kenelle kuuluu koti-irtaimisto?

Perunkirjoitusta tehdessä katseltiin appivanhempien talon irtaimistoa, myös autotallin tavarapaljoutta.
Puhuttiin siinä että lapsilleni olisi mukava muisto papastaan kun he saisivat työkaluja ja siinä anopin kanssa vähän sovittiinkin että ne jotka tarvitsevat voisivat e työkalut sovussa jakaa.
No kun anoppi pisti talon vuokralle pisti hän myös nuo työkalut ja myös valtaosan irtaimistosta myyntiin.

Ei jäänyt lapsenlapsille muistoa papasta vaikka he olivat työkalujen lailliset omistajat.

Työkaluista ei saanut varmasti montaa sataa mutta lapsilleni olisi ollut tunnearvoa enemmän, ahneuden piru iski ja lapsenlapsilta viedään kaikki.
Onneksi sain pitkän, vuosien tappelun jälkeen jäädytettyä muun omaisuuden ettei sille olisi käynyt samoin, ei leski välittänyt mikä on laillista ja mikä ei, arveli ilmeisesti että kun asia paljastuu on hän jo vainaa eikä hänelle voi sanktioita enään asettaa.

Niin ei siitä muutenkaan sanktioita tullut vaikka pelissä oli kymmeniä tuhansia kavallettuja varoja.

Kysyisin voiko vanhus joka on tai ei holhouksessa halutessaan luovuttaa esim y huonekalunsa eläessään suvun henkilölle?Vanhus, joka asuu vielä kotonaan ja holhouksesta ei tietoa eikä kerrottu.

kuka tietäisi kirjoitti:

Kysyisin voiko vanhus joka on tai ei holhouksessa halutessaan luovuttaa esim y huonekalunsa eläessään suvun henkilölle?Vanhus, joka asuu vielä kotonaan ja holhouksesta ei tietoa eikä kerrottu.

Lue lisää

Jestas sentään! Eikö se vanhuksen koti ja sen sisällä olevat tavarat ole hänen, totta kai hän saa tehdä eläessään omaisuudellaan mitä haluaa.
Ja aloituksen teksti: Tuskin siinä testamentissa mitään oli sanottu irtaimistosta erikseen, ja kun kerran puolisot asuvat yhteisessä kodissa niin kai siinä on jonkinlaista avio-oikeutta mukana. Jos leski kerran jää asumaan puolisonsa kanssa aikoinaan hankkimaan kotiin, ja vaikka muuttaisi poiskin, niin se irtaimisto on hänen hallittavissaan eikä siitä irtaimistosta tarvitse tiliä pitää perillisille, varsinkaan jos ei mistään arvoesineistä ole kyse. Olettepa te kamalia vanhemmillenne jo heidän eläessään. Toki, tiedän kyllä, että kun siltä eloon jääneeltä puolisolta ja vanhemmalta alkaa elämä hiipua, niin sitten se suurin saalistaja ja ahnehtija kyllä tekee kaikkensa, että saa niin paljon kuin vaan mahdollista. Joissakin perheissä ainakin. Sitä mennään vaikka viittä vaille vainajalta teettämään testamenttia ja todistajiksi otetaan se ja se lakimies johon on jossain yhteydessä törmännyt. Ja testamentti kun on mikä on niin siinä sitten lakimiehet niin vaan vakuuttavat, että sen ja sen viimeinen tahto ja tämän ihmisenhän minä niin hyvin tiedän ja tunnen ja vakuutan että täysissä ruumiin ja sielun voimissa (tai ei siitä ruumiista mutta se sielu ja henki täysissä voimissa), vaikka sitten joku jälkeläinen olisi saanut toisenlaisen kokemuksen niistä henkisistä voimista, kun vanhus siellä sängynpohjalla yrittää itse ja oma-aloitteisesti jotain laskutoimituksia suorittaa tai jopa kertoa kellonaikaa, jotka kaikki menevät päin mettää. On se, on se! Mutta kun on rahaan rakkaus, niin silloin sitä vie toisilta niin paljon kuin mahdollista ja käyttää kaikki keinot oli ne sitten kuinka hävyttömiä ja häikäilemättömiä tahansa! Ja valehtelee ja manipuloi ja vielä kehuu itteään sitten kaikille halukkaille, että niin olen hyvin hoitanut ja aina olen rehellisesti asiani toimittanut!

Hyi hitto! Hävytön ja häikäilemätön, ahne ja hirvittävä ihminen! Ja tuon ihmisen haudalla aikanansa ei kyllä yksikään täydestä sydämestä voi rakkauttansa osoittaa (no jaa, ehkä lapsensa) ja yksikään ylistävä sana ei tule kyllä sydämenpohjasta ja unohtuu heti seuraavana päivänä! Niin on hyvä ihminen! No, ehkä hän sen kaiken haalimansa sinne hautaan mukaansa saa. Näinhän se kuulemma Raamatussakin sanotaan, että älä sinä kadehdi sitä, joka eläissään rahaa ja tavaraa kerää, sillä mitään siitä mitä hän on kerännyt, hän ei mukaan hautaansa saa. No, eipä tässä kateudesta olekaan kyse, vaan suuttumuksesta sen suhteen, että vielä sairasvuoteelle mennään häärimään testamenttien kanssa ja esitetään sitten suurta surua haudan partaalla, vaan kun hautajaiset ovat ohi, niin ollaankin hautausmaan portilla jo vitsailemassa siitä miten ehti sielu taivaaseen vilahtaa jne... Naama suuressa hymyssä! Mikäs oli hymyillessä kun oli testamentit ja kaikki tiedossa. Valehtelija, manipuloija, kieroilija, keinottelija, vedättäjä kaikkine lakimiehineen.

semmoista. kirjoitti:

Jestas sentään! Eikö se vanhuksen koti ja sen sisällä olevat tavarat ole hänen, totta kai hän saa tehdä eläessään omaisuudellaan mitä haluaa.
Ja aloituksen teksti: Tuskin siinä testamentissa mitään oli sanottu irtaimistosta erikseen, ja kun kerran puolisot asuvat yhteisessä kodissa niin kai siinä on jonkinlaista avio-oikeutta mukana. Jos leski kerran jää asumaan puolisonsa kanssa aikoinaan hankkimaan kotiin, ja vaikka muuttaisi poiskin, niin se irtaimisto on hänen hallittavissaan eikä siitä irtaimistosta tarvitse tiliä pitää perillisille, varsinkaan jos ei mistään arvoesineistä ole kyse. Olettepa te kamalia vanhemmillenne jo heidän eläessään. Toki, tiedän kyllä, että kun siltä eloon jääneeltä puolisolta ja vanhemmalta alkaa elämä hiipua, niin sitten se suurin saalistaja ja ahnehtija kyllä tekee kaikkensa, että saa niin paljon kuin vaan mahdollista. Joissakin perheissä ainakin. Sitä mennään vaikka viittä vaille vainajalta teettämään testamenttia ja todistajiksi otetaan se ja se lakimies johon on jossain yhteydessä törmännyt. Ja testamentti kun on mikä on niin siinä sitten lakimiehet niin vaan vakuuttavat, että sen ja sen viimeinen tahto ja tämän ihmisenhän minä niin hyvin tiedän ja tunnen ja vakuutan että täysissä ruumiin ja sielun voimissa (tai ei siitä ruumiista mutta se sielu ja henki täysissä voimissa), vaikka sitten joku jälkeläinen olisi saanut toisenlaisen kokemuksen niistä henkisistä voimista, kun vanhus siellä sängynpohjalla yrittää itse ja oma-aloitteisesti jotain laskutoimituksia suorittaa tai jopa kertoa kellonaikaa, jotka kaikki menevät päin mettää. On se, on se! Mutta kun on rahaan rakkaus, niin silloin sitä vie toisilta niin paljon kuin mahdollista ja käyttää kaikki keinot oli ne sitten kuinka hävyttömiä ja häikäilemättömiä tahansa! Ja valehtelee ja manipuloi ja vielä kehuu itteään sitten kaikille halukkaille, että niin olen hyvin hoitanut ja aina olen rehellisesti asiani toimittanut!

Hyi hitto! Hävytön ja häikäilemätön, ahne ja hirvittävä ihminen! Ja tuon ihmisen haudalla aikanansa ei kyllä yksikään täydestä sydämestä voi rakkauttansa osoittaa (no jaa, ehkä lapsensa) ja yksikään ylistävä sana ei tule kyllä sydämenpohjasta ja unohtuu heti seuraavana päivänä! Niin on hyvä ihminen! No, ehkä hän sen kaiken haalimansa sinne hautaan mukaansa saa. Näinhän se kuulemma Raamatussakin sanotaan, että älä sinä kadehdi sitä, joka eläissään rahaa ja tavaraa kerää, sillä mitään siitä mitä hän on kerännyt, hän ei mukaan hautaansa saa. No, eipä tässä kateudesta olekaan kyse, vaan suuttumuksesta sen suhteen, että vielä sairasvuoteelle mennään häärimään testamenttien kanssa ja esitetään sitten suurta surua haudan partaalla, vaan kun hautajaiset ovat ohi, niin ollaankin hautausmaan portilla jo vitsailemassa siitä miten ehti sielu taivaaseen vilahtaa jne... Naama suuressa hymyssä! Mikäs oli hymyillessä kun oli testamentit ja kaikki tiedossa. Valehtelija, manipuloija, kieroilija, keinottelija, vedättäjä kaikkine lakimiehineen.

Lue lisää

Saahan sitä eloon jäänyt tehdä rahatalletuksillaankin mitä haluaa. Toki joku perillinen voi yrittää ikään kuin osallistaa kaikki ensisijaiset perilliset rahatalletusten hyödyntämiseen lesken eläessä sillä, että vaikkapa ehdottaa että mitäs jos annettaisiin (heheh, annettaisiin) vaikka kaikille joku sopiva summa, tietysti sellainen johon verottaja ei puutu per nuppi olevana, nyt. Per nuppi joku summa, josta kaikkien saamat yhteenlaskettuna tulee muutamia tuhansia. No, se oli niin kuin tarkoitettu kertaluonteiseksi lahjaksi jokaiselle. Mutta huom. tämän jälkeen se, joka tätä lahjaa ehdotti tai idean leskelle päähän pisti, voikin sitten jatkaa sitä tilin hyödyntämistä vaikkapa niin, että mitäs jos sinä isoisovanhempana tästä eteenpäin laitat vaikka satasen kuussa näille minun lapsenlapsilleni - ja tästäkin, vaikka lapsia olisi vain kaksi, tulee tietty pari tonnia vuodessa, joka ainakin köyhemmällä isoisovanhemmalla on suuri summa, mutta mitäpä se isoisovanhempi ei tekisi, kun tämä yksi niin ehdottaa. Että näin helppoa se on. Ja kuoltua ei tilitietoja niin vain enää avatakaan. Mutta siltä varalta, että jostain tulisi tietoon jonkun lapsenlapsien suosimiset niin tulipa osallistettua kaikki sillä pikkuisella lahjalla joka kertaluonteisena annettiin, että "otithan sinäkin!", "osallistuit vanhuksen lypsämiseen!".

En sano muuta kuin se on helppoa kun on tarpeeksi hirvittävä ihminen luonteeltaan. Ei mitään omaatuntoa, ei häpeää, pelkkää häikäilemättömyyttä ihmisten hyväksikäyttämistä. Hyväksikäyttämistä, joka ilmenee niinkin, että vaikka ei olisi kuin kerran tavannut jonkun ns. asiantuntija, kuten nyt vaikkapa lakimiehen, ei sen enempää tätä tuntisi, niin heti vaan kun joku tarve tulee, niin sinne vaan yhteyttä, että hei, mehän tavattiin silloin ja kuule kun nyt olisi sellainen ja tällainen asia, että mites, annatko vähän neuvoja tai mikä vielä parempaa, alatko hoitamaan asiaa!

Hirvittävä ihminen!

kuka tietäisi kirjoitti:

Kysyisin voiko vanhus joka on tai ei holhouksessa halutessaan luovuttaa esim y huonekalunsa eläessään suvun henkilölle?Vanhus, joka asuu vielä kotonaan ja holhouksesta ei tietoa eikä kerrottu.

Lue lisää

Tosi hyvä jäynä testamentata leskelle hallintaoikeus kaikkeen.

Perilliset saavat verot maksettavakseen, mutta mitään muuta eivät sitten saakaan.

Pankkitalletukset ja sijoitukset jäävät pattitilanteeseen kun kukaan ei voi niitä käyttää ilman kaikkien osapuolien suostumusta.

Kyllä koti-irtaimistosta kannattaa ihan periaatteen vuoksi käräjöidä mahdollisimman perusteellisesti.

Eläköön sosialismi. Pikemminkin perintöverot ja lakiosat pois ja annetaan vapauden kukkia tässäkin. Lesket ja orvot pakkaseen, kun valtio tarvitsee asunnon maahanmuuttajille.

Upeita ihmisiä täällä, mistä ihmeestä ne ahneet perijät oikein ilmestyvät?

Koti-irtaimisto on jännä asia, johon haluan sanoa pari sanaa. Meitä on monta lasta, siis perijää. Meidän piti alkaa asumaan kaikki sulassa sovussa perontötilalla, lastemme ja puolisoidemme kanssa. Kaupunkiasunto myytin ja sen irtaimisto vietiin maalle. Rahat tilillä.
Nyt on tilanne, että kotitaloon jää kaksi. Isän kuoleman jälkeen perunkirjaan merkittiin irtaimiston arvoksi 4000 euroa.
Sisältää kaiken kaupunkiasunnon irtamiston, koneet, laittee, turkit ja korut. Kahden kodin taloustarvikkeet, maatalon koneet, laitteen ja kaksia traktoria ja auto, veneet ja venemoottori ym ym. on nyt yhditsetty samaan, 4000 euroa.

Nyt sitten kaksi kotitaloon jäävää ilmoittaa, että se ja se meille irtaimisto jonka arvo on 4000 euroa.
Asuvat ja lomailevat tilalla, ovat tehneet tätä jo 7-vuotta, kaikki kulut maksettu perikunnan tililtä. Viimekesän sähkölasku 500 euroa, koska poika pitää juhlia, on karaokee, pakastimia navetan lattialla, isoja lamppuja asennettu, ikäänkuin diskoissa. Sähköä kuluu.
Nyt sitten pesänjakaja viestitti, että nämä kaksi eivät halua että irtaimistoa erikseen arvotetaan, vaan kaikki on tuo 4000. Heille kuuluu siis kaikki irtaimisto, minulla ei ole oikeutta nyt edes vanhaa isoisän tekemää kaulinta hakea, jonka ajattelin saada muistoksi kodistani.
Viestitin, että minä haluan, että irtaimisto arvotetaan ja jako senkin osalta suoritetaan. Suuremmat tavarat huutokaupalla ja pienemmät voisi jakaa vaikka arpomalla.
Olenko minä ahne pikkupi*u joka ahneuksissaan tahtoo hankaloittaa perinnönjakoa? Olenko minä idiootti, kun haluan vanhan virkatun liinaan, muostoksi synnyinkodistani? Olenko minä ahne, jos tahdon yhden vanhan valokuvan raameineen? Olenko minä ahne jos tahdon isäni vanhan pokasahan, joita siellä on (oli, en tiedä onko enää) kolme kappaletta? En ole vuosiin käynyt synnyinkodissani, koska nämä kaksi ovat kaiken omineet itselleen ja välit ovat poikki.
Veli on jo kyörännyt kaatopaikalla kaikkea, vanhoja lamppuja, myrskylyhtyjä yms. (jotka olivat ihania) polttanut juhannukokoissa ihanan verkkokopin ja aitan. Siistii siis ympäristöä kovalla kädellä uuden tyttöystävänsä kanssa, vaikka kaikkin on vielä perikunnan. Siisti jo äidin eläessä.

Kiitos tiedosta, helpottaa todella paljon kun tiedetään mitä voidaan asialle tehdä, mutta yritetään nyt ensin kuitenkin neuvotella asiasta yhteisymmärryksessä.

Tarkennuksia:
leski voi myydä omaisuuttaan ilman perillisten suostumusta, jos luovutuksen ehdoissa on sovittu, että lopullinen kauppa määräytyy osituksen tuloksen mukaan.

Leski voi hakea myös tuomioistuimen luvan luovutukselle, jos perilliset eivät suostumusta anna.

Rakkaus ei paranna perinnöjaoissa, päinvastoin.

Perinnönajossa meillä on selvästi meneillään taistelu, kamala sellainen. Yksi perijätär sanoi, että nyt kun äitikin on kuollut minä annan tulla, sanon suoraan. Perinnönjaoissa kostetaan vanhempien teot, lapsille kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka. Ei ole kyetty keskustelemaan isän ja äidin kanssa, sitten kostetaan sisaruksille, eihän se äiti mun tytöstä välittänyt, tyyliin.
Meillä alkoi kaamea sota. Kun kaupunkiasunto myytiin ja tyhjennettiin, tavarat kyörättiin maalle, navetan lattialle. Olin ne pakannut rakkaudella heti hautajaisten jälkeen, koska piti sitten lähteä töihin. En asu paikkakunnalla. Tavaroiden kyörääjä ilmoitti, että siellähän ne tavarat on navetan lattialla, jokainen saa hakea mitä haluaa.

Pistin stopin ja sota jatkuu. Myöhäistä, nythän pitäisi rakentaa eikä repiä, mutta yritäppä saada porukka se tajuamaan. En toki itsekään ole pulmunen, olen vaatinut määrättyjä asioita, koska haluan ettei lapsilleni jää tästä painolastia.
Jakakaa ihmiset kaikki pois eläessänne, näin jälkeläiset säästyvät rakkauden hinnoittelulta pois mentyänne. Rakkauden määrän jakamistahan se ns. perinnönjako on, ei mitään muuta.