Toivonsa menettäneille.

Luin tämän palstan kirjoituksia ja huomasin, että täällä on aika paljon henkilöitä jotka ovat menettäneet kaiken toivon elämässään ja siksi päädyin kirjoittamaan oman elämäni toivottomuuden ajasta ja miten pääsin ylös siitä montusta.

Käytin paljon alkoholia ja kannabista teininä, joka johti lopuksi siihen, että olin pelokas ja erittäin epäsosiaalinen.

Kaupassa käynti oli vaikeaa kun olin aina varma, että myyjä luulee minua varkaaksi. En pystynyt katsomaan myyjää ikinä silmiin.

Metrossa sain ahdistuskohtauksen jos näin narkomaaneja ja veikkaan, että se johtui siitä kun olin 13 vuotias niin metrossa kaksi n.25 vuotiasta nistiä uhkasi lyödä minua päähän lyhyellä kirveellä. Tilanne oli kuumottava kun en päässyt sieltä purkista pakoon, mutta onneksi eivät sitten lyöneet.

Kerran tyttöystäväni patisti minut kävelylle taiteiden yöhön selvinpäin, olin varma että kohta tulee tappelu jonkun kanssa ja sain ihme kohtauksen ja päätin, että minä käyn päälle ennen kuin se toinen kerkeää, raivosin ja kirosin siinä kovaan ääneen. Ihmisiä oli tosi paljon ja kaikki ympärillä olevat tuiotti, tyttöystäväni repi minut pois ja lähdettiin kävelemään sieltä käveltiin syrjäisille teille jossa sitten rauhoituin. Kello oli varmaan noin yksitoista illalla ja ainakun kello oli yli yhdeksän illalla niin en voinut mennä julkisiin, koska minua ahdisti liikaa.

19 vuotiaana päätin lähteä inttiin ja ajattelin, että se olisi ulospääsy näistä kaikista ahdistuksista ja sosiaalisista peloista.

Se toimi itseasiassa lääkkeenä melko hyvin, siellä oli vain pakko voittaa ne pelot.
Puoli vuotta meni erittäin hyvin, päätin että menempä nyt vielä AUK:iin niin voitan loputkin pelot, mutta se oli virhe.

Vihasin toisten komentamista ja motivaationi romahti kokonaan siihen, aloin stressaantua siitä, että joudun opettamaan muita, motivaationi lähdettyä en ollut itsekkään oppinut niitä asioita niin miten sitten opettaakaan ja siitä syntyi hirmuinen stressi. Samaan syssyyn tyttöystävälläni ja minulla alkoi mennä huonosti ja äidilläni oli todettu syöpä, jolloin stressi kasvoi entisestään.

Lopuksi huomasin, että olin kuin robotti armeijassa. Katsoin peiliin enkä tunnistanut niitä kasvoja. Tuntui kun en olisi läsnä, tuntui kuin olisin jakomieli tautinen.
Mietin itsemurhaa päivittäin, rupesin saamaan halittsemattomia raivokohtauksia ja itku purskahduksia kun tuntui ettei ole enää ulospääsyä enkä enää ikinä tule olemaan normaali.

Ruokailusta yksin tullessani menin metsään ja itkin siellä tunnin, kun ahdistus kasvoi niin pahaksi, että tuntui kun minua kuristettaisiin.

Näin ihan sairaita unia, ne olivat aina hyvin väkivaltaisia, verisiä ja sairaita.

En jaksanut enää, puhuin sukulaisille miten haluan tehdä itsemurhan, mutta kukaan ei ottanut tunteitani ja ahdistustani vakavasti.

Olin varannut ajan varuskunta sairaalaan, koska olin niin ahdistunut, siellä täytin sen masennus testi lapun, sitten pääsin juttelemaan lääkärin kanssa. Joka määräsi minulle samantien efexor depotteja 75mg.
Menin noutamaan lääkkeitä, sairaanhoitaja sattui olemaan sellainen keski-ikäinen virolainen nainen joka rupesi kettuilemaan joko tietämättään tai tietoisesti.

Hän kyseli miksi lääkkeet ja kerroin miten ahdistaa, on tosi paha olo ja etten kestä enää. Sitten se alkoi lässyttämään kun pikku lapselle, sanoi minulle "voi sinua pientä, mutta kuule kun se kuuluu aikuisten elämään, että välillä ahdistaa jne jne.."

Lässytti siinä jonkun aikaa kun 5 vuotiaalle, minulla putoili raivonkyyneleet poskia pitkin ja olin valmis kuristamaan sen naisen. Toistin kokoajaan väliin anna nyt vaan ne lääkkeet, anna nyt vaan ne lääkkeet!

Vihdoin sain ne, lähdin mitään sanomatta ja paiskasin oven kiinni.

Menin siitä ruokailuun ja olin niin täynnä vihaa, raivoa ja ahdistusta. Mietin miten lähden vekaranjärveltä kävellen pois, sitten kuitenkin katsoin sitä pilleri paketti ja päätin yhden kiskaista, 10min kirosin siinä, kunnes alkoi tulla hyvä olo ja päätin, että ehkä nyt en kuitenkaan lähde kävelemään.

Minulla oli palanut monet lomat väkivaltaisuuden ja laiminlyöntejen vuoksi ja siksi olin päättänyt lähteä kävelemään, mutta kaikki oli seurausta siitä kasvavasta ahdistuksesta, mutta lääke helpotti oloa...

Jatkuu..
57775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat
Aloittaja

Lusin pekkani ja sitten pääsin pitkästä aikaa lomalle, minun piti lähteä läheisteni mökille sinä viikonloppuna, mutta päätin jäädä kaupunkiin sekoilemaan, kun en ollut nähnyt kavereita pitkään aikaan.

Lääke ja viina ei kuitenkaan sopinut hyvin yhteen ja tuntui, että voin tehdä mitä vaan.

Sitten sattumalta sinne rantaan missä olimme tuli iso joukko joka alkoi haastaa riitaa kaikkien kanssa, heillä oli kaikkea kättä pitempää mukanaan ja näin kun kaverini kimppuun käytiin, minulla oli tyhjä skumppa pullo joka kädessä lähdin juoksemaan kaverini avuksi.

Löin ensimmäistä pullolla päähän sitten koko joukkio tuli saartamaan minua, minulla oli se hajonnut skumppa pullo kädessä ja uhkasin sillä heitä. Sieltä lähti juoksemaan yksi kohti jolloin löin häntä poskeen sillä hajonneella pullolla, ja sitten näin kun hän kaivoi taskustaan puukkoa.

Lähdin juoksemaan milloin koko joukko lähti perääni, yksi heistä löi minua takaraivoon jolloin kaaduin ja kaatuessani käteni heilahti taakse niin, että se viilsi hyökkääjän kaulan auki, sitten minua potkittiin päähän ja lyötiin ikkuna vasaralla takaraivoon, mutta jotenkin kummallisesti pääsin ylös sieltä maasta.
En tiedä menivätkö he auttamaan kaveriaan jolla oli kaula auennut, varmaan siksi pääsin äkkiä ylös.

Lähdin juoksemaan selkä ihan veressä ja pääsin pakoon jolloin heittäydyin sellaisen piikki puskan läpi jonkun omakotitalon pihalle, oli pimeä ja se joukko ei nähnyt mihin menin he juoksivat onneksi ohi, kuulin kun he huusi "missä se on, tapetaan se!"

Sitten tuli poliisit ja ambulanssit paikalle, jolloin ryömin ulos puskasta, olin saanut aivotärähdyksen ja selkäni oli ihan veressä, lisäksi poliisit puhallutti n.2,5 promilea.

Sitten minut vietiin putkaan kerroin rehellisesti ja suoraan miten asiat oli mennyt, sitten kuulin, että siellä oli tullut aika pahaa jälkeä....

Se jonka päähän se osui, niin sillä ei toiminut kuulo toisessa korvassa(joka onneksi palasi) Se jota poskeen olin lyönyt sai 47 tikkiä ja se pullo meni 1 cm päähän kaulavaltimosta ja kolmas joka oli juossut perässä ja jota pullo vahingossa viilsi kaulasta, se oli mennyt 2 millimetri päähän kaulavaltimosta.

Putkassa olin perjantai yöstä sunnuntain päivään. Sitten olisikin pitänyt jo alkaa tekemään lähtöä takaisin armeijaan, en suostunut ja jäin päiväksi pois armeijasta, jonka jälkeen palasin ja sitten oli taas tiedossa poistumiskieltoa.

En enää jaksanut menin varuskunta sairaalaan ja vaadin vapautusta, minut lähetettiin meilahteen erikois psykiatrille joka totesi että minulla on keskivaikea masennus.

Muistan kun kerroin sille psykiatrille, miten nään tuossa pöydällä lampun, mutta en pysty sisäistämään sitä että se lamppu on todella tuossa.

Olin silloin todella sekaisin, enkä ymmärrä enää täysin mitä sanoillani silloin tarkoitin, mutta siltä minusta silloin tuntui ja se oli kyllä ihan sairasta.

9kk kerkesin armeijassa olla, mutta sitten sain ne c-paperit erikois psykiatrin lausunnolla.

Päästyäni pois lääkkeet olivat kyllä vähän auttaneet, mutta pois pääsy auttoi ahdistukseen myös vähän.

En halunnu syödä enää lääkkeitä, kun ne tuntuivat kemikaali onnellisuudelta, ei todelliselta onnellisuudelta. Päältä päin hymyilin, mutta sisällä oli yhä se sama tyhjyys.
Huomasin, että lääkkeet vaikuttivat myös libidooni jolloin säikähdin ja halusin niistä eroon.

Jatkuu...

Äänestä
  • Aloittaja

    Heitin lääkkeet pois ja lopetin seinään vaikka olin syönyt niitä lähes 4kk, lopetuksesta sain ikäviä sivuoireita, yksi ikävimmistä oli voimakkaat sähköiskun tunteet päästä varpaisiin, joskus kun puhuin niin puhe katkesi hetkeksi kesken kun sain sellasen iskun.

    Toivottomuus valtasi kokoajaan sijaa minussa, aloin juomaan enemmän ja polttelua jatkoin tapani mukaan. Tyttöystäväni ei jaksanut ja erosi minusta, lisäksi odotin tulevaa oikeuden käyntiä, oli suuri riski että saan vankeus tuomion tuon rannalla tapahtuneen vuoksi.

    Kului aikaa ja sitten koin todellisen toivottomuuden ja umpikujan, eräänä iltana ollessani yksin kuristava ahdistava tunne valtasi ja se oli kovempi kuin koskaan ennen, päätin, että nyt olen valmis itsemurhaan, ei ole enää mitään menetettävää.

    Sitä oloa voisi kutsua täydelliseksi tyhjyydeksi.

    Romahdin polvilleen ja päätin kerran kokella jos Jumala olisi olemassa.

    Huusin "Jumala jos olet olemassa niin auta!"

    Silmänräpäyksessä minut valtasi rauha, kuristus katosi ja kyyneleet alkoivat vuotaa, tuntui kun ne olisivat virranneet niin kuin joki pitkin poskia. Silloin koin Jumalan rakkauden, nukahdin siihen oloon se oli niin hyvä.

    Seuraavana päivänä kaikki näytti kauniimmalta, aurinko, puut, taivas ja ruohokin oli vihreämpää.

    Palasimme yhteen tyttöystäväni kanssa, kerroin tapahtumista ja lähdimme yhdessä etsimään lisää sitä, Jumala ohjasi minut seurakuntaan, olin käynyt siellä muutaman kerran kun muistin sisimmässäni ikään kuin kaiken sen pahan mitä olin tehnyt ja tajusin miten olen rikkonut elävää Jumalaa vastaan.

    Se tunne viilsi syvältä, itkien rukoilin "Jeesus anna anteeksi" ja koin kuinka se kaikki paha otettiin harteiltani pois, olo tuntui sen jälkeen 40 kg keveämmältä ihan siis fyysisesti.

    Siitä on nyt päälle kaksi vuotta, tyttöystävä on nyt vaimo, meillä on koira ja oma poika syntyy Jouluna!

    Ja mikä parasta meillä on nyt pysyvä toivo! Se toivo on Jeesus Kristus!

    Siunausta kaikille teille! Tarttukaa Herran käteen hän ja antakaa hänen ohjata elämässänne! Ihmisen ei tarvitse yksin jaksaa. Tarttukaa siihen toivoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_10145856 kirjoitti:

    5. Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle, hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni.
    6. Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.
    7. Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa.
    8. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.
    9. Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!
    10. Peljätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääväisiltä ei mitään puutu.
    11. Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiväisiltä ei mitään hyvää puutu.
    12. Tulkaa, lapset, kuulkaa minua: Herran pelkoon minä teidät opetan.
    13. Kuka oletkin, joka elää tahdot ja rakastat elämän päiviä, nauttiaksesi onnea:
    14. varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta;
    15. vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri siihen.
    16. Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa.
    17. Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa.
    18. Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa.
    19. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.
    20. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.
    21. Hän varjelee kaikki hänen luunsa: ei yksikään niistä murru.
    22. Pahuus tappaa jumalattoman, ja jotka vanhurskasta vihaavat, ne tulevat syynalaisiksi.
    23. Herra lunastaa palvelijainsa sielut, eikä yksikään, joka häneen turvaa, tule syynalaiseksi. psalmi 34

    Äänestä

  • UPDATE_10145856 kirjoitti:

    Heitin lääkkeet pois ja lopetin seinään vaikka olin syönyt niitä lähes 4kk, lopetuksesta sain ikäviä sivuoireita, yksi ikävimmistä oli voimakkaat sähköiskun tunteet päästä varpaisiin, joskus kun puhuin niin puhe katkesi hetkeksi kesken kun sain sellasen iskun.

