Leikkuri iskee insinööreihin

VarokaaIT-alaaNuoret

5

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eläkettä odotellessa

      HAHA! Onneksi olenkin valtion organisaatioon juurtunut humanisti. Palkka välttävä 4500 euroa kuukaudessa ja töitä eläkkeelle asti. Töissä en tee oikeastaan mitään, eikä oikestaan kukaan taida edes tietää, että olen töissä.

    • aadulfhitler

      Minua ei kiinnosta insinöörien ongelmat

    • 2+11

      Jokaisessa meissä asuu sisäinen insinööri. Joka kieltää sen on vielä elnkaaressaan siinä vaiheessa että olsiko skeba vai vihreä liike elämän suunta.

    • ef juu eu

      EU:ssa on menossa työn uusjako. Teolisuus ja "kehittyneet" alat jolla tarkoitetaan kai korkeaa teknologiaa keskitetään Saksaan ja Ranskaan ja keskiseen eurooppaan.
      Näin ovat eu-mahdit päättäneet ja Suomen on toteltava. Geopolitiikan vuoksi piti aiemmin nöyristellä Neuvostoliittoa ja yt sitten Euvostoliittoa. Nykyisen hallituksen ministerit, jotka ajavat kiihkeästi eu:n etua palkitaan tästä arvokkaasta työstä. Katainen ja Niinistö saivatkin jo kunniamerkkinsä. Kaikille on tiedossa hyvä deskjob EU massiivisessä virkamiehistössä. Äänestäjät eivät enää voi vaikuttaa.

      Mitä Suomi sitten saa kun työpaikat siirretään pois? Hyvän mielen?

    • Yliarvostettu inssi

      Kyllä nää inssit ja diplomi inssit o ihan liian yliarvostettuja työssä ja työelämässä. Palkkakin liian suuri.

      Jos tuuri/suhteet käy voi päästä isolle pallille, jopa Finnairin johtajakis ja palkkaus yli 50000€. On kyllä ihan liian paljon inssi koulutuksella.

      Onkohan tässä maailmassa mennyt ihan oikeasti johtajilla suhteellisuuden taju palkoissa, optioissa, bonuksissa, eläke-eduissa, rekryrahoissa, asunto, auto yms. eduissa.

      Maailmalta tulee maahnmuuttajat tekemään halvalla osa-aikatyötä ja herrat kerää kaiken voiton ja isoilla eduilla!

      Saa Suomi poika ja tyttö olla varuillaan, sillä heidäthän ensiksi laitetaan ulos, koska palkka on liian suuri. Ja puhutaan vielä työaläkeurien pidennyksestä.

      Maahanmuuttjat ja osa-aikaisetko ne tekevät. Nytkin könttäpalkka ravintola-alalle ja ei siitä mitää eeläkkeitä nuoret enää saa tai saako nuoret enää niitä tulevaisuusdessa laisinkaan.

      Mihin muuten on kadonneet oikeasti eläkeyhtiöiden eläkesäästöt? Menikö ne Cyprokselle vai missä ne oikeasti on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3545
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      32
      2315
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2243
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      45
      2111
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1484
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      18
      1445
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1396
    8. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      957
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      48
      945
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      823
    Aihe