Yksinäisen naisen suru

Hohhoijakkaajuu

Onko kukaan toinen yksinäinen nainen löytänyt miesseuraa netistä? Epäilen laittaa ilmoitusta, koska pelkään, että en saa yhtäkään vastausta, koska sen kuitenkin rehellisesti kirjoittaisin.

Yksinäinen, ylipainoinen, vieraassa seurassa ujohko, yliopisto-opiskelija etsii miestä.

Miten miehet ajattelette, kävisikö teille yksinäinen nainen vai mieluummin sosiaalinen, jonka ystäväporukkaan pääsisi mukaan

94

2510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19+9

      Yksinäinen nainen käy mainiosti, mutta ylipainon suhteen olen todella nirso. Laihduta niin mahdollisuutesi miehen saamiseen nousee dramaattisesti.

    • 08.jpg

      Sukupuoli toimii eduksesi, kunhan vain kirjoitat olevasi nainen, vastauksia tulee joka tapauksessa ainakin kymmeniä. Tosin, kun kirjoitat persoonallisen ilmoituksen, on vastausten joukossa myös helmiä sikojen joukossa. Itse vastailen netissä sellaisiin ilmoituksiin, jonka laadinnassa on nähty vaivaa, ja joissa kirjoittajan persoonallisuus näkyy.

      Tietysti, vain yksi kahdestakymmenestä vastaa, ja heistäkin 3/4 "kiitos mutta ei kiitos" :P Ah, miehen elämää.

    • fghjkl1

      Olen nainen, 30 , normaalipainoinen ja ihan ihmisen näköinen mutta en kaunis. Ensimmäisen vuorokauden aikana sain kaksi viestiä, molemmissa haettiin pelkkää seksiseuraa. Itse kirjoitin kahdelle miehelle ja heistä toinen ei vastannut lainkaan, toinen kirjoitti kaksi viestiä ja katosi. Sen jälkeen on sitten ollutkin hiljaisempaa...

      En todellakaan suosittele, jos on ennestään jo itsetunto matalalla. Poistan omankin ilmoitukseni tämän viikonlopun jälkeen koska selvästi olen liian ruma näille markkinoille. Lopetan parisuhteesta haaveilun ja keskityn elämässä muihin asioihin.

      • 08.jpg

        Vuoden aikana olen saanut neljä viestiä naisilta, ja vaikkakin olen kirjoittanut itse varmaan kymmenille, vain muutama on vastannut. Yhdelle näistä minulle kirjoittaneista naisista kirjoitin "kiitos mutta ei kiitos", hänen profiilitekstinsä ei vain sytyttänyt. Yhdelle en vastannut lainkaan, hänen viestinsä oli lyhyt (joskin ytimekäs) "Moi, täällä on xx vuotias nainen". Mitä siihen nyt vastaat, "onneksi olkoon"?

        Millaisen tekstin oikein kirjoitit jos sait vain kaksi vastausta päivässä?

      • ehkäkö
        08.jpg kirjoitti:

        Kannattaako olla niin jumalattoman tarkkana sen suhteen mitä toinen aluksi kirjoittaa? Pitäisikö antaa toiselle vähän mahdollisuutta.

      • 08.jpg
        ehkäkö kirjoitti:

        Kannattaa? Sillä kirjoittelu paljastaa persoonasta paljon. Jos tekstinpätkä ei kiinnosta käytetyn kertakäyttölusikan vertaa, tuskinpa kiinnostaa tekstin takana oleva ihminenkään. Jos mielikuvitus ei riitä pidempään aloitukseen kuin "moi mitä kuuluu", niin pitäköön tunkkinsa.

      • sama ongelma

        Miehelle näkisin aikamoisena nirsoiluna että alkaa valittamaan siitä kirjoittaako nainen kymmenen sivua pitkän tekstin vain parin rivin mittaisen viestin. Ne vastausviestit koska voivat olla naisten kohdalta muutenkin harvinaisuuksia.

        Naisen kohdalla se voi olla ihan ymmärrettävää ettei vastaa tuollaisiin lyhyisiin viesteihin jos tulee niitä pitempiäkin.

        Mutta väittäisin ettei sillä ole väliä että kirjoittaako pitkän vai lyhyen viestin jos kyse on profiili-ilmoituksesta. Profiilin merkitys korostuu tällöin ja muutamat yksittäiset seikat siitä profiilista. Ne vaikuttavat myös siihen että vastataanko vai eikö vastata.

      • 08.jpg
        sama ongelma kirjoitti:

        No, kun on tarpeeksi monta kertaa tavannut näitä yhden rivin ihmeitä, ja huomannut kuinka tylsä persoonallisuus siellä taustalla tosiaan asuu, sitä ikäänkuin oppii odottamaan hieman enemmän mielikuvitusta. Jos sitä haluaa pitää nirsoiluna, niin fine by me. Pahennan soppaa vielä silläkin, että odotan myös sängyssä naiselta enemmän kuin pelkkänä lahnana makaamista. Se vasta nirsoilua onkin! Kun on tottunut ammattilaisiin, tai ainakin puoliammattilaisiin, ei sellainen baarista raahattu känninen seinäruusu enää vain sytytä.

        Sitten ihmetellään, miksei tasa-arvo toteudu, kun tälläkin palstalla todetaan noin vaan, että käytös mikä naiselta on ok, on mieheltä nirsoilua.

      • vain pari aluksi

        No hyi, tollasta ammattilaisissa juoksijaa kukaan haluaisikaan. Hyvä että pari lausetta siis suojelee myös meitä naisia.

      • 08.jpg
        vain pari aluksi kirjoitti:

        No hyi, tollasta ammattilaisissa juoksijaa kukaan haluaisikaan. Hyvä että pari lausetta siis suojelee myös meitä naisia.

        Eivät naiset minua halua, vaikka en ammattilaisilla kävisikään. Eiväthän nuo treffikumppanini ole siitä mitään tienneet, ja silti en ole kelvannut.

        Taas näitä turhakepointteja.

      • Eva Braun Band
        08.jpg kirjoitti:

        Vuoden aikana olen saanut neljä viestiä naisilta, ja vaikkakin olen kirjoittanut itse varmaan kymmenille, vain muutama on vastannut. Yhdelle näistä minulle kirjoittaneista naisista kirjoitin "kiitos mutta ei kiitos", hänen profiilitekstinsä ei vain sytyttänyt. Yhdelle en vastannut lainkaan, hänen viestinsä oli lyhyt (joskin ytimekäs) "Moi, täällä on xx vuotias nainen". Mitä siihen nyt vastaat, "onneksi olkoon"?

        Millaisen tekstin oikein kirjoitit jos sait vain kaksi vastausta päivässä?

        Taidat olla mulkqvistipersurunkkari? Mikset hirtä itseäsi?

      • Kaideeh ihquuh
        08.jpg kirjoitti:

        Eivät naiset minua halua, vaikka en ammattilaisilla kävisikään. Eiväthän nuo treffikumppanini ole siitä mitään tienneet, ja silti en ole kelvannut.

        Taas näitä turhakepointteja.

        No vittuako täällä iniset? Runkkaa lisää!!!

      • 08.jpg
        Kaideeh ihquuh kirjoitti:

        No vittuako täällä iniset? Runkkaa lisää!!!

        Vittuahan täällä juuri yritän inistä, mene sinä takaisin leikkimään sillä lattiaan pultatulla leikkijunallasi. Kyllä ne sinunkin pallisi vielä siitä laskevat, pääset itsekin kokeilemaan sitä runkkausta.

      • WDF.
        08.jpg kirjoitti:

        Kannattaa? Sillä kirjoittelu paljastaa persoonasta paljon. Jos tekstinpätkä ei kiinnosta käytetyn kertakäyttölusikan vertaa, tuskinpa kiinnostaa tekstin takana oleva ihminenkään. Jos mielikuvitus ei riitä pidempään aloitukseen kuin "moi mitä kuuluu", niin pitäköön tunkkinsa.

        Onko ulkonäköä ja rahaa?

      • 08.jpg
        WDF. kirjoitti:

        Onko ulkonäköä ja rahaa?

        Sen perusteella, että viihdyn tällä palstalla, mitäpä luulisit?

    • äijä_78

      Minä en laita painoarvoa ulkonäölle juuri ollenkaan, ei sillä painolla ole niin väliä onko se 68 vai 89, en tiedä kuulunko nykyään siinä mielessä vähemmistöön. Ne ratkaisevat asiat löytyy kuitenkin sieltä kahdenkeskisistä puheista ja teoista.
      Eikä kiinnosta pätkääkään minkälaisia porukoita on ympärillä.

      Laita vaan profiili, avoin ja rehellinen. Tarttuu jos tarttuu, ei niiltä pidä ihmeitä odottaa, minä olen näin aluksi oikein tyytyväinen ihan vaan viestittelyyn. Minun kotiseuduilla välimatkat tekee tapaamiset melko vaikeiksi. Yksi pidempiaikainen juttukaveri on ja onhan se alku sekin...

      • Viisaita sanoja Sinulta! : )

        Toiset miettivät ylipainoaan ja itse joskus murehdin, että olenko liian laiha ja pitkä : D Ollaan me jotkut naiset itsekriittisiä...

    • niin.

      Riippuu paljonko sitä ylipainoa on. Onko sitä 10 vai 27 kg. olis hyvä jos naisella olis sen verran hyvä kunto et lenkille jaksaa lähteä.

    • yksinäinen xxx

      oletko minulle se oikea, olen 50v. nainen, vieläkö löydän sinut, elämänkumppaniksi, en seksiseuraksi. älä tupakoi.

      • Kerron totuuden

        Saako se sun elämänkumppani sulta seksiä säännöllisesti? Jos ei saa niin sitten ei kiinnosta suhdekaan.

      • -kerberos-
        Kerron totuuden kirjoitti:

        Saako se sun elämänkumppani sulta seksiä säännöllisesti? Jos ei saa niin sitten ei kiinnosta suhdekaan.

        Sulta ei ainakaan kukaan saa lämpöä tai järkeä.

        Tapa ittes, vitun persu.

    • niin.

      Riippuu paljonko sitä ylipainoa on. Onko sitä 10 vai 27 kg.

    • että silleen

      Ole minkälainen hyvansä,ylipainoinen tai mitä tahansa ,nainen saa aina ,ja siitä seuraa myöskin mahdollisesti suhde.Kunhan osoittaa mielenkiintonsa.Vapaita itsesäälissä olevia miehiä löytyy baaritiskiltä.Ne vaan vaikuttaa deekuilta kun ne on toivonsa menettäneitä tyyppejä.Mutta muuten jos niille antaa toivoa niin ihmeraitistuminen tapahtuu välittömästi.Mut katso tarkkaan, löytyy myös niitä joita ei todellakaan kiinnosta ,imitä ympärillä tapahtuu, ne ei ole vielä kypsiä suhteeseen iästä riippumatta.

    • totuudenkertoja1

      Aloittaja on läskipaska ja henkisesti epävakaa. Hän ei olisi yksin, jos hänessä ei olisi vakavia fyysisiä ha henkisiä puutteita/vikoja.

    • Ei naiset ole minusta kiinnostuneita oli ne sitten ylipainoisia tai ei. Joten ei mun mielipiteellä ole väliä oikeastaan kun naiset pitää mua ällöttävänä jo pelkän naaman perusteella.

      • -Kullinen-

        Jatkanet runkkaamista. Osta junarata ja opettele lennosta laukeamaan vaunun kyytiin?

        Näin sinustakin saisi jotain hyötyä mällisenä.

    • Mies, Hki

      Enemmän sitä kaipaa toista ihmistä kuin jotain hälisevää laumaa.

      • 7+16

    • Taas on näitä "kyllä nainen saa aina seuraa" viestejä. Mutta kun naiset itse avautuvat tänne että yksinäisiä ovat ja seuransaanti on hankalaa? Katkeriako te olette omasta sukupuolestanne. Jos täällä on vain yksinäisiä (ja yksinäisyydestään kärsiviä) miehiä, sitten mäkin oon täällä turhaan. Tai joissain keskusteluissa täällä mielenterveyspalstoilla on ollut ihan rakentavia keskusteluja kyllä. Mutta se ei yksinäisyyttä kyllä helpota.

      • Ihanaa, että olet täällä, cypresshill, koska on tosi virkistävää lukea sellaisen miehen kommentteja, joka ei ole katkera ja syyllistä kaikesta naisia. Onhan heitä täällä muitakin aika ajoin rekisteröitymättöminä, mutta taitavat ottaa jalat alleen aika nopeasti.

        Aloittajalle: samaa mieltä kuin joku tuolla edellä, että jos itsetuntosi on muutenkin huonoissa kantimissa niin en suosittele netin kautta seuran hakemista. Kaikki naiset eivät suinkaan saa kymmenittäin viestejä. Sainkohan itse yhtään asiallista viestiä, kun reilu vuosi sitten ilmoituksen laitoin? Ainakin yhteydenpito lakkasi heti. Pari seksinvonkausviestiä tuli miehiltä, jotka eivät millään tavoin vastanneet sitä mitä hain. Ja omiin aloitteisiini ei tullut vastauksia.

        Mutta minähän olenkin yksinäisten miesten kammotus, kun on ne 10 kg ylimääräistä...

        (Ja hei, ei ihan oikeasti tarvitse neuvoa että "laihduta" ja tee sitä ja tee tätä. Olen aikuinen ihminen ja löydän kyllä laihdutusohjeet, jos haluan. Mutta en ole edes kiinnostunut miehistä, jotka nipottavat painosta, jos laihdutan niin teen sen sitten joskus ihan itseni takia. Minä etsin miestä, joka itsekin nauttii elämästä ja sen antimista, uskaltaa välillä herkutella ja liikkuu mieluummin kävellen kuin juosten; lähtee kanssani patikoimaan 20 kmn päivälenkkejä eikä juokse maratooneja; miestä jossa on mistä ottaa kiinni.)

      • sama ongelma kaikill

        "Mutta kun naiset itse avautuvat tänne että yksinäisiä ovat ja seuransaanti on hankalaa? "

        Naiset saavat helpommin seuraa, mutta on eri asia että onko se seura sitten sellaista johon halutaan tutustua paremmin.

        Sama ongelma on kyllä usein palstan miehilläkin eli ei ole todellisuudessa edes nähty juuri vaivaakaan seuran hakemisen takia.

        Naisten kohdalla ei myöskään ole nähty joko vaivaa tai sitten ei ole vain kelpuutettu seuraa.

        Ikävä kyllä pienetkin syyt tuntuvat riittävän ihmisille siinä etteivät halua olla tekemisissä joidenkin henkilöiden kanssa, mutta silti valittavat seuran puutettaan.

      • voisiko olla
        sama ongelma kaikill kirjoitti:

        Pitääkö olla niin perhanan vaativa sen seuran suhteen varsinkin jos kerta on yksinäinen? Voisiko vähän erilaisten ihmisten kanssa tutustua ja viettää aikaa?

      • väitän toisin
        simasuuneiti kirjoitti:

        Ihanaa, että olet täällä, cypresshill, koska on tosi virkistävää lukea sellaisen miehen kommentteja, joka ei ole katkera ja syyllistä kaikesta naisia. Onhan heitä täällä muitakin aika ajoin rekisteröitymättöminä, mutta taitavat ottaa jalat alleen aika nopeasti.

        Aloittajalle: samaa mieltä kuin joku tuolla edellä, että jos itsetuntosi on muutenkin huonoissa kantimissa niin en suosittele netin kautta seuran hakemista. Kaikki naiset eivät suinkaan saa kymmenittäin viestejä. Sainkohan itse yhtään asiallista viestiä, kun reilu vuosi sitten ilmoituksen laitoin? Ainakin yhteydenpito lakkasi heti. Pari seksinvonkausviestiä tuli miehiltä, jotka eivät millään tavoin vastanneet sitä mitä hain. Ja omiin aloitteisiini ei tullut vastauksia.

        Mutta minähän olenkin yksinäisten miesten kammotus, kun on ne 10 kg ylimääräistä...

        (Ja hei, ei ihan oikeasti tarvitse neuvoa että "laihduta" ja tee sitä ja tee tätä. Olen aikuinen ihminen ja löydän kyllä laihdutusohjeet, jos haluan. Mutta en ole edes kiinnostunut miehistä, jotka nipottavat painosta, jos laihdutan niin teen sen sitten joskus ihan itseni takia. Minä etsin miestä, joka itsekin nauttii elämästä ja sen antimista, uskaltaa välillä herkutella ja liikkuu mieluummin kävellen kuin juosten; lähtee kanssani patikoimaan 20 kmn päivälenkkejä eikä juokse maratooneja; miestä jossa on mistä ottaa kiinni.)

        "Aloittajalle: samaa mieltä kuin joku tuolla edellä, että jos itsetuntosi on muutenkin huonoissa kantimissa niin en suosittele netin kautta seuran hakemista. Kaikki naiset eivät suinkaan saa kymmenittäin viestejä. Sainkohan itse yhtään asiallista viestiä, kun reilu vuosi sitten ilmoituksen laitoin? Ainakin yhteydenpito lakkasi heti. Pari seksinvonkausviestiä tuli miehiltä, jotka eivät millään tavoin vastanneet sitä mitä hain. Ja omiin aloitteisiini ei tullut vastauksia.
        "

        Uskallan väittää että kaikki naiset saavat kymmeniä tai satoja viestejä jos vähänkin yrittävät hakea seuraa. Niitä asiallisiakin. On vain eri asia että miten naiset reagoivat niihin viesteihin. Asialliset viestitkin usein lentävät romukoppaan "jos ei vastaajan profiilI / muut tiedot sytytä".

        Netti ei ole seuran hakemiseen yhtään sen huonompi paikka kuin mikään muukaan. Tuo kertoo vain kirjoittajan omista ennakkoluuloista ja ajatuksista ja lienee yksi syy sillekin miksi sitä "seuraa ei ole tullut" netin kautta.

        Netti on oikeastaan parempikin paikka seuran hakemiseen koska pystyy etukäteen juttelemaan asioista ja kirjoittelemaan paljon yms. puhelimellakin soittelemaan ennen kuin tarvitsee edes tavatakkaan.

        Suosittelen silti nopeaa tapaamista jollakin yleisellä paikalla yms. juttelemista, koska ihmiset yleensä kuvittelevat paljon asioita ja näin ollen esim. ulkonäön vaikutus voikin livetilanteessa johtaa siihen ettei jompi kumpi haluakkaan tavata toistaan uudemman kerran.

      • sama ongelma
        voisiko olla kirjoitti:

        "Pitääkö olla niin perhanan vaativa sen seuran suhteen varsinkin jos kerta on yksinäinen? Voisiko vähän erilaisten ihmisten kanssa tutustua ja viettää aikaa?"

        Tässä se ongelma piileekin. Kyllä ne odotukset ovat todella kovat ja jos ei vastaajan profiili / yksittäiset tiedot miellytä niin silloin ei haluta olla missään tekemisissä, vaikka olisi kuinka asiallinen vastaaja kyseessä.

        Pelkkä tapaaminen ja pienetkin ulkonäköjutut voivat vaikuttaa samalla tavalla.

        Naiset hallinnoivat nettimarkkinoita. Yleinen hokema siitä ettei tullut yhtään asiallisia vastauksia on vain puoli totuutta. Todellisuudessa tuo tarkoittaa sitä ettei niitä asiallisia vastauksia tullut keneltäkään itseään miellyttävältä henkilöltä / profiililta.

      • Aina jäkättää
        simasuuneiti kirjoitti:

        Ihanaa, että olet täällä, cypresshill, koska on tosi virkistävää lukea sellaisen miehen kommentteja, joka ei ole katkera ja syyllistä kaikesta naisia. Onhan heitä täällä muitakin aika ajoin rekisteröitymättöminä, mutta taitavat ottaa jalat alleen aika nopeasti.

        Aloittajalle: samaa mieltä kuin joku tuolla edellä, että jos itsetuntosi on muutenkin huonoissa kantimissa niin en suosittele netin kautta seuran hakemista. Kaikki naiset eivät suinkaan saa kymmenittäin viestejä. Sainkohan itse yhtään asiallista viestiä, kun reilu vuosi sitten ilmoituksen laitoin? Ainakin yhteydenpito lakkasi heti. Pari seksinvonkausviestiä tuli miehiltä, jotka eivät millään tavoin vastanneet sitä mitä hain. Ja omiin aloitteisiini ei tullut vastauksia.

        Mutta minähän olenkin yksinäisten miesten kammotus, kun on ne 10 kg ylimääräistä...

        (Ja hei, ei ihan oikeasti tarvitse neuvoa että "laihduta" ja tee sitä ja tee tätä. Olen aikuinen ihminen ja löydän kyllä laihdutusohjeet, jos haluan. Mutta en ole edes kiinnostunut miehistä, jotka nipottavat painosta, jos laihdutan niin teen sen sitten joskus ihan itseni takia. Minä etsin miestä, joka itsekin nauttii elämästä ja sen antimista, uskaltaa välillä herkutella ja liikkuu mieluummin kävellen kuin juosten; lähtee kanssani patikoimaan 20 kmn päivälenkkejä eikä juokse maratooneja; miestä jossa on mistä ottaa kiinni.)

        Eivät ne kilot vaan se alituinen jäkätys js ylemmyydentuntoinen "tietäminen".

      • väitän toisin kirjoitti:

        "Aloittajalle: samaa mieltä kuin joku tuolla edellä, että jos itsetuntosi on muutenkin huonoissa kantimissa niin en suosittele netin kautta seuran hakemista. Kaikki naiset eivät suinkaan saa kymmenittäin viestejä. Sainkohan itse yhtään asiallista viestiä, kun reilu vuosi sitten ilmoituksen laitoin? Ainakin yhteydenpito lakkasi heti. Pari seksinvonkausviestiä tuli miehiltä, jotka eivät millään tavoin vastanneet sitä mitä hain. Ja omiin aloitteisiini ei tullut vastauksia.
        "

        Uskallan väittää että kaikki naiset saavat kymmeniä tai satoja viestejä jos vähänkin yrittävät hakea seuraa. Niitä asiallisiakin. On vain eri asia että miten naiset reagoivat niihin viesteihin. Asialliset viestitkin usein lentävät romukoppaan "jos ei vastaajan profiilI / muut tiedot sytytä".

        Netti ei ole seuran hakemiseen yhtään sen huonompi paikka kuin mikään muukaan. Tuo kertoo vain kirjoittajan omista ennakkoluuloista ja ajatuksista ja lienee yksi syy sillekin miksi sitä "seuraa ei ole tullut" netin kautta.

        Netti on oikeastaan parempikin paikka seuran hakemiseen koska pystyy etukäteen juttelemaan asioista ja kirjoittelemaan paljon yms. puhelimellakin soittelemaan ennen kuin tarvitsee edes tavatakkaan.

        Suosittelen silti nopeaa tapaamista jollakin yleisellä paikalla yms. juttelemista, koska ihmiset yleensä kuvittelevat paljon asioita ja näin ollen esim. ulkonäön vaikutus voikin livetilanteessa johtaa siihen ettei jompi kumpi haluakkaan tavata toistaan uudemman kerran.

        "Uskallan väittää että kaikki naiset saavat kymmeniä tai satoja viestejä jos vähänkin yrittävät hakea seuraa. Niitä asiallisiakin."

        No voit sinä väittää vaikka maailman tappiin asti, mutta oma kokemukseni on täysin erilainen. Olen hyvä kirjoittaja, suurin piirtein ihmisen näköinen, olen ollut ensimmäisen kerran nettideittailussa mukana 17 vuotta sitten joten luulen aika hyvin tietäväni, mitä profiilitekstiin kannattaa laittaa. Mutta ei viestejä eikä vastauksia omiin viesteihini.

        Väitä siis ihan rauhassa mutta pysähdy joskus lukemaan ja kuuntelemaan naisten kokemuksia sillä korvalla/silmällä, että ehkä niissä sittenkin piilee totuus. Osa naisista epäilemättä saa kymmeniä viestejä mutta osa ei yhtään, eivät miehet ja naiset eroa tässä suhteessa mitenkään toisistaan. Voinhan minäkin väittää, että miehet saavat varmaan kymmenittäin viestejä; olenhan itsekin niitä heille kirjoittanut.

        "Väitä siis ihan rauhassa mutta pysähdy joskus lukemaan ja kuuntelemaan naisten kokemuksia sillä korvalla/silmällä, että ehkä niissä sittenkin piilee totuus. Osa naisista epäilemättä saa kymmeniä viestejä mutta osa ei yhtään, eivät miehet ja naiset eroa tässä suhteessa mitenkään toisistaan. Voinhan minäkin väittää, että miehet saavat varmaan kymmenittäin viestejä; olenhan itsekin niitä heille kirjoittanut."

        Olen lukenut naisten kokemuksista ja naiset valittavat että viestejäkään ei tule, mutta rohkenen epäillä tuota väitettä kun on saanut tietää luotettavalta lähteeltä (kyseinen mies oli tämän naisen kaveri ja sai itsekin mieheksi paljon vastauksia netistä) sellaisestakin naisesta joka ulkonäöltään oli keskimääräisen naisenkin mittapuulla todella ruman näköinen (todella ylilihava, ei kasvoissakaan kauneutta jne.). ja siltikin niitä viestejä oli tullut paljon ja oli löytynyt mieskin netistä.

        Tuo oli tosiaan yksittäistapaus, mutta kertoo kyllä jotakin koko parinhakutilanteesta.

        Kyseinen mieskin oli todella suosittu saamaan seuraa netin kautta (useita kymmeniä viestejä), mutta siltikin totesi että kun oli nähnyt naisen saaman viestimäärän niin totesi naisilla olevan seuran saannin paljon helpompaa.

        "Voinhan minäkin väittää, että miehet saavat varmaan kymmenittäin viestejä; olenhan itsekin niitä heille kirjoittanut."

        Tässä tuntuukin käyvän niin että tietyt miehet saavat paljon viestejä ja sitten valtaosa jää täysin ilman. Tämä kyseinen mies oli yksi niistä joka sai paljon viestejä mutta samalla yhä useampi jää täysin ilman yhtäkään vastausta, enkä puhu mistään seksiviestittelijöistä.

        En viitsisi myöskään udella mutta oliko niin että sinulla oli lapsi ja ylipainoakin löytyi? Sen verran olen seurannut palstaa joten muistelen tuollaisia tietoja lukeeni vai oliko tuo vain väärä käsitys asiasta?

      • Aina jäkättää
        Aina jäkättää kirjoitti:

        Eivät ne kilot vaan se alituinen jäkätys js ylemmyydentuntoinen "tietäminen".

        Em. kommentti siis nimim. simasuuneidille.

      • 7j68
        voisiko olla kirjoitti:

        Pitääkö olla niin perhanan vaativa sen seuran suhteen varsinkin jos kerta on yksinäinen? Voisiko vähän erilaisten ihmisten kanssa tutustua ja viettää aikaa?

        No ei naiset halua koska naisille kaverikin pitää olla ihannemiehen tasoa.

      • väitän toisin kirjoitti:

        "Väitä siis ihan rauhassa mutta pysähdy joskus lukemaan ja kuuntelemaan naisten kokemuksia sillä korvalla/silmällä, että ehkä niissä sittenkin piilee totuus. Osa naisista epäilemättä saa kymmeniä viestejä mutta osa ei yhtään, eivät miehet ja naiset eroa tässä suhteessa mitenkään toisistaan. Voinhan minäkin väittää, että miehet saavat varmaan kymmenittäin viestejä; olenhan itsekin niitä heille kirjoittanut."

        Olen lukenut naisten kokemuksista ja naiset valittavat että viestejäkään ei tule, mutta rohkenen epäillä tuota väitettä kun on saanut tietää luotettavalta lähteeltä (kyseinen mies oli tämän naisen kaveri ja sai itsekin mieheksi paljon vastauksia netistä) sellaisestakin naisesta joka ulkonäöltään oli keskimääräisen naisenkin mittapuulla todella ruman näköinen (todella ylilihava, ei kasvoissakaan kauneutta jne.). ja siltikin niitä viestejä oli tullut paljon ja oli löytynyt mieskin netistä.

        Tuo oli tosiaan yksittäistapaus, mutta kertoo kyllä jotakin koko parinhakutilanteesta.

        Kyseinen mieskin oli todella suosittu saamaan seuraa netin kautta (useita kymmeniä viestejä), mutta siltikin totesi että kun oli nähnyt naisen saaman viestimäärän niin totesi naisilla olevan seuran saannin paljon helpompaa.

        "Voinhan minäkin väittää, että miehet saavat varmaan kymmenittäin viestejä; olenhan itsekin niitä heille kirjoittanut."

        Tässä tuntuukin käyvän niin että tietyt miehet saavat paljon viestejä ja sitten valtaosa jää täysin ilman. Tämä kyseinen mies oli yksi niistä joka sai paljon viestejä mutta samalla yhä useampi jää täysin ilman yhtäkään vastausta, enkä puhu mistään seksiviestittelijöistä.

        En viitsisi myöskään udella mutta oliko niin että sinulla oli lapsi ja ylipainoakin löytyi? Sen verran olen seurannut palstaa joten muistelen tuollaisia tietoja lukeeni vai oliko tuo vain väärä käsitys asiasta?

        "En viitsisi myöskään udella mutta oliko niin että sinulla oli lapsi ja ylipainoakin löytyi?"

        Tuoltahan se ylempää löytyy:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11517352/#comment-61894532

        Lapseni on aikuinen - miten se ylipäänsä asiaan liittyy? Jos etsin noin viisikymppistä miestä, jolla on jo aikuiset lapset, niin onko se este että olen omanikin jo aikuiseksi kasvattanut?

        Kieltämättä ikä vaikuttaa seuran hakemiseen niin naisilla kuin miehillä yms. jutut. Vaikeampaa sitä on 50 tai 80 vuotiaana saada seuraa kuin 20, 30 vuotiaana.

        Mutta siltikin eikö tule mukaan yhtään vastausta? Missä palstoilla olet tätä seuraa etsinyt? Yhdellä vai useammalla palstalla? Mikä on kiikastanut niissä ilmoituksissa joita et ole kelpuuttanut?

        Siitä on reilu vuosi kun olen viimeksi edes pitänyt profiilia, silloin laitoin sen tänne Suomi24 Treffit-palstalle ja totesin aika pian turhaksi.

        Siis miksi en ole kelpuuttanut ilmoituksia, mitä ilmoituksia? Kun tein profiilini niin tein saman tien tietysti haun. Asetin kriteereiksi miehen iän (max kaksi vuotta minua nuorempi ja kymmenen vuotta vanhempi); että hän on sinkku, eronnut tai leski; ettei hänellä ole enää kotona asuvia lapsia; että hän ei halua enää lapsia; että hän on töissä; että hänellä on vähintään lukiokoulutus.. Tuossa kai ne kriteerit olivat, en jaksa muistaa tarkalleen.

        Haaviin jäi tuon jälkeen ehkä jokunen kymmenen miestä, 30-40, en sitäkään jaksa muistaa. Sen jälkeen kävin läpi heidän kriteerinsä. Jäljelle jäi alle kymmenen miestä, joiden kriteereihin minä olisin sopinut. Yleisimmät syyt, miksi en sopinut, olivat ikä, paino ja se, etten halua edes "ehkä" lapsia (mikä on aika ilmeistä kun on reilusti yli 40-vuotias nainen).

        Niistä alle kymmenestä oli siinä omasanaisessa tekstissä asioita, joiden takia ei edes kannattanut vastata. Esimerkiksi mies haki tanssiseuraa tai harrasti metsästystä.

        Jäljelle jäivät ne pari-kolme, joille kirjoitin. Tuloksetta.

        Nyt jos joku marmattaa tuosta koulutusrajauksestani niin tiedoksi, että olen kyllä lueskellut niitä peruskoulu- ja ammattikoulupohjaisten miestenkin profiileja, ja jos olisi muuten natsannut niin olisin voinut ottaa yhteyttäkin. Ja "koulutusrasismi" toimii molempiin suuntiin, se on miehillekin este jos nainen on korkeasti koulutettu. Ja sama liittyen töissä käyntiin; vaikka jätin sen kriteerin pois niin ei sieltä noussut yhtäkään sellaista "kandidaattia" joka olisi muuten ollut sopiva.

        Pystyyköhän tuossa nykyisessä systeemissä tekemään haun rekisteröitymättä? En ole käynyt katsomassa koko Treffit-palstaa uudistuksen jälkeen, mutta ehkä pitäisi vilkaista...

      • simasuuneiti kirjoitti:

        Kävin kokeilemassa (jestas kuinka tylsää voi sunnuntai-iltapäivänä olla!):

        Laitoin kriteerit:
        - oma ikäni -2 v/ 10v
        - sinkku, eronnut, leski
        - hetero
        - 155-190 cm
        - 75-200 kg
        - normaali, pyöreähkö, runsaanpuoleinen
        - ei lapsia, lapset eivät asu kanssani
        - ei halua lapsia
        - asumismuoto: yksin
        - koulutus: lukio ja kaikki siitä ylöspäin
        - kokopäivätyössä
        - savuton/hyvin harvoin
        - alkoholia hyvässä seurassa/vielä yhdet
        - liikunta: satunnaisesti/lähes päivittäin
        - matkailu: satunnaisesti/rakastan reissaamista

        Tulos: 28 sopivaa profiilia eri puolilla Suomea.

        Kaikkiaan noista 28 profiilista vain 12 on kuvallisia. Kuvallisista viisi asuu Uudellamaalla tai Itä-Uudellamaalla, muut kaukana (enkä ole hakemassa etäsuhdetta vaan sellaista, jossa pystyisi tapaamaan viikollakin). Kuvallisista uusimaalaisista yksi on kuvauksensa perusteella urheiluhullu ja viettää kesät golfkentällä – siis ei mitään yhteistä minun kanssani (eikä kuvakaan esitä häntä vaan jotain kenttää). Toisella on tekstissä eräs sellainen asia, joka tökkäisee pahasti oman arvomaailmani kanssa. Kaksi on ulkonäöltään sellaisia, että ei sytytä lainkaan. Siis ei rumia, jonkun mielestä ehkä hyvinkin hyvännäköisiä, etenkin toinen joka on _korkeintaan_ normaalipainoinen, mutta minun mielestäni laiha. Jäljelle jää yksi. Ja kun en pääse näkemään hänen kriteerejään niin en tiedä sopisinko itse niihin.

        Kuvattomista uudellamaalla asuu seitsemän. Heistä kolme karsiutuu pois koska hakee tanssiseuraa. Yksi hakee seikkailua ja yksi romanttista seuraa. Yhden maine on minulle tuttu, kun hän on viestitellyt useammallekin kuin yhdelle ystävättärelleni. Yhdessä on vain yksi lause. Ei yhtään sellaista, joka houkuttelisi kokeilemaan että millainen mies kuvattoman profiilin takaa paljastuisi.

        Pitää kysyä, onko joku ystävä parhaillaan tuolla rekattuna ja kävisikö katsomassa tuon yhden kiinnostavan kriteerit.

      • toimintahäiriö

        Eikö homma mene niin, että laittamalla kriteereihin pituuden/painon/mitä tahansa karsit pois myös ne, jotka eivät ole täyttäneet kyseisiin kohtiin mitään tietoja?

      • toimintahäiriö kirjoitti:

        Enpä tiedä kun en tosiaan palvelua käytä.

      • toimintahäiriö
        simasuuneiti kirjoitti:

        Enpä tiedä kun en tosiaan palvelua käytä.

        No juu, ajattelin vain, että saatat epähuomiossa rajata monta ihmistä hakutulostesi ulkopuolelle.

      • toimintahäiriö kirjoitti:

        No juu, ajattelin vain, että saatat epähuomiossa rajata monta ihmistä hakutulostesi ulkopuolelle.

        Ihan hyvä kun kerroit, että tuollainen mahdollisuus on olemassa, kiitos siitä.

        En silti taida jättää noita olennaisimpia asioita pois, koska en ymmärrä miksi joku edes tekisi profiilin kertomatta onko lapsia tai haluaako lapsia jne :-) No, painon voisin jättääkin.

      • simasuuneiti kirjoitti:

        Kävin kokeilemassa (jestas kuinka tylsää voi sunnuntai-iltapäivänä olla!):

        Laitoin kriteerit:
        - oma ikäni -2 v/ 10v
        - sinkku, eronnut, leski
        - hetero
        - 155-190 cm
        - 75-200 kg
        - normaali, pyöreähkö, runsaanpuoleinen
        - ei lapsia, lapset eivät asu kanssani
        - ei halua lapsia
        - asumismuoto: yksin
        - koulutus: lukio ja kaikki siitä ylöspäin
        - kokopäivätyössä
        - savuton/hyvin harvoin
        - alkoholia hyvässä seurassa/vielä yhdet
        - liikunta: satunnaisesti/lähes päivittäin
        - matkailu: satunnaisesti/rakastan reissaamista

        Tulos: 28 sopivaa profiilia eri puolilla Suomea.

        Kaikkiaan noista 28 profiilista vain 12 on kuvallisia. Kuvallisista viisi asuu Uudellamaalla tai Itä-Uudellamaalla, muut kaukana (enkä ole hakemassa etäsuhdetta vaan sellaista, jossa pystyisi tapaamaan viikollakin). Kuvallisista uusimaalaisista yksi on kuvauksensa perusteella urheiluhullu ja viettää kesät golfkentällä – siis ei mitään yhteistä minun kanssani (eikä kuvakaan esitä häntä vaan jotain kenttää). Toisella on tekstissä eräs sellainen asia, joka tökkäisee pahasti oman arvomaailmani kanssa. Kaksi on ulkonäöltään sellaisia, että ei sytytä lainkaan. Siis ei rumia, jonkun mielestä ehkä hyvinkin hyvännäköisiä, etenkin toinen joka on _korkeintaan_ normaalipainoinen, mutta minun mielestäni laiha. Jäljelle jää yksi. Ja kun en pääse näkemään hänen kriteerejään niin en tiedä sopisinko itse niihin.

        Kuvattomista uudellamaalla asuu seitsemän. Heistä kolme karsiutuu pois koska hakee tanssiseuraa. Yksi hakee seikkailua ja yksi romanttista seuraa. Yhden maine on minulle tuttu, kun hän on viestitellyt useammallekin kuin yhdelle ystävättärelleni. Yhdessä on vain yksi lause. Ei yhtään sellaista, joka houkuttelisi kokeilemaan että millainen mies kuvattoman profiilin takaa paljastuisi.

        Pitää kysyä, onko joku ystävä parhaillaan tuolla rekattuna ja kävisikö katsomassa tuon yhden kiinnostavan kriteerit.

        Siltä varalta, että joku jostain käsittämättömästä syystä tätä keskustelunhaaraa edelleen seuraa, tiedoksi:

        Sen kiinnostavan kriteereistä kävi ilmi, että hän hakee 1-21 vuotta itseään nuorempaa naista. Ja koska hän on ikäiseni, niin karsiudun siis pois. Tosin en olisi vastannut vaikka olisin haarukkaan mahtunutkin, kun alaikäraja on 20 eli oman lapseni ikäluokkaa.

      • väitän toisin
        simasuuneiti kirjoitti:

        Kävin kokeilemassa (jestas kuinka tylsää voi sunnuntai-iltapäivänä olla!):

        Laitoin kriteerit:
        - oma ikäni -2 v/ 10v
        - sinkku, eronnut, leski
        - hetero
        - 155-190 cm
        - 75-200 kg
        - normaali, pyöreähkö, runsaanpuoleinen
        - ei lapsia, lapset eivät asu kanssani
        - ei halua lapsia
        - asumismuoto: yksin
        - koulutus: lukio ja kaikki siitä ylöspäin
        - kokopäivätyössä
        - savuton/hyvin harvoin
        - alkoholia hyvässä seurassa/vielä yhdet
        - liikunta: satunnaisesti/lähes päivittäin
        - matkailu: satunnaisesti/rakastan reissaamista

        Tulos: 28 sopivaa profiilia eri puolilla Suomea.

        Kaikkiaan noista 28 profiilista vain 12 on kuvallisia. Kuvallisista viisi asuu Uudellamaalla tai Itä-Uudellamaalla, muut kaukana (enkä ole hakemassa etäsuhdetta vaan sellaista, jossa pystyisi tapaamaan viikollakin). Kuvallisista uusimaalaisista yksi on kuvauksensa perusteella urheiluhullu ja viettää kesät golfkentällä – siis ei mitään yhteistä minun kanssani (eikä kuvakaan esitä häntä vaan jotain kenttää). Toisella on tekstissä eräs sellainen asia, joka tökkäisee pahasti oman arvomaailmani kanssa. Kaksi on ulkonäöltään sellaisia, että ei sytytä lainkaan. Siis ei rumia, jonkun mielestä ehkä hyvinkin hyvännäköisiä, etenkin toinen joka on _korkeintaan_ normaalipainoinen, mutta minun mielestäni laiha. Jäljelle jää yksi. Ja kun en pääse näkemään hänen kriteerejään niin en tiedä sopisinko itse niihin.

        Kuvattomista uudellamaalla asuu seitsemän. Heistä kolme karsiutuu pois koska hakee tanssiseuraa. Yksi hakee seikkailua ja yksi romanttista seuraa. Yhden maine on minulle tuttu, kun hän on viestitellyt useammallekin kuin yhdelle ystävättärelleni. Yhdessä on vain yksi lause. Ei yhtään sellaista, joka houkuttelisi kokeilemaan että millainen mies kuvattoman profiilin takaa paljastuisi.

        Pitää kysyä, onko joku ystävä parhaillaan tuolla rekattuna ja kävisikö katsomassa tuon yhden kiinnostavan kriteerit.

        "Tulos: 28 sopivaa profiilia eri puolilla Suomea.

        Kaikkiaan noista 28 profiilista vain 12 on kuvallisia. Kuvallisista viisi asuu Uudellamaalla tai Itä-Uudellamaalla, muut kaukana (enkä ole hakemassa etäsuhdetta vaan sellaista, jossa pystyisi tapaamaan viikollakin). Kuvallisista uusimaalaisista yksi on kuvauksensa perusteella urheiluhullu ja viettää kesät golfkentällä – siis ei mitään yhteistä minun kanssani (eikä kuvakaan esitä häntä vaan jotain kenttää). Toisella on tekstissä eräs sellainen asia, joka tökkäisee pahasti oman arvomaailmani kanssa. Kaksi on ulkonäöltään sellaisia, että ei sytytä lainkaan. Siis ei rumia, jonkun mielestä ehkä hyvinkin hyvännäköisiä, etenkin toinen joka on _korkeintaan_ normaalipainoinen, mutta minun mielestäni laiha. Jäljelle jää yksi. Ja kun en pääse näkemään hänen kriteerejään niin en tiedä sopisinko itse niihin."

        Tämä selittääkin syyn miksi ei löydy ketään.

      • väitän toisin
        väitän toisin kirjoitti:

        Tosin veikkaampa että pelkkä väärä kengännumerokin riittää siihen, että hakijat karsiutuvat joukosta pois. Tuskin siis hakijat itsekkään menettivät mitään.

      • Saat hanuriis just s
        väitän toisin kirjoitti:

        "Aloittajalle: samaa mieltä kuin joku tuolla edellä, että jos itsetuntosi on muutenkin huonoissa kantimissa niin en suosittele netin kautta seuran hakemista. Kaikki naiset eivät suinkaan saa kymmenittäin viestejä. Sainkohan itse yhtään asiallista viestiä, kun reilu vuosi sitten ilmoituksen laitoin? Ainakin yhteydenpito lakkasi heti. Pari seksinvonkausviestiä tuli miehiltä, jotka eivät millään tavoin vastanneet sitä mitä hain. Ja omiin aloitteisiini ei tullut vastauksia.
        "

        Uskallan väittää että kaikki naiset saavat kymmeniä tai satoja viestejä jos vähänkin yrittävät hakea seuraa. Niitä asiallisiakin. On vain eri asia että miten naiset reagoivat niihin viesteihin. Asialliset viestitkin usein lentävät romukoppaan "jos ei vastaajan profiilI / muut tiedot sytytä".

        Netti ei ole seuran hakemiseen yhtään sen huonompi paikka kuin mikään muukaan. Tuo kertoo vain kirjoittajan omista ennakkoluuloista ja ajatuksista ja lienee yksi syy sillekin miksi sitä "seuraa ei ole tullut" netin kautta.

        Netti on oikeastaan parempikin paikka seuran hakemiseen koska pystyy etukäteen juttelemaan asioista ja kirjoittelemaan paljon yms. puhelimellakin soittelemaan ennen kuin tarvitsee edes tavatakkaan.

        Suosittelen silti nopeaa tapaamista jollakin yleisellä paikalla yms. juttelemista, koska ihmiset yleensä kuvittelevat paljon asioita ja näin ollen esim. ulkonäön vaikutus voikin livetilanteessa johtaa siihen ettei jompi kumpi haluakkaan tavata toistaan uudemman kerran.

        Sinä siis ilmoitit ehtosi, kuinka homma toimii.

        Opettelisit ensinnäkin elämässä sen, että JUURI SINÄ OLET PIKKU RUNKKARI JA SINÄ ET ILMOITA MITÄÄN YHTEÄÄN KENELLEKJÄÄN AAN IMET MUN VARPAITANI VITUN PIKKU HINTTARI!

      • Pedo, melko varmasti
        simasuuneiti kirjoitti:

        "Uskallan väittää että kaikki naiset saavat kymmeniä tai satoja viestejä jos vähänkin yrittävät hakea seuraa. Niitä asiallisiakin."

        No voit sinä väittää vaikka maailman tappiin asti, mutta oma kokemukseni on täysin erilainen. Olen hyvä kirjoittaja, suurin piirtein ihmisen näköinen, olen ollut ensimmäisen kerran nettideittailussa mukana 17 vuotta sitten joten luulen aika hyvin tietäväni, mitä profiilitekstiin kannattaa laittaa. Mutta ei viestejä eikä vastauksia omiin viesteihini.

        Väitä siis ihan rauhassa mutta pysähdy joskus lukemaan ja kuuntelemaan naisten kokemuksia sillä korvalla/silmällä, että ehkä niissä sittenkin piilee totuus. Osa naisista epäilemättä saa kymmeniä viestejä mutta osa ei yhtään, eivät miehet ja naiset eroa tässä suhteessa mitenkään toisistaan. Voinhan minäkin väittää, että miehet saavat varmaan kymmenittäin viestejä; olenhan itsekin niitä heille kirjoittanut.

        Tuo "väitän toisin" ei etsi naista vaan panopuuta, jota hän saisi höylätä ajatellen muita runkkausobjekteja - luultavasti pikkutyttöjä.

      • väitän toisin
        Pedo, melko varmasti kirjoitti:

        Tuo "väitän toisin" ei etsi naista vaan panopuuta, jota hän saisi höylätä ajatellen muita runkkausobjekteja - luultavasti pikkutyttöjä.

        "Tuo "väitän toisin" ei etsi naista vaan panopuuta, jota hän saisi höylätä ajatellen muita runkkausobjekteja - luultavasti pikkutyttöjä."

        En etsi seuraa, koska ei ole tarvetta etsimiselle.

        Lukemalla kaikki nuo viestit läpi olisit voinut huomata että mitä tein. Kyseenalaistin sen etteivätkö naiset saisi viestejä ja seuraa netistä ja tuo tuntui pitävän paikkaansa.

        Tuossa "simasuun" esimerkistä näkyy, että miten mitättömiinkin seikkoihin se seuranhaku kaatuu netissä ja sen takia en yhtään ihmettele, jos jotkut eivät saa ollenkaan seuraa tai niitä "viestejäkään" tai halua itse viestittää kenellekkään vaikka saisivatkin yhteydenottoja.

        Eli kelpuutetaan ainoastaan se täydellinen unelmien prinssi (jos sitäkään) ja silloinkin mietitään että voiko vastata vai eikö. Vähäpätöisempiä ilmoituksia ei viitsitä huomioidakkaan.

        Mitä ne olivat ne mitättömät seikat? Se, että mies hakee tanssiseuraa ja itse en tanssi? Miksi ihmeessä vastaisin tanssiseuraa etsivälle miehelle, kun en tanssi?

      • väitän toisin
        simasuuneiti kirjoitti:

        Mitä ne olivat ne mitättömät seikat? Se, että mies hakee tanssiseuraa ja itse en tanssi? Miksi ihmeessä vastaisin tanssiseuraa etsivälle miehelle, kun en tanssi?

        Kyllä se tuntui aika pohjattomalta kaivolta saada ketään seuraan kun kriteerit olivat noin pikkutarkkoja.

        Kenellä oli väärä koulutus, väärät harrastukset, vääränlainen elämäntilanne tai näytti profiilikuvassaan huonolta tai ei ollut profiilikuvaa, asui väärässä paikassa jne.

        Loputtomalta suolta vaikuttaa saada ketään seuralaiseksi näillä kriteereillä. Varsinkin jos se 1-2 tyyppiä ei vastaa joilla profiilikin osuisi jopa kohdilleen.

        En siis ihmettele jos noilla kriteereillä se seuran hakeminen tyssääkin nopeasti.

    • Hey, just one more thing... (like columbo)
      Tässä ketjussa näkyy näitä jotka on viestitelleet naisen tai miehen kanssa... Toi profiili, se lienee tärkeä, millainen se on? Itselleni se ainakin merkkaisi. Mulla on se viel ihan alkutekijöissään ja oletusarvoissa. Mut ei siel oo käyty kyllä edes :D jotain klikkauksia sinne on mut mä oon ite klikannu kattomaan omaa profiiliani.

      Digitaalisessa muodossa mulla ei oo kuvaa itsestäni ja vaikka olisi niin ei suurta innostusta olis laittaakaan. Ei johdu överi rumuudesta, toi kuvan kanssa netissä pomppiminen vaan jäi johonkin irc galleria aikoihin, menneisyyteen.

    • eiköhän seuraa löydy

      Eiköhän sitä seuraa löydy helpostikin varsinkin naiselle.

      Eivät miehet välitä naisen kaveripiiristä pätkääkään. Enemmän vain pitävät sellaisista naisista jotka eivät ole koko ajan menossa jonnekin.

      Mutta kyllä se ulkonäkö tietenkin jonkin verran voi ratkaista eli tuleeko viestejä niin paljon tai haluaako joku tavata jatkossa enemmän jne. Mutta tuo ongelma lienee molemminpuolinen.

      Miesten kohdalla tarjontaa on enemmän ja naisia vähemmän, joten tämän takia hyvännäköisellä miehelläkin voi olla vaikeampaa saada seuraa kuin huonon näköisellä naisella.

    • Oon sitä mieltä et naiset ei vastaile takas eikä tee alotteita vaikka olisivat kuinka yksinäisiä. Eikä naiset vastaile muutenkaan vaikka ne etsii parisuhdetta. Pelkkä kuva jo naiset kaikkoamaan joten sillä luonteella ei ole mitään merkitystä kun siihen ei pääse ikinä tutustumaan. Onhan niitä miehiä paljon jotka etsii pellkkää panoa mut itse en ole koskaan sellaisesta edes puhunut

    • Tietyin edellytyksin

      Mulle kelpaisi yksinäinen nainen, joka eri ole luonteeltaan erakko tai päästään vialla. Sillä edellytyksellä että suhteeseen sisältyy paljon läheisyyttä ja myös sitä seksiä säännöllisesti.

      • Hässitäänkööööh?

        Toki ymmärrät, että ennen sitä seksiä ns. normaalit ihmiset tutustuvat.

        Pelkkä eritteiden vaihtaminen on säälittävää touhua. Yhtä hyvin voi puhtaasti runkkailla tai käydä huorissa.

    • yksinäinen mies

      Kyllä yksinäinen nainen kävisi koska olen itsekin yksinäinen. Yhdessä voisimme sitten yrittää kehittää sosiaalisuuttamme.

    • ---

      Nainenhan on usein semmotteessa pakkoraossa että hyvän miehen pystyisi kyllä houkuttelemaan seuraansa mutta se vaatii sitä että joutuisi harrastamaan SEKSIÄ miehen kanssa. Tämä on AIVAN KAUHEA paikka naiselle. Nainenhan juo mieluummin happoa kuin harrastaa SEKSIÄ vastakkaisen sukupuolen kanssa.