    Toivottomuus valtasi kokoajaan sijaa minussa, aloin juomaan enemmän ja polttelua jatkoin tapani mukaan. Tyttöystäväni ei jaksanut ja erosi minusta, lisäksi odotin tulevaa oikeuden käyntiä, oli suuri riski että saan vankeus tuomion tuon rannalla tapahtuneen vuoksi.

    Kului aikaa ja sitten koin todellisen toivottomuuden ja umpikujan, eräänä iltana ollessani yksin kuristava ahdistava tunne valtasi ja se oli kovempi kuin koskaan ennen, päätin, että nyt olen valmis itsemurhaan, ei ole enää mitään menetettävää.

    Sitä oloa voisi kutsua täydelliseksi tyhjyydeksi.

    Romahdin polvilleen ja päätin kerran kokella jos Jumala olisi olemassa.

    Huusin "Jumala jos olet olemassa niin auta!"

    Silmänräpäyksessä minut valtasi rauha, kuristus katosi ja kyyneleet alkoivat vuotaa, tuntui kun ne olisivat virranneet niin kuin joki pitkin poskia. Silloin koin Jumalan rakkauden, nukahdin siihen oloon se oli niin hyvä.

    Seuraavana päivänä kaikki näytti kauniimmalta, aurinko, puut, taivas ja ruohokin oli vihreämpää.

    Palasimme yhteen tyttöystäväni kanssa, kerroin tapahtumista ja lähdimme yhdessä etsimään lisää sitä, Jumala ohjasi minut seurakuntaan, olin käynyt siellä muutaman kerran kun muistin sisimmässäni ikään kuin kaiken sen pahan mitä olin tehnyt ja tajusin miten olen rikkonut elävää Jumalaa vastaan.

    Se tunne viilsi syvältä, itkien rukoilin "Jeesus anna anteeksi" ja koin kuinka se kaikki paha otettiin harteiltani pois, olo tuntui sen jälkeen 40 kg keveämmältä ihan siis fyysisesti.

    Siitä on nyt päälle kaksi vuotta, tyttöystävä on nyt vaimo, meillä on koira ja oma poika syntyy Jouluna!

    Ja mikä parasta meillä on nyt pysyvä toivo! Se toivo on Jeesus Kristus!

    Siunausta kaikille teille! Tarttukaa Herran käteen hän ja antakaa hänen ohjata elämässänne! Ihmisen ei tarvitse yksin jaksaa. Tarttukaa siihen toivoon.

    Hieno juttu,mutta tyttöystävä tässä myös tärkeä.Ihminen tarvii myös ihon! Siunausta teille!

    Äänestä

  • masentunu kirjoitti:

    Hieno juttu,mutta tyttöystävä tässä myös tärkeä.Ihminen tarvii myös ihon! Siunausta teille!

    Kristus on ensimmäinen, vaimo ja muut tulevat sen jälkeen :)

    Sillä kaiken olen Häneltä saanut ja kaiken Hän voi myös takaisin ottaa, mutta silti minulla on Hänet ja Hänessä minulla on kaikki.

    29. Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
    30. ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'.
    31. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä." Mark12

    "Siunausta teille!"

    Kiitos! Siunausta myös sinne!

    Äänestä

Löysit vain sisäisen rauhan itsestäsi. Ei mitään jumalaa ole olemassa. Ihmisten pitäisi uskoa itseensä eikä jumalaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihminen kamppailee valitettavasti lähes aina vastaan niin kauan kuin ihmisellä riittää omaa voimaa, minulla ei enää riittänyt voimat taistella itse ja löysin levon Herrasta.

    11. Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

    12. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä.

    13. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. jer29

    http://www.youtube.com/watch?v=NlXM4qBdQMQ

    Äänestä

Mukavaa kuulla, että sait rauhan Jeesuksesta (ilmeisesti).
Kyllä monet löytävät rauhan kristinuskosta ja toiset taas löytävät sen Islamista, juutalaisuudesta, buddhalaisuudesta, sikhiläisyydestä, hindulaisuudesta tai vaikka universalismista.
Tärkeintä on, että muutkin kokevat saman vapautuksen kuin sinä satuttamatta ketään matkan varrella, oli sitten vapautus uskonnossa tai jossain muualla.

Olen erittäin onnellinen puolestasi, enkä koskaan vähättele uskonnon voimaa.
Levitä sanaa, mutta yritäthän innostukseltasi ajatella myös sitä, että anna myös muiden uskontojen edustajien elää omassa turvallisessa "kuplassaan", jossa Allah/Waheguru/Elohim/Vishnu/Krishna jne. antaa heille rauhaa äläkä puhkaise heidän toivon kipinäänsä.

Jumala on rakkaus ja se on kaunis asia, joka parantaa useat masennuksestaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    En minä ketään voi pakottaa lähtemään seuraamaan Jeesusta Kristusta, mutta en myöskään tunnusta muita jumalia, minulle vastasi se Jumala josta Raamattu kertoo ja Raamattu sanoo: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

    "6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh14

    16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
    18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Joh3

    Jumalan vastattua minulle, en voi mitenkään ohittaa näitä kohtia, enkä halua sillä tekisin vain karhunpalveluksen.

    http://www.youtube.com/watch?v=61faJB_2QPg

    Jeesus Kristus lupaa meille yliluonnollisen rauhan sisimpään, kestävän rauhan.

    Jeesus sanoi:
    "Minä jätän teille rauhan
    Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.
    Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."
    Joh. 14:27

    Äänestä

Aloittaja

Tässä muutamia biisejä mitkä itseäni auttaa vaikeina aikoina, toivottavasti joku teistä saa näistä lohtua!

Juha tapio - Väsyneet maan
http://www.youtube.com/watch?v=InkIKeGOzcY

Juha Tapio - Kuinka paljon?
http://www.youtube.com/watch?v=FfoDyY25roM

Exit - Askeleet sanat
http://www.youtube.com/watch?v=-J55e25tAHk&feature=related

Exit, Hymni
http://www.youtube.com/watch?v=Xc3QwGUoPeo

Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet / Jakaranda
http://www.youtube.com/watch?v=6z3MVFf_NeY

Pekka Simojoki, Särkyneiden majatalo
http://www.youtube.com/watch?v=YZYbFk1qgeo

Ari Paloheimo - Vahvista mua
http://www.youtube.com/watch?v=jONeoiFidls&feature=plcp

Pienet ihmeet - Älä pelkää
http://www.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg

Johanna Kurkela - Kuule minun ääneni
http://www.youtube.com/watch?v=_MbUbq-K2og

Juha Tapio - Itketkö sinäkin Jumala
http://www.youtube.com/watch?v=M-iNt2SpXS4

Peitetyt Kyyneleet
http://www.youtube.com/watch?v=zoeuJ-VIqr8&feature=related

Yeshua (Jesus) Kadosh (Holy) !
http://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

