Eli kuten otsikossa sanoin olen laiminlyönyt kummin tehtävääni toisen lapsen takia. Kummilapseni sai sisaruksen pari vuotta sitten ja on alusta ollut aivan kamala lapsi! Huutaa, kiukuttelee, rikkoo ja viskoo tavaroita päin näköä, huutaa lisää ja jos ei saa tahtoaan läpi niin heittäytyy maahan tai yrittää esim. tipauttaa television lattialle ja näin saa tahtonsa läpi. Vanhemmat eivät reagoi tähän mitenkään, enkä itse viitsi asiaan puuttua kun se ovat minulle suuttuneet siitä jo kerran kun komensin.
Haluaisin kovasti tavata kummilastani ja viettää hänen kanssaan aikaa, koska hänkin on ihan silminnähden ahdistunut sisaruksestaan ja saa usein syyt niskoilleen jos sisarus kiukuttelee vaikkei olisikaan aihetta.
Ongelmaa ei toki olisi jos asuisimme samalla paikkakunnalla, voisin ottaa hänet kylään tai voisimme käydä yhdessä leikkimässä jossain.. mutta meillä on todella pitkä välimatka ja tapaamme muutenkin harvoin. Tämän uuden sisaruksen myötä vielä harvemmin kuin ennen. Lapsi on niin kamala että saan migreenin jo ajatuksesta mennä sinne kylään. Mitä voisin tehdä tässä tilanteessa? Voinko suoraan sanoa mielipiteeni? Pelkään että menetän hyvät ystäväni (lasten vanhemmat) koska heidän kullanmurusestaan ei saa pahaa sanaa sanoa.
En halua laiminlyödä kummin tehtävääni toisen lapsen takia
3
218
Vastaukset
- _Nuppunen_
Aika vähän sulla on tuossa tilanteessa tehtävissä. Toisten kasvatukseen on todella vaikea mennä puuttumaan. Kuten sinäkin huomasit, kerran kun kielsit lasta vanhemmat suuttuivat. 2-3 -vuotias on vielä pieni ja tekee suunnilleen kaiken mitä annetaan tehdä, mutta vanhempien tehtävä on silti asettaa ne rajat lapselle. Toisia ei saa satuttaa eikä tavaroita saa rikkoa tahallaan.
Erityisen harmillista tuossa tilanteessa on se, että kummilapsesi kanssa haluaisit kuitenkin olla tekemisissä. Ehkäpä voisit ylläpitää kummiuttasi käymällä vähintään kummilapsen synttäreillä (ehkä tätä pienempää sisarusta kestäisi paremmin kun paikalla olisi muutakin juhlaväkeä, isovanhemmat ym huomioimassa pikkusisarusta). Jos mahdollista soita joskus kummilapsellesi, laita kortteja ym. Ota lapsi kylään luoksesi kun hän on vähän isompi, esim. koulussa.
Tuossa alla on hyvä keskustelu aiheeseen liittyen. Et todellakaan ole yksin tämän ongelman kanssa. Hyvilläkin ystävillä voi olla niin erilaiset käsitykset lapsen kanssa olemisesta että yhteydenpito ei kertakaikkiaan vaan toimi enää kun on lapsia.
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/odotusaika/1505954/inhoan-ystavani-lasta/ - vc bcvb vc
No joo,mutta on täysin eriasia tuon ikäisellä käytös kotona kuin vieraissa.
Meillä 3 v. täysin riiviö kotona,mutta kylässä kuin herran enkeli ja kaikki kehuu kuinka hyvä käytöksinen lapsi meillä on.
Kotona on sitten helvetti irti - vapaa kasvatus
No jaa, osaa ne lapset huonosti käyttäytyä kylässäkin, tai julkisilla paikoilla. Sellaista perhettä ei tosin huvita kutsua omaan kotiinsa, jos lapset saavat mellastaa kotonaan ihan vapaasti. En jaksa uskoa, että vanhemmat pitäisivät kylässä kuria yhtään sen paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893213Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit242882TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.221965- 1301891
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351744Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1181652Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71400Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21193Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91143- 621093