Uusavuttomat

Löperykset

Olen sivusta seurannut useamman tuttavaperheen elämää ihmetellen heidän nuoriaan. Aivan terveen maineessa olevat nuoret käyttävät häikäilemättömästi vanhempiaan hyväksi. Tullaan valmiiseen ruokapöytään ystävien tai oman perheen kanssa, ilman osallistumista ruoan tekoon tai kustannuksiin. Lapset tuodaan isovanhemmille hoitoon viikonlopuksi ja pyhiksi, edes kysymättä, oliko vanhemmilla jotain omia suunnitelmia.Hyvä ystäväni, elääkkeensä raskaasta työstään ansainnut, ei raaski tehdä matkoja, kun aika ja rahat menee jälkipolvea passatessa. Monet nuoret pesettävät pyykkinsä, hakevat valmiit säilykkeet ja siivouttavat jopa kotinsa vanhemmillaan! Isä ja äiti tekevät tämän karhunpalveluksen rakkaudesta, mutta apu EI kulje heille päin, jos sattuvat sitä tarvitsemaan, nuorilla on niin kiire harrastuksiin, bilettämään ym. ym. Kun sitten isä tai äiti kuolee, myöhäistä on kiitosta ja aikaa heille antaa, vai kiinnostaako vain perintö?

26

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MInä, minä, minä....

      Samaa olen myös nähnyt ihan lähipiirissä = TÖRKEÄÄ!
      Kaksi rakastunutta perustaa vaivalla oman kodin, rakkauden hedelmänä sinne sitten kannetaan n.4kg nyytti, jonka onnellisuuden eteen tehdään kaikki.
      Myöhemmin sitten tämä "nyytti" alkaakin hallita ja terrorisoida koko perhettä!
      Vanhempien vapaa-aika, onnelliset eläkepäivät säästöineen on iäksi menneet.
      Tietysti tästä voi syyttää myös vanhempia, kun antavat prinsessojen ja prinssien hyppiä silmilleen, mutta kukaan ei varmaan usko tulosta omista murusistaan.
      Rajoja ja kuria ja käytöstä voi opettaa ilman henkistä ja ruumiillista kuritusta, jos vain haluja siihen on - RAKKAUTTA unohtamatta!

    • Ou Boy!

      Kaverini suunnittelee häitä, tietysti vanhempien kustannuksella.Tuleva vaimo dokaa viikottain,sisälle ei voi mennä kuin kengät jalassa ku niitten koti on niin paskane.Vaimoke ei osaa keittää edes kananmunia joten vanhemmilta kannetaan ruokaa tai rahaa valmis ruokaan, vaimoke noituu kuin lappalainen jatkuvasti, käyttäen myös Vee sanaa.Kauhulla ajattelen tulevien lasten kohtaloa tai koiran joka myös on suunnitelmissa.olen yrittänyt varoittaa kaveriani mutta rakkaus tekee
      ihmisestä sokean ja tyhmän.
      Kuka huolii vaimokseen noituvan, dokaavan,laiskan ja suttasen eukon?

      • Jos ne on

        rakastuneet toisiinsa niin syvästi että tuollaiset käytännön pikku asiat jäävät väkisin taka-alalle. Parin-kolmen vuoden jälkeen tuokin pari sitten eroaa ja heitteille jää saman verran vaippaikäisiä. Kyllä kai pitäisi suorituttaa nykyajan lapsilla jonkinlainen naimisiinmenokortti jossa joutuisi opiskelemaan ja suorittamaan ainakin taloudenhoidon perusasiat jotteivat ne tulisi sitten yllätyksenä vanhempien maksamien häiden jälkeen. Kyllä näköjään jutut kermaperseistä pitävät paikkansa.


    • Kuningatar mehiläine

      Tasa-arvo kotihommissa on nykyisin yleistä niin,et muija löhöö (syö ja juo) kotona,mies käy töissä,ulkoiluttaa koiran,tekee sapuskat,siivoo,tiskaa,hoitaa mahdolliset kersat yöt ja päivät ja saa vielä haukkumiset palkaks.Kaikki sen vuoksi ku muija OLI RASKAANA JA SYNNYTTI!! Kattokaa nyt hyvät miehet mihin loveen lankeette!
      Kotihommien lisäksi miehelle kuuluu auton huolto,kaupassa käynti,lumityöt ym. hommat pihassa ja vielä pitää tyydyttää ARMAS VAIMO ja kunnolla!

    • ketuttaako

      Kondomi on keksitty, jälki-ehkäisypilleri ja abortti

    • Tällä lailla

      niitä epäonnistuneita avio- ja avoliittoja syntyy. Kun vanhemmat saavat tarpeekseen ovat samat nuoret vinkumassa yhteiskunnalta kaikki mahdolliset edut. Entäs jos ne edut lakkaisivat samalla kun avo- tai avioliitto alkaa. Pistäisi nuorenparin ensin miettimään taloudellisia realiteetteja ennenkuin rynnätään lapsia tekemään. Tuntuu että puuttuu pitkäjänteisyys kaikissa mahdollisissa asioissa ja päätöksiä tehdään kevytmielisesti miettimättä asioita yhtään pidemmälle.

