Hämeenkyrön kirkonkylän uimaranta.

mauriveikko

Kun olen käynyt niin sanotussa uimarannassa jossa on kyltti että ei saa uittaa koiria uimaranassa. Missä ihmeen uimarannassa? Tarkoitetaanko niitä kahta kahden metrin leveitä aukkoja mitkä johtaa järveen? Ihan naurettavia polkuja veteen ja niin korkea reuna ettei pieni lapsi pääse siitä edes alas. Miksei niitä kahta aukkoa voitaisiin yhdistää yhtenäiseksi rannaksi,.

Ei siinä tarttisi kuin kaivinkone ottaisi ne maat pois siitä välistä ja hieman loiventaisi luiskaa järveen. Pari kolme autokuormaa maata pois siitä ja hieman hiekkaa tilalle, niin silloin se näyttäisi edes jonkinlaiselta uintipaikalta. Olen käynyt lasten lapsien kanssa siellä ja ihan hävettää kun siihen yhteenränniin ei tahdo mahtua edeskahta pientä poikaa rinnakkain leikkimaan. Ja sen uimapaikan edusta on jo monet vuodet niin rehevoitynyt ettei siinä montakaan uimavetoa voi tehdä kun on kaisloissa joka paikka. Se lahti on niin yhteen muurautunut kaikenlaisista kailoista ja ruohoista. Menkää nyt kunnanpäättäjät katsomaan ihmeessä tätä mitä sanotaan uimarannaksi. Ei ole tällaista Järvenkylässä eikä Isossa mannissa käpylässäkin on parempi moneen kertaan. Joutaisko sitä määrärahaa vielä tänävuonna Kirkonkylän uimarantaan. Minä en ainakaan kehtaa nevoa uimarantaan ulkopuolisia ihmisiä missä on kaksi kapea ojan pätkää jos vaan ensin pääsee alasveteen. Siis mitä teemme tai lähemmin mitä te päättäjät teette.Se korjaus ei maksaisi paljokaan mutta täällä tyydytään liaan helposti lämpöseen käteen. Mutta mina en tyydy ja nostan tästä vielä halon teknisellelautakunnalle sillä mitään en menetä ainoastaan voitan. Onko kukaan samaa mieltä vai sanotaanko että siellä se mauriveikko taas marisee. Mutta menkää itse katsomaan ja kirjoittakaa vasta sitten. MOI:

42

2137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äiti rannasta

      Minäkin ihmettelen sitä suuresti miksi uimapaikkaa ei siistitä paremmaksi. Asun aika lähellä rantaa ja lapseni tykkäävät uimisesta. Se mistä mennään uimaan on tosissaan rännejä kuten sanoit. Se välimaa kun tasattaisiin yhtenäiseksi niin silloin sitä voisikin sanoa "uimarannaksi". Mutta ihmiset tyytyvät kovin kovin vähään.
      Toivotaan että ensikesänä olisi paremmin.

    • Lapsen plikka

      Tuttu ranta on tosi surkeessa kunnossa kunpa sille tehtäisiin jotakin.
      Pienet lapset eivät tahdo päästa siitä törmäästä ylös.
      Ahdasta tulee jos useampi lapsi lapioineen ja ämpäreineen touhuavat rannassa yhtä aikaa.

    • Hyi että

      Onko mikään muu uimaranta yhtä täynnä lumpeita ja muuta ruohoa kuin tämä.
      On aika lailla kasvanut umpeen koko ranta, ei kyllä kehtaa sanoa sitä paikkakunnan uimarannaksi. Mutta onhan täällä paljon muutakin outoa ei sen puoleen. Mahtaako itse kunnan päättäjät mennä uimaan tuohon lättiin tuskimpa.
      Se siitä ja sen kestävyydestä.

      • Talkoolainen

        Kävin siinä eilen muuten uimassa jotenkin mahduin siitä menemään uimaan, vaikka täytyy sanoa että olen niin sanotusti hieman tai aika pulska poika.
        Tuntui aika kylmältä tuo vesi sillä pikku- velikin ainakin otti nokkaansa aika lailla.
        En tiedä onko siellä tehty pahoja, jos siksi sitä ei pidetä kunnossa.
        Toivotaan että ensi kesänä siinä on leveä hiekkaranta kaikille uimareille.
        Tulisin vaikka ranta talkoihin perkaamaan sitä jos on tarvetta. Heippa.

    • Syy on jälleen

      EU-määräyksissä. Jos jokin paikka nimetään uimarannaksi, niin sen on täytettävä aika tiukat kriteerit. Kovin montaa rantaa ei kunnalla ole varaa ylläpitää oikeasti, kun tiedetään kaikki ilkivalta ja muu haitta mitä siellä tehdään.

      • Kommentoija asiaan

        Eihän tuonne rantaan tarvinne mitään rakentaa vaan hieman raivata.
        Tuskin ilkivallan tekijät laittaisivat sitä samaan kuntoon mitä se nyt ompi.
        Tai ei sitä tiedä mitä tekevät jos on halu tehdä pahaa. Niin ei siinä koskaan mitään järjellistä tehdä kun sen pään ottavat. Joskus Haverissa nostettiin ilmoitustaulutkin
        ylös maasta, että kaikenlaista ilkikuria sitä osataan kyllä tehdä.

    • petteri

      sain pillua siellä rannassa viime lauantaina.ehkä 7pvä taas panol käymme siellä t.salapari pakusta

      • Ei hyvä paikka

        Olet käsittänyt väärin koko asian. Uimarannat ovat uimista varten eikä muuta.
        Tuo homma on noussut sinun päähäsi huonolla tavalla. Ei niistä yleensä kerskuta
        ja kirjoitella ulkopuolisille. Mee vaikka sängyn alle mutta pidä mölyt mahassasi.
        Ota kylmät kääreet se voipi auttaa sua.

      • mauriveikko

        Sehän oli selvää että normaali asia saa suunnan alapään asioihin. Ihmettelen vaan kuka haluaa sellaista lukea täällä. Tuntuu että sinä kirjoittelija elät fantasioissasi liiaksi, katso peiliin ja kerro sille juttusi kenet näet peilissäsi.
        Ja onhan niitä jotain palstoja missä saisit vertaistasi seuraa. Sillä nuo ovat ihan pikku poika juttuja, sillä jos oikein näkisit sen niin menisi sisu sulle kaulaan.
        Ei se mikään ruma näöltään ole, mutta sinun kaltaiselta tuskin homma onnituisi.
        Illan istujaisia vaan kaikille ja kauniita unia myös.

      • mauripeikko
        mauriveikko kirjoitti:

        Tule sinäkin runkille uimarantaan :)

    • petteri

      kävimme rannassa ja seksin merkeissä .te kateelliset vain olette.t.salapari pakusta

      • Onanias Runqkvist

        Hienoa toimintaa, Petteri! Ei kannata välittää näistä nutinoista. Käykää jatkossakin "pakuilemassa", mulle se tuottaa suurta nautintoa. Runkuttelen nääs siellä kaislikossa ja kuuntelen voihkettanne siellä pakussa! :)

      • Onanias Runqkvist
        Onanias Runqkvist kirjoitti:

        Kiihottavinta on muuten ehkä se, kun paksut pallisi napsahtelevat rytmikkäästi leidisi täyteläiseen takalistoon, kun otat hänet takaapäin siellä pakussa...konttusillanne... kuin koirat ikään... :)

      • Naapurin eukko

        Täytyy katsoa ettei sorsastajat vaan ammu paljaaseen pyllyyn.
        Jos näen ikkunastani siellä sellaista tapahtuvan niin soitan polliisit.

      • Onanias Runqkvist

        Hei, Petteri! Osaatko yhtään sanoa, koska pamautat paksut pallisi daamisi sisuskaluihin taas tyhjäksi? Voisin tulla kurkkimaan pakun tuulilasin takaa itse suoritusta, jos ette pane hirveän pahaksi? :)

      • Vanha talkoolainen
        Onanias Runqkvist kirjoitti:

        Hei, Petteri! Osaatko yhtään sanoa, koska pamautat paksut pallisi daamisi sisuskaluihin taas tyhjäksi? Voisin tulla kurkkimaan pakun tuulilasin takaa itse suoritusta, jos ette pane hirveän pahaksi? :)

        Tämä on sairasta puhetta mutta siellä taitaa olla joku pikkupoju puheista päätellen.
        Kysy saisitko Äidiltäsi vielä tipan rintamaitoa, se voisi auttaa sinua pääsemään tuon vaiheen ylitse. Mene tuonne seksipalstoille niin saat ammentaa fantasioitasi
        kai siellä on joku yhtä tyhmä jonka kanssa saat lyödä tumput yhteen.
        Tässä oli asiana uimarannat eikä edes nakurantoja vaan ihan tavallinen ranta missä lähinnä pienet lapsukaiset uivat, ja leikki ämpäreinensä touhuavat.
        Joten älä tuo sitä saastaa tänne palstalle, vaikka mieli tekisikin pilata hyvä asia.
        Jos tällainen pallien heuluttaja tulisi uimarannalla vastaan kavellen tai vaikka pakussa, ei menisi montaa sekunttia kun olisit palliton munaperse. Ja siihen ei tarvita kuin kaksi isoa tiileskiveä eikä se satu ollenkaan kunhan ei jätä sormiaan kivien väliin. Koeta osaatko kirjoittaa sen uimarannan puolesta jotain
        hyvää että tuut vaikka talkoihin sen saamiseksi edes jonkun moiseksi. Kahvin ja munkin tarjoan jokaiselle joka lupautuu talkoihin. Pannaan hihat heilumaan ja saadaan ne turpeet pois siitä rantaviivasta. SE antaisi osviittaa siitä onko täällä enää mitään henkeä talkoohommissa. Pistäkää joku sovittu päivä auton ronkkiin lapio ja harava sillä niillä jo pääsee pitkälle. Ja sen päivän voisi täällä hyvissä ajoissa ilmoittaa sanoin kuin kellon ajan. Olisi kiva nähdä montako autoa ilmestyisi sitä hommaa varten vanhanpalokunnan rantaan. Sovitaan pian
        aikataulu koska mennään joten ehdotuksia esille.

      • Onanias Runqkvist
        Vanha talkoolainen kirjoitti:

        Arvon nimimerkki "Vanha talkoolainen",

        Ei puheesi - tai tässä tapauksessa kirjoituksesi - niin kovin sairaalta vaikuttanut, vaikka tietynlainen seniiliys elikkäs vanhuudenheikkous siitä läpi paistoikin.

        Mutta asiaan:

        Olisiko mitenkään mahdollista, että sinäkin tulisit joku ehtoo uimarannalle ja siinä illan tummetessa laittaisit ihanat kuumat lastisi naapurin Marjatan kiimakoloon (mieluiten takaapäin konttuusiltaan, niinkuin koirat) tahi laskisit ne vaikka tuommoiseen lasten leikkiämpäriin?

        Ja minä sitten siellä kaislikossa piilosilla voisin kosketella itseäni? Tykkäisitkö pahaa tuommoisesta työnjaosta?

    • petteri

      tulemme vkolla joku ilta ehkä keskiviikkona ilta myöhällä.

      • Onanias Runqkvist

        Hienoa! Olen kaislikossa valmiina. Kumisaappaissani. Housut ravollaan... :)

      • mauriveikko
        Onanias Runqkvist kirjoitti:

        Hienoa! Olen kaislikossa valmiina. Kumisaappaissani. Housut ravollaan... :)

        Onanias varo vaan ettei kassisi vedä härmään kun siellä roikottelet.
        Ota mieluummin harava käteen ja mene perkaamaan sitä uimapaikkaa ja jätä tuo turhanpäiväinen pölinä pois. Etkä tiedä että tosi mies ei noista asioista puhele se vaan toimii tehokkaasti kaikkia palvellen. Ota pari talouspaperi rullaa ja pyyhi niillä korvantaustat hyvin, niin eiköhän se siitä suttaannu pikku hiljaa vai mitä???

      • Onanias Runkqvist

        Mauriveikko: lähinnä käytän talouspaperia, kun pyyhin vehkeeni siellä uimarannalla, jahka olen ensin laskenut ihanat lastini rantakaislikkoon. Tule sinäkin joku ilta ja laske omasi!

    • petteri

      vaihdoimme paikkaa kun emme arvannet enää ajella rannalle .koska naiseni on varattu ja kiinni jäämisen pelko on suuri kun näin pieni kylä.

    • petteri

      kävimme rannassa la yönä .t salapari eipä näkynyt ketään saimme rauhassa touhuta

      • Onanias Runkqvist

        No voihan paska, olisit laittanut jotain ennakkoviestiä. Olisin tullut seuraamaan toimitusta ja laskenut lastini pakusi renkaille :)

    • petteri

      kävimme eilen illalla vähän nauttimassa.oli rouval kiire ei keretty kauan touhuamaan.t.salapari.

      • Onanias Runkqvist

        Ammuitko ihanat kuumat spermasi naaraasi kiimakoloon vai roiskaisitko koko latingin navalle?

        :)

      • Kuohija
        Onanias Runkqvist kirjoitti:

        Ammuitko ihanat kuumat spermasi naaraasi kiimakoloon vai roiskaisitko koko latingin navalle?

        :)

        Heitä jo pois toi kaksois rooli senkin limanuljaska. Olet luultavasti limanen ja räkänen homonpentu jutusta päätellen. Et ole ikänä nähnytkään sitä koloa mistä aina puhut. Jos näkisit niin sulta nenisi nokka valkoiseksi ja tulisi itku Äidin perään. Taitaa olla kiväärinhylsy vielä päällä, liota sekin nyt ensin irti nappulastasi.
        Taidat olla oikei hihomato joka viihtuu persreijän ympärillä ainoastaan. Jos tommonen limakasa tulisi vastaan niin se olisi sekunnin murto osa kun liiskaisin sinut maahan. On meinaan sen verran tullut hankittua kroppaan ainesta ettei tuota minkäänlaista tuskaa hieman pehmittää sinunkaltaistasi limaläjää. Se olisi suoranainen ilon aihe kun muistaa pistää hanskat käteen ettei räkä ja lima tahri paikkoja. Olen ennenkin suoristanut sinun kaltaisia tyyppejä vatupassi asennossa, kerrat tuli muutaman kympin sakko kun olin koskenut kuulemma hieman liian kovaa. Se otti kyllä opikseen vaikka käveleminen oli oikein huonoa puoleen vuoteen. Vielä joskus tulee vastaan mutta ei puhu mitään tarjoo ainoastaan tupakan mulle. Kato vaan seuravalla kerralla kun otan nappulasi pois housuista ettei kukaan näe sillä muuten voipi olla sen menoa kun joutuu kahden tiileskiven väliin. Pidä pili piilossa..

      • olet typerä
        Kuohija kirjoitti:

        älytöntä homopas.kaa

        Olipas ihan seksuaalista väkivaltafantasiaa, melkein jo lastini irtosi! Menisimmekö joskus yhdessä, arvon nimimerkki Kuohija, uimarantaan ja laskisimme ihanat kuumat spermamme yhdessä kaislikkoon? Tai johonkin sellaiseen lasten leikkiämpäriin tai muuhun?

      • huumorikukka
        Kuohija kirjoitti:

        Heitä jo pois toi kaksois rooli senkin limanuljaska. Olet luultavasti limanen ja räkänen homonpentu jutusta päätellen. Et ole ikänä nähnytkään sitä koloa mistä aina puhut. Jos näkisit niin sulta nenisi nokka valkoiseksi ja tulisi itku Äidin perään. Taitaa olla kiväärinhylsy vielä päällä, liota sekin nyt ensin irti nappulastasi.
        Taidat olla oikei hihomato joka viihtuu persreijän ympärillä ainoastaan. Jos tommonen limakasa tulisi vastaan niin se olisi sekunnin murto osa kun liiskaisin sinut maahan. On meinaan sen verran tullut hankittua kroppaan ainesta ettei tuota minkäänlaista tuskaa hieman pehmittää sinunkaltaistasi limaläjää. Se olisi suoranainen ilon aihe kun muistaa pistää hanskat käteen ettei räkä ja lima tahri paikkoja. Olen ennenkin suoristanut sinun kaltaisia tyyppejä vatupassi asennossa, kerrat tuli muutaman kympin sakko kun olin koskenut kuulemma hieman liian kovaa. Se otti kyllä opikseen vaikka käveleminen oli oikein huonoa puoleen vuoteen. Vielä joskus tulee vastaan mutta ei puhu mitään tarjoo ainoastaan tupakan mulle. Kato vaan seuravalla kerralla kun otan nappulasi pois housuista ettei kukaan näe sillä muuten voipi olla sen menoa kun joutuu kahden tiileskiven väliin. Pidä pili piilossa..

        Kuohijalle. Olin pakahtua nauruuni , .Jatka lisää nille pikkukilleille ,saan nauraa ,.HYVÄ SUA!

    • petteri

      olimme tänään rannassa n.klo 17 mais .ja nautimme .saimme olla rauhassa ja laukesimme

    • Onanias Runkqvist

      Pläjäytitkö ihanat kuumat spermasi naisesi kuumaan kiimakoloon vaiko lensivätkö lastisi rantakaislikkoon? :)

    • petteri2

      olimme la illalla jälleen rannassa .ja reisille meni koko reissu

    • petteri21

      saimme rauhassa touhuta rannassa loppiaisena

      • naapurin tyttö

        Näkikö petteri21noin hienoa unta vai heräsitkö käsi kusipotassa. Ime vaan omaa munaasi se on parasta sulle.

    • sala

      kyl joku paku oli lauantai iltana parkis rannas.en mennyt lähelle katsomaan kun koiran kanssa lenkillä olin

    • ellostelia

      Nyt sitä vähän kunnostettiin,penkkejä,laituria,jopa hiekkaa tuotiin,hyvä niin

      • mauriveikko

        Joo oli ilo nähdä että paikkoja oli siivottu ja korjattu. Täytyy ennen uintikautta käydä kunnassa vielä puhumassa että saisivat hieman levittää niitä uimaan menokohtia.
        Mutta eikö niin sanota että hiljaa hyvää tulee.

    • petteri 2

      hei pitkästä aikaa.kävimme rannassa la yönä .naiseni kävi kuumana ja oli pakko hänet takaa siellä ottaa .kylmä ilma oli mutta kait ilmat pian lämpiää .hauskaa jussia ja muistakaa n....a.t.petteri

      • Hmmm.....

        Miten olis olisko tarvetta rouval toisellekkin miehelle?

    • petteri 2

      jälleen ajelimme pakul rantaan la yönä ja kiihkeän session vietimme

      • Onanias Runkqvist

        Laskitko ihanat kuumat spermasi siihen lasten uimrannalle?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe