vettä höyrynsulun päällä

qrwrqwrqwr

Heittäkääpä arvauksia mistä tuli vesi yläpohjaan vettä höyrynsulun kylmälle puolelle keskenräisessä talossa. Yläpohjassa oli siis höyrynsulku, pyritty laittaman mahdollisiman huolellisesti. Joitain niitti kohtia ei ollut teipattu, ehkö jokunen naulakin on voinut jäädä rakenteisiin siten että sitäpitkin on voinut lämpö vaikuttaaa kylmälle puolelle saakka. Talon sisällä oli lämmintä 20- 30 ja kosteusprosentti jotain 40-60%.

Tuolle korotetun katon reunoille (pystysosuus) Yläpohjan eristeet oli vain äkkiä laitettu yläphjaan höyrynsulun ulkopuolelle eli siellä oli jonkinlaisia rakoja suoraan ulkoilmasta höyrynsulun pintaan.

Aiheuttiko se että osittain höyrynsulunpintaan, joka eristeiden ansioista oli jo lämmin, mutta jonne pääsi vaikuttamaan syksy-talvi-kevät ilma. Jossain viaheessa kun kokeilin niin kylmällä puolella höyrynsulun pinta oli kostean viielä.
Vai johtuiko kosteus lämpö talon sisältä jotain reikää pitkin ulkopuolelle ja tiivistyi kylmään pintaan?

Vettä oli muutamassa kohdissa juuri korotetun vinon sisäkaton reunoilla. Katto ei vuoda, koska siellä ei ole nytkään vettä vaikka on satanut paljon.

20

3011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 242424

      http://www.mikkoniskasaari.fi/node/69

      "lainaus alkaa
      Joulun aatonaattona Rouhiaiset huomasivat veden valuvan pitkin makuuhuoneen seinää. Helmikuussa vesi alkoi valua myös toiseen makuuhuoneeseen. Mitäpä teki urakoitsija?

      Veneilijät tuntevat hyvin "jeesusteipin". Se on hopeanharmaa ilmastointiteippi, jonka lempinimi tulee siitä, että sillä tehdään veneessä ihmeitä, paikataan väliaikaisesti kaikki vesilinjan yläpuolella, ja oikein hätätilassa myös sen alapuolelta. Veneilijät tosin tietävät myös, ettei edes jeesusteippi kestä märissä paikoissa. Sitä käytetään sen aikaa, että vene saadaan satamaan ja voidaan tehdä kunnon korjaustyöt .

      Tätä ei ilmeisesti tiennyt urakoitsija, sillä hän repi makuuhuoneista irti kattopaneeleja ja teippasi höyrysulkuja kiinni ilmastointiteipillä. Toiseen huoneeseen vesi valui yhä, mutta toisen valuminen loppui. Siellä vesi alkoi kerääntyä höyrysulkujen päälle. Eristysvillat ovat osin läpimärkiä, eikä tarvitse olla homehysteerikko ymmärtääkseen mitä siitä ajan mittaan seuraa.
      lainaus loppuu"

      Mistä tuossa tapauksessa tuo vesi on tullut? Lämpö- ja kosteus vuotanut sisöltä ulospäin?

      • "arvaus"

        Tuossa tapauksessa taisi vuotaa katto josta vesi kertyi "paikatun" hs-muovin päälle.

        Lämpimässä tilassa kylmän pintaa tulee kosteutta. Kylmässä tilassa ei lämpimän pintaan.

        (Tosin jokunen timpuri on kyllä sanonut että löysälle jätetyn hs-muovi aiheuttaa sellaisen tilanteen ettei villa painaudu tiiviisti sen pinnalle niin sieltä on löytynyt huurretta. Eihän sen pitäisi olla mitenkään mahdollista.)

    • qrwrqwrqwr

      Anybody? Antakaapa arvioita. Asiallisia Mielipiteitä saa esittää.

      Villatkin (Isover KL 33) nostelin tuossa huhtikuussa pois noilta kohdin ja aavitus kosteutta niissä tuntui. Nyt ovat olleet pystyasennossa yläpohjassa ja tuntuivat täysin kuivilta. Eivät ole myöskään tummuneet yhtään.

      • Hometalotuli

        Kyseessä on puolalaisen hydrologi Pritzyxeniskyn käänteislogiikalla toimiva rakennusmateriaalin käänteinen itsesyttyminen. Tässä tapauksessa kyse on siis tuosta kelvottomasta lasivillasta, joka ei kestä Suomen vaativia olosuhteita.

      • 2131223
        Hometalotuli kirjoitti:

        Kyseessä on puolalaisen hydrologi Pritzyxeniskyn käänteislogiikalla toimiva rakennusmateriaalin käänteinen itsesyttyminen. Tässä tapauksessa kyse on siis tuosta kelvottomasta lasivillasta, joka ei kestä Suomen vaativia olosuhteita.

        Aha hyvä tietää. Olet tainnut itse asua aika pitkään hometalossa. Itiöt ovat vaikuttaneet aiak pahasti jo aivotoimintaasi ja olet psykoosissa. Keksit olemattomia ihmisiä ja teorioita. Ota yhteyttä äkkiä paikalliseen mielenterveytoimintaa. Ennekuin menet ota dildo perseestäsi, siellä nimittäin joutuu istumaan ja jonottamaan kauan. Siellä on muitakin...mm. asiakkaitasi joille olet rakentanut/suunnitellut tms.

      • Omituista taas
        2131223 kirjoitti:

        Onpa tämä taas kummallista. Heti kun joku asioista jotain ymmärtävä antaa kysyjälle parempaa tietoa, niin eikös vaan joku kirjoitustaidoton avohoitopotilas rupeakin vittuilemaan jostain itiöiden vaikutuksista aivotoimintaan. On tainnut itse istua dildo takapuolessa ja psykiatrin molo suussa jossain vastaanotolla vielä sulkemisajan jälkeenkin.

      • r32r3r32
        Omituista taas kirjoitti:

        Onpa tämä taas kummallista. Heti kun joku asioista jotain ymmärtävä antaa kysyjälle parempaa tietoa, niin eikös vaan joku kirjoitustaidoton avohoitopotilas rupeakin vittuilemaan jostain itiöiden vaikutuksista aivotoimintaan. On tainnut itse istua dildo takapuolessa ja psykiatrin molo suussa jossain vastaanotolla vielä sulkemisajan jälkeenkin.

        oletpa vitsikäs, poikakaverisi varmaan tykkkää jutuistasi....peelo

      • KGPA
        r32r3r32 kirjoitti:

        oletpa vitsikäs, poikakaverisi varmaan tykkkää jutuistasi....peelo

        Ei siinä mistään vitsistä ole kysymys. Sinunkin kommentistasi näkyy, että vaikea-asteiset aivovaurio- ja mielenterveyspotilaat ovat avohoidossa. Syynä on tietenkin liian pienistä sotealueista johtuva taloudellisten resurssien puute ja T. Soini.

        Muuten kävisi sinua sääliksi, mutta kun sekin menisi aivan hukkaan.

      • eewewe
        KGPA kirjoitti:

        Korjaa homo lääkityksesi. Mikä vittu täällä on ettei saa kunnon vastauksia vaan tuollaiset turhat länkyttäjät tulevat avautumaan. Oletko se työtön paska timpuri jota ei kukaan palkkaa ja nyt täällä sitten avaudut. Mene vaikka kurssille tai jonnekin...

      • wääwääwä
        eewewe kirjoitti:

        Korjaa homo lääkityksesi. Mikä vittu täällä on ettei saa kunnon vastauksia vaan tuollaiset turhat länkyttäjät tulevat avautumaan. Oletko se työtön paska timpuri jota ei kukaan palkkaa ja nyt täällä sitten avaudut. Mene vaikka kurssille tai jonnekin...

        Onko tuontiherne mennyt nenääsi palkoineen päivineen, kun noin kamalasti vaahtoat? Jos ovat kotimaisia herneet, niin ei sitten mitään, mutta ajattelin vaan, josko olisivat tuontiherneitä. Sitten voisi tuo aivovauriosi pahentua, kun niissä tuontiherneissä on kaikenmaailman kemiskaaleja ja muita haittatekijöitä, jotka vaikuttavat hapensaantiin ollessaan kovin pitkiä aikoja sieraimessa.

        Jos ei sitten ole lainkaan herneistä nenässä kyse, niin ota nyt hyvä mies itseäsi niskasta ja eroa siitä saatanan kamalasta akastasi. Siitä johtuvat aivan kaikki sun hermovikasi ja huono käytöksesi. Kurssillahan sinä jo olitkin ja itsekin totesit, että se ei vaivoihisi auta.

      • 2342343
        wääwääwä kirjoitti:

        mistä helvetistä sinä sekopää puhut. taitaa tosiaan olla lääkityksessa puutetta. mene homo hoitoon.

      • Anonyymi
        2131223 kirjoitti:

        Aha hyvä tietää. Olet tainnut itse asua aika pitkään hometalossa. Itiöt ovat vaikuttaneet aiak pahasti jo aivotoimintaasi ja olet psykoosissa. Keksit olemattomia ihmisiä ja teorioita. Ota yhteyttä äkkiä paikalliseen mielenterveytoimintaa. Ennekuin menet ota dildo perseestäsi, siellä nimittäin joutuu istumaan ja jonottamaan kauan. Siellä on muitakin...mm. asiakkaitasi joille olet rakentanut/suunnitellut tms.

        Mene hoitoon ja äkkiä.

    • jookospookohomo

      Et voi aikuisten oikeasti olla tosissasi.

      Kun et osaa, niin jätä suunnitelu muille ja mielummin tekeminenkin.

      Jätän sen sinulle kotitehtäväksi.

      (Täällä ei kannata kysyä mitään. Viet leivän LVI-urpoilta ja ne alkaa änkyttämään jos joku astuu niiden reviirille. )

    • A. Siantuntija

      "Vai johtuiko kosteus lämpö talon sisältä jotain reikää pitkin ulkopuolelle ja tiivistyi kylmään pintaan?"

      Koska kyseessä on uudisrakennus niin veikkaan että korkea sisäpuolinen kosteus pääsi muovin rei'istä läpi ja tiivistyi kylmään kattoon josta se satoi alas muoville.

    • 4tt4t4t

      Entäs näin? Muovin lämpimällä puolella on siis lämmin, kun talo oli vahingossa parhaimmillaan 30astetta lämmin. Kaikissa kohtaa, osittian juuri noissa kohdissa, joihin sitten vettä oli kerääntynyt, oli villaa siten että muovi näkyi. Eli noillakohdin kylmälläkin puolella oli lämmin muovi vaihtelevasti kylmää ilman kanssa suoraan tekemisissä... Nyt siihen sitten pääsi vaikuttamaan vaihteleva kylmä ilma koko talven eli voiko tuossa tilanteessa pikkuhiljaa tiivistyä kosteutta. Kädellä kokeillen pinta oli ainakin kerran lievästi "huuruinen".

    • dasdasasds

      Höyrynsulun päälle voi tiivistyä kosteutta ihan ilmastakin ainakin näillä kosteilla ja välillä kylmillä keleillä, vaatii siis vaihtelun johon riittää ihan yöllinnekin keli vaihtelu.

      Todistin vastikään juuri tuollaista....Autotalli, autotallin iso oviaukko ja pieni erillinen tavalline ovi auki eli ilma liikuu sisällä. Höyrynsulku laitettu seiniin ja yläpohjaan. keli on ollut sateinen ja välillä kylmä varsinkin yöllä. Höyrynsulun sisäpinnalla kosteutta. Tallin sisällä olevat muovin jämät yms ja tavarat ja betonilattia selkeästi kosteita pinnastaan. Yläpohjassa höyrynsulun yläpinnassa myös tuntuu kosteus jota käsin vetämällä saa tehtyä vesipisaran.

      Ihan sama tilanne kun kokeilee erilaisilla keleillä tavaroiden pintoja jossain kylmässä varastossa/suojaisassa katoksessa voi tuntea pinnoilla kovaakin kosteutta.

    • Tuisku

      Vanha kysymys mutta vastaan silti.

      Kokemusta on eräästä omikotikohteesta jolloin syksyn sateiden aikaan kovalla tuulella vesi/lumi tuiskusi räystäiden alta tuuletusvalin kautta sisälle saakka tuolloin räystäistä puuttui vielä räystäänaluslaudat.

    • ewfewfwef

      Kyllä tuo on ilmasta tiivistyvää kosteutta. ihan samalla tuota tiivistynyttä kosteutta on myös tallin sisällä.

    • Ins81

      Kastepisteessä kosteus tiivistyy.
      Höyrynsulku on yleisin syy homeongelmiin.
      Itse asun 120-vuotiaassa talossa, jossa ei ole muovia seinissä.
      Ei ole muuten homettakaan.

      • Duunari78

        Hevon pskaa.

        Suurin syy homeongelmiin on VESI ja vanhoissa taloissa ei vettä tullut taloon kuin ämpärillä niin miten ihmeessä siellä voi olla ongelmia.

        Toinen virhe oli 70-80 luvun taitteessa, kun taloihin laitettiin höyrynsulkumuovi ja painovoimainen ilman vaihto, nuo 2 kun nyt vaan ei toimi yhdessä.

        Yli 10 vuotta tehnyt rakennushommia ja korjannut vanhaa niin YHDESSÄKÄÄN ei oli höyrynsulku aiheuttanut minkäänlaista ongelmaa vaan yleisin syy on ollut vesivuoto pesuhuoneessa. lattiakaivo vuotanut, nurkan saumat tms.

        Yhdessä kohteessa oli jopa hyödyksi, että rakenteessa oli höyrynsulkumuovi se ei ollut päästänyt vettä lävitseen ja puurunko sen takana oli hyvässä kunnossa tosin lattia raketeisiin päässyt vesi sai aikaan sen, että pintabetonilaattta ja lämmöneristeet täytyi vaihtaa ja alempaa laattaa kuivata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe