Asumme 60-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Asunnossa on ollut vesivahinko viitisen vuotta sitten, vettä tihkui yläkerrasta katon läpi ja tukkeutunut putkisto syöksi vettä kylpyhuoneesta lähes koko asuntoon. Kuivatettiin lattiat, mittailtiin kosteutta ja kaiken todettiin olevan OK, kunnes lapset alkoivat oireilla. Kylppäristä löydettiin hometta, se purettiin, kosteat kohdat kuivatettiin, laitettiin kosteussuojat ja uusittiin koko kylppäri.
Nyt minä oireilen, lapset eivät. Ikkunaremontti tehtiin vesivahingon jälkeen, nykyisin meillä on aina ikkunat huurussa. Ilma ei haise, mutta jotenkin tuntuu aina tunkkaiselta. Asunto on oma, isännöitsijä hyvin ehdoton, että ei täällä mitään vikaa ole. Asumme toiseksi ylimmässä asuinkerroksessa, ylimpänä on ullakko, jossa katto kyllä vuotaa, koska omia vaatteita ym.olemme joutuneet heittämään pois niihin ilmestyneiden homepilkkujen takia. En voi hakea ullakolta mitään kotiin, koska tukehdun ( no en ihan varsinaisesti tukeudu, mutta hengitys vaikeutuu, yskittää, kurkku kutiaa ym.) ja olo tulee huonoksi, vaikka sieltä tuotaisiin joku ihan pikku juttukin.
Mistä kannattaisi aloittaa? Muuttaisin vaikka heti pois, mutta siihen ei ole varaa. En tiedä homessioista mitään, mutta jotain täällä on vialla.
Miten sisäilmaa tutkitaan/Mitä kannattaisi tehdä?
11
299
Vastaukset
- Jostain se vaan on..
No jos vaikka se isännöitsijä ensin vaihtoon jollei ymmärrä mistä on oikein kysymys kun sisällä sairas ja ulkopuolella ei.
- yskijä
Se isännöitsijä ei tuosta vaan minun toiveestani vaihdu, ymmärrät sen varmaa itsekkin. Kyseessä iso taloyhtiö, ei tässä yhden ihmisen halujen mukaan mennä. Järkeviä ehdotuksia otetaan kiitollisuudella vastaan.
- Lail.l.
Masennustesti ? Mieti.
- Sisäilma
Ota yhteyttä kunnanterveystarkastajaan pikaisesti
Ja pyydä kaikki tutkimusraportit ja mittauspöytäkirjat itsellesi ne ovat julkisia asiakirjoja - Onnea matkaan
Surullista kun tämän keskustelupalstan on pilannut muutama hihhuli tai siis luultavimmin he ovat viranomaissoluttautujia ,jotka kiertävät näillä palstoilla levittämässä propagandanomaista masennus tahi muuta mielenvikaisuus diagnoosia pohjois-Koreamaiseen tyyliin.Sitähän me homesairaat saamme viralliselta taholta jatkuvasti kuulla.
Mutta oikeasti suosittelen facebookin suljettuja ja avoimia ryhmiä,siellä on nykyisin asiantuntevimmat ja järkevimmät neuvojat.Kannattaa liittyä facebookin vaikka pelkästään niiden ryhmien takia.
Tilanteesi on sen verran paha ,vauriot voivat olla monessa eri paikassa.
Koko asunnon vuotovahinko on luultavasti väärin korjattu,lattia olisi pitänyt mahdollisesti purkaa.Kaikki kostuneet materiaalit pitää poistaa,pelkkä kuivatus ei auta.Home alkaa kasvamaan jo kahdessa vuorokaudessa ja muuttuu kuivuttuaan entistä haitallisemmaksi.Ikkunoiden huurtuminen kertoo joko niiden väärästä asentamisesta tai ulkoseinien kosteusongelmasta.
Isännöitsijälle pitää antaa kovasanaisia vaatimuksia.Noiden vaurioiden vähättely alkaa lähennellä rikollista toimintaa.Jos ei siitä ole apua,pyytäkää terveystarkastaja tutkimaan asunto.Jos siitäkään ei ole apua,teettäkää sisäilmatutkimuksia,homekoiratutkimuksia tai materiaalinäytteitä omaan piikkiin ja niiden avulla voitte vaatia taloyhtiötä toimiin.Kotivakuutuksissa usein oikeusturvavakuutus mukana,sen avulla voi riitatilanteessa palkata lakimiehen avuksi.- Onnen matkaaja
Onnea matkaan antoi muuten hyviä neuvoja, mutta millään sisäilmamittauksilla tai haukkukoirilla ei homevauriot löydy. Mahdolliset homevauriot etsitään ja todennetaan materiaalinäytteillä (tietysti pakkoja repimättä ja pöllyyttelemäti). Tutkijaa valitessa on syytä olla tarkkana, vrt. YLE, Elävä arkisto, Homeraha ei haise !
Kun on löydetty oikea vuariokohta sen korjaaminen onkin usein jo helppo juttu. - pellen hommia
Onnen matkaaja kirjoitti:
Onnea matkaan antoi muuten hyviä neuvoja, mutta millään sisäilmamittauksilla tai haukkukoirilla ei homevauriot löydy. Mahdolliset homevauriot etsitään ja todennetaan materiaalinäytteillä (tietysti pakkoja repimättä ja pöllyyttelemäti). Tutkijaa valitessa on syytä olla tarkkana, vrt. YLE, Elävä arkisto, Homeraha ei haise !
Kun on löydetty oikea vuariokohta sen korjaaminen onkin usein jo helppo juttu.Siul Onnen matkaaja. Rakenteita aukomati. Ootko joku taigajimi.
http://uutiset.hometalkoot.fi/component/content/670/1119.html
Rakenteita aukomatta ainoa oikea vaihtoehto on homekoira ja luotettava.
- Pellen Koirat
On se kumma miten tiukassa usko koirien hyvyyteen hometutkijoina jaksetaan uskoa. Kertaallen se usko meni jo yli 15 vuotta sitten, kun silloisen koirabuumin aikana jo todettiin, ettei koirista ole mitään todellista hyötyä homevauroiden paikantamisessa. Päin vastoin tuli tehtyä paljon vahinkoa purkamalla virheettömiä rakenteita.
Itse en toki näytteitä ota rakenteita rikkomatta, mutta sisareni asunnossa näin tehtiin. Vastaväitteistä huolimatta näytteet todella voidaan ottaa rakenteita rikkomatta sekä villakuituja ja mikrobeja pölyttelemättä. Jotkut täällä vain vääntelevät asiasta leukojaan, kun eivät itse samaan pysty eli ovat vain rakennusalan koulutuksen saaneita. Rakennusalan koulutus ja osaaminen ei tee hometutkijaa ja mikrobiologian asiantuntijaa vaikka kuinka kovasti rakentaisi. - Voc voc vuh huh
Mikrobiologian asiantuntijasta ei tule aina asiantuntijaa selvittämään miten ja mistä korjataan ja poistetaan myrkyllisyyden tuotos jollei tiedä mistä pitää tutkia ja mitä oikein etsiä. On muutakin myrkyllisyyttä kuin mikrobit. On cocktaileja mitä ei edes vielä kaikkia tunneta. VOC koira on pelastus siihenkin pulmaan.
Homekoira / VOCkoira tietää ja kiertää koko kämpän etsien sitä mihin on koulutettu.
Jossakin vaiheessa on kuitenkin purettava ja hajoitettava jos sisällä oireita ja sairasteluja. Miksi pitäisi ensin tehdä turhia tutkimuksia jos sisällä sairasteluja. Ihminen on se paras mittari jos on terveydellisiä ongelmia myrkyllisestä sisäilmastosta.
Homekoirat on käynyt meillä ja itse niiden työskentelyä nähnyt ja se oli vakuuttavaa. Siskolla eikä veljellä ei ole vielä känyt mutta suosittelen heillekin jos vakavia oireita alkaa esiintymään.
Homeen piikkiin ei passaa enää kovin kauaa pistää kaikia tapauksia eikä sen vuoksi jatkaa turhaa rahastusta eikä homepaskan jauhantaa. - Kollen Peirat
Voc ja Vuh -häirikkö antoi taas pakomielteisen, vaikiovastauksensa.
- Voc vuh ja huh huh
Etkö kestä totuuksia. Hellepermanni. Virman piikkiin mutta ei homeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1401385Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391205Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-164880Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.26866Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-153758- 41756
Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘48738- 54733
Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et28614Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.37585