Olin vastaajana oikeudenkäynnissä ja nyt odottelen oikeuden päätöstä, joka tulee viikon päästä. Olen varautunut siihen, että jokin tuomio tulee (sakkoja tai ehdollista) ja sen asian kanssa olen sinut.
Eniten huolettaa vastapuolen asianajokulujen suuruus ja niiden maksaminen. Oikeudenkäynnin lopussa kun tuomari teki yhteenvetoa kunkin kuluista, niin vastapuolen kuluiksi summattiin nelisen tonnia. Vaikka noita kohtuullistettaisikin, niin herrajumala, mistä otan tuollaiset rahat?? Olen opiskelija, joka on vain osa-aikaduunissa, enkä lainaakaan saisi pankista vakuuksien puuttuessa. En kai saisi ketään takaamaankaan, koska ihmiset ovat niin varovaisia tänä päivänä. Minulla on luottotiedot kyllä kunnossa, ja haluan säilyttääkin ne. Pelkään, että se vastapuolen asianajotoimisto laittaa ulosottoon saatavansa, kun en kuitenkaan kerralla pysty niitä maksamaan.
Onko kellään kokemusta siitä, että voisiko nuo kulut maksaa esim parissa kolmessa osassa? Siis jos sitä maksettavaa tulis vaikka se 4.000 euroa, niin maksais ensin vaikka tonnin, sit kuukauden päästä toisen jne? Ja mitä jos ne menee ulosottoon, niin meneekö samalla luottotiedot?
Ja vielä, kun noita asianajokuluja kohtuullistetaan, niin mitä se yleensä käytännössä tarkoittaa? Onko se kohtuullistaminen muutamia satasia, kolmannes vai puolet?
Vastapuolen oikeudenkäyntikulujen maksaminen
3
1473
Vastaukset
- thetuomio1
En tiedä. Me hävisimme täysin vailla loogisia, kieleillisiä ja juridisia perusteluja ja jouduimme maksamaan n. 80.000euroa oikeudenkäyntikuluja, siis vastapuoli meidän omat. Me myimme kaiken omaisuuden ja saimme lopuista velkaa. Sitä hoidellassa loppu elämä. Et siis ole ainoa.
- Onnibonni1
Kannattaa olla yhteydessä siihen asianajotoimistoon (jos siis häviät jutun). Asia riippuu tietysti firmasta, mutta voit varmaan puhua itsellesi kohtuullisen maksuajan. Kyllä he tietää että jos asia menee ulosottoon, niin silloin se ottaa kauan kunnes he näkevät rahojansa. Se on heillekin helpompaa jos saat itse maksettua nämä asiat.
- mlh-
Aloittajalle:
Aloituksestasi ei käy ilmi, mm.
* Haitko aikoinaan maksutonta oikeudenkäyntiä?
* Vastustitko (lausuit) vastapuolen vaatimista oikeudenkäymiskuluista (taikka tekikö asianajajasi sen, jos Sinulla sellainen oli)?
* Jos häviät jutun, proressilain pääsäännön mukaan häviäjä korvaa vastapuolen oikeudenkäymiskulut.
* Jos jutun aineellinen taso on alhainen ( siis euromääräiset vaatimukset, tuomiot) nykykäytännön mukaan ei ole itsestään selvää, että saisi valituslupaa hovoikeudesta... mutta..
* Jos oikeudenkäymiskulut ovat mittavat ja kohtuuttomat, niistä pitäisi saada valittaa HO:lle, vaikka valituslupaa ei muuten saisikaan? Kohtuullistamista voi siis yrittää hakea vielä HO:sta.
* Jos jutun oikeuskuluasiat käsitellään HO:ssa, se päätös kestää aikansa.
Jos päätös on, että maksamista tulee, eikä valitusasia etenisi enää KKO:n taholle ( = epävarmaa!) , niin asia etenee näin:
A) Kun HO:n (mahdollinen) ratkaisu annetaan, se tulee lainvoimaiseksi 60 päivän kuluttua. ja vasta lainvoimaisen tuomion saa vaatia täytäntöönpantavaksi.
B) Vastapuoli - taikka tämän vakuutusyhtiö alkaa vaatia kuluja maksettavaksi. Ensin lasku, sitten maksumuistutus. Ja jos ei ala maksuja kuulua, lainvoiman saanut tuomio oikeuttaa asian viemisen ulosottoon, perintätoimistoja saatetaan käyttää sitä ennen.
C) Jos asia lopuksi menee ulosottoon (mikä ei suositeltavaa), niissäkin löytyy joustoa. Voi laatia maksuohjelman, kk-erät. Mutta ongelmia tulee siinä, että
* korot juoksevat, * tulee jokaisesta kerrasta uo-maksu, ja se ikävin - saattaa siis koitua maksuhäiriömerkintä...
Eli, kannattaa viedää asiaansa kaikin tavoin eteenpäin. Nuorelle ( eikä kenellekään) ole hyvä, että tulee mm. maksuhäiriömerkintää, tms.
Jos kuluja jää maksettavaksi, kannattaa koettaa sopia joku maksuohjelma, taikka että saa varat jostakin, maksaa kerrallla, ja lyhentää sitten velkaa.
Siis, voimia ja jaksamista aloittajalle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2723075Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232624- 1301841
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201813Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1091572Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e301429Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71350Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21123Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91103- 621053