Exit Elämää ennen kuolemaa
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=_VELYAtNSmM&NR=1

Jukka Leppilampi - Minun käteni soi
http://www.youtube.com/watch?v=CVoRxIcMuO8&feature=related

Siipeni Murtuneet _ Tapani Suonto
http://www.youtube.com/watch?v=SPOPK_MvaaY

CatCat - Saviruukku
http://www.youtube.com/watch?v=kAI0icOHPuI

Exit - Samanlaiset lyrics
http://www.youtube.com/watch?v=KYzMrWqo1u4&feature=related

A-M & P.Simojoki - Itkemättömät Itkut
http://www.youtube.com/watch?v=o3Ssw9Rxw3Y

Petrus ahonen- Valtaa minut taas
http://www.youtube.com/watch?v=GQJ2cVIAVMA

Riku Rinne - Herra armahda
http://www.youtube.com/watch?v=IowMw7Ug1rA&feature=plcp

Samuli Edelmann: Vain Sinä tunnet minut Vapahtaja
http://www.youtube.com/watch?v=gtHwyhPziJ0

Happoradio - Pelastaja
https://www.youtube.com/watch?v=26pu1JBTxqU

Lauramaria - Ansioton Rakkaus
https://www.youtube.com/watch?v=up-IsJFuc70

Lauramaria - Kuuleeko Jumala
https://www.youtube.com/watch?v=l1GDD5TKmfs

LauraMaria / Hän kyllä vastaa
https://www.youtube.com/watch?v=-it4VWrAQ1I

Pro Fide - Ristin luona
https://www.youtube.com/watch?v=ZPxB0k7VvXo

Äänestä

18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. Jesaja1

Äänestä
  • tämä on masennus palsta, ei mikään saunatontun palvelijoiden foorumi. menkää oksentamaan sitä jeesustanne omalle palstallenne.

    Äänestä

  • anttiristus kirjoitti:

    tämä on masennus palsta, ei mikään saunatontun palvelijoiden foorumi. menkää oksentamaan sitä jeesustanne omalle palstallenne.

    Ai masennus palsta? No kyllähän tämä palsta masentaa, jos täällä ei ole ketään joka masennuksesta on parantunut.

    Miten voi masentunut auttaa masentunutta? Täällä varmasti pyörii paljon vain huomion hakuisia, mutta ne jotka on todella masentuneita, kaipaavat jotain toivoa. Koska heistä tuntuu, että vain kuolema voi vapauttaa ahdistuksesta.

    Parantuneet voivat hyvin auttaa masentunutta. Tässä on vain yksi parantuneen tarina, se ei ole pakosti vastaus sinulle, mutta joku saattaa jättää itsemurhan tekemättä ja löytää jälleen elämänilon Jeesuksesta.

    Mitä sinulle on tehty, kun olet noin pahantahtoinen?

    Miksi haluat riistää avun kaikilta masentuneilta? Jos et johonkin asiaan itse usko niin onko se sinulta pois jos joku uskoo?

    Äänestä

"Käytin paljon alkoholia ja kannabista teininä, joka johti lopuksi siihen, että olin pelokas ja erittäin epäsosiaalinen."

Lukeminen loppui siihen. Olen masentunut, mutta en typerä. Te perus-suomalaiset juopot kyllä selviydytte, se on eri asia, kun on erilainen.

Äänestä
  • Nähtätävästi sinulla on huonoja kokemuksia alkoholistista, kun tuon perusteella jo typeräksi juopoksi minut leimaat.
    Mietitkö yhtään, että ehkä juuri minä olen myös erilainen? Ehkä minä en pärjännyt porukassa, koin aina oloni ulkopuoliseksi ja koin myös ettei minua hyväksytä.
    Nauroin aina teko naurua ja yritin väkisin sulautua porukkaan, mutta mikään ei auttanut en vain kokenut oloani mukavaksi.
    Sitten taas kun sain alkoholia, niin koin oloni hyväksytyksi ja olin osa kaveri porukkaa. Sama juttu oli armeijassa, siellä ei saanut avuksi edes alkoholia. Oli vain pakko yrittää sulautua joukkoon.

    Tämän rumban seurauksena, sitten masennuin.

    Masentuneena mietin usein, että en ole syntynyt tänne planeetalle ja jo lapsena kokelin magneetilla kasvojani ja raajojani, jos olisinkin vaikka robotti :D

    Olen aina ollut omantieni kulkia, mutta löydettyäni seurakunnan olen löytänyt vihdoin sellaisen porukan, missä minun ei tarvitse esittää mitää, mitä en ole.
    Saan olla vapaasti erinlainen oma itseni, se jos joku on vapauttavaa :)

    Vaikkakin olet masentunut, niin suosittelen, ettet leimaisi ihmisiä heti alkuun, jos sinulla ei heidän elämästään ole mitään muuta tietoa.

    Toivon mukaan, sinäkin löydät porukan missä sinut hyväksytään juuri tuollaisena kuin olet, ainutlaatuisena erinlaisena omana itsenäsi.

    Jumalan siunausta ja rauhaa!

    Äänestä

  • Aselon(eikirj) kirjoitti:

    Nähtätävästi sinulla on huonoja kokemuksia alkoholistista, kun tuon perusteella jo typeräksi juopoksi minut leimaat.

    Niin, eli menit samalla tavalla muiden mukana kittaamaan viinaa, että pääset muiden kavereiksi, aivan kuten 90% muista suomalaisista tekevät. Melko perusihmiseltä kuulostaa. Itse olin niitä järkevämpiä, jotka osasi välttää tämmöisiä asioita, mutta masennus tuli huonon tuurin takia.

    Äänestä

  • temassa kirjoitti:

    Niin tai näin, nyt olen onnellinen perusihminen.

    Totta kai nuorena halusin kuulua johonkin, ihminen kuitenkin jossain syvällä sisimmässään kaipaa hyväksyntää ja jotain turvaa. Se on ihmisen perustarve.
    Meitä oli iso porukka ja kyllä se loi turvallisuuden tunnetta nuorelle.
    Miinuksena se, että joukossa tyhmyys tiivistyy.

    Se on hyvä juttu, että olet valinnut järkevämmin kuin suurin osa suomalaisista, vaikka 90% on aika yläkanttiin heitetty, mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Olet säästynyt paljolta pahalta. Arvostan sitä ja toivon, että kun poikani kasvaa, osaisi hän valita yhtä järkevästi.

    Se, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi, ja että hänellä on molemmat vanhemmat saman katon alla ja, että hänellä on joku oikea terve harrastus ja tietysti turvallinen kasvuympäristö niin uskon, että näillä jo päästään pitkälle.
    Näin olen ajatellut, että hänestä voisi kasvaa tasapainoinen ja järkevä ihminen.

    Mitä olet mieltä tästä toimintasuunnitelmasta? Olisiko sinulla jotain lisättävää?

    Sanoit, että masennus tuli huonon tuurin takia? Haluaisitko kertoa lisää?

    Äänestä

Jos masennus johtuu päihteistä ja niiden seurauksista niin masennuksesta on silloin helppo päästä eroon. Yksinkertaisesti vain lopettaa päihteiden käytön. Ei se varmasti kaikkia paranna heti ja kokonaan, mutta luulisin tuon auttavan poikkeuksetta ainakin jonkin verran.

Entä jos ei käytä päihteitä, syö terveellisesti, harrastaa liikuntaa, käy töissä tai opiskelee ja silti sairastaa masennusta. Mitä silloin voi tehdä? Tulee todella epätoivoinen olo siitä, kun ei keksi enää mitään mikä voisi auttaa. Ei auta rukoukset eikä muutkaan sellaiset...

Äänestä
  • "Jos masennus johtuu päihteistä ja niiden seurauksista niin masennuksesta on silloin helppo päästä eroon."

    Nyt et kyllä tiedä yhtään mistä puhut, kun kerran noin sanot.

    "Yksinkertaisesti vain lopettaa päihteiden käytön."

    Ai yksinkertaisesti vain lopettaa? Katso vaikka joku dokumentti päihderiippuvaisista, niin keskustellaan sitten lisää.

    "Entä jos ei käytä päihteitä, syö terveellisesti, harrastaa liikuntaa, käy töissä tai opiskelee ja silti sairastaa masennusta. Mitä silloin voi tehdä?"

    Aikaa meinaat, että armeijassa kiskotaan päihteitä, syödään epäterveellisesti, eikä harrasteta liikuntaa, eikä tehdä töitä ja ei opiskella?

    Siellä ei muuta tehdäkkään kun noita luoettelemiasi asioita. Olin huippu kunnossa, en käyttänyt päihteitä, päivittäin rankkaa liikuntaa, päivittäin erinlaisia töitä ja alikersanttina olin joutunut myös opiskelemaan. Ja siellä se keskivaikea masennus todettiin.

    "Tulee todella epätoivoinen olo siitä, kun ei keksi enää mitään mikä voisi auttaa."

    Miksi edes vastaat lukematta kirjoitustani kokonaan ja vetämällä omat johto päätöksesi?

    Minä kirjoituksesa painotan, että kaikki toivo oli minulta mennyt, näin koin. Kunnes löysin elävän Jumalan ja hän täytti sydämessä sen tyhjän kohdan.

    "Ei auta rukoukset eikä muutkaan sellaiset..."

    Oletko edes rukoillut?

    Äänestä

  • Aselon(eikirj) kirjoitti:

    "Jos masennus johtuu päihteistä ja niiden seurauksista niin masennuksesta on silloin helppo päästä eroon."

    "Aikaa" tarkoitin: *"Aijaa"

    Äänestä

  • Dlfo kirjoitti:

    "Aikaa" tarkoitin: *"Aijaa"

    Ps. Oli sitten ihmisen tilanne mikä tahansa, on Jumala voimallinen parantamaan. Olen nähnyt monia ihmisiä jonka pitäisi olla jo lääkärien mukaan haudassa.

    Älä ole epäuskoinen vaan ole uskovainen. Jumala on voimallinen muuttamaan minkä vain ja kenet vain.

    Rauhaa!

    Äänestä

"Oletko edes rukoillut?"
Tämä oli varmaankin retorinen kysymys.

Myönnän sen, etten jaksanut lukea koko tarinaani ajatuksen kanssa. Kommenttini oli tarkoitus olla lähinnä yleisesti omien kokemusteni ja pohdintojeni pohjalta. En tarkoittanut niitä varsinaisesti sinulle ja sinun tilanteeseesi.

Äänestä
  • "Tämä oli varmaankin retorinen kysymys."

    Ei ollut, mutta muotoillaan paremmin: Oletko sinä koskaan rukoillut?

    "Myönnän sen, etten jaksanut lukea koko tarinaasi ajatuksen kanssa."

    Rehellisyys maan perii :)

    "En tarkoittanut niitä varsinaisesti sinulle ja sinun tilanteeseesi."

    "Varsinaisesti" :D

    Selvä se, mutta muista kuitenkin, että rehellisyys maan perii. :)

    Äänestä

  • Aselon(eikirj) kirjoitti:

    "Tämä oli varmaankin retorinen kysymys."

    Ei ollut, mutta muotoillaan paremmin: Oletko sinä koskaan rukoillut?

    "Myönnän sen, etten jaksanut lukea koko tarinaasi ajatuksen kanssa."

    Rehellisyys maan perii :)

    "En tarkoittanut niitä varsinaisesti sinulle ja sinun tilanteeseesi."

    "Varsinaisesti" :D

    Selvä se, mutta muista kuitenkin, että rehellisyys maan perii. :)

    Minä olen rukoillut ja huutanut et on Hän olemassa. Ei ollut.

    Enkä saanut edes kuolla.

    Äänestä

  • Neiti äx kirjoitti:

    Minä olen rukoillut ja huutanut et on Hän olemassa. Ei ollut.

    Enkä saanut edes kuolla.

    15. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Psalmi 50

    Minä en tiedä oletko sinä rukoillut sydämestäsi, sinä tiedät sen itse.

    Jeesus haluaa, että annamme koko elämämme hänen käyttöönsä, ei vain osaa siitä.

    Kun antaudumme täysin ja annamme elämemme kokonaan hänen käyttöönsä hän alkaa muuttaa sitä. Hän ottaa ohjat.

    Mutta ei hän pysty ohjaamaan, jos me vielä roikumme toisella kädellä kiinni auton ratissa.
    Meidän pitää luottaa siihen, että Jeesus on varsinainen ralli-kuski, ei hän törmää, hän on Jumala! Hän ajaa turvallisesti meidät perille : )

    11. Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
    12. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä.
    13. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.Jer29

    http://www.youtube.com/watch?v=zzHuJh9B6AY

    Kun rukoilit niin mitä halusit Jumalalta? Tarvitsetko Jumalaa, vai luotatko omiin voimiin?

    Kysyn vain koska meillä on tässä pieni muotoinen ristiriita, sinä sanot, että Jumalaa ei ole ja minä taas sanon, että on.

    Minulle hän vastasi ja muutti koko elämäni, siksi ihmettelen miksi sinä et saanut vastausta.

    8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias. ilm1

    Ei Jumala kysy "tahdotko sinä, että minä olen olemassa" , vaan hän kysyy "tahdotko sinä, että minä autan sinua"

    Rukoilu on keskustelua Jumalan kanssa, ei keskustelu ala sillä, että "no onko sua olemassa" "aijaa ei oo, no mutta moikka"

    "Enkä saanut edes kuolla"

    Oletko sinä valmis antamaan koko elämäsi hänen käsiin?

    Kyllä vai ei?

    Kyllä, annoin henkeni hänen käsiinsä. Ja rukoilin, että jos hän on olemassa niin auttaa minua. Kuulee minut ja kuulee viimeisen huutoni toiveeni että saan parantua. Näin ei tapahtunut. En tarkoita 'parantumista' masennuksesta, se on itselläni seuraus tapahtuneesta.

    En käytä päihteitä, syön hyvin ja liikun. Ja haluan kuolla koska mulla ei ole enää mitään kun rakkain asia vietiin minulta.

    Äänestä

  • Neiti exä kirjoitti:

    Rukous

    Rakas Jeesus, minä tarvitsen ihmeen.
    Uskon, että Sinä voit tehdä minut uudeksi ihmiseksi.
    Anna minulle kaikki syntini anteeksi ja vapauta minut.
    Minä uskon, että Sinä olet Jumalan Poika,
    että Sinulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä
    ja että Sinä kuulet minun rukoukseni.
    Minä annan elämäni Sinulle juuri nyt ja uskon Sinun sanaasi ja
    otan vastaan Sinun rakkautesi ja anteeksiantosi.
    Tule Herrakseni ja Vapahtajakseni Aamen. Kiitos Jeesus!

    Sinut nostetaan vielä jaloilleen ja saat olla siunaukseski monelle kärsivälle. Pidä kiinni elämästä, äläkä vaivu epäuskoon.

    Rukoile, lue raamattua ja hakudu uskovien seuraa(seurakuntaan), jotka pitäytyvät raamatun sanassa.
    Siunausta sinulle, muistan sinua rukouksin. Hyvä tästä tulee!

    2. Kuule, Jumala, minun huutoni, huomaa minun rukoukseni.
    3. Maan ääristä minä sinua huudan, kun sydämeni nääntyy. Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea.
    4. Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan.
    5. Suo minun asua sinun majassasi iankaikkisesti, turvautua sinun siipiesi suojaan. Sela. psalmi61

    2. Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.psalm83

    2. Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi.
    3. Älä peitä minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus, kallista korvasi minun puoleeni. Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle.
    4. Sillä minun päiväni ovat haihtuneet kuin savu, ja minun luitani polttaa niinkuin ahjossa.
    5. Sydämeni on paahtunut ja kuivunut kuin ruoho, sillä minä unhotan syödä leipääni.
    6. Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani.
    7. Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.
    8. Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.
    9. Kaiken päivää viholliseni minua häpäisevät; ne, jotka riehuvat minua vastaan, kiroavat minun nimeni kautta.
    10. Sillä minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä Psalmi102

    http://www.youtube.com/watch?v=DlM9WGX0ReM

    2. Minun sydämeni on valmis, Jumala, minä tahdon veisata ja soittaa; valmis on minun sieluni.
    3. Heräjä, harppu ja kannel. Minä tahdon herättää aamuruskon.
    4. Herra, sinua minä kiitän kansojen joukossa ja veisaan sinun kiitostasi kansakuntien keskellä.
    5. Sillä suuri on sinun armosi ja ulottuu ylitse taivasten ja sinun totuutesi hamaan pilviin asti.
    6. Korota itsesi yli taivasten, Jumala, ja levitköön sinun kunniasi yli kaiken maan.
    7. Että sinun rakkaasi pelastetuiksi tulisivat, auta oikealla kädelläsi ja vastaa minulle.psalmi108

    Psalmeista saa aina lohtua! Suosittelen myös lukemaan Johanneksen evankeliumin, näin alkuun! Nyt on aika nousta ja lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta!

    Kuuntele tämä,
    Sulje silmät hiljenny ja avaa sydämesi:
    http://www.youtube.com/watch?v=qHKHLRidM4k&list=RD02DlM9WGX0ReM

    Äänestä

  • Neiti exä kirjoitti:

    en enää usko, että saan parantua. Kiitos kauniista sanoistasi kuitenkin :-).

    Jumala on kuullut rukouksesi aivan varmasti. Jokaista Jumala kohtelee yksilönä. Sinä olet antanut Herralle vapaat kädet toimia. Kaikki ei aina tapahdu silmänräpäyksessä, hän voi myös muuttaa ja parantaa ihmistä pikku hiljaa, mutta kaikki meidän parhaaksi, jotta uskomme lujittuisi.

    Nämä ei ole vain korusanoja. Ole tarkkana mitä seuraavat päivät tuo tullessaan ja luota Herraan.

    "Ihastu ihminen päivään jokaiseen,
    myös päivään synkkään ja sateiseen,
    näe silloin aurinko takaa pilvien,
    kastepisaroiden kimalluksen.
    Usko aina uuteen huomiseen,
    valoon ja kauneuteen.
    parempaan huomiseen."

    Äänestä

lopeta se pakkokäännytys ja mene pätemään uskontopalstalle.

Äänestä
  • Mikäs sinulla on hätänä? Ketään ei voi pakko käännyttää, usko lähtee sydämestä.

    Älä huoli, sinulla on valinnanvapaus :)

    Äänestä

Katos on sellanen tilanne, että on niin energiat vähissä, että ei jaksa edes keskittyä uskomiseen ja varsinkin kun on epävarma kuva koko hommasta, koska sehän on täynnä vaikka minkälaisia helvetillisiä tarinoita. Se ei tunnu minkäänlaiselta turvalta.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Katos on sellanen tilanne, että on niin energiat vähissä, että ei jaksa edes keskittyä uskomiseen"

    28. Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
    29. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.
    30. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
    31. mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.Jes40

    "varsinkin kun on epävarma kuva koko hommasta"

    24.Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?Mark12

    "koska sehän on täynnä vaikka minkälaisia helvetillisiä tarinoita. Se ei tunnu minkäänlaiselta turvalta."

    Vain Jeesus voi puhdistaa ihmisen omatunnon, sitten kun sinulla on puhdas omatunto Jumalan edessä, sinulla on pelastusvarmuus ja turva hänessä.

    38. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
    39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.Room8

    Vain Jeesus voi antaa sen varmuuden ja kaikki tapahtuu vain Jumalan armosta meitä kohtaan.

    Www.youtube.com/#/watch?v=NlXM4qBdQMQ

    1. Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,

    2. se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan".
    3. Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
    4. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.

    5. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
    6. et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
    7. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
    8. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. -
    9. Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". - Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
    10. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
    11. Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
    12. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
    13. Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. -
    14. "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
    15. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
    16. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
    psalmi91

    Korkeimman suojelus!
    http://www.youtube.com/watch?v=2P6y4LH7uXk

    Äänestä

eksyin tälle palstalle, koska toivoin saavani sen tunteen, että en ole yksin tämän oman pahan olon kanssa. että on muitakin. ja tästä voi selvitä. itse olen selvinnyt masennuksesta jo yhden kerran. mutta se tuli takaisin. lääkkeet ollut käytössä jo pari kuukautta ja auttaneet mutta tänä viikonloppuna otin sitten takapakkia ja kunnolla.

harmi vain, että kaikki lukemisinnostus meni siihen, että koko palsta on täynnä uskonnollista höpinää ja soopaa, jota en voi sietää.

tämä on sinulle, joka sitä uskontosoopaa olet tänne laittanut: luin tarinasi, olen iloinen että löysit uskonnon avulla rauhan itsellesi ja kaikki on nyt paremmin. mutta olisitko kiltti ja jättäisit tänne tilaa itse asialle?

Äänestä
  • Aloittaja

    "harmi vain, että kaikki lukemisinnostus meni siihen, että koko palsta on täynnä uskonnollista höpinää ja soopaa, jota en voi sietää."

    Harmillista kuulla, että se on sinulle pelkkää soopaa. Niin moni on saanut avun Jumalalta.

    Miksi et voi sietää sitä?

    "tämä on sinulle, joka sitä uskontosoopaa olet tänne laittanut: luin tarinasi, olen iloinen että löysit uskonnon avulla rauhan itsellesi ja kaikki on nyt paremmin. mutta olisitko kiltti ja jättäisit tänne tilaa itse asialle?"

    Mikäs on sen tärkeämpi asia, kun löytää elävä Jumala? Velloa muiden kanssa pahassa olossa ja epätoivossa, sekö on mielestäsi tärkeämpää?

    Jeesus Kristus täyttää sydämessä sen tyhjän kohdan, mitä ei voi täyttää millään muulla. Yrittää voi, mutta mikään ei sitä täytä.
    Jeesus on se puuttuva pala.

    Ja juuri sen puuttuvan palan tähden on näin paljon masennusta. Ihmiset etsii siihen täytettä kumppanista, autoista, telkkareista, peleistä, päihteistä, seksistä, rahasta, koruista, vaatteista, ulkomaanmatkoista, harrastuksista..... Lista on loputon.

    Pienen hetken ihminen luulee löytäneensä sen asian, mutta hyvin nopeasti se menettää arvonsa.

    Mutta kaikesta huolimatta mikään ei näistä täytä sitä syvintä kaipausta, sillä se paikka on varattu Jumalalle.

    Niin kuin sanoin, voitte velloa siinä ahdistuksessa ja masennuksessa. Tai sitten voitte antaa Herralle luvan olla se viimeinen palanen teidän palapeli laudassa. Jolloin teistä muodostuu kokonainen kuva ja rauha valtaa sydämen, kun on löytänyt sen mitä on aina etsinyt kaiken romun joukosta.
    Silloin on löytänyt sen todellisen aarteen!

    Rauhaa sinulle! Ja toivoisin, että tällä palstalla olisi tilaa meille kaikille.

    Käytän nyt vain sitten tätä nimimerkkiä, niin voit sitten jättää lukematta heti kun näät nimimerkkini, niin ei tule kellekkään mielipahaa

    Äänestä

  • Tälläistä laittamaasi musiikkia kuuntelevaa ihmistä on usein kiusattu tai hän on kokenut jotain todella ikävää ja hän syyttää Jumalaa siitä. "missä olit silloin Jumala"

    En tiedä miten on omalla kohdallasi, mutta kuulostaako tutulta?

    Jos sinulle on tehty pahaa, niin miksi sinä vielä haluat palvella pahaa? Eikö sinun silloin pitäisi rakastaa hyvää ja tehdä muille hyvää?

    Pahuus on peräisin ihmisestä ja Sielunvihollisesta.

    Jeesus Kristus opetti näin: "Tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän" "Rukoile vihamiestesi puolesta" "Älä kosta pahaa pahalla vaan voita paha hyvällä" "Käännä toinen poski" ja paljon muita hyviä ohjeita.

    Jos kaikki toimisivat niin kuin Jeesus opetti, tämä olisi kuin paratiisi.
    Jumala antoi ihmiselle ohjeet hyvään elämään, mutta ihmiset ei noudata niitä.

    Miksi viljelet pimeyttä ja pahuutta, jos kerran vihaat sitä?

    Anteeksi antaminen on tärkeätä, vaikka ihminen ei itse pystyisi siihen, voi ihminen rukoilla aina "Jeesus auta"

    Se, että pidät vihaa ja katkeruutta sisälläsi, tekee vain hallaa sinulle itsellesi. Ja olet sen vihan ja katkeruuden vanki. Jeesus on voimallinen vapauttamaan, muista se.

    http://www.youtube.com/watch?v=CVoRxIcMuO8

    Äänestä

  • Voit uskoa niin, mutta et tiedä kyllä yhtään mistä puhut.

    Minä olen täällä kertomassa masentuneille siitä miten Jeesus oli vastaus minun keskivaikeaan masennukseen ja miten paranin siitä silmänräpäyksessä.

    Miten tuo sinun roskapostitus liittyy masennus palstalle? Tuo "musiikki" masentaa ihmistä vain entisestään. Etkä edes keskustele mitään....

    Äänestä

En voi sietää uskontoa tällaisena "pakkotuputuksena" , koska yksinkertaisesti en itse usko tai tule uskomaan. hyväksyn uskonnon siinä määrin, että siitä toiset sinunkaltaisesi avun löytävät. mutta hyvä aselon, eikö liika ole liikaa? monen pitkän kappaleen verran olet jauhanut sama, eikö riittäisi jo? :)

älä vastaa minulle turhaan mitään, en tule tälle palstalle enää.

kaikilla kunnitoituksella, Kiikka

Äänestä
  • "En voi sietää uskontoa tällaisena "pakkotuputuksena" , koska yksinkertaisesti en itse usko tai tule uskomaan."

    Mikä pakkotuputusta? Totta kai minä vastaan jos minulta jotain kysytään.

    "hyväksyn uskonnon siinä määrin, että siitä toiset sinunkaltaisesi avun löytävät. mutta hyvä aselon, eikö liika ole liikaa?"

    Ainoastaan Jumala on hyvä. Niin kauan kun minulle esitetään kysymys tai joku vastaa tuohon aloitukseeni, vastaan minä takaisin. Mitä tässä et ymmärrä?

    "älä vastaa minulle turhaan mitään, en tule tälle palstalle enää."

    Esität minulle kysymyksiä johon ei sitten saisi vastata...... Mielenkiintoista.

    Niin kuin jo aiemmin sinulle kirjoitin:

    "Käytän nyt vain sitten tätä nimimerkkiä, niin voit sitten jättää lukematta heti kun näät nimimerkkini, niin ei tule kellekkään mielipahaa."

    Mutta jostain kumman syystä joku sinut tänne ketjuun taas veti niin kuin magneetti.

    En ymmärrä mikä sinun ongelmasi on? Älä lue jos et kärsi lukea. Älä avaa tätä koko ketjua, jos nämä asiat ei sinua kiinnosta, mutta anna niiden keskustella kanssani, jota nämä asiat kiinnostaa.

    Äänestä

Lopeta tuo ahdistava tuputus, kiitos. Etkö ymmärrä? Luot tuskaa ja ahdistusta ja se ei varmaan ole tarkoituksesi.

Äänestä

Kirjoittamasi perusteella olet todella häiriintynyt yksilö, joten eipä ihmekään että olet löytänyt "turvan" asiasta mistä ei ole mitään oikeaa näyttöä.

Äänestä
  • Olin häiriintynyt, mutta Herra asetti minut balanssiin.

    Usko ei ole jokamiehen, sanoo Raamattu.

    Äänestä

  • Aselon(eikirj) kirjoitti:

    Olin häiriintynyt, mutta Herra asetti minut balanssiin.

    Usko ei ole jokamiehen, sanoo Raamattu.

    Miten voit väittää jumalan olevan hyvä. Hän antaa ihmisten tappaa, raiskata lapsia, alistaa naisia ja orjuuttaa ihmiset hänen nimissään ja "valtuuksilla. Raamatussakin sanotaan, että hedelmistä puu tunnetaan, mitkä ovat kristinuskon hedelmät.... lasten raiskaamiset??? pysy siellä omilla palstoilla.

    Äänestä

  • kaikki tuntevat kirjoitti:

    En tiedä tuosta sinun jumalasta, mutta Jumala on hyvä. Vastaisin sinulle erittäin mielelläni, mutta asenteesi on jo sellainen, että se menisi vain toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10145856 kirjoitti:

Luin tämän palstan kirjoituksia ja huomasin, että täällä on aika paljon henkilöitä jotka ovat menettäneet kaiken toivon elämässään ja siksi päädyin kirjoittamaan oman elämäni toivottomuuden ajasta ja miten pääsin ylös siitä montusta.

Käytin paljon alkoholia ja kannabista teininä, joka johti lopuksi siihen, että olin pelokas ja erittäin epäsosiaalinen.

Kaupassa käynti oli vaikeaa kun olin aina varma, että myyjä luulee minua varkaaksi. En pystynyt katsomaan myyjää ikinä silmiin.

Metrossa sain ahdistuskohtauksen jos näin narkomaaneja ja veikkaan, että se johtui siitä kun olin 13 vuotias niin metrossa kaksi n.25 vuotiasta nistiä uhkasi lyödä minua päähän lyhyellä kirveellä. Tilanne oli kuumottava kun en päässyt sieltä purkista pakoon, mutta onneksi eivät sitten lyöneet.

Kerran tyttöystäväni patisti minut kävelylle taiteiden yöhön selvinpäin, olin varma että kohta tulee tappelu jonkun kanssa ja sain ihme kohtauksen ja päätin, että minä käyn päälle ennen kuin se toinen kerkeää, raivosin ja kirosin siinä kovaan ääneen. Ihmisiä oli tosi paljon ja kaikki ympärillä olevat tuiotti, tyttöystäväni repi minut pois ja lähdettiin kävelemään sieltä käveltiin syrjäisille teille jossa sitten rauhoituin. Kello oli varmaan noin yksitoista illalla ja ainakun kello oli yli yhdeksän illalla niin en voinut mennä julkisiin, koska minua ahdisti liikaa.

19 vuotiaana päätin lähteä inttiin ja ajattelin, että se olisi ulospääsy näistä kaikista ahdistuksista ja sosiaalisista peloista.

Se toimi itseasiassa lääkkeenä melko hyvin, siellä oli vain pakko voittaa ne pelot.
Puoli vuotta meni erittäin hyvin, päätin että menempä nyt vielä AUK:iin niin voitan loputkin pelot, mutta se oli virhe.

Vihasin toisten komentamista ja motivaationi romahti kokonaan siihen, aloin stressaantua siitä, että joudun opettamaan muita, motivaationi lähdettyä en ollut itsekkään oppinut niitä asioita niin miten sitten opettaakaan ja siitä syntyi hirmuinen stressi. Samaan syssyyn tyttöystävälläni ja minulla alkoi mennä huonosti ja äidilläni oli todettu syöpä, jolloin stressi kasvoi entisestään.

Lopuksi huomasin, että olin kuin robotti armeijassa. Katsoin peiliin enkä tunnistanut niitä kasvoja. Tuntui kun en olisi läsnä, tuntui kuin olisin jakomieli tautinen.
Mietin itsemurhaa päivittäin, rupesin saamaan halittsemattomia raivokohtauksia ja itku purskahduksia kun tuntui ettei ole enää ulospääsyä enkä enää ikinä tule olemaan normaali.

Ruokailusta yksin tullessani menin metsään ja itkin siellä tunnin, kun ahdistus kasvoi niin pahaksi, että tuntui kun minua kuristettaisiin.

Näin ihan sairaita unia, ne olivat aina hyvin väkivaltaisia, verisiä ja sairaita.

En jaksanut enää, puhuin sukulaisille miten haluan tehdä itsemurhan, mutta kukaan ei ottanut tunteitani ja ahdistustani vakavasti.

Olin varannut ajan varuskunta sairaalaan, koska olin niin ahdistunut, siellä täytin sen masennus testi lapun, sitten pääsin juttelemaan lääkärin kanssa. Joka määräsi minulle samantien efexor depotteja 75mg.
Menin noutamaan lääkkeitä, sairaanhoitaja sattui olemaan sellainen keski-ikäinen virolainen nainen joka rupesi kettuilemaan joko tietämättään tai tietoisesti.

Hän kyseli miksi lääkkeet ja kerroin miten ahdistaa, on tosi paha olo ja etten kestä enää. Sitten se alkoi lässyttämään kun pikku lapselle, sanoi minulle "voi sinua pientä, mutta kuule kun se kuuluu aikuisten elämään, että välillä ahdistaa jne jne.."

Lässytti siinä jonkun aikaa kun 5 vuotiaalle, minulla putoili raivonkyyneleet poskia pitkin ja olin valmis kuristamaan sen naisen. Toistin kokoajaan väliin anna nyt vaan ne lääkkeet, anna nyt vaan ne lääkkeet!

Vihdoin sain ne, lähdin mitään sanomatta ja paiskasin oven kiinni.

Menin siitä ruokailuun ja olin niin täynnä vihaa, raivoa ja ahdistusta. Mietin miten lähden vekaranjärveltä kävellen pois, sitten kuitenkin katsoin sitä pilleri paketti ja päätin yhden kiskaista, 10min kirosin siinä, kunnes alkoi tulla hyvä olo ja päätin, että ehkä nyt en kuitenkaan lähde kävelemään.

Minulla oli palanut monet lomat väkivaltaisuuden ja laiminlyöntejen vuoksi ja siksi olin päättänyt lähteä kävelemään, mutta kaikki oli seurausta siitä kasvavasta ahdistuksesta, mutta lääke helpotti oloa...

Jatkuu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu