Ympärileikkaus epäonnistui.

masa 82

Hei. Minulle tehtiin ympärileikkaus vajaa vuosi sitten. Ja mielestäni se epäonnistui monella tapaa.

Leikkaus tehtiin niin, että esinahka leikattiin kokonaan pois ja ns. sauma vedettiin ihan terskan alapuolelle. Erektiossa penis on ihan ns. kireänä, yhtään liikkuvaa nahkaa ei jätetty.

Suurin ongelma on kuitenkin leikkaussauma, joka on ruman näköinen ja sauma jäi myös kovaksi. Vaikka se jääkin jonkin verran piiloon heti terskan alle, mutta kovaksi jäännyt sauma tuntuu hieman ikävältä ja myös näyttää. Onko olemassa mitään voidetta tai muuta ratkaisua, millä sauman saisi pehmeämmäksi tai paremman näköiseksi?

11

3865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ympäriraiskattu

      Se on mikä on eikä muuksi muutu. Minut on leikkatu yli 30 vuotta sitten ja arpi on ja pysyy ja kivut vaan lisääntyy.

    • 13+16

      Voisit ottaa yhteyttä leikanneeseen tahoon tai normaalisti terveydenhuoltoon,

      Sieltä voi tulla apua. Ei kannata jäädä pelkästään suomi24 vastausten varaan.

      Itsellä leikattu onnistuneesti.

      • EipäAuta

        Täysin turhaa, yksikään lekuri ei lähde toisen tekemisiä arvostelemaan ja sillon ei myöskään ole mitään korjailtavaa.


    • Sivusta huutelija

      Kaikenlaisten rasvojen aina väitetään pehmentävän arpia, mutta harvapa niistä oikeesti pelittää. Varmaan kannattaa ottaa leikanneeseen tahoon yhteyttä kuten edellä jo suositeltiinkin. Tuo sun ongelmasi on tosi tärkeää hoitaa kuntoon.

      Onhan mahdollista, että sulla on voimakas arpeutuminen vähän niinkuin geeneissä, joillain on. Silloin arpea voidaan ikäänkuin avartaa, tai toi oli väärä sana, tarkoitan että sitä pingotusta höllentää. Mun veljellä leikattiin selkää ja hänellä on tätä voimakasta arvenkasvua. Hänellä löysättiin sitä arpea, kun se veti ihoa kivuliaasti kokoon. Kannattaa suht ripeästi toimia, aina helpompi kuulemma asiaa hoitaa mitä ripeämmin hoidetaan. Monta vuotta vanha arpi on jo aika kova. Mut yhtä kaikki, selvitä asia, ittes takia.

    • Ihan tavallista

      Ei edes kovin harvinainen "ongelma", itseasiassa tuo kuvaamasi tilanne luokitellaan "normaaliksi ympärileikkauksen jälkitilaksi", eli virallisesti siinä ei ole mennyt mitään pieleen.

      Voin kertoa, että ei kannata lähteä vääntämään ikuisuustaistoa tuulimyllyjä vastaan, ainut asia minkä sieltä saat on "tuohon pitää vaan sopeutua" -kommentti.

    • Varo Ympärileikkaus

      Lekurit väittää ympärileikkausta niin yksinkertaiseksi toimenpiteeksi, ettei siinä voi tulla virheitä! Tuo ei pidä paikkaansa, vaan virheitä tulee ja varsinkin vasta-alkajille. Useimmissa opetussairaaloissa ympärileikkauksia suorittaa vasta kirurgiaan erikoistumassa olevat lekurit ensimmäisinä operointeinaan (ja muuten täysin omin päin!!!), tuota ei vaan kerrota potilaalle. Jokainen joka joskus on käynyt jossain parturissa, tai amiksen parturikampaamolinjalla leikkauttamassa hiuksensa, tietää sen, että lopputulos voi olla ihan mitä tahansa näiden kisällien tekemänä.... kas kun sitä taitoa ja kokemusta puuttuu. Mulle siis tehtiin 15v sitten ympärileikkaus, joka meni ihan päin helv*ettiä, asialla oli kirurgiaan erikoistumassa ollut lekuri (sain tietää tuon vasta jälkikäteen) ja tuo puoskari piilotti virheensä perinteisellä lääkäritempulla, eli jätti kirjaamatta potilastietoihin kaikki "arveluttavat asiat" ja näin ollen kaikki on sujunut täydellisesti, eikä mitään virhettä ole tapahtunut. En saanut 10 vuoden taistelusta huolimatta korvausta potilasvahinkovakuutuksesta, enkä näin ollen ole voinut hoidattaa vielä tänäkin päivänä haittaavia seuraamuksia kuntoon plastiikkakirurgilla. ÄLKÄÄ SIIS LEIKKAUTTAKO KESKENKASVUISIA AINAKAAN JULKISELLA SEKTORILLA, yksityisellä voit sentään valita operoivan lääkärin, julkisella homman hoitaa just se kenelle arpa lankeaa!!!!!

      • Ympärileikkaus...

        Itse olen nyt 16.v ja minut ympärileikattiin joskus lapsena en edes muista minkä ikäisenä. Nyt parin viime vuoden aikana kun murrosikä on alkanut huomasin, että leikkaus on epäonnistunut niin että peniksen varresta läheltä terskaa menee millin halkaisian kokoinen "nahkaviiva" terskaan kiiinni, eli nahka on jätetty siltä kohdalta ns. Leikkaamatta... Myös peniksen varressa alapuolella penistä oleva "viiva" menee sivulle terskaan eikä keskelle fredulumia vai mikä nyt on nimeltäkään... Jotenkin käy vaan tälläiset hommat vituttamaan. Vanhemmille en vain kehtaa kertoa tästä ja ei kehtois millekkään terveydenhoitajalle tätäkään mennä näyttämään... Mihin tästä kannattais ilmottaa ja ottaa yhteyttä? Tekisi mieli vain soittaa lekurille ja vittu haistattaa tälle apinalle paskat...


      • Googlesta löytyy
        Ympärileikkaus... kirjoitti:

        Itse olen nyt 16.v ja minut ympärileikattiin joskus lapsena en edes muista minkä ikäisenä. Nyt parin viime vuoden aikana kun murrosikä on alkanut huomasin, että leikkaus on epäonnistunut niin että peniksen varresta läheltä terskaa menee millin halkaisian kokoinen "nahkaviiva" terskaan kiiinni, eli nahka on jätetty siltä kohdalta ns. Leikkaamatta... Myös peniksen varressa alapuolella penistä oleva "viiva" menee sivulle terskaan eikä keskelle fredulumia vai mikä nyt on nimeltäkään... Jotenkin käy vaan tälläiset hommat vituttamaan. Vanhemmille en vain kehtaa kertoa tästä ja ei kehtois millekkään terveydenhoitajalle tätäkään mennä näyttämään... Mihin tästä kannattais ilmottaa ja ottaa yhteyttä? Tekisi mieli vain soittaa lekurille ja vittu haistattaa tälle apinalle paskat...

        Tarkoitat varmaan tuollaista ihosiltaa http://www.circumstitions.com/Restric/Botched1sb.html
        Ja tuollaista pieleen mennyttä haavapintojen yhdistämistä http://www.circumstitions.com/Restric/Botched8ma.html


    • -yhtymätönmies-

      Mulla sohastiin veitsellä vaihingossa koko herkkumutteri poikki=( mutta oli mussakin syytä sillä aivastin leikkauksen aikana radikaaleimmalla hetkellä. mutta nyt olen uskonlahkon jäsen ja ei tarvitse naisia enää miettiä eikä yhdyntöjä..

    • yksvaatäshöpöttää

      no ostat frantsilan kehäkukasta 7 yrtin salvaa ja laitat siihen. Minullekkin on tehty ympärileikkaus ja laitoin salvaa siihen ja heti helpotti

    • MiettikääEnnenLeikkausta

      OYS:n mukaan ympärileikkauksessa ei voi tapahtua minkäänlaisia virheitä. Lopputuloksen kuuluukin olla tiukka, kieroon tikatut haavapinnat nyt vaan kuuluu asiaan, tikkejen irtoileminen ja haavan aukeaminen kuuluu asiaan, samoin päiväkausia jatkuva verenvuoto. Lopputulos on mikä on, sen kanssa pitää vaan opetella elämään. Kaikki on viimekädessä potilaan omalla vastuulla, koska potilas on itse leikkaukseen suostunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kumpi teki aloitteen?

      😃 häh
      Ikävä
      92
      3678
    2. Kela kelaa toimeentulotukia takaisin

      Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii
      Maailman menoa
      213
      3082
    3. Onko kaivattusi ulkoisesti

      paremman vai huonomman näköinen kuin exäsi? 🪤
      Ikävä
      69
      3055
    4. Oletko koskaan stalkannut kaivattuasi?

      Jos olet, miten olet stalkannut? Jäitkö kiinni? Onko hän stalkannut sinua? Jos on, miten suhtauduit?
      Ikävä
      58
      2758
    5. Karhuryhmä

      Kellään tarkempaa tietoa miksi ja missä karhuryhmä ollut? Perheväkivaltaa vai huumeperintää kenties taas?
      Jämsä
      22
      2484
    6. Mitä kaikkea sä

      Olisit valmis tekeen mun eteen vielä? Vai oletko mitään?
      Ikävä
      55
      2474
    7. Just alkoi ottamaan päähän

      Miten voikin mennä näin, että koko päivän haluaa vain nähdä toisen ja lähelle. Sitten aivan salamana mieleen tulee kaikk
      Ikävä
      19
      2150
    8. Ei me saada toisiamme

      Ei vaan saada. On vain haaveita ja uunelmia
      Ikävä
      31
      1897
    9. Tapa jolla kohtelit minua viimeksi miellytti erityisesti

      Osaat huomioida kauniisti ja katsot aina tilanteita yhteisen hyvän kannalta. Sitä arvostan erityisesti.
      Ikävä
      41
      1879
    10. Kyllä sut varmaan

      Aika moni haluaisi, miks sä et halua niitä jotka varmaan purkkiin sut pistäis ettet pääse karkuun
      Ikävä
      42
      1857
    Aihe