Hei! Olen 15vuotias tyttö ja syön yaz -merkkisiä e-pillereitä raskauden ehkäisyyn. Olen syönyt pillereit jo 1,5vuotta. Olen siirtänyt kuukautisiani 2kertaa aikaisemmin ohjeen mukaan, eikä aikaisemmin ole ollut tällaista. Syön pillerin joka päivä, liuskassa on kuukauden lopussa aina 4 valkoista pilleriä joissa ei ole vaikuttavia aineita ja niiden jälkeen aloitetaan uusi liuska. Kuukautiseni alkavat yleensä toisen valkoisen pillerin aikana, ja loppuvat kun olen syönyt 2-3 vaaleanpunaista (jotka sisältävät vaikuttavia aineita) pilleriä. Nyt olen kuitenkin syönyt jo vaikuttavaa pilleriä, ja minulta tulee edelleen veristä, enemmän rusehtavaa vuotoa. Mistä johtuu? Aiemmin ei ole ollut tällaista. Söin siis kaksi liuskaa putkeen mutten syönyt neljää valkoista pilleriä. Harrastimme poikaystäväni kanssa seksiä 2päivää sitten (luulin kuukautisteni loppuneen) mutta ne alkoivatkin kesken kaiken. Silloin tuli selvästi verta, mutta todella niukasti. Nyt olen kiinnittänyt ehkä enemmän huomiota, mutta valkovuodon sijaan tulee rusehtavaa lähes hajutonta vuotoa. Äitini sanoi että se johtuu vaan siitä että siirsin kuukautisiani kuulaudella, ja nyt kiertoni on vähä sekaisin. Onko näin?
Vastaukset 7
- hennati
Lisäystä: Olen siis syönyt 8vaikuttavaa pilleriä, kuukautiset loppuivat normaalist kolmannen päivän aikana. Nyt on ollut 5 päivää rusehtavaa vuotoa.
- y 5tgrfvsc
Tuo kuukauden siirtäminen on liikaa. Johtuu varmaan siitä, mutta ei ole kai vaarallsita kuitenkaan? Yrtitä pitää suh'koht normaalina tuota kiertoa ja vain jos on ihan viimeinen pakko niin sitten vasta siirrät. Ei kannata mennä sekottaan ihan pikkujutun takin kiertoja muuten tuota tiputtelua voi sitten kestää kauemmin.
- justpupu
menkka
- endotäti
No itse olen syönyt aina putkeen pillereitä endometrioosin vuoksi.Ikä siitä ole mitään haittaa päin vastoin.Nyt tosin käytössä on minipillerit migreenin vuoksi,kuukautisia ei ole koskaan.Ei se rusehtava vuoto mitään haittaa.
- jepjepjoo1
y 5tgrfvsc, silloin kun pillereitä ei syö niin ei ole myöskään mitään kiertoja. Jos elimistölle passaa (eli ei tule juurikin tiputteluvuotoja tms), niin voi syödä vaikka kolme liuskaa putkeen, eli siis tyhjennysvuoto 4x vuodessa eikä tästä ole mitään haittaa.
- Jonsku83Z
Ei kannata siirrellä menkkoja liiaksi. Vuosia sitten siirsin ja tulos: kuusi viikkoa hirvittävää vuotoa, joka jouduttiin keltarauhashormooneilla taltuttamaan hetkeksi.
- sdxhcg
Jonsku83Z kirjoitti:
Ei kannata siirrellä menkkoja liiaksi. Vuosia sitten siirsin ja tulos: kuusi viikkoa hirvittävää vuotoa, joka jouduttiin keltarauhashormooneilla taltuttamaan hetkeksi.
Niin, sinulla kävi noin. Sekö sitten tarkoittaa, ettei muiden kannata toimia näin, koska kaikkien kehot toimivat täsmälleen kuten sinun kehosi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691071
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25618Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487