Kuolema ja mormonismi

nenada

Vastustajillemme varmaan hyvä tieto.
Ystäväni kuoli viime viikolla. Hänellä havaittiin syöpä noin vuosi sitten. Hän päätti kuitenkin synnyttää odottamansa lapsen. Hieman ennenaikaisesti aloitettiin synnytys ja ihana tyttövauva syntyi perheeseen, jossa ennestään oli kolme poikaa. Tyttö oli kovin toivottu. Äidin lääkitys aloitettiin heti syntymän jälkeen.
Nyt vauvan ollessa 8kk äiti kuitenkin sai liian vahvan lääkityksen ja hänet yksinkertaisesti myrkytettiin solumyrkyllä. Hänen ruumiinsa ei kestänyt enään ja hän nukkui pois viime viikolla.
Hänen toiseksi vanhin poikansa on juuri lähetystyössä. Mahtaa olla aikamoinen kokemus saada lähetyskentällä tietää, että äiti on kuollut. Tämä lähetyskentällä oleva poika on erikoisen hieno poika ja on ollut sitä aivan pienestä pitäen. Hän oli aina ensimmäisenä auttamassa jos joku lähistöllä tarvitsi apua tai henkistä tukeä. Hänellä on aina ollut tosi hyvä vaisto nähdä milloin ihmiset tarvitsevat rohkaisevia sanoja.
On ihanaa, kun meille on opetettu iankaikkisesta elämästä, siitä, että kuolema on vain askel eteenpäin ja että aikanaan voimme nähdä toisemme jälleen. Tuo ja vakaa usko Jumalan ainkokaiseen poikaan,Kristukseen, vapahtajaamme auttaa meitä elämämme synkissä hetkissä.
http://www.mormonit.fi/uutisia/article-view/article/mitae-joseph-opetti-lohtua-kuoleman-hetkellae.html
http://www.mormonit.fi/tietoja-kirkosta/uskonkaesityksiae-ja-opetuksia/jeesus-kristus.html
http://www.mormonit.fi/perhe-ja-temppelit/perhe.html

Suurta lohtua perheille antaa tuo viimeinen linkki.

9

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ent. mormoni

      Otan osaa ystäväsi kuoleman johdosta. Voimia ja siunausta koko perheelle suuressa surussa!

    • ikävää on

      Ikävä tapaus kaiken kaikkiaan.

      Nostaa mieleen lähinnä ajatuksia, että miksi mormonijumala näin päätti jättää pienen vauvan ja perheen äidittömäksi.

      • 17 + 12

        Aikaisemmassa olemassaolossa ovat tehneet jotain sopimatonta, eivät sentään mustaihoisiksi syntyneet kumminkaan.


      • mkl2
        17 + 12 kirjoitti:

        Aikaisemmassa olemassaolossa ovat tehneet jotain sopimatonta, eivät sentään mustaihoisiksi syntyneet kumminkaan.

        Tuota ei ole koskaan opetettu.


    • JAFFA

      Miksi tuo kuolemantapaus olisi mormonismin vastustajille hyvä tieto?

      • ei mitään nähtävää

        Nenada on hyvin harhaluuloinen, mahdolisesti maanis-depressiivinen persoona. Tällaiset postaukset, joissa hän maalaa itsestään ja kirkostaan kuvaa jatkuvan pahantahtoisten ihmisten pilkan ja vainon kohteena, ovat hänelle aika-join hyvin tyypillisiä.


      • .:.

        Koska hän oli ennen täällä aktiivisesti mukana. Mutta onpa taas kaivettu vanha kirjoitus esiin.


      • .:.
        ei mitään nähtävää kirjoitti:

        Nenada on hyvin harhaluuloinen, mahdolisesti maanis-depressiivinen persoona. Tällaiset postaukset, joissa hän maalaa itsestään ja kirkostaan kuvaa jatkuvan pahantahtoisten ihmisten pilkan ja vainon kohteena, ovat hänelle aika-join hyvin tyypillisiä.

        Parjaa mitä parjaat, edestäsi sen vielä löydät.


      • Utelias.
        .:. kirjoitti:

        Koska hän oli ennen täällä aktiivisesti mukana. Mutta onpa taas kaivettu vanha kirjoitus esiin.

        Millä nimimerkillä? Rauha hänen muistolleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe