Kuivausrumpu sisälsi ylimääräisen osan.

kaikkea näkee

Rumpu ei siis suostunut toimimaan, ei edes virtavalo syttynyt eikä mitään tapahtunut, vaikka nappuloita paineli. Otin uteliaisuuttani säätöpaneelin auki, tutkin ohjainyksikön piirilevyn juotoksetkin, muttei mitään ihmeempää löytynyt.
Seuraavaksi aloin seurata verkkojohtoliittimestä laitteen sisältä takaa etureunaan meneviä johtoja. Nytpä ilmenikin, että paneelin painokytkimien takana oli valkea muosisuojus, johon tuli 2 johtoa (siis joko 0 tai vaihe riippuen töpselin asennosta). Toinen näiden abikoliittimien suojuksista oli kuumentunut ja sulanut ilmeisestikin huonon kosketuksen johdosta, sillä meneehän laitteen päävirta senkin kautta. Ilmeni, että nuo johtimet olivat kiinni mikrokytkimessä, joka oli tuon valkean muovisuojuksen sisällä. Kuitenkaan mikään mekaaninen osa ei tuohon mikrokytkimen nipukkaan osu eli sen kärjet ovat aina levossa ja nuo 2 johdinta oli kytketty juuri siihen väliin kytkintä, joka johtaa levossa. Nyt siis abikoliittimen kuumeneminen oli sulattanut mikrokytkimenkin muoviosia siihen malliin , ettei kontaktia enää ollut liuskojen välillä. Revin pois koko ylimääräisen mikrokytkimen ja laitoin sokeripalaliittimellä piuhanpäät yhteen. Nyt kone toimii, kuten pitääkin.

2

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merkillistä?!

      Oliko kyseessä uusi laite? Eikö olisi ollut viisaampaa laittaa takuuseen?

      • sulamista varten

        Vanha konehan se on, mutta tuo kytkin näytti kyllä alkuperäiseltä. Mikähän lienee ollut sen tarkoitus? Ehkä sen on tarkoituskin kestää vaan takuuajan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2206
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      41
      2107
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      30
      1999
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1406
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1346
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      883
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      822
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      751
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      733
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      718
    Aihe