    • Korjaaja-kake

      Voi hyvät hyssykät ja toisten tarkkailijat.
      Eikö se ole s*'tanan sama, miten kukin elää?
      Mitä se muille kuuluu?

      • Pyhä-Sylvi

        No, mutta Kake mikä nyt noin hermostuttaa? Osuiko lähelle?


    • Home sweet home

      Ei siinä mitään, elääköön just niinku haluaa mutta älköön olko rasitteeksi muille!!
      Jos ei vielä sorru lasten tai eläinten kaltoinkohteluun ja laiminlyöntiin niin eiku siitä vaan!! Linnunpojatkin lähtee pesästään elämään omin avuin, näin pitäisi tehdä myös ihmisten pentujen. Jättäkää vanhempanne rauhaan, rakentakaa oma turvallinen pesä ja pitäkää siitä myös huoli!

    • todennut...

      Kantapään kauttahan sitä oppii elämään..tai sitten ei..Tää on tätä nykypäivää..Ihmisellä ei ole mitään arvoa ihmissuhteissa..

      • Aika moni ei

        vaan opi koskaan elämään omillaan vaan roikkuu kuvioissa vanhempiaan lypsäen niin kauan kuin mahdollista. Epäonnistujia on tietty ollut aina mutta luuserien määrä taitaa olla koko ajan kasvussa. On totuttu lapsesta saakka menemään valmiiseen pöytään eikä osata muuttua tilanteen mukaan vanhempanakaan.


    • silmät tallella

      Ei niitä vanhuksia oikein uskalla huomioida.
      Vanha sanontahan jo sanoo: joka vankoja muistaa, sitä tikulla silmään.

      • ..hah....

        Ja savolaiset ymmärtävät huumoria...............


      • -sekarotuinen-
        ..hah.... kirjoitti:

        Ja savolaiset ymmärtävät huumoria...............

        Savolaisten huumorintaju rajoittuu kaikkeen siihen nauramiseen ja irvailuun kun naapurille on sattunut köpelösti. Itselle ei osata nauraa, vitsejä ei ymmärretä. Savolainen on yhtä totinen kuin hämäläinenkin paitsi just tuossa naapurille nauramisessa. Se kyllä osataan.
        Itseironia on vieras käsite eikä oman seudun pilapiirtäjiä tai koomikoita pidetä minään elleivät ne irvuile muista kuin savolaisista.
        Oliko savolaisen Speden filmeissä koskaan hölmöä savolaista?


      • hh spede
        -sekarotuinen- kirjoitti:

        Savolaisten huumorintaju rajoittuu kaikkeen siihen nauramiseen ja irvailuun kun naapurille on sattunut köpelösti. Itselle ei osata nauraa, vitsejä ei ymmärretä. Savolainen on yhtä totinen kuin hämäläinenkin paitsi just tuossa naapurille nauramisessa. Se kyllä osataan.
        Itseironia on vieras käsite eikä oman seudun pilapiirtäjiä tai koomikoita pidetä minään elleivät ne irvuile muista kuin savolaisista.
        Oliko savolaisen Speden filmeissä koskaan hölmöä savolaista?

        Oli toki
        Härski Hartikainen


    • Me hirviöt

      Työmaallani on useampi näitten löperysten kasvattamiseen erikoistuneita. Jo aikuisia lapsia (=LOISIA) herätellään puolilta päivin hellästi puhelimella, kerrotaan mitä valmista ruokaa jääkaapista löytyy ja milloin mami tulee koitiin passaamaan.
      Rakennekyntiset, tatuoidut ja viimeisen päälle värjätyt ja sliipatut kullanmurut lampsivat äidin työmaalle (tietysti tervehtimättä), ei tarjoamaan äidille kyytiä kotiin työpäivän jälkeen, vaan hakemaan bensa- ja biletysrahaa!
      Luulisi hävettävän puolin ja toisin!

      • joo hyi

        Totaalikammotuksia nykynaiset jotka on karseesti tatuoituja, röökaavia noitujia jotka vetää alkoholia niinku ennen vaan alkoholiongelmaiset miehet. Vaatteethan pitää olla niin lepattavat että varmasti rintsikat näkyy ja siinä sivussa ne tatskat ja kaljan turvottama ruho.


    • Kostas

      "Tulkaa tytöt takaisin ja olkaa niinkuin ennenkin, pankaa meikit menemään....." lauloi jo Tapsa Kansa aikanaan. Kyllä luonnollisuus, naisellisuus ja hellyys on nykynaisista kadonnut! Luonnollisia ja tasapainoisiakin on vielä olemassa, ei pidä tehdä sitoumuksia uusavuttoman kiukkupussin kanssa. Ihmisen luonne ei muutu, vaikka sitä kuinka odottaa.
      Itselleni olen saanut sen PARHAAN, AIDON ja HELLÄN vaimon!
      Onnea ja KIITOS 4-vuotisesta onnellisesta avioliitosta!

    • Nainen kuitenkin

      Nyky vaimoilta ei vaadita mitään, mutta meidän vähän vanhempien pittää pystyä kaikkeen! Kodin on oltava edustava ja siisti, ruoka säännöllisin väliajoin ilta- ja aamupalat, puhdasta,silitettyä vaatetta pitää löytyä,Miehen harrastuksiin pitää osallistua tuulessa ja tuiskussa, voimat nostaa ja kantaa pitää olla kuin miehillä. Olisi hyvä, kun kaiken tämän jälkeen sinulla kuitenkin olisi kauniit, pitkät kynnet ja ulkonäkö heti valmiina lähtemään rilluttelemaan kaupungille, jos mies sinut mukaan huolii. Kiitosta et kuule koskaan! Ei oikein haluaisi poiskaan lähteä, kun on rahansa ja nuoruutensa yhteiseen kotiin laittanut.

      • Jos tökkii niin

        kyllä nainen erossa aina omillensa pääsee. Siitä on tämä Halosen paapoma ajatus feministiyhteiskunnasta pitänyt huolen.


    • Typi

      Näinhän se on, että mies mittaa kaiken rahassa, mutta tapojaan ei muuta !
      Pieni toisen kunnioittaminen ja ystävällisyys myös omaa puolisoa kohtaan pelastaisi monta avioliittoa ja molemmilla olisi hyvä olla.
      Kumma, kun vieraitten naisten edessä ollaan niin hymyileviä ja äänikin on lempeä ja astetta korkeampi! Miehet on miehiä, eläköön se pieni ero!

      • Katso peiliin jos

        miehesi vieraille naisille flirttailee. Toisaalta eihän flirttailussa ole mitään pahaa mutta todellisuudessa harva suomalainen mies sen osaa. Turha valittaa jos oma naama on aina rutussa.


    • Itku riittää jo

      Eräänlaista uusavuttomuutta teiltä, vanhemmat rouvat, kun annatte narsisti ukkonne kohdella Teitä, ihan miten huvittaa!
      Monelle on koittanut elämänsä parhaat päivät kun älyää pakata tavaransa ja häipyä! Jääköön ukko siihen pyörimään ja haaveilemaan seuraavasta uhristaan, voi olla nykyisin vaikeaa. Tämän päivän naiset ei enää alistu piioiksi ja loukattavaksi tylyillä puheilla päivästä toiseen, vaan nauttivat vapaudestaan, rauhasta ja niistä EI sovinistisista narsisti tyypeistä, joita vielä on olemassa! Kokemusta on ja toivoisin sitä ihanaa tunnetta kaikille, nyky tilaansa pettyneille kanssasiskoille!!

      • Tikkosen Miinakos

        se täällä latelee viisauksiaan vanhaan epätoivoiseen tyyliinsä. Monelle lähteneelle onkin varmaan koittaneet paremmat ajat mutta sinä taisit seota suuresta vapaudestasi kun täällä jänkkäät vähän väliä, miten hyvin asiat nyt ovat. Minun mielestäni se kertoo enemmänkin sen että asiasi ovat karanneet hallinnastasi pahemman kerran. Ja en sitten ole minkäänlaista sukua ex-miehellesi enkä muillekaan niissä ympyröissä pyöriville. Ihan satunnainen tarkkailija vaan.


    • Tulevaisuus?

      No syöttikö ja hoitiko mummo lapsesi kun itse örvelsit Juhannuksen? Pistikö vielä eväät mukaan noutaessasi muksuja? Paljonko maksoit täyshoidosta? Oletko itse valmis anatmaan samat palvelut lastenlapsillesi? Oliko isovanhemmilla leppoisa keskikesän juhla? Osaatko edes hävetä?

      • Eipä minun

        lapsiani syöttänyt mutta minut syötti väkisin tällä kertaa. Huolehdin tosin äitini teknisistä ongelmista aina tarvittaessa, autosta, kodinkoneista ym. Välimme ovat vain parantuneet vuosien vieriessä vaikkeivat ne huonot ole koskaan olleetkaan. Meidän välillämme ei rahaa liiku eikä tarvitsekaan. Eikä kummankaan tarvitse potea huonoa omaatuntoa sen takia että olisi toiselle velkaa. Hyvä suhde josta molemmat tykkää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2352
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2112
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1857
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      82
      1681
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1118
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      979
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe