttämättä, vaan tarvittaessani hoidan asian silloin.
En minäkään myisi naruun. Mutta en myöskään aidattuun pihaan. Myisin koiran sellaiselle, joka pystyisi/haluaisi turvata koiralle koiran ominaisuuksia ja tarpeita kunnioittavan elämän. Aita ja naru ei vaikuttaisi päätökseen, eikä myöskään elintaso varsinaisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192186Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281980Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52723
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32708