Ekonomistin valmennuskursseista kokemuksia?

Sattuuko kellään olemaan kokemusta Ekonomisti-valmennuskursseista? Monen kilpailevan firman asiakkaiden kommentteja löytyy paljon puolesta ja vastaan, mutta onko kukaan ollut/tietääkö tutun kokemuksia Ekonomistin kursseista?
341099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Valitsin aikanaan kurssin ilmoitettujen oppituntien perusteella, mutta ne eivät pidä paikkaansa. Useilla oppitunneilla vain näppäiltiin opetuskonetta, opettaja ei aina ollut edes paikalla. Verkkokurssia voi mielestäni käyttää kotonakin itsenäisesti, eikä niitä oppitunneiksi voi laskea. Toiseksi keskeneräisiä materiaaleja korjailtiin pitkin kevättä ja painetut versiot saimme raakasti myöhässä.

Äänestä

Kävin toissa keväänä Ekonomistin verkkokurssin, sillä en halunnut käyttää niin paljoa rahaa, kuin Supermasterin kurssiin olisi uponnut. Hain kauppikseen suoraan ylioppilaskirjoitusten jälkeen, eli lukuaikaa oli vain kaksi kuukautta, ja pääsin kuitenkin Aaltoon. Sehän on kiinni vain omasta ahkeruudesta, mutta on kyllä pakko myöntää, että valmennuskurssi(materiaali) tukee oppimista.

Itse olin tyytyväinen verkkokurssiin. Siltä varalta että joku päätyy valitsemaan kyseisen valmennuskurssin, niin vinkki: käyttäkää hyväksenne koodi "KAPPEE". Saatte 100 euroa alennusta kurssin ennakkomaksusta.

Äänestä
  • Maksettua mainostusta! Eikös olekin KAPPEE asia siten, että saat itsellesi rahallista hyötyä, kun joku käyttää alennuskoodiasi.

    Kannattaa lukea muidenkin kommentit oppitunneista joita EI PIDETÄ ja SIELLÄ EI OLE OPETTAJAA ja miettiä vielä uudelleen että valitseeko ekomistikurssin.

    Äänestä

Moikka, kävin viime keväänä ekonomisti valmennuskurssin ja ei todellakaan ollut hintansa väärti! Opetuskone "nettiohjelma" jota kurssilla käytetään oli tosin hyvä! Opetus tunneilla oli olematonta (jos kurssin pitäjä edes oli paikalla). Jos olisi tiennyt, että pitäjä ei ilmaannut paikalle niin olisin mielummin mennyt kirjastoon näpyttelemään opetuskonetta ja säästänyt näin arvokasta lukuaikaa mikä kului matkoihin. Materiaalit tuli painettuna niinkin aikaisin kuin PARI VIIKKOA!!? Ennen kuin pääsykoe oli eli aivan liian myöhään !! Kurssin jälkeen oli niin kusetettu olo. En suosittele ! Tosin jos opetuskoneen saat edullisesti siihen kannattaa tarttua. Sijoita kunnon kurssiin! kilpailijoilta löytyy varmasti parempia vaihtoehtoja kuin tämä :) toivottavasti oli yhtään apua ja tsemppiä hakemiseen :)

Ekonomisti kurssista. Kannattaa tutustua etukäteen ketä kyseisellä kurssilla opettaa. Ekonomomisti on julkaissut osan tämän vuoden opiskelijaopettajista (opettajat) nettisivuillaan. Joukossa on joitain juuri valmistuneita mutta pääosa opettajista on opiskelijoita, osa jopa alkuvaiheen opiskelijoita. Kaikki eivät ole edes opettamansa aineen pääaineopiskelijoita, opetuskokemuksesta puhumattakaan. Mitä mieltä olet seuraavista opettajareferensseistä (suoria lainauksia ekonomistin sivuilta):

"Olen toisen vuosikurssin markkinoinnin opiskelija"
"22-vuotias opintojen loppusuoralla oleva kauppatieteiden opiskelija"
"Olen kolmannen vuoden kauppatieteiden opiskelija"
"Olen kolmannen vuosikurssin opiskelija Turun kauppakorkeakoulussa. Olen 22-vuotias ja suunnitelmissani on valmistuminen kauppakorkeakoulusta parin vuoden sisällä"
"Olen opiskellut pääaineenani johtamista ja organisointia ja saanut näin kattavan kuvan liike-elämän johtamiskysymyksistä ja haasteista."
"23-vuotias kauppatieteiden opiskelija"

Voit tarkistaa asiat täältä.

http://www.ekonomisti.fi/opettajat

Eivät vakuuta!

Maksullisella kaurssilla opettajien asiantuntemuksen korostuu ja se on valmennuskurssin laadun tae. Opettaminen vaatii paljon syvempää osaamista opettamastaan aiheesta kuin pelkän valintakoekirjan tiedot. Työelämä ja opetuskokemus tuo ammattitaitoon lisää ulottovuutta ja näkökulmia. Opiskelija EI ole asiantutija, saatikka päteväopettaja.

Sinä valmennuskursseja miettivä ja pääsykokeisiin valmistautuva: Olisitko mielestäsi pätevä opettaja valmennuskurssilla 2-3 vuoden kuluttua?

Äänestä

Moikka kaikki! Itse en ole Ekonomistin kurssilla ollut, mutta tänä keväänä olisi tarkoituksena sinne mennä. Muutamat ystävistäni kävivät kurssin ja pääsivät ensimmäisellä yrittämällä sisään Helsingin Aalto-yliopistoon, joten tuskin ihan surkea kurssi! Ystäväni myös suosittelivat kurssia lämpimästi.

Kaikki, jotka mainitsevat ystäväalennuskentässä nimeni (Anni Maaninka) saavat kevään 2014 kursseista -20% alennuksen! :)

Kirjoitin Ekonomistin valmennuskursseista blogiini postauksen, josta voitte lukea lisätietoa: http://annib-a.blogspot.fi/2014/01/oletko-jo-valinnut-valmennuskurssisi.html

Tsemppiä kaikille luku-urakkaan!

Äänestä

Kerroppa Anni mitä mieltä olet opettajista?
Opettajat ovat melkolailla vaihtuneet viime vuosista.

Äänestä

Suosittelisin harkitsemaan jotakin muuta valmennuskursseja järjestävää toimijaa.
Näillä opettajilla on varmasti tietämystä aiheesta, mutta ei välttämättä riittävästi ja onhan tämä opetustaidoistakin kiinni oleva asia.

Äänestä
  • Opettajat todella heikkotasoisia jos muistavat yleensäkin tulla paikalle. Alkuvaiheen opiskelijat opettamassa. Toisen vuosikurssin markkinoinnin opiskelija opettamassa laskentatoimea. Salli mun nauraa, harmillista kurssilaisten kannalta. Tällaisiinkin porukkaa kuitenkin erehtyy.

    Äänestä

  • Kuinka paljon asiakkaille voi valehdella? Seuraavassa muutamia esimerkkejä Ekonomistin mainostamista asioista, jotka ovat VALHETTA!

    Ekonomisti mainostaa, että Valmennuskursseja vuodesta 2006 lähtien.
    Totuus: Ensimmäiset kurssit pidettiin vuonna 2011.

    Ekonomisti mainostaa suuria tuntimääriä.
    Totuus: Useiden viestien perusteella mainostetut tuntimäärät eivät pidä paikkaansa. tunteihin on laskettu mukaan omatoiminen harjoittelu nettisovelluksella.

    Ekonomisti mainostaa paras opetus
    Totuus: Opiskelijat opettamassa, pahimmillaan alkuvaiheen opiskelijoita, eivät edes pääaineopiskelijoita. "Paras" sanan käyttäminen mainonnassa edellyttää puolueetonta tukimusta.

    Äänestä

Ekonomisti valmennuskurssin viime kevään kurssilainen ja voin sanoa että hukkaan heitettyä aikaa! Kurssilla naputeltiin opetuskonetta ja opetusta tuskin oli. Kyllähän sinne Helsingin kauppakorkeaan voi päästä vaikka kyseisen kurssin käy, mutta viime kevään kurssit olivat kauniisti sanottuna surkeita. Menkää paremmalle samalla rahalla löytyy VARMASTI vähintään kymmenen kertaa parempia!

Äänestä
  • Ekonomistin omilla sivuilla kerrotaan että hyvä kurssi on.

    Äänestä

  • Opetuksen taso ei tänä vuonna ainakaan parane. Opettajat ovat pahimmallaan ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOITA, (joukossa kokonaista yksi KTM). Kuinka monella opettajista on aikaisempaa opetuskokemusta, eipä juuri kenelläkään. Onnea ja menetystä, sitä he todella tarvitsevat.

    Äänestä

  • En niin kirjoitti:

    Opetuksen taso ei tänä vuonna ainakaan parane. Opettajat ovat pahimmallaan ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOITA, (joukossa kokonaista yksi KTM). Kuinka monella opettajista on aikaisempaa opetuskokemusta, eipä juuri kenelläkään. Onnea ja menetystä, sitä he todella tarvitsevat.