      • sama ongelma

        Ei. Kyllä useampikin nainen harrastaa seksiä mielellään. Eikä täysin epämiellyttävän miehen kanssa kukaan nainen tuollaista ajattelekkaan.

        Mutta kyllä se aluksi voi vaikuttaa naisen ajatuksiin eli jos toinen osapuoli ei säväytäkkään hetimiten niin kynnys seksiinkin on korkeampi.

      • 779787

        Ei naiset halua tutustua uusiin ihmisiin.

      • Äidiltäsikö olet tuollaisen maailmankuvan omaksunut?

        Terve nainen haluaa kyllä seksiä ihan yhtä lailla kuin mieskin, ja kärsii sen puutteesta ihan yhtä paljon. Syy, miksi naisilla on korkeampi kynnys satunnaisseksin hakemiseen on se, että satunnaisseksi ei useinkaan ole naista tyydyttävää. Maailmassa on edelleen miehiä, joille seksi tarkoittaa vain yhdyntää, ja sellaisen kanssa homma on aika puisevaa.

        Myös raskauden riski koskee vain naisia ja vaikuttaa kykyyn nauttia irtoseksistä.

      • nainen = pillu
        simasuuneiti kirjoitti:

        Äidiltäsikö olet tuollaisen maailmankuvan omaksunut?

        Seksistä pidättäytyminen ei ole ratkaisu siihen ongelmaan, etteivät naiset nauti yhtä paljon irtoseksistä. Soveltamalla tällaisia typeriä ratkaisuja omiin ongelmiinsa naiset aiheuttavat miehille ongelmia seksin saamattomuuden muodossa.

      • ---
        simasuuneiti kirjoitti:

        Äidiltäsikö olet tuollaisen maailmankuvan omaksunut?

        Terve nainen haluaa kyllä seksiä ihan yhtä lailla kuin mieskin, ja kärsii sen puutteesta ihan yhtä paljon. Syy, miksi naisilla on korkeampi kynnys satunnaisseksin hakemiseen on se, että satunnaisseksi ei useinkaan ole naista tyydyttävää. Maailmassa on edelleen miehiä, joille seksi tarkoittaa vain yhdyntää, ja sellaisen kanssa homma on aika puisevaa.

        Myös raskauden riski koskee vain naisia ja vaikuttaa kykyyn nauttia irtoseksistä.

        "Äidiltäsikö olet tuollaisen maailmankuvan omaksunut?"

        Osittain kyllä. Onhan äitini myös tietääkseni nainen.

        "Terve nainen haluaa kyllä seksiä ihan yhtä lailla kuin mieskin, ja kärsii sen puutteesta ihan yhtä paljon."

        Ok.

        "Syy, miksi naisilla on korkeampi kynnys satunnaisseksin hakemiseen on se, että satunnaisseksi ei useinkaan ole naista tyydyttävää."

        Kontradiktio.

        "Maailmassa on edelleen miehiä, joille seksi tarkoittaa vain yhdyntää, ja sellaisen kanssa homma on aika puisevaa."

        Niin nainen varmasti haluaisi jättää "seksin" kättelyn tai halauksen asteelle. Tämän jo tiesinkin.

        "Myös raskauden riski koskee vain naisia ja vaikuttaa kykyyn nauttia irtoseksistä."

        Nainen tietää milloin on hedelmällisimmillään. Hän voi käyttää pilleriä. Hän voi pistää miehen käyttämään kondomia. Ja sitten on vielä jälkiehkäisy. Miehellä on vain kondomi! Ja naisella on kaikki päätäntävalta jos hedelmöitys tapahtuu. Minusta vaikuttaa että nainen voi olla aika levollisin mielin verrattuna mieheen.

      • --- kirjoitti:

        Rakastelutaidoistasi kertoo aika paljon, jos näet vain kaksi vaihtoehtoa: yhdynnän tai kättelyn/halauksen.

        Miksi sinkkunainen myrkyttäisi elimistöään ja tappaisi halunsa syömällä ehkäisypillereitä?

      • hyvää menoa

      • Walkan kundi

        Persun ongelma taas on se, että pitäisi keskustella ihmisen kanssa sen sijaan, että jauhaisi rasistista paskaansa siellä humanoidiroskasakissa.

        Noirmaali ihminen - nainenkin - haluaa tutustua toiseen ihmiseen ennen kuin antaa potentiaalisen idiootin tunkea pesemnätöntä kyrpä*nsä yhtään mihinkään.

        etteks te boidzut vois hässiä toisianne perseeseen?!?!?!?!?! Sillai olliimmoslaisittain

    • Olen yksinäinen mies.

    • JKKL

      NIINKKÖ

    • sininen RD oli hällä

      Tämä olikin mielenkiintoinen ketju, kiitos Simis.

      Toisaalta omassa elämäntilanteessani olevaa hankaloitti entisestään, naiset siis pääsääntöisesti haluaisivat seksiä eivätkä etsi herrasmiehiä. Periaatteessa olen tuhlannut paljon aikaa kun olen tarjonnut pelkkää lojaaliutta ja luottamusta yms. kliseitä. Edelleen tulee flashbackina yhden tytön farkkujen takamus kun olimme hänen luonaan kahdestaan, enkä edes kehunut kaunista näkymää...

      Poikkeuksena haluamisessa on käsitykseni mukaan tapauksest joissa asuu naisen kanssa, ja asumisesta on tehty kirjallinen sopimus... Kerran kuukaudessa tuntuukin sitten hyväksikäytöltä, ja on helpompaa opetella olemaan ilman.

      Eilen pyöräilin kaksi tuntia, vastaan tuli muutama yksin kulkeva ihminen. Tänään lähden tunnin juoksulenkille, varmaan taas tulee joku vastaan.

      • Sisälukutaidossani on nyt jotain häikkää, kun en millään ymmärrä mitä itse asiassa haluat sanoa.

        "Pääsääntöisesti seksiä"? Jos haen parisuhdetta, elämänkumppania, niin totta mooses haluan siltä mieheltä myös seksiä. Ei kai se sulje pois, että odotan hänen olevan myös lojaali ja luotettava ja käyttäydyttävä fiksusti? :-o

        Ja tuo asuminen ja kirjallinen sopimus ja hyväksikäyttö.. nyt ei kerta kaikkiaan sanoma avaudu.

      • siniset rd:t meillä
        simasuuneiti kirjoitti:

        Sisälukutaidossani on nyt jotain häikkää, kun en millään ymmärrä mitä itse asiassa haluat sanoa.

        "Pääsääntöisesti seksiä"? Jos haen parisuhdetta, elämänkumppania, niin totta mooses haluan siltä mieheltä myös seksiä. Ei kai se sulje pois, että odotan hänen olevan myös lojaali ja luotettava ja käyttäydyttävä fiksusti? :-o

        Ja tuo asuminen ja kirjallinen sopimus ja hyväksikäyttö.. nyt ei kerta kaikkiaan sanoma avaudu.

        => nyt ei kerta kaikkiaan sanoma avaudu.

        Ei se mitään. Kirjallisesti nämä asiat ovat hankalia.

        Avioliitto on joskus hyvinkin sitova sopimus (jos ei ole avioehtoa), ja sen lopettaminen vain seksin ja yheisen tekemisen loppumisen vuoksi olisi typerää. Käytännössä kun ollaan kämppäkavereita. Varmastikin tuttu ilmiö monesta lehdestä tai elokuvasta. Avioliitto on nykyisin melko turha sopimus kun yksinhuoltajuuskaan ei ole häpeä.

        Seksi kerran kuussa ei tunnu kivalta. Seuraavaa kertaa joutuu odottamaan 27 päivää (ovulaatiokierto).

      • Herrasmiestä vailla

        Keskusteluketjua seurattuani huomaan, etten ole yhtään ns. herrasmiestä keskustelusta lyötänyt. Mielipiteitä on paljon, keskittyen lähinnä omiin kokemuksiin, ulkonäköön, seksiin ems. Itseäni kiinnostaa enemmän herrasmies, joka omaa hyvät tavat, ei elä itsesäälinsä keskellä, on keskustelutaitoinen, eikä hae nopeasti saatavilla olevaa seksiä. Sitä en tiedä mitä tarkoitat herrasmiehillä tai ajantuhlaamisella, mutta... :)

    • kysyn vaan.

      Miten naiset voi löytää seuraa kun ne ei vastaa ikinä jos mies ei ole se unelmien poikamies. Taviksille naiset ei ikinä vastaa.? Ja jos mies on itse hiukan ylipainoinen niin ei ylipainoinenn nainen sellaseen halua tutustua. Kokemusta on meinaan.

      • Eikä miehet vastaa tavisnaisille, onhan se niin moneen kertaan todettu.

        Jos netti ei toimi niin kannattaa etsiä muita foorumeita. Live-elämässä ihmiset eivät ole niin fiksoituneita kriteerilistoihin ja ulkonäkövaatimuksiin, kannattaa siirtyä sinne.

        Vielä kun tietäisi missä 40 miehet live-elämässä aikaansa viettävät, kun joka puolella tapaa vain naisia...

      • 30++ mies
        simasuuneiti kirjoitti:

        Eikä miehet vastaa tavisnaisille, onhan se niin moneen kertaan todettu.

        Jos netti ei toimi niin kannattaa etsiä muita foorumeita. Live-elämässä ihmiset eivät ole niin fiksoituneita kriteerilistoihin ja ulkonäkövaatimuksiin, kannattaa siirtyä sinne.

        Vielä kun tietäisi missä 40 miehet live-elämässä aikaansa viettävät, kun joka puolella tapaa vain naisia...

        Eurosinkuissa näyttää olevan paljon 40 miehiä ja naisia.

      • Haluanperheen

        Olen etsinyt vaikka kuinka kauan ylipainoista miestä netistä. Siksi että olen itse ylipainoinen niin jos kelpaisin ylipainoisille miehelle. Tietty jos muuten natsaa jne. Kaikki kenen profiiliin tutustunut etsivät "Siroa, hoikkaa tai urheilullista" naista. :( nooot. Rakas sinusta on tullut pullukka ohjelmassa 135 kiloisella naisella oli normaali mies. Pakko sanoa että vitutti, koska itsellä aika pitkä matka tuohon kuosiin ja naama ihan eri luokkaa. Miksi en löydä miestä :(

      • sdgsdgggg
        Haluanperheen kirjoitti:

        Ei pahalla, mutta alahan nyt tyttö laihduttamaan, jo itseskin takia! Kaikenmaailman sairauksia tulee läskimakkaroiden kylkiäisinä vaan. Ja varmaan tykkäisit itekin kattella itteäs enemmin peilistä jos olisit hoikempi. Miksi sä et voisi laihduttaa?

      • fggssdgsgd
        sdgsdgggg kirjoitti:

        Ei pahalla, mutta alahan nyt tyttö laihduttamaan, jo itseskin takia! Kaikenmaailman sairauksia tulee läskimakkaroiden kylkiäisinä vaan. Ja varmaan tykkäisit itekin kattella itteäs enemmin peilistä jos olisit hoikempi. Miksi sä et voisi laihduttaa?

        Ja lisään vielä, että muuten sä voisitkin kelvata mulle, mutta läskiys jotenkin kertoo, ettet pidä itestäs huolta. Et ehkä ole kiinnostunut terveydestä. Olisitko sä sitten lasteskaan terveydestä kiinnostunut? Syöttäisit niille jotain rasvamunkkeja ja muuta mitä lapsen ei tulisi syödä ollenkaan?

        Ei pahalla, mutta miks ette pulskat tee mitään tilallenne? Jos haluaisitte muttette pysty, onko teistä sitten oikein mihinkään muuhunkaan elämässä??

      • Haluanperheen kirjoitti:

        Olen etsinyt vaikka kuinka kauan ylipainoista miestä netistä. Siksi että olen itse ylipainoinen niin jos kelpaisin ylipainoisille miehelle. Tietty jos muuten natsaa jne. Kaikki kenen profiiliin tutustunut etsivät "Siroa, hoikkaa tai urheilullista" naista. :( nooot. Rakas sinusta on tullut pullukka ohjelmassa 135 kiloisella naisella oli normaali mies. Pakko sanoa että vitutti, koska itsellä aika pitkä matka tuohon kuosiin ja naama ihan eri luokkaa. Miksi en löydä miestä :(

        Mulle kelpais ylipainoinen ja mun profiili on ollut tuol jo vuosia mut eipä ole kukaan vastannut. Itsellä on 10 kg liikaa painoa. Ootko itse kirjoitellut miehille?

      • -Kerberos-
        Haluanperheen kirjoitti:

        Olen etsinyt vaikka kuinka kauan ylipainoista miestä netistä. Siksi että olen itse ylipainoinen niin jos kelpaisin ylipainoisille miehelle. Tietty jos muuten natsaa jne. Kaikki kenen profiiliin tutustunut etsivät "Siroa, hoikkaa tai urheilullista" naista. :( nooot. Rakas sinusta on tullut pullukka ohjelmassa 135 kiloisella naisella oli normaali mies. Pakko sanoa että vitutti, koska itsellä aika pitkä matka tuohon kuosiin ja naama ihan eri luokkaa. Miksi en löydä miestä :(

        Ei millään pahalla mutta itsellä on 3 avoliittoa päättynyt naisen lihomiseen.

        Mulla loppuu totaalisesti seksuaalinen kiinnostus ja puolentoista vuoden naimattomuuden jälkeen nainen ymmärtää, että homma on ohi.

        Ystäviä voidaan olla, mutta läski tappaa halut.

      • axillaris
        Haluanperheen kirjoitti:

        Olen etsinyt vaikka kuinka kauan ylipainoista miestä netistä. Siksi että olen itse ylipainoinen niin jos kelpaisin ylipainoisille miehelle. Tietty jos muuten natsaa jne. Kaikki kenen profiiliin tutustunut etsivät "Siroa, hoikkaa tai urheilullista" naista. :( nooot. Rakas sinusta on tullut pullukka ohjelmassa 135 kiloisella naisella oli normaali mies. Pakko sanoa että vitutti, koska itsellä aika pitkä matka tuohon kuosiin ja naama ihan eri luokkaa. Miksi en löydä miestä :(

        haluanperheen.

        Sinussa ei ole mitään vikaa...Oikea mies ei katsele ulkonäköä..

        Onohda kaikki näiden idioottien typeryydet ylipainosta....

        Vai silloin....jos se häiritsee sinun liikuntaasi polvia lantioitasi on eri asia

        Sinun luonteesi on aina tärkein..

        Tunnin pituinen halaus.....Oikealle naiselle...

        Palataan!!

    • Ei kai nyt täysin voida yleistää kuitenkaan? Että kaikki naiset etsii jotain Brad Pittii ja miehet barbinukkea? Ei ne ees ole kaikille mieleen sellaiset. Itse ainakin haen "tavallista, naisen näköistä naista" jolla on omat ajatukset ja mielipiteet kans.

    • nainen selibaatissa

      Tämä ongelma ei ratkea koskaan. Naisilla on oikeus kiihottua miehestään, ei seksiä voi antaa tosta vaan tuntematta mitään. Siksi pitää rakentaa sitä suhdetta ensin ja edes ihastua.

      • mutkan takana

        "ei seksiä voi antaa tosta vaan tuntematta mitään"

        Voipas. Haarat auki vaan ja melaa mekkoon.

      • -Hinttariiiih-
        mutkan takana kirjoitti:

        "ei seksiä voi antaa tosta vaan tuntematta mitään"

        Voipas. Haarat auki vaan ja melaa mekkoon.

        Myitkö aivos ennen vai jälkeen tuon "kommenttis"?

        AHAHAHAH. Sä oot siis se turkulainen, joka myi aivonsa tampereelle ehehehehe.

    • yksin...oon

      "Ei yksinäinen unta saa
      vaan valvoo vuoteellaan
      hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
      ei yksinäinen unta saa
      vaan ajatukset seuraa toisiaan
      kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa.."

      • kuhilas52s

        Kaunis runo todella.Siit se lähtee.Palaillaa.

    • kuhilas52s

      Muuta vikaaei oo ku oot niin nuori ja mä vanhaa ja sairas jep jep.Kirjekaverin saar kyllä musta jos halutut.

    • vastausss

      Löysin mieheni netistä tai mieheni löysi minut ihan miten päin vaan. Olin melko yksinäinen silloin, Ja olen myös reilusti ylipainoinen nuori nainen, siihenhän tämä keskustelu luisui. Tutustuimme chatissa ja juttelimme netissä varmaan puoli vuotta ennen kuin nähtiin. Ei ole ollut deittiprofiileja joten ei ole niistä kokemusta.

      Mieheni on ihan normipainoinen ja ihan ihmisen näköinen. Myös saman ikäinen kuin minä. ( 20-30v) Miehelläni on myös vähän kavereita, vaikka toisaalta onkin tosi sosiaalinen. Ja ennen kuin kukaan katkeroitunut hyökkää, niin sillä ei ole merkitystä onko mieheni laiha vai lihava.

      Huvittavaa vähän kun aloin vastausta kirjottamaan tuosta lihavuudesta, vaikka kysyit että haittaako laihat sos.verkostot parisuhdemarkkinoilla. On se paheksuttavaa olla nainen ja läski.

    • koaskdasd

      Itsellä aknea kasvoilla tuskimpa kukaan huolisi.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2509
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2497
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2165
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      100
      1727
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1175
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      906
    Aihe