Viisi totuutta perussuomalaisista:
1. PS = TS = SMP
2. PS ei ole maahanmuuttokriittinen puolue
3. PS harrastaa katolista ryhmäkuria
4. PS on silotellut puolueen linjan tylsän harmaaksi
5. PS on hallituskiimassa ja median pelossa hajottanut itsensä ja pettänyt kannattajansa
Viittaan aiempaan tekstiini "Viisi valhetta perussuomalaisista". Molemmissa kirjoituksissa maalataan todellisuutta vastaava tilannekuva. Tarkoitukseni ei siis nytkään ole puhua pahaa eikä haukkua vaan todeta asiaintila. Erityisesti ongelmana on maahanmuuttokritiikin tukahduttaminen puolueen sisällä.
Olen keskittämässä toimintaani ja blogikirjoitteluani uuden puolueeni suuntaan ja sen vahvistamiseen. Nyt koen kuitenkin välttämättömäksi tuoda esiin perussuomalaisista irtautumiseni jälkitunnelmia. Inspiraatio tälle kirjoitukselle kirposi uusimmassa Perussuomalainen-lehdessä julkaistusta kuvasta:
Minä en tietenkään ole ansainnut saamaani kohtelua ja halveksuntaa puolueen johdon taholta ja jopa puoluelehden taholta vieläpä näin jälkeen päin. Annetaanko kuvassa pilkallisesti ymmärtää, että samalla myös 5500 äänestäjälleni lyödään nyrkki naamaan ja potku persauksille, kovaäänisesti karjuen ja perään syljeksien?
Olen perustanut Asikkalan Perussuomalaiset tyhjästä ja nostanut sen isoksi paikallisyhdistykseksi (30 jäsentä) ja saavuttanut Asikkalaan Hämeen vaalipiirin parhaan tuloksen viime kuntavaaleissa (18%), seurauksena kunnan kolmanneksi suurin puolue kuudella valtuutetulla sekä neuvottelutuloksena ylenpalttiset luottamuspaikat.
Lisäksi olen toiminut tiiviisti piirin hyväksi, ollen parin vuoden ajan piirin 1. varapuheenjohtaja ja väsymättömästi jaksanut kannustaa porukkaa puhaltamaan yhteen hiileen. Yhteistyön tuloksena Hämeen vaalipiirissä saavutettiin huima eduskuntavaalitulos: Lahden kaikissa ympäristökunnissa PS oli suurin puolue, ja monessa kunnassa lähenneltiin jo 30% kannatusta. Tämän kaiken työn Timo Soini on pitänyt halpana. Taustalla on lisäksi erään vanhan SMP-jäärän ketkuilu pahimman kilpailijan syrjäyttämiseksi; tuntekoot asianomaiset pelurit piston sydämessään.
Soini ei halua tunnustaa, että erittäin suuri merkitys puolueen menestykseen on ollut Jussi Halla-aholla ja hänen edustamallaan maahanmuuttokriittisyydellä. Sen takia monet monet ovat tulleet puoluetta tukemaan, kuten minäkin, mutta aina viimein totuus paljastuu. Äänet kelpaavat, muutoin petosta kaikki tyynni.
Tiedän, että SMP:n johto haluaa eroon myös Jussi Halla-ahosta. Sen olen kuullut omilla korvillani.
Puolueen toiminta on täynnä idiotismia, ja eduskuntaryhmässä on niin kireä ilmapiiri, ettei kukaan uskalla mitään. Jussi Halla-aho erotettiin eduskuntaryhmästä aivan törkeän aiheettomasti. Avustajani Helena Erosen eroamista vaadittiin täysin aiheettomasti, ja jouduin lopulta itse erotetuksi täysin aiheettomasti, koska en suostunut nuolemaan johdon takapuolta. Teuvo Hakkarainen sai huomautuksen täysin aiheettomasti. Nyt minut erotettiin puolueesta, koska otin morjenstuksesta valokuvan. Henkilöitä on uhattu jopa poliittisen uran katkaisemisella ja vaaliehdokuuden eväämisellä, jos joku asettuu minua puolustamaan. Äärimmäisen surkeaa johtamista, säälittävää näköalattomuutta ja riipivää hengen puutetta.
Suurin osa eduskuntaryhmästä tietää, että puhun totta, mutta he joutuvat lammastelemaan, koska muuta vaihtotehtoa ei ole. Arja Juvonen ilmaisi äänestävänsä avioliittolaissa omantuntonsa mukaan ja sai samalla kuulla, että hänellä ei ole puolueessa mitään tulevaisuutta. Kaj Turunen lannistettiin vetäytymään eduskuntaryhmän puheenjohtajakisasta. Ja paljon muuta. Vain nuoleskelu palkitaan.
Tämä kaikki on ollut aivan epätodellisen uskomatonta, enkä tajua, kuinka samaa hirviömäisyyttä vuodesta toiseen siedetään. Sen tähden uskon ravisteluni tulevan tarpeeseen.
Soini on pitkin matkaa ilmaissut syvän halveksuntansa sosiaalista mediaa kohtaan, mikä on mielestäni täysin fossiilinen asenne. Suuri osa ihmisistä viihtyy ja käyttää paljon aikaa verkossa. Internet mahdollistaa avoimen informaation virtaamisen ja tasavertaisen vuorovaikutuksen. Totuus rakastaa vapautta, valhe sitä vihaa.
Kuten olen julkisuudessa maininnutkin, minulla on toki edelleenkin perussuomalainen aate- ja arvomaailma. Lisäksi olen aina kannattanut suoraa demokratiaa, eli kansalaisten pitää saada osallistua päätöksentekoon, ja mielestäni mieluiten sitovilla kansanäänestyksillä. Vihreä, demari tai kepulainen voi tuumata samoin. Niinpä Muutos 2011 yhdistää eri tavoin ajattelevia ihmisiä - ja siinä onkin Muutoksen nerokkuus ja voima.
Kaikki Mukaan Muutokseen!
Näin lataa James blogissaan, mitä mieltä keskitysleiri kommendantiksi haikaileva Pentti Kettunen? Entäpä muut? j-pennanen voisi laskea tervasudin hetkeksi kädestään ja valottaa PeruSSuomalaisten lukemattomien kainuun piirien kantaa asiaan!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja mamut vie meidän naiset!
j-pennanen joka ei kuulemma ole Perussuomalainen eikä Perussuomalaisten äänestäjä, voisi tosiaan vastata mitä mieltä hän on James Hirvisaaren esittämästä kritiikistä.
James Potkukelkkaa vaan ottaa aivoon kun ei itse pysty mihinkään omaperäiseen, se tyhmä
hippiletti ei riitä. Yks hevon hailee paljonko Vasikkalassa on paikkoja, jos siellä ei tapahfu
konrkeettisesti mitään.
MITÄ PAREMI JAMES HIRVIASAAREN KRITIIKKI ON SEN SAAAVUTUKSELLE ETTÄ TULEE TÄYSY SULKU IHMISTEN MAAHANMUUTOLLE
Siis mille saavutukselle? Suomennatko vähän?