Oireita toisensa jälkeen

Apua kaipaava

Minulla oli siis antibioottikuuri, joka loppui 3pv sitten. Kuurin aikana alkoi peräaukon ja alapään kutina, jonka päättelin olevan hiivatulehdus, koska se on yleinen antibioottien aikana. Tänään aamulla huomasin vartalossani (kaulassa, rinnoilla, kasvoissa, vatsassa, käsivarsilla ja reisissä muutamia muualla kehossa) punaisia näppyjä/laikkuja jotka ovat halkaisijaltaan 1-10mm ja kutisevat hieman joistakin paikoista. Tänään hain myös suun kautta otettavan 150mg hiivanhoitotabletin, oireista vain alapään kutina on hieman laantunut. Minulla on myös atooppinen iho. Kuka keksii mikä minua saattaisi vaivata? Itse epäilen hiiva-allergiaa, mutta miksi oireet(näpyt) olisivat tulleet näin myöhään?

7

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lvo

      Nokkosrokko eli urtikaria.

    • anti-biootti

      Huomioi, että aina kun syöt antibioottikuurin niin elimistösi torjuntajärjestelmä tapetaan samalla, kuin itse tautikin. Ja elimistöltä kestää puolisen vuotta aikaa luoda uusi. Sen vuoksi, heti kuurin jälkeen saat kaikki ne sairaudet joita elimistösi on muuten pystynyt vastustamaan. Se on normaalia.

      Siksi kannattaa välttää näitä kuureja, jos ei ole erityinen tarve.

    • Ollut itselläkin

      Jos sulla ois allerginen reaktio, se olis alkanut heti ekasta antibioottitabletista. Toisaalta, oletko ennen käyttänyt hiivalääkettä? Siitäkin lääkeaineesta voi tulla allerginen reaktio, mut jos olet joskus aiemmin sellaista jo käyttänyt, eikä tuommoista reaktiota ole tullut, niin ei syynä sitte ole sekään.

      Ja tuo epäilemäsi hiiva-allergiahan johtuu mahdollisista ruoka-aineista, ei hiivalääkkeestä. Ennenkuin vedät mitään omia johtopäätöksiä nokkosrokon syistä, kannattais varata lääkärille joko vastaanottoaika tai edes soittoaika. Ettet rupea turhan päiten lääkitsemään ihottumaa tai fiksaamaan turhia ruokavalioita. Hiiva-allergiahan aiheuttaa kovin epämääräisiä oireita ja on paljon erimielisyyksiä, onko kyseessä virallinen allergia ollenkaan. Lääkärin konsultaatiota suosittelen, ois viisainta.

      • lvo

        Allerginen reaktio voi tulla ekasta tai sitten kymmenennestä tabletista. Voit syödä vuosia jotain lääkettä ja jonain kauniina päivänä saada siitä allergisen reaktion. Mitään ekasta tabletista naps rajaa ei todellakaan ole olemassa! Nokkosrokon voi pukata vasta kuurin loputtuakin, aivan normaalia sekin.


    • Arvailua vain

      Tuhlehdukset saattavat laukaista atooppisen ihottuman pahenemisen. Kannattaa käydä näyttämässä ihottumaa, niin saa oikeanlaiset voiteet heti alkuun, ettei pahene ja muutu krooniseksi nuo iho-oireet.

    • bakteerit

      Parhaimmat maitohappobakteerit (aina antibioottikuurin aikana ja jälkeen vähintään 6kk), joten muut kannattaa jättää kaupan hyllylle:


      Dr. Ohhiran probiootti

      Normaali probiootti kasvatetaan suojatusti labrassa, pakastekuivataan ja laitetaan vähän inuliinia tai makeutusainetta evääksi kapseliin tai pilleriin. Seurauksena on melkoinen "die off rate", eli lukema paljonko bakteereista on kuollut siinä vaiheessa kun laitat sen suuhun, verrattuna valmistushetkeen. Usein tämä on jopa 80%. Saat siis vain 20% "elossa" olevia bakteereita, jotka nekin on koko elämänsä kasvaneet suojatusti, ja ottavat kovaa turpaan suolistosi pahoilta bakteereilta. Apua on näistäkin silti, mutta aika vähän.

      Ohhiran probiootti on siis Japanilainen alunperin. Se valmistetaan sekoittamalla 40 eri kasvista, hedelmää, merilevää yms. ravintososeeksi. Tähän istutetaan 12 bakteerikantaa, ja annetaan seoksen fermentoitua 3 VUOTTA. Mitä tapahtuu tässä? Bakteerit kilpailevat kolme vuotta elintilasta ja ajan loputtua jäljellä on vain kovimman luokan hyvät bakteerit. Heikot sortui elon tiellä jne, voittajat jäi. Näitä sinä haluat taistelemaan vatsasi hyvinvoinnin tueksi, et niitä lellittyjä maljassa kasvatettuja kermaperseitä. Ohhira sisältää myös ainutlaatuisen TH10-bakteerin, jolla on kysy tuhota MRSA-sairaalabakteeri jos se suolistossa majailee (sekä streptococcus- , että staphylococcus -sukuinen MRSA).



      Suomessa myytäviä hyviä valmisteita:
      ProbiMage
      Asidophilus
      Acidophilus Plus
      Acidophilus Forte
      Replete Intensive
      DDS
      Bioteekin Probioottiplus
      Lepicol

    • Apua kaipaava

      Nokkosihottumaltahan tämä vaikuttaa. Lääkärille varaan ajan huomenna, näpyt joistain kohtia helpottaneet, joihinkin paikkoihin tullut uusia. Otin siis hiivalääkkeen vasta allergisten oireiden ilmenemisen jälkeen. Olen kasvoihin käyttänyt 2,5% hydrokortisonivoidetta, ja se auttoi, en viitsi jokapaikkaan sitä käyttää kun eihän sitä saisi hirveän isoille alueille laittaa.

      Kiitos neuvoistanne!
      T:aloittaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      128
      3954
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2436
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2407
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2302
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      52
      2083
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      18
      1783
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1107
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1091
    Aihe