    Lafka etsii edelleen opettajia Turun ja Helsingin kursseille. Vakuuttavaa toimintaa. Olivatko opettajat niin surkeita että ne piti vaihtaa kesken kurssin?

    Äänestä

  • Jep Jep kirjoitti:

    Lafka etsii edelleen opettajia Turun ja Helsingin kursseille. Vakuuttavaa toimintaa. Olivatko opettajat niin surkeita että ne piti vaihtaa kesken kurssin?

    ovatko parantaneet toimintaa viime vuodesta?

    Äänestä

antaako tämä tai muut alennuksia kun aikaa on enää näin vähän*?

Äänestä

"Tabletit jaetaan ensimmäisellä kurssikerralla."
Kurssillamme lähes jokainen sai tabletin erittäin myöhään. Viimeisimmät pari viikkoa ennen koetta, joten niistä ei ole ollut heille hyötyä. Lisäksi monella on ollut tabletissa vikaa jo heti sen saapumisen jälkeen.

"Keväällä Starttikurssit muuttuvat intensiivisemmiksi ja lopulta huipentuvat tehoviikkoihin."
Kyllä, intensiivisemmäksi on mennyt, mutta tehoviikko peruttiin.

"Käytössäsi ovat asiantuntevan opetuksen ja ohjauksen lisäksi markkinoiden parhaat ja monipuolisimmat materiaalit sekä tehtävät."
Kutsuvat opiskelijaa, joka ei ole edes KTK, asiantuntijaksi. Lisäksi opetukselliset taidot eivät ole vakuuttaneet, sillä tunneilla on keskitytty aivan vääriin asioihin. Esimerkkinä matematiikassa käytettiin tunti siihen, että kerrottiin yhden prosentin olevan yksi sadasosa, eikä tehtäviä vaikeammista asioista käyty läpi ollenkaan. "Paras materiaali", missä on vielä vuoden 2013 tekstit ja samat vanhat virheet.

"Kurssipäivä alkaa minikokeella, jossa muutamalla kysymyksellä testataan osaamistasi päivän aihepiirin suhteen."
Kurssin aikana emme tehneet yhtään minikoetta, harvemmin edes mitään tehtäviä. Opetus oli powerpointista lukua.

"Tehoviikoilla kerrataan kaikkien aineiden keskeisimmät asiat. Pääset myös testaamaan taitosi loppukokeessa, jonka oikeat vastaukset käydään seuraavana päivänä läpi."
Tehoviikoilla, joista toinen peruttiin, ei kerrattu muutakuin Laskentatoimen asiat. Loppukoekin peruttiin.

"Kurssi sisältää seuraavat materiaalit:
-Kirjatiivistelmät
-Tehtäväpaketti"
Kurssimme sai kirjatiivistelmät ja tehtäväpaketit kaksi viikkoa ennen koetta, joten ei niistä suurta hyötyä saa.

Lisäksi kurssin sisältö oli huonosti suunniteltu. Välillä kävimme tunnissa läpi päivän asian, eikä opettajalla ollut muuta kerrottavaa, kun taas välillä emme kerenneet käydä kaikkia asioita läpi ollenkaan. Joillekin päiville oli yksi lyhyt kappale ja joillekin neljä pitkää.

Ainoan kokeen läpikäyntikerta oli hyödytön. Opettaja, joka koetta kävi kanssamme läpi, ei osannut vastata askarruttaviin kysymyksiin, koska osasi vain johtamisen. Niihin vastaukset ovat selkeitä suoraan kirjasta, kun taas taloustieteen tehtävissä täytyisi osata soveltaa enemmän.

Toista opettajaa ei tuntunut kiinnostavan, joten opetus jäi välillä puolitiehen.

Esim. Ekonomivalmmennukseen verrattuna tämä oli lähes puolet kalliimpi.

Suosittelen seuraavina vuosina kurssia etsiville jotain aivan muuta järjestäjää!

Äänestä
  • Jotenkin arvasi, että tänään tulee jonkinlainen kitkerä purkaus tänne... :-)

    Äänestä

  • Älytöntä asiakkaiden kusetusta. Harmillista kurssilaisten kannalta, että tällaisia edelleen löytyy. Kuluttajansuoja on olemassa, tässä tilanteessa kurssilaisille on myyty jotain mikä ei pidä paikkaansa. Vaatikaa rahat takaisin tai ainakin edes osa niistä!!! Paskasta opetuksesta on hankala vaatia korvausta, mutta pitämättömistä tunneista onnistuu helpommin. Vaatikaa omistaja tilille tekemisistään..

    Äänestä

  • TodayIsTheDay kirjoitti:

    Jotenkin arvasi, että tänään tulee jonkinlainen kitkerä purkaus tänne... :-)

    Mistä arvasit?

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    Mistä arvasit?

    Taisi olla jonkinlaista aikataulumuutosta ilmassa tiistain seutuun...

    Äänestä

  • TodayIsTheDay kirjoitti:

    Taisi olla jonkinlaista aikataulumuutosta ilmassa tiistain seutuun...

    Ekonomisti.fi pettää aina. Ei muuten ole ensimmäinen kerta.

    Äänestä

  • mielenkiintoista. kiitos.

    Äänestä

  • kusetusta kirjoitti:

    Älytöntä asiakkaiden kusetusta. Harmillista kurssilaisten kannalta, että tällaisia edelleen löytyy. Kuluttajansuoja on olemassa, tässä tilanteessa kurssilaisille on myyty jotain mikä ei pidä paikkaansa. Vaatikaa rahat takaisin tai ainakin edes osa niistä!!! Paskasta opetuksesta on hankala vaatia korvausta, mutta pitämättömistä tunneista onnistuu helpommin. Vaatikaa omistaja tilille tekemisistään..

    miten tällaisessa tilanteessa
    asiakas voi osoittaa että
    myyjä on väärässä?

    Äänestä

Tuntuu kyllä käsittämättömältä tuommoinen toiminta. Miksi joku olisi niin "hullu" että enää tulevina vuosina maksaisi moisesta räpellys-kurssista, etenkin jos/kun nämä käytännön kokemukset säilyy samalla tasolla vuodesta toiseen? Harmittaa kun ilmeisesti valmennuskurssien kohderyhmä eli nuoret ja nuoret aikuiset eivät ole kovin "kärkkäitä" vaatimaan korvausta siinäkään tilanteessa että räikeästi jopa valehdellaan eli luvataan kaikkea muuta kuin mitä sitten lopuksi toimitetaan. Itse jo aikuisempaan ikään ehtineenä on kummasti kohtuullisen valveutunut huolehtimaan siitä että saa rahoilleen vastinetta, oli ostoksen kohde sitten mitä tahansa - mikään ei suututa niin paljon kuin harhaan johtavat yritykset ja töykeät asiakaspalvelijat! Toki asiakaskaan ei voi vaatia ihan huvikseen ja perusteetta mahdottomia, mutta jos nuo yllä mainitut konkreettiset esimerkit on totta niin eiköhän tuossa jo jotain perusteita reklamaatioon olisi. Noh, tsemppiä kuitenkin kaikille tänä vuonna kauppikseen pyrkiville!

Äänestä
  • olisi hauska tietää joku puolueeton tutkimus
    valmennuskurssien laadusta ja asiakkaiden
    tyytyväisyydestä tai tyytymättömyydestä
    - tekeekö sellaisia kukaan?

    Äänestä

  • tutkijoita-tarvitaan kirjoitti:

    olisi hauska tietää joku puolueeton tutkimus
    valmennuskurssien laadusta ja asiakkaiden
    tyytyväisyydestä tai tyytymättömyydestä
    - tekeekö sellaisia kukaan?

    Ainakin Etu-Töölön lukion edessä oli tänä vuonna pääsykokeen jälkeen pari tyttöä jakelemassa jotain kyselyjä, joissa kysyttiin valmennuskursseista ja niiden laadusta. En tullut kysyneeksi, että kuka tämän kyselyn teetti. Olisi kyllä hienoa saada nuo tulokset tietoon, mutta voipi olla, että kyselyn teetti joku valmennuskurssin pitäjä.

    Äänestä

EKONOMISTI-VALMENNUSKURSSIT IS OY KONKURSSISSA

Virallinen nimi: Ekonomisti-valmennuskurssit IS Oy
Y-tunnus: 25371932
Yrityksen tila: konkurssi
Toimitusjohtaja: Salo Immo Valfrid

Melko odotettava tilanne

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kauppikseen2014 kirjoitti:

Sattuuko kellään olemaan kokemusta Ekonomisti-valmennuskursseista? Monen kilpailevan firman asiakkaiden kommentteja löytyy paljon puolesta ja vastaan, mutta onko kukaan ollut/tietääkö tutun kokemuksia Ekonomistin kursseista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu