Satuimpa lukemaa Lukijoilta palstaa Savonmaa lehdestä.
Sosiaalitoimessa 15- vuotta kiusatttu jotain vajaakuntoista ja lääkkeitä ei makseta.
Joku käsittelijä saa nähtävästi kiksejä kun juoksuttaa hallintooikeudessa asti vajaakuntoista sairasta.
Aivan käsittämätöntä!
Karua luettavaa Savonlinnan sostoimesta
10
297
Vastaukset
- sossukelatyökkäri
Perustulo auttaisi tätäkin sairasta että saisi jostain sen murkinan pöytään.
Toivon että nuo virastot lakkautetaan.
Sitten saisivat maistaa nuo rahojenpäällä istujat omaa lääkettään. - otesavonmaanlukijajo
"ensimmäistä kertaa, yritin saada harkinnnanvaraista toimeentulotukea, ainoastaan yhden kerran, 100e isoihin lääkekuluihin.
No, kyllä se jäi pelkäksi yrittämiseksi. Käsittelijä varmalla ammattitaidolla, hylkäsi sen. Tosin tiesin tämän.
Mutta on viimeisen n.15 vuoden ajalta tämän kaupungin sosiaalitoimesta sellaiset kokemukset , etten sano mitä niistä ajattelen. Kaikki, mitkä lain mukaan on kuulunut, on lopulta saanut, kunhan on ensin tehnyt ainakin 10 valitusta mm. Kuopion hallinto-oikeuteen."- muutostulee
Perustulo kannattaa käydä äänestämässä jotta asiat muuttavat.
Kauhean rahan kuukausittaisen anelun on loputtava.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44
- perustulo2013
Nyt vaan aktiivisena äänestämään jos haluaa muutosta parempaan!
- Perustulosta
haaveilevat vain laiskat luuserit. Puolueista vain kommunistit ja vihreät jotka eivät elä arkipäivän realismissa muutenkaan. Noita ns.hörhöpuolueita riittää koska tyhmät ihmiset niitä äänestävät tajuamatta että heitä jallitetaan pahemman kerran koko ajan.
- vieno kyllikki
Perustulo...paskanmarjat. Menisitte töihin ettekä täällä valittaisi. Ai ei ole töitä? No onko koulutusta? Tuliko käytyä koulut ja hommattua pätevyys? Ei se työpaikka tule kuulkaa helpolla. Sairaat olkoot sairaita ja toimeentulon piirissä, jossa kuluja ja tuen määrää seurataan.
- jamassi
Niin. Suomessa koulutetut ovat aiva yhtälailla työttöminä. Kun töitä EI ole.
http://www.hs.fi/kotimaa/Korkeasti koulutettujen työttömyys kasvaa nyt nopeimmin/a1305610170410
Aika moni vanhus on päästään pihalla kaikkien asioiden suhteen. Nykyisin maailma on eri kuin vuonna 1950. - vieno kyllikki
jamassi kirjoitti:
Niin. Suomessa koulutetut ovat aiva yhtälailla työttöminä. Kun töitä EI ole.
http://www.hs.fi/kotimaa/Korkeasti koulutettujen työttömyys kasvaa nyt nopeimmin/a1305610170410
Aika moni vanhus on päästään pihalla kaikkien asioiden suhteen. Nykyisin maailma on eri kuin vuonna 1950.Miten niin ei ole? Tässäkin on 5 sivullista avoimia työpaikkoja
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/hae.htm?lang=fi&tarkempiHaku=false&rows=&sort=&hakusana=savonlinna&alueet=&ilmoitettuPvm=1&vuokrapaikka=--- - Ai nyt sinä CzzC
jamassi kirjoitti:
Niin. Suomessa koulutetut ovat aiva yhtälailla työttöminä. Kun töitä EI ole.
http://www.hs.fi/kotimaa/Korkeasti koulutettujen työttömyys kasvaa nyt nopeimmin/a1305610170410
Aika moni vanhus on päästään pihalla kaikkien asioiden suhteen. Nykyisin maailma on eri kuin vuonna 1950.olet nimimerkiltäsi "jamassa". Töitä on tekevälle ja asenteeltaan terveelle koko ajan.
On aina ollut. Jos sinulla zeze ei ole töitä, johtuu se vain siitä ettei sinulla kilpailukyky riitä edes harmooninsoittoon, oikeista töistä puhumattakaan. Teillä vasureilla ei mene nykyisin muutenkaan ihan putkeen, tossa vaan uutisia katsellut ja lueskellut viime päivinä. Pahemmin ei puolue voi asioitaan oikein sössiä.
- totuustuppukylästä
Perustulosta haaveilee vajaakuntoinen sairas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k673745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382381Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712338Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602228Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.301667Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711574- 761477
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?571047Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?681002Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40909