Eero Sopanen ja Helsingin Siiloan seurakunta

koleerikko

Helsingissä vaikutti varsin kiistanalainen persoona Eero Sopanen. En muista syytä mikä oli hänen poistumisensa Helsingin Saalemista, mutta Sopanen perusti oman seurakunnan, Siiloan seurakunnan. He tekivät ahkerasti katulähetystyötä, joka tuotti myös tulosta. Ihmisiä tuli uskoon. Joskus oikein ihmettelin tuota uskoontulleiden määrää, mutta ainut syy siihen oli; siellä saarnattiin Jumalan sanaa.
Kun joku lähti uskoontultuaan kotipaikkakunnilleen, Eero Sopanen kehotti siellä liittymään paikalliseen helluntaiseurakuntaan.

Eero Sopasen aikana ei helluntaisaarnaajalla ollut Siiloanin pönttöön asiaa. Jos meni joutui helluntaipiireissä hyllylle. Sanan kuulossa kyllä pystyi käymään. Siiloanissa kysyttiin uusilta kasvoilta heti; oletko uskossa, oletko kastettu? oletko täyttynyt Hengellä? Ollessani siellä ystäväni kanssa 3 ihmistä esitti mainitut kysmykset. Kyllä- vastauksen saatuaan oli seuraava kysymys hymyillen; sä olet sitten vasta pelastunut. En ihan vasta, mutta en montaa vuotta kuitenkaan uskossa olleena.

Seurakunnan väki oli varsin värikästä, kuten olla pitääkin. Mutta monta jäi tuuliajolle palastuskokemuksen jälkeen. Syitä en tiedä, mutta Raamatussa siemeniä kylvettiin niin monenlaiseen maaperään.

Usealla palstan lukijalla on kokemuksia tuosta seurakunnasta ja siellä uskoontulleista.

72

2772

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 44444444444444

      Kyseessä on aivan klassinen huijauspulju.

      • koleerikko

        Älä sano väärää todistusta.

      • 444444444444444
        koleerikko kirjoitti:

        Älä sano väärää todistusta.

        Satun tietämään, kuinka se sai alkunsa.
        Miksi väärinsyytät minua väärästä todistuksesta?

        En heitä perusteettomia väittämiä.
        Minkä sanon, se pitää paikkansa.

      • totuus esiin
        444444444444444 kirjoitti:

        Satun tietämään, kuinka se sai alkunsa.
        Miksi väärinsyytät minua väärästä todistuksesta?

        En heitä perusteettomia väittämiä.
        Minkä sanon, se pitää paikkansa.

        Todista väitteesi meille kaikille!!

      • Lyhyt tiedote.
        444444444444444 kirjoitti:

        Satun tietämään, kuinka se sai alkunsa.
        Miksi väärinsyytät minua väärästä todistuksesta?

        En heitä perusteettomia väittämiä.
        Minkä sanon, se pitää paikkansa.

        Eero Sopanen (1911-1987) oli liike-elämässä ja Helsingin lähetysseurakunnassa mukana. 1960-luvulla srk:n johdon kanssa syntyneiden erimielisyyksien tähden Sopanen ryhtyi pitämään omia kokouksia Helsingissä. Siiloa ry:n hän perusti 1969.

        Toiminta oli "vilkasta ja värikästä". Se toiminnasta.

        Sopasella oli vihamiehiä ja hän sai uhkauksia. Usein hän liikkuikin parin siiloalaisen veljen kanssa, jotka olivat hänen turvanaan. Hänen terveytensä heikkeni nopeasti jouduttuaan kotiovellaan raa´an pahoinpitelyn kohteeksi. Hän kuoli keuhkokuumeeseen syksyllä 1987.

      • lyhyempi tiedote
        Lyhyt tiedote. kirjoitti:

        Muuten asiaviesti, mutta Sopanen oli Siiloan (ei Siiloa) ry:n yksi perustajajäsen. Hän kuoli muuten isänpäivänä 8.11.1987, joka oli ensi kertaa virallisessa almanakassa merkitty liputuspäiväksi.

      • koleerikko
        Lyhyt tiedote. kirjoitti:

        Eero Sopanen (1911-1987) oli liike-elämässä ja Helsingin lähetysseurakunnassa mukana. 1960-luvulla srk:n johdon kanssa syntyneiden erimielisyyksien tähden Sopanen ryhtyi pitämään omia kokouksia Helsingissä. Siiloa ry:n hän perusti 1969.

        Toiminta oli "vilkasta ja värikästä". Se toiminnasta.

        Sopasella oli vihamiehiä ja hän sai uhkauksia. Usein hän liikkuikin parin siiloalaisen veljen kanssa, jotka olivat hänen turvanaan. Hänen terveytensä heikkeni nopeasti jouduttuaan kotiovellaan raa´an pahoinpitelyn kohteeksi. Hän kuoli keuhkokuumeeseen syksyllä 1987.

        Törkeä teko hakata vanha mies ja vielä kotiovelleen.

        Jumala ei kutsumistaan eikä lahjojansa kadu.

      • l.lautanen
        totuus esiin kirjoitti:

        Todista väitteesi meille kaikille!!

        Ei se pysty.

      • Anonyymi
        444444444444444 kirjoitti:

        Satun tietämään, kuinka se sai alkunsa.
        Miksi väärinsyytät minua väärästä todistuksesta?

        En heitä perusteettomia väittämiä.
        Minkä sanon, se pitää paikkansa.

        Niin tiedän minäkin. Auttoi tuhansia ihmisiä. Ei ollut mikään huijauspulju.

    • Sopasen puhekasetit ovan tuttuja ja muutkin sieltä saadut kasetit joita mulle postitettiin, sain niitä kahdeksankymmentä luvulla. Sitten hengelliset laulut joita kaseteissa on ovat mahtavia hanuri säestyksineen. Pitääpä etsiä Sopasen kasetti esille, kuunnella pitkästä aikaa. Tykkäsin Sopasen tyylistä, puhe oli sellaista ei liiaksi kiihtyvää mutta erikoinen tyyli siinä on.

      • koleerikko

        Kokoukset olivat eläviä ja kyllä kasetteja kuuntelee, minullakin on niitä. Seurakunta oli siistiä väkeä, naiset naisia ja miehet miehiä. Kuoro oli hyvä.

      • Anonyymi

    • Siellä käynyt.

      Hienoa toimintaa Siiloanissa. Se jatkuu nykyisen johtajan Osmo Helmanin johdolla. Monet ovat tulleet uskoon ja täyttyneet Hengellä. Kielillä puhuminen on aina seuraus henkikasteesta.

    • KTS (Ei kirj.)

      Olen kuullut helluntailaisilta että utelias tulokas saatettiin Siiloanissa kastaa väkisin ja naittaa paukauttaa vielä päälle ettei vaan jatkossa joudu haureuden teille.

      • näitkö.vai.kuulopuhe

        Jaa, kävitkö kasteella ja sait emännän, vai kuulopuheisiinko vain rakennat tietosi.?? No, puheisiinhan sinä rakennat. Ei siis painoarvoa, tuuli vain huulias heiluttaa..

        Ateisti- isäpappa sanoi aikoinaan pojalleen, että ei kannata kaikkea uskoa, vain se, minkä näkee.
        Ehkä asiallinen viesti sinullekin tuolta 60- vuoden takaa.

    • koleerikko

      Usein voimakkaiden persoonien on vaikea olla samassa seurakunnassa. Tämä johtaa usein ristiriitaan. Se on yksi syy laittaa oma seurakunta. Tältä pohjalta on Helsinkiin syntynyt uusia seurakuntia.

      Myöskin nykyinen herätyksen tila, joka on pinnallista ei tyydytä uskovia. Uusia seurakuntia ja kuppikuntia tulee enenevässä määrin syntymään.
      Solu voi olla useille antoisampi kuin varsinainen kokous.

      • Lakelandin herätystä tai Toronton siunaustako sitten odottelet?

      • koleerikko
        Pe.ku kirjoitti:

        Lakelandin herätystä tai Toronton siunaustako sitten odottelet?

        Ne ei ole siunauksia. En odota.

      • huomannut

        "Usein voimakkaiden persoonien on vaikea olla samassa seurakunnassa".

        Näemmä voimakkaat persoonat eivät mahdu myöskään samalle keskustelupalstalle.

    • marketta2

      Siita on jo 40vuotta kun 16 vuotiaana kavelin Helsingin Sanomien konttorin kohdalla
      matkalla rautatieasemalle kun minua vastaan kaveli nainen. Huomautuksena se etta en ollut uskovan kodin lapsi tai edes millaan tavalla kiinnostunut uskon asioista.Nainen pysaytti ja laittoi sivuun alkane puhumaan sen vain ymmarsin etta hanella on jotakin mita minulla ei ole. Nainen seurasi minua asemalle asti ja sitten kolahti kun han sanoi etta olen syntinen..se loukkasi ja sanoin etta en ole edes tappanut ketaan miten voin olla siis syntinen..en ymmartanyt uskonasioita. No sen verran kiinnostuin koska nainen ei antanut periksi vaan tapasimme myohemmin ja han halusi vieda minut Siiloan seurakuntaan. En tiennyt sellaisista paikoista mitaan ja han rauhoitteli etta taalla on tapana rukoilla kielilla josta en ollut koskaan kuullut.
      He lauloivat kauniisti ja hiljalleen kova jaakuori alkoi sulaa ja he kysyivat tulisinko rukoiltavaksi no menin rukoustilaan ja ensimmaisen kerran 16v elamani aikana minun puolesta rukoiltiin. Sitten joku sanoi etta rukoilin kielilla..sanoin ei..mutta han sanoi kylla me kuulimme ja vaikka en tajunnut mitaan niin Pyha Henki kosketti ja koskaan en enaa ollut sama tytto..kaikki muutttui ..se oli kriisi mutta hyva kriisi..Myohemmin minut kastettiin kylpyammeessa ..oli ihana olo ..Ja varattiin aika million voi todistaa toisten Edessa..kaikki tapahtui nopeasti ja ujona
      en uskaltanut menna todistamaan mika kaduttaa..minua pyydettiin kokonaan seurakuntaan eli jattamaan perhe ja tulemaan sinne asumaan..mutta en ollut siihen niin nopeasti valmis..jos en tullut kokoukseen ..nainen soitti kotiin ja sanoi kerran etta Jumala painaa mustan Kaden paalle..jos en tule..se pelotti..en halua kritisoida hyvaa he varmaan tarkoittivat..mutta jos minulle olisi annettu enemman aikaa ja vapautta tulla tai menna..olisin varmaan tullut mutta olin juuri syntynyt uudesti ja ihan ihmeissani koko asiasta..jokainen on erilainen ei se aina mene kuin liukuhihnalta..aikaa ja hieman ymmarrysta niin olisin varmaan tullut uudelleen mutta nyt aloin ottamaan etaisyytta..Nainen sanoi matkaevaaksi etta ala koskaan
      ajattele pahasti kadu tms mita sinulle on tapahtunut..en tietenkaan koska se oli ihana asia minka muistan viela nain 40v kuluttua vaikka en jaanyt Siiloaniin joskus ajattelen etta olisiko ollut parempi jaada sinne nyt asun maapallon toisella puolella ja aina muistan Siiloanin ja mita minulle tapahtui nuorena..

    • tosi1

      Kävin joskus Siiloanissa.Menin sinne hienoissa vaatteissa, laitettuna, korkokengissä. Olin ollut uskossa jo monta vuotta. He olivat huolissaan pelastumisestani. Jossakin rukouskokouksessa puhuin kielillä. Sen lahjan olin saanut omassa seurakunnassani, helluntaiherätyksessä.
      He eivät mielestäni uskoneet minun olevan uskossa. Se kyllä on lahkon merkki, jos pitää heidän laillaan tulla uskoon, muu ei kelpaa. Laulut siellä oli hyviä, ja hyvä, vanhanaikainen henki.

      • huivipäähän

        Ja nyt hampaattomana, rollaattorinkanssa kulkeva mummoparka.

    • Aikoinani 1980-luvun loppuluolella törmäsin Siiloan-seurakuntalaisiin melko usein Helsingin rautatieaseman tienoilla. Yleensä he olivat liikkeellä pareittain traktaattien kanssa, kuten jehovantodistajatkin. Jäin usein juttelemaan heidän kanssaan uskonasioista. Kovasti he pyysivät minua kokouksiinsa Kallioon.

      Tuolloin siiloanilaiset eivät eronneet mitenkään lakihenkisyydessään niistä helluntailaisista, joita oli synnyinpaikkakuntani helluntaiseurakunnassa. Yhtä päättäväisesti he olivat minua mielipiteineni kadotukseen määrittelemässä.

    • Rapanhapakko

      Sattumoisin eka hihhuli, jonka kanssa pitempään puhuin, oli Siiloanista. 80-luvun alussa samalla intin lääkintämieskurssilla. Tuo laupeasilmäinen aseettomana palveleva poika selitti tätä, että ilman aikuiskastetta ja vielä "Pyhän Hengen" kastetta joutuupi oletusarvoisesti Helevettiin, katoliset sun muut vääräoppiset ovat suunnilleen saaatananpalvojia, evoluutio on valetta jne. Minä ällistyin, että heebohan taitaa ihan oikeasti uskoa tuohon skeidaan.

      Sanoi myös suorastaan TIETÄVÄNSÄ nuo, koska on "Uudestisyntynyt Ylhäältä" ja hänellä on "Pyhän Hengen Kaste", jonka sai juuri Siiloanin silloisen pomon Eero Sopasen kättenpäällepanolla. "Ette te voi ymmärtää, mitä täällä sisällä on", poika kertoi salaperäisesti hymyillen. Ai kun herkkää.

      Kehoitti minuakin ottamaan yhteyttä Sopaseen, mutta varoitti väittelemästä, koska Sopanen on "kiireinen mies".

      Varmaan jo seuraavana syksynä luin Helsingin Sanomista, että sama Eero Sopanen oli tuomittu ehdonalaiseen vankeuteen jatketusta petoksesta ja kiristyksestä. Ihan julkinen tieto, ei mitään sensuroitavaa. Lehtijutun mukaan tuomarit olisivat antaneet ehdotonta, mutta säälivät saarnaajan vanhuutta. Muistaakseni Sopanen oli uskotellut jollekin seurakuntalaiselleen tuon aiheuttaneen Sopasen sukulaisen kuoleman, ja sillä verukkeella Sopanen oli nilistänyt rahaa vuosikausia.

      Kyllä osaltaan toimi tuokin vahvistuksena, ettei siinä "Pyhän Hengen" kasteessa, "Uudestisyntymässä" ym taida olla mtään todellista.

      • tosi1

        Ei pidä jäädä joihinkin yksittäistapauksiin kiinni. Tuntemani uudestisyntyneet ja Hengellä kastetut ovat olleet hyviä. Jos on yksi poikkeus, ei pidä yleistää. Se yksi puhui kielillä, mutta ei tehnyt tosi parannusta. Niinpä hänen elämänsäkin on ollut onnetonta rämpimistä.
        Uudestisyntyminen on välttämätöntä. Jeesus sanoi Nikodemukselle :"Jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.."
        Vaikka uskovien keskuudessa on huonojakin esimerkkejä, kukaan ei voi mennä niiden taakse, ja sanoa:"Minä en tarvitse pelastusta, koska on tuollaista." Jokainen vastaa omasta elämästään Jumalan edessä.

      • Rapanhapakko
        tosi1 kirjoitti:

        MIksi sinä haluat sellaista pahuutta, että "Uudestisyntyminen on välttämätöntä" ja koko kummallista ahdasta kulttiasi?

        Ja miten todellisia ne pyhähenkeilyt ja uudestisyntymiset ja niiden mukamas "ylhäältä" tulo ja sitä kautta saatu "tieto" on, jos kuitenkin on ketku kuten toki vain yksittäisenä esimerkkinä tuo Siiloanin ex-johtaja? Rötösteleehän ei-uskovaisetkin tietysti, mutta eihän Pyhän Hengen voitelemille ja blaablaa sellaista pitäisi tapahtua ollenkaan. Huuhaata se kaikki.

        Tai voittehan te tyypillisesti sepitellä, etteivät sellaiset ole oikeasti "uskossa olleetkaan" tai "ovat langenneet"... mutta juuri vaikkapa sinulla iiiiihan varmasti on se oikea usko ja "uudestisyntyminen". Lopettakaa jo tuo alhainen huijaritouhunne noin kipeän maailmanselityksen eteen.

      • tosi1
        Rapanhapakko kirjoitti:

        Jeesuksen Kristuksen omat sanat
        Johanneksen evankeliumi 3 :3-8
        Kyllä Jeesus itse puhui tästä.Tieto pohjautuu Jumalan Sanaan. Vaikka itse tulin suuren ihmeen ja kokemuksen kautta uskoon, minun piti ymmärtää, että Jumalan Sana on se, jonka kautta minä pelastun. Jeesus on kuollut minun syntieni tähden. hänen verensä on riittävä hinta, joka on synneistäni maksettu. Se on se tieto. Ja kyllä elämän muutoksen kaikki voivat todeta.
        Jos minä en todista, joku muu kyllä tekee sen, mutta ehkä Jumala vaatii jonkun veren minun kädestäni. Haluan olla uskollinen Hänelle.

        Uudestaan:
        Miksi sinä haluat sellaista pahuutta, että vain Jeesukseen uskomalla "pelastuu" ja kenties miltä, ikuiselta kärsimykseltäkö Helevetissä? Ja sen taustana varmaan VT:n perättömien tarujen massamurhaajajumalaa, joka halusi uhreja.

        Ei se ole mikään maailman perusasia, se on sinun uskontosi juttuja ja jotain jonka sinä ITSE haluat olevan totta, piittaamatta miten ilkeää se on. Olet ihan itse vastuussa tuosta sairaasta halustasi. Jonka ihan kulttisi ihmiset ovat sinulle turmelleet. Itse haluat sitä ihmisten keksimää uhkaa ja henkisenä pidätä-päästä masturbointina helpotut siitä saman höpökultin opeilla.

        Toisekseen, että miten luulet vakuuttavasi siteeraamalla uskontosi "Pyhää Kirjaa" ja mistä olet saanut käsityksen että se sekava kirjakokoelma olisi "Jumalan Sana" ja sinun tulkintasi oikea? Siksikö että sinä haluat? Misistä luulet että viimeisin eli Johanneksen evankeliumi sisältäisi suoraan Jeesuksen puhetta?

        Voisihan sitä syyttää tyhmyyttäsi tai junttiuttasi. Minusta on jopa kohteliaampaa olettaa, että teissä uskovaisissa on vielä ihmistä jäljellä, ja laittaa teidät henkilökohtaiseen vastuuseen jutuistanne.

        Toki se mun intissä tapaamani Siiloan-tyyppi oli niiiiin killti, mutta eikö kinnostanut miten paha haluamansa maailmanselitys on, eikö välittänyt oikeasti onko se edes totta? Tai jos välitti, kauniisti hymyillen halusi pahuutta,

        Toivottavasti et seuraavaksi valehtele, että Pyhä Henki sinulle nämä suoraan kertoilee, kuten tuo Eero Sopanen ja Markku Koivisto ja kaikki te hihhulit vähemmän "karismoiviakin" myöten teette.

        En minä valehtele. enkä ole valehdellut. Jos minun uskoni olisi vain omaa kokemusta, se olisi heikoilla, eikä kestäisi koetuksissa. Raamattu sanoo:"Koetelkaa itseänne., oletteko uskossa;tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä?Ellei, niin ette kestä koetusta."
        Uskoni perustuu Jumalan Sanaan.

        Et sitten malttanut olla ketkuilematta.
        Ja jätit vastaamatta, miksi Raamattu olisi "Jumalan Sana".

        Ei se ihan riitä, että SINÄ niin haluat ja suljet silmäsi ettei se ole. Vastaa ihan valehtelua sellainen. Koetapa edes yksi päivä olla valehtelematta ja koeta miettiä haluamasi kultin teennäisyyttä ja pahuutta. Ja jos ja kun se kultti on fuulaa, sellainen on ihan sinun OMA ominaisuutesi, vaikka olisit tyhmä tai sellaiseen hörhöilyyn aivopesty. Tule jo pois sieltä.

      • katutyö

        Olen tullut myös uskoon 40 vuotta sitten .Jeesus pelasti mut yksinäisyydessä. ja olin siiloanissa monia vuosia ja nyt saalemissa mutta Jeesus ei muuta ei Jumala eikä jumalan Sana....

    • Sopanen oli ehkä pahimpia esimerkkejä Helsingin rikollisista saarnamiehistä. Rahanahneus oli loputon ja siinä ei kaihdettu mitään keinoja. Sairaiden vanhusten hyväksikäyttö ja kiristäinen ei tuntunut missään. Oli ilmeisesti tämä Mellerinkin mainostama "rahan ansaitsemisen armolahja" sisäänrakennettu jo "kasteessa" oikein toiseen potenssiin.

      Ei ollut ihme, että sai kuonoonsa kerran kotovellaan. Sekin oli väärin tehty mutta itse hän asiansa siihen kuntoon petasi.

      • suu.solisteille

        Jaa, taitaa se Jeesuksen aikainen opetuslasten kirjo yltää tähänpäivään.
        Itse mestari petettiin, juuri langenneen opetuslapsen kautta, että sanaan muistissa on tuokin ja merkitsee suomeksi sitä, että kaikkea voi olla seurakunnissa ja siksi isokirja sanookin tuomion lähtevän Jumalan huoneesta ja sitten tulee nämä koijarit seurakunnan ulkopuolta.
        Yhteinen nimittäjä on synti, ja täällä eritoten sanansyntiä kylvetään täysin vakkasin. Onkohan pojista viimeisellä tuomiolla riittävästi pätäkkää maksaa kaikki se, mitä rienaajan avustuksella täälläkin suustaan sylkääsevät ulos. Tuskin. Siksi Helvetin tuli selvittää laittomat, sekä panettelijat, koska perille ei pääse mitään epäpyhää.

        Siis oletko lukija epäpyhä, vai pyhä? Vieläkin voit täsmentää itsellesi, että miksi sinä olisit pyhä? Ei riitä se, että lopsitutat veljellä syntejä anteeksi olalle taputtelemalla Jeesuksen nimessä ja veressä, jos jatkuvasti suutanne soittelette toreilla ja turuilla, mutta teistä ei ole Kristuksen kirjastamiseen Henkeä. Siis ei edes öljyä lampussa.

        Siis jatkakaa edelleen syntistä poskisolistin virkaa, kyllä rienaaja siitä tykkää.

      • Kyl.se.pysty

        Jo kauan sitten, eräs vankilassa ollut henkilö kertoi minulle olleensa siellä yhtäaikaa Sopasen kanssa.

        Hän kertoi minulle omin korvin kuulleensa tämän sanovan näille muille vangeille: "Hei jätkät, nyt mä oon keksiny bisneksen, josta raha ei lopu."

        Tämän jälkeen Sopanen oli perustanut puljunsa.

        Uskokoon kuka haluaa, tai olkoon uskomatta.

        Tässä yksi esimerkki huijaripuljujen taustoista.

        "l.lautanen
        8.11.2013 15:07
        totuus esiin kirjoitti:
        Todista väitteesi meille kaikille!!

        Ei se pysty."

        Meni kaksi vuotta, että luin tuon vaatimuksesi. Riippumattomista syistä vastaukseni viipyi.

    • eelis74

      Kylläpä paljon puhutaan pahaa Siiloan seurkunnasta ja Eero Sopasesta vieläkin. Itse olen kuulunut Siiloan seurakuntaan ja minulla on hyvät muistot edelleen seurakunnasta ja Eero Sopasesta . Jumala käytti häntä voimakkaasti ja seurakuntaakin . Nyt kun elämme lopunajan aikaa ja vaikeita aikaa muutenkin uskon Jumalan käyttävän Siiloan seurakuntaa jatkossakin ihmisten pelstumisen välikappaleena . Jumala siunatkoon seurakuntaa ja sen veljiä ja sisaria ja antakoon voimaa pitää yllä Vanhurskautta voimassa !

      • Raha.Valta.Seksi

        On sinun oletuksesi, että "Jumala käytti häntä voimakkaasti".

        Me monet muut, jotka katsomme tosiasioita, ymmärrämme, että hän oli uskonnollinen rikollinen. Ei ole "pahanpuhumista" kertoa totuus henkilöstä, joka kusetti herkkäuskoisia, kuten sinua. Ja kusetus uskonnon nimissä jatkuu siellä ilmeisesti edelleenkin.

        Mutta: "Rehellistä ihmistä ei voi huijata". Niissä, jotka tulevat petetyiksi, on jo itsessään epärehellisyyden siemen, halu katsoa ohi suoran totuuden, selittää pahuus, esim. tehdä rikollisesta "Jumalan mies". Te ette sano: "Hyvänen aika, ei tällainen ole Raamatun opettamaa uskoa!"

        Mitä te saitte ja saatte siellä Siiloanissa? Miksi juuri Siiloan? Miksi sinä tunnet vetoa nimenomaan Siiloaniin, vaikka Suomessakin on varaa valita? Sinä kuulit Siiloanin kutsun ja sinä itse vastasit juuri siihen. Kutsujia on monia muitakin, mutta te vastasitte juuri Siiloanille, jonka koko toiminta, kuten suurimmalta osin vapaidensuuntien toiminta yleensäkin, perustuu enemmän tai vähemmän "uskolle", eli uskomuksille ja luuloille ja joiden taustalta, kun asiaa aletaan tutkia, löytyy ihan selkeitä talousrikoksia, sekä muitakin rikoksia.

        Nämä kolme pyörittävät maailmaa, ovat motiiveja ihmisen toiminnalle: raha, valta ja seksi. Tällaisten huijarilahkojen / -seurakuntien motiivien, eli tarkoitusperien taustalta löytyy useimmiten ainakin yksi, mutta yleensä nämä kaikki kolme.

        Raha: lahkon toiminta alkaa nopeasti tuottaa taloudellista hyötyä sen johtajille.

        Valta: Vahva, yksinvaltainen Johtaja (Johtajat), joka leimataan kaiken arvostelun yläpuolella olevaksi ja jonka toimintaa ei saa arvostella. Hänestä puhutaan "Jumalan miehenä". Heidät, jotka sanovat jotain häntä vastaan leimataan ja mikäli Johtajan arvostelu jatkuu, arvostelijoita aletaan vainota mafiatyyliin, esim. internetissä.

        Seksi: Vallan motiiveihin liittyy useinkin seksuaalisuus, seksuaaliset motiivit. Vallan avulla voidaan seurakuntalaiset alistaa ja Johtajat, seurakuntalaiset tavalla tai toisella tyydyttävät seksuaaliset tarpeensa tämän vallan kautta. Näissä lahkoissa esiintyy monenlaista seksuaalirikollisuutta. Nokiamissionin johtaja, Markku Koivisto, valtaansa käyttäen, onnistui uhrin murretun tahdon kautta seksuaalisesti hyväksikäyttämään jopa aikuista miestä! Ehkä näitä, hänen uhrejaan oli / on useita muita, erilaisia. Itseeni M. Koivisto ja Nokiamissio ei koskaan mennyt täydestä.

        Tällaisen, kostotoiminnan kohteeksi olen itse, näiden Suurten Johtajien alaisuudessa toimivien, rikollisten seurakuntalaisten, eli Johtajan seuraajien taholta joutunut viime vuosina etenkin internetissä. Heidän rikollinen, tietyn kaavan omaava, false flag- ja muu häpäisytoimintansa on tullut itselleni tutuksi.

        Kun false flagit ja herjaukset alkavat, mietin kenen varpaille tulin nyt astuneeksi. Useimmiten se lienee ollut Petri Paavola. Mutta myös Leo Meller. Juutalaisuusfoorumilla, kuten myös helluntailaisuus-, luterilaisuus, tai profetiat-foorumeilla hyökkääjinä erinäiset "messiaaniset" johtajat seuraajineen, joiden, eräiden opetus mm. "uudenliiton juutalaisuudesta" on pelkkää puutaheinää. Se ei ole juutalaisuutta, ei kristinuskoa ja perustuu löyhästi Raamatun kirjoituksiin. Loput on lumetta.

        Olen vuosien aikana saanut kolme vakavaa väkivaltauhkausta. Suhteessa näiden foorumien kantaväkeen, toisinajattelija KTS saa niitä tämäntästä.

        Minulla on muist. ainoastaan yksi omakohtainen kokemus Siiloanista. Kyseessä oli kauan sitten telttakokous Mäntymäen kentällä, jonka ohi kuljin ja jota sekoilua kuuntelin hetken aikaa. Mukanani ollutta pientä, n. 3-vuotiasta hoitolasta alettiin heti pakkokäännyttää Siiloan-uskoon, vaikka kielsin naisia koskemasta häneen ja puhuttelemasta häntä. Lapsen turvallisuuden vuoksi jätin teltan, vein hänet suorinta tietä kotiinsa, kerroin äidilleen tapahtuneesta ja joka kauhistui tapahtunutta. Onneksi lapsi itse ei tiettävästi saanut traumoja ja toivottavasti unohti tapahtuneen.

      • Anna-Maritta

        Miksi ihmeessä Sopasta ei saa arvostella? Kyllä hän oli ihminen siinä missä muutkin. ei se voi olla mikän pyhäinhävistys. Kyllä hänen seurakunnassaan oli paljon hyvää, mutta myös pimeä puolensa. Oli erittäin ahdistavaa, että hän uhkasi kadotukseen joutumisella, jos ei ala esittää kielillä puhumista ennen kasteelle menoa. Jos lähti pois, oli tuomittu kadotukseen. Eipä siinä monikaan varmaan uskaltanut panna vastaan. Pelastus oli hänen mielestään mahdollinen ainoastaan hänen seurakunnassaan. Ei sellainen asia ole ihmisen päätettävissä, ei Sopasen sen enmpää kuin kenenkään muunkaan.
        Sopanen oli innokas, mutta hengellisisä asioissa puoskari. Ei missään muussakaan asioissa luoteta puoskareihin, vaan ammatti-ihmisiin.

      • kuunousee
        Raha.Valta.Seksi kirjoitti:

        On sinun oletuksesi, että "Jumala käytti häntä voimakkaasti".

        Me monet muut, jotka katsomme tosiasioita, ymmärrämme, että hän oli uskonnollinen rikollinen. Ei ole "pahanpuhumista" kertoa totuus henkilöstä, joka kusetti herkkäuskoisia, kuten sinua. Ja kusetus uskonnon nimissä jatkuu siellä ilmeisesti edelleenkin.

        Mutta: "Rehellistä ihmistä ei voi huijata". Niissä, jotka tulevat petetyiksi, on jo itsessään epärehellisyyden siemen, halu katsoa ohi suoran totuuden, selittää pahuus, esim. tehdä rikollisesta "Jumalan mies". Te ette sano: "Hyvänen aika, ei tällainen ole Raamatun opettamaa uskoa!"

        Mitä te saitte ja saatte siellä Siiloanissa? Miksi juuri Siiloan? Miksi sinä tunnet vetoa nimenomaan Siiloaniin, vaikka Suomessakin on varaa valita? Sinä kuulit Siiloanin kutsun ja sinä itse vastasit juuri siihen. Kutsujia on monia muitakin, mutta te vastasitte juuri Siiloanille, jonka koko toiminta, kuten suurimmalta osin vapaidensuuntien toiminta yleensäkin, perustuu enemmän tai vähemmän "uskolle", eli uskomuksille ja luuloille ja joiden taustalta, kun asiaa aletaan tutkia, löytyy ihan selkeitä talousrikoksia, sekä muitakin rikoksia.

        Nämä kolme pyörittävät maailmaa, ovat motiiveja ihmisen toiminnalle: raha, valta ja seksi. Tällaisten huijarilahkojen / -seurakuntien motiivien, eli tarkoitusperien taustalta löytyy useimmiten ainakin yksi, mutta yleensä nämä kaikki kolme.

        Raha: lahkon toiminta alkaa nopeasti tuottaa taloudellista hyötyä sen johtajille.

        Valta: Vahva, yksinvaltainen Johtaja (Johtajat), joka leimataan kaiken arvostelun yläpuolella olevaksi ja jonka toimintaa ei saa arvostella. Hänestä puhutaan "Jumalan miehenä". Heidät, jotka sanovat jotain häntä vastaan leimataan ja mikäli Johtajan arvostelu jatkuu, arvostelijoita aletaan vainota mafiatyyliin, esim. internetissä.

        Seksi: Vallan motiiveihin liittyy useinkin seksuaalisuus, seksuaaliset motiivit. Vallan avulla voidaan seurakuntalaiset alistaa ja Johtajat, seurakuntalaiset tavalla tai toisella tyydyttävät seksuaaliset tarpeensa tämän vallan kautta. Näissä lahkoissa esiintyy monenlaista seksuaalirikollisuutta. Nokiamissionin johtaja, Markku Koivisto, valtaansa käyttäen, onnistui uhrin murretun tahdon kautta seksuaalisesti hyväksikäyttämään jopa aikuista miestä! Ehkä näitä, hänen uhrejaan oli / on useita muita, erilaisia. Itseeni M. Koivisto ja Nokiamissio ei koskaan mennyt täydestä.

        Tällaisen, kostotoiminnan kohteeksi olen itse, näiden Suurten Johtajien alaisuudessa toimivien, rikollisten seurakuntalaisten, eli Johtajan seuraajien taholta joutunut viime vuosina etenkin internetissä. Heidän rikollinen, tietyn kaavan omaava, false flag- ja muu häpäisytoimintansa on tullut itselleni tutuksi.

        Kun false flagit ja herjaukset alkavat, mietin kenen varpaille tulin nyt astuneeksi. Useimmiten se lienee ollut Petri Paavola. Mutta myös Leo Meller. Juutalaisuusfoorumilla, kuten myös helluntailaisuus-, luterilaisuus, tai profetiat-foorumeilla hyökkääjinä erinäiset "messiaaniset" johtajat seuraajineen, joiden, eräiden opetus mm. "uudenliiton juutalaisuudesta" on pelkkää puutaheinää. Se ei ole juutalaisuutta, ei kristinuskoa ja perustuu löyhästi Raamatun kirjoituksiin. Loput on lumetta.

        Olen vuosien aikana saanut kolme vakavaa väkivaltauhkausta. Suhteessa näiden foorumien kantaväkeen, toisinajattelija KTS saa niitä tämäntästä.

        Minulla on muist. ainoastaan yksi omakohtainen kokemus Siiloanista. Kyseessä oli kauan sitten telttakokous Mäntymäen kentällä, jonka ohi kuljin ja jota sekoilua kuuntelin hetken aikaa. Mukanani ollutta pientä, n. 3-vuotiasta hoitolasta alettiin heti pakkokäännyttää Siiloan-uskoon, vaikka kielsin naisia koskemasta häneen ja puhuttelemasta häntä. Lapsen turvallisuuden vuoksi jätin teltan, vein hänet suorinta tietä kotiinsa, kerroin äidilleen tapahtuneesta ja joka kauhistui tapahtunutta. Onneksi lapsi itse ei tiettävästi saanut traumoja ja toivottavasti unohti tapahtuneen.

        kukas se täällä riehuukaan jälleen!

        ei voi erehtyä tyylistä on se senverran ainoaa laatuaan.

      • Neropatin.tunnistaa.myös
        kuunousee kirjoitti:

        kukas se täällä riehuukaan jälleen!

        ei voi erehtyä tyylistä on se senverran ainoaa laatuaan.

        Oletpas sinä älykäs!

    • Anna-Maritta

      Kävin Siiloanissa pari kertaa. Se oli todella ahdistava kokemus. Muista Sopasen äärimmäisen julmana ihmisenä, jossa kristillisestä rakkaudesta ei ollut tietoakaan. Muut seurakantalaiset olevat kyllä ystävällisiä. Kun en enää halunnut käydä seurakunnassa, nämä kuitenkin kantelivat Sopaselle. Olin päättänyt etukäteen, että panen puhelimen heti kiinni, jos Sopanen soittaa minulle, mutta en valitettavasti tehnyt niin. Kerroin, että olin alkanut käydä tavallisessa seurakunnassa. Tämä ei Sopaselle kelvannut vaan hän ilmoitti, että joudun kadotukseen. Sitten kuulin taustalla, kun hän antoi kadotustuomion jollekin toiselle seurakuntalaiselle, joka oli tehnyt syntiä. Sopasen toiminta oli minusta julmaa henkistä väkivaltaa.

    • kummallinenasia

      No joo miksi ihmiset antautuvat johtajille joilla ei ole kykyä johtaa ??

      eikö se nyt ole selvää ettei tällaisia despootteja pidä päästää minkään joukon johtajaksi koska heistä ei ole siihen.

      Raamatusta voi ihan pienellä vaivalla lukea millaset vaatimukset ovat hengelliselle paimenuudelle, mikä on syy ettei sellaista saa luettua ja omalle kohdalleen sovitettua, sitä sopii ihmetellä.

    • Pari.kertaa.käynyt

      Jumalan Pyhä Henki johtaa Siiloan seurakunnan toimintaa.
      Saarnaaja Jari Tasanen tuli siellä uskoon Eero Sopasen aikana, täyttyi Pyhällä Hengellä ja kastettiin välittömästi. Sieltä on noussut monia Jumalan miehiä.

      • PyhäHenkijärkijajärjest

        ahaa että parilal käymisellä näit Pyhän Hengen johtamassa seurakuntaa, ei hullumpi näkökyky.

        miten olis tasasen mahtanut k'ydä jos olis kastettu vasta seuraavana päivänä?
        kastettiinko kaikki 3000 sielua pietarin aikana välittömästi!

        minä näkisin että siellä ei tainnut Pyhä Henki aina johtaa vaan johtamassa oli MINÄ MINÄ ja MINÄ.henki.

    • Rapanhapakko

      Seuraavaa ette takuudella hyväksy, mutta:
      Minusta on ihan turhaa lähestyä Siiloania ja Sopasta näkökulmasta onko se "Raamatullista" vai ei. Niinkuin sellaisella olisi merkitystä.

      `Tulee mieleen että aina kun esiintyy Muslimien ääri-ilmiöitä, esiin tulee joku lempeä imaami tai suomalainen kulttuurintutkija selittämään, ettei se olekaan "oikeaa islamia". Miten niin ei ole. Ja mitä edes olisi "oikea islam". Sellaisen jo olettaminen kun edellyttäisi että edes on joku alkuperäinen Islam, oikea Koraanin tulkinta ja oikeastaan että se tulee Jumalalta! Emmehän me täällä niin ajattele.

      Samaten voisitte kristinuskostakin ottaa harkittavaksi, josko ei vain äärikarismalahkot, vaan koko kristinusko ja koko juutalais-kristillinen maailmanselitys jumalineen on ihan perustaa myöten maailman suurin huijaus, josta ei mitään kantavaa perustaa kannata etsiä. Tahallista petosta tai vahingossa kasautunutta epätotta.

      Teologiaa en ole opiskellut, mutta liberaalikristitty ja varsinkin liberaalipappi näkee jo ihan hyvällä teologian yliopistokoulutuksellaan, että Raamattu on vuosisatojen aikana koottu ja moneen kertaan editoitu kirjakokoelma, jossa ei yhtenäistä teologiaa ja tarinaa oikeasti ole. Luultavasti hän on tietoinen myös, että ei se ole historiallisesti ja luonnontieteellisesti kovinkaan totta. Eikö nolota virassaan?

      Ihan tavallinen maallikkokin, kuten maallistunut luterilainen niinkuin minä, jo ihan yleissivistyksellä tietää mm:
      -maailma ja eliölajit eivät syntyneet kuten Luomiskertomuksessa.
      -VTstä suuri osa on tahallista valtiopropagandaa, esim. Kanaanin Maan valloitusta ei tapahtunut. Eikä siis onneksi niitä uskovaisten kannattamia kansanmurhiakaan.
      -VT:ssä EI ole profetioita Jeesuksesta. Sen näkisi jokainen uskovainenkin, kunhan lukisi ne UTssa muka jeesuprofetioina esitetyt VT:n kohdat kokonaan, ympäristöineen ja asiayhteydessään. Eikä vain siteeraut yksittäiset jakeet,
      -Jeesuksen syntymäkertomukset voi ajoittaa, ja ne poikkeavat kymmenellä vuodella.
      -Se tärkeinkin, eli kuvaukset Jeesuksen yläsnousemuksesta kumoavat toisensa loogisesti jopa tärkeimmiltä kohdiltaankin. Kuten missä Jeesus oikeasti ilmestyi ja kuinka pitkään.
      -Ilmestyskirja on oman aikansa kuvaus, Rooman keisarit ja kristittyjen vainot. Ei koske meitä mukamas jonain oikeana profetiana.

      Siispä vaikka Jeesus olisi ollut mitä vaan, Raamatun Jumalan poika tai inkarnaatio Jeesus ei voinut olla. Koska kertomukset siitä Jumalasta eivät ole tosia, ainakaan sitä Jumalaa ei ole olemassa.

      Fundamentalistikristitty taas on näkevinään Raamatussa jonkun varman totuuden ja punaisen langan, joka tietenkin on sen uskovaisen ja hänen uskonsuuntansa ihmisten käsitys. Ja muilla kristinuskon fundamentalistisuunílla on toisenlainen käsitys, ja kaikki ne ovat mukamas "Jumalan sanaa" eikä niiden ihmisten sanaa.

      Tämän tekevät hyppimällä Raamatun kohdasta toiseen välittämättä niiden asiayhteydestä ja härskeimmät heistä valehtelevat Sopasen lahkon tai jenkkikarismaatikkojen tyyliin Pyhän Hengen heille nämä suoraan kertoilevan. Netissäkin sitten kinaavat keskenäänkin ketkä heistä ovat oikeasti uskossa ja keille se PH juttelee. Itselle toki aina, ei toisenmielisille muille samaan tapaan tietoa ylhäältä väittäville hihhuleille.

      Paradoksaalisesti se menee niin, että fundamentalistinen lukutapa se ei kunnioita Raamatun tekstejä ollenkaan. Ja edelleen paradoksaalisesti vasta historiallis-kriittinen eksegetiikka kunnioittaa niitä tekstejä alkuperäistarkoituksessaan. Ja tosi paradoksaalisesti se tekstien kunnioitus tekstien ehdoilla johtaa siihen, että yhtenäistä tarinaa ja teologiaa siellä ei edes ole.

      Fundamentalistit eri suunnissaan taas sulkevat sellaiselta silmänsä. Ja tekevät juuri sen, mistä muita syyttävät: Tekevät omista mielihaluistaan Jumalan, itse kuvittelemaansa ylimpään auktoriteettiin projisoiden. Vaikka teeskentelevät nöyrää, itse asiassa heidän Jumalansa on he itse. Muutkin uskovaiset kuin sopastyyppiset niin.

      Minä en oikein usko, että kaikki fundamentalistit ovat tyhmiä tai harhaisia. Vaan että sellaiseen uskovaisuuteen kuuluu suorastaan kannustettavana hyveenä valheellisuus, silmien sulkeminen ja nöyrää teeskentelevä ylimielisyys. Mukamas kuitenkin "Pyhän Hengen johdatuksella". Vaikka ulos ei tulekaan mitään faktatietoa. Pelkästään lahkonsa ihan ihmisten opettamia kliseitä, "kaanaankieltä". Niin pitkälle, etteivät enää välitä tai osaa hävetä.

      Moraalintajukin uupuu uskovaisilta. Heistä on hyvä juttu heidän heimojumalansa, joka heidän Pyhän Kirjansa mukaan tappoi ja tapatti hirveästi ihmisiä ja tykkäsi uhrilihan kärystä. Eivät suostu sihen, että ne tarinat eivät ole tosia! "Ilosanomana" esittävät että Jeesukseen uskomalla pelastuu.... ollen mukamas huomaamatta että he itse ensin HALUAVAT sitä ilmeistä pahuutta että muuten ei pelastukaan vaan Hellvettiin vain!

      Jos tähän liittyy vielä karismatyyppinen yliluonnollisen "tiedon" uskottelu.. niin eipä heistä voi kauniimpaa sanoa kuin: pahantahtoisia valehtelijoita. Tai ainakin heille epärehellisyys on jo hyve

      • Rapanhapakko

        Niin loppukanettina vielä, että ei mikään kumma, että joillakin saarnaajilla menee omat rahat ja muiden rahat, omat vaimot ja tyttäret ja muiden tyttäret ja pojat sekaisin. Heihän koko uskontonsa perustahan on jo huuhaata, ja he tykkäävät siitä. Joskus roiskuu muilekin elämänalueille samassa sumussa.

      • siinäseonelämäntyö

        Kaikki mitä sait aikaan on pelkkää roskapuhetta ja valetta.

        ja keskellä päivää vielä kaiken kukkulaksi! voi mielen mataluutta.

      • totisesti
        siinäseonelämäntyö kirjoitti:

        Kaikki mitä sait aikaan on pelkkää roskapuhetta ja valetta.

        ja keskellä päivää vielä kaiken kukkulaksi! voi mielen mataluutta.

        Amen

    • Terve.persoona

      Kysyn teiltä monilta pilkkaajilta:

      Mitä sinulla on hyötyä kuluttaa aikaasi ivaamassa uskossa olevien palstoilla? Saatko jonkinlaisen tyydytyksen pistämällä uskovia ja heidän sanomaansa halvalle?
      Täytyy olla omituinen luonteenlaatu, kun viitsii herjata muita ihmisiä. Sellainen kuvastaa luonteen kieroutta.

    • Rapanhapakko

      "siinäseonelämäntyö":

      Te höpönassut muuallakin kuin Siiloanissa ym. elätte itse niin kuplassanne, että ihan omavalintaisesti lukkiudutte siihen. Ette haluakaan katsoa josko kummallisessa kultissanne tai missään sen muunnoksessa on jotain totta tai vähääkään edes moraalista.

      Te elätte ihan valheessa, eikä sitä paikkaa ylimielinen naureskelunne.
      Jospas rehellisesti sanoisitte:

      -maailmanselityksenne on paha ja ahdas kummallinen huuhaakultti

      -te ette tiedä onko se yhtään totta, kieltäydytte katsomasta onko se totta, te vain haluatte että se on totta

      -jos sanotte tietävänne suoraan joltain jumalalta tai PH:lta te valehtelette ja tiedätte valehtelevanne (hehe, minäkin puhun "kielillä" ja kuulemma minullakin on Pyhän Hengen kaste saarnaajien mukaan. Eikä ole eikä ole teilläkään. Kunhan 80-luvulla turistina testailin hihhulien kulttimenoja)

      -niin teette koska nautitte sairaista kuvitelmistanne nin paljon että ette enää välitä, kunhan teillä itsellänne on niiiiin hyvä mieli.

      Ja "terve persoona" :
      Sinä olet pahantahtoinen valehtelija ja ihan vapaata riistaa herjata.
      Sinä loukkaannut? ENTÄS SITTEN? Mikä erikoisarvo sillä on jos uskisketkut loukkaantuvat? Yhyy sentäs. Hävetkää ja lopettakaa te.

      Kaikki mitä teette oman elämänne pilaamiseen uskonnossanne vielä menee, mutta onhan tässäkin ketjussa mitä muka "oikeauskoiset" saarnaajat ja heidän tukijansa aiheuttavat.

      Ja monet lapsilleenkin ja jotkut vieläpä politiikkaankin.
      Kaikki piittamattomuudesta ja pahantahtoisesta epärehellisyydestä. Imelästi hymyillen.
      Sellainen pitää käräyttää heti.
      Hyvin vähävaivaista sanoa se teille suoraan. Helpompaa kuin heinänteko. Ei mitään erityistä kiukkuakaan, velvollisuudentunto minulla.

      • Rapanhapakko

        minusta kysyjän pitäisi ensin MÄÄRITELLÄ mitä "jumalalla" tarkoittaa. Että voisin vastata. Ja todennäkoisesti mihin vaan määritelmään vastaisin: "Tuohon en usko, enkä ole ollenkaan epävarma". Koska sekä hihhuleilla että "agnostikoilla" se kuitenkin perustuu johonkin muunnelmaan abrahamistisista uskonnoista ja niiden jumalakäsityksestä.

        Ja minkä suhteen olisin hienosti "agnostinen"? Jahven, Allahin tai Juppiterin olemassaolon suhteen? Kun en ole kovinkaan epävarma ettei niitä ole. Joten kysyjän asia on MÄÄRITELLÄ mitä tarkoittaa jumalalla.

        Näin tuhannen päissäni kopypaksaan itseäni jostain ihan toisaalta, typoineen:
        --------

        Minä en ole koskaan kokenut itseäni "ateistiksi" ainakaan jossakin lattean materialismin tai reduktionismin mielessä. Onhan maailma ihan filosofisestikin moniulotteisempi. Ilman mitään yliluonnollisia väitteitäkään. Yliluonnollisen olemassaoloakaan en pidä ihan mahdottomana.

        Mutta kristinuskon maailmankuvaa en ole koskaan ottanut vakavasti, kuten en muidenkaan uskontojen. Luullakseni samoin on jo useimmilla nykysuomalaisilla, tai ainakaan he eivät ole kovin tietoisia tai kiinnostuneita kristinuskon dogmeista.

        Mitä enemmän kristinuskon maailmanselitykseen olen perehtynyt, sitä epäuskottavampaa se on.

        Luonnontieteístä ovat varmaan uskovaisetkin kuulleet. Maailmaa ei luotu kuudessa päivässä. Eivätkä Vanhan Maan kreationismi tai Jumalan ohjaama evoluutiokaan ole muuta kuin surkuhupaisaa selittelyä uskovaisten omista uskontoon sitoutuneistä huuhaakirjoista. Eivät ymmärrä evoluutioteoriaa sen vertaa, että osaisivat kritisoida. Ohi ampuvat. Ja ehkä itserakkauttaan järkyttää, että evoluution ja maailman tarkoitus ei olekaan ihmislaji ja uskovainen itse.

        Historiasta sitten, että eivät edes israelilaiset arkeologit ole löytäneet jälkeäkään esimerkiksi VT:ssä melko tärkeästä vaiheesta, Kanaanin maan valloituksesta. (Johon liittyy mm. ne mukamas Israelin Jumalan määräämät kansanmurhat, Mooseksen laki ja Kymmenen käskyä.) Se on osoittautunut myöhemmäksi valtiopropagandaksi.

        Ja Israelin Jumalan kehitysvaiheetkin ovat jo tiedossa, kanaanilaistyyppisestä monijumalaisuudesta henoteismiin ja lopulta yhdistelmää alueen jumalmyyteistä.

        UT.sta taas, että vaikka juutalaisillakin on feikki uskonto, siinä juutalaiset ovat sentään oikeassa, että VT:ssä ei ole profetioita Jeesuksesta. Evankeliumien kirjoittajat vääristelivät ja huijasivat. Sen uskovainenkin näkisi ihan suoraan Raamatustaan oikeasti lukemalla ne VT:n viitatut kohdat asiayhteydessään ja ympäristöineen eikä vain yksittäisiä jakeita.

        Jeesuksen elämästä taas, että Matteuksen ja Luukkaan syntymäkertomukset ovat ajoitettavissa, ja Jeesus syntyi ilmeisesti kahdesti kymmenen vuoden välein. :-)

        Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeiset tapahtumainkuvaukset sitten suorastaan kumoavat toisensa tärkeimmissäkin kohtaa, Kuten ilmestyikö Jeesus vain Jerusalemin seudulla vai vain Galileassa, viipyilikö Maan päällä vain päivän vai yli neljäkymmentä ennen Taivaaseen nousuaan ja missä se sitten tapahtui. Vaikka Jeesus olisi noussut kuolleista, ihan loogisella välttämättömyydellä UTn kirjoittajat puhuivat palturia. Tuon myös uskovainenkin näkisi suoraan Raamatustaankin, mutta ei halua nähdä.

        Jeesuksen lunastus- tai uhrikuolemaan, niin vaikka mentäisiin kristinuskon dogmatiikan mukaan, niin eihän Jeesus niin kauheasti maksanut. Jokainen meistä varmaan kärsii kivuliaan kuoleman. Ja jos minä voisin valita mennä päiväksi kidutettavaksi tietäen että parissa päivässä herään henkiin ja minulle annetaan kaikki valta Taivaassa ja Maan päällä, niin hei minne saan allekirjoittaa? Sitäpaitsi yleisemmän kristinuskon dogmatiikan mukaan meitä uhkaa ikuinen piinahelvetti, niin Jeesuksenhan pitäisi nyt olla sijaiskärsijänä Helvetissä ja pysyä siellä.

        Erittäin primitiivinen koko sijaiskärsijämytologia sitäpaitsi. Jos naapurini loukkaa minua, niin sitten kidutan lapseni kuoliaaksi?

        Kristinuskon muita moraalittomia elementtejä on miten monet uskovaiset ajattelevat, että ne VT:n "Jumalan" määräämät kansanmurhat ja muut julmuudet olivat oikeutettu ja hyvä juttu, koska hän on Pomo. Ja se kristinuskon lanseeraama ajatus, että meitä odottaakin ikuinen kärsimys ja sitten "Ilosanomana" kaupataan että sen välttääkseen pitää uskoa Jeesukseen ja mieluusti vielä "oikealla" tavalla.

        Mielestäni kristinusko on siis perustaltaan epätosi ja suorastaan perverssi maailmanselitys. Ihmettelen, kuka sellaista kannattaa niin, että kieltäytyy katsomasta onko se ollenkaan totta.

        Tuo pätee myös liberaalikristittyihin, jotka ottavat vain ne suloiset puolet välittämättä paljon miettiä sitä synkkää oppinsa pohjaa tai onko se maailmanselitys oikeastaan totta. Mutta pahempia ovat toki fundamentalistit ja karismaatikot. Joista jos karismaatikot eivät aivan vajaita ole, täytyy heidän itsensäkin jollain tasolla ymmärtää, ettei heille Jeesus tai Pyhä henki oikeasti juttele. Koska vastauksia hankaliin kysymyksiin ei sitä "yliluonnollista" kautta tule, ulos tulee vain uskonsuuntansa ihan ihmisten juttua, sitten

      • Rapanhapakko

        kaanaankieltä" ja kopypastattuja raamatunlauseita. Sama arvo kuin ns "ufojen kontaktihenkilöillä" New Age-höpinöineen.

        Paremmin ymmärrän jos uskovaiselle on tuota kummallista kulttia lapsesta asti opetettu. Mutta heidänkin luulisi nykyaikana tuntevan olonsa omituiseksi. Vaikeampi on ymmärtää aikuisiällä uskoon hurahtavia. Siihen taitaa liittyä kiinnostumattomuus tosiasioista, itse valittu epärehellisyys ja silkka moraalitajuttomuus. Vaikka itsellä miten kivaa olisi ja rauha eikä viina enää maistu jne. Kamalaa sakkia. Eivät ansaitse erityistä kunnioittamista ainakaan uskonsa takia.

        --------
        Jos lyhyesti sanon, niin taidan olla "ontologinen relativisti" ja "pragmatisti". Eli siis maailmaa voidaan jakaa osiinsa rajattoman monesta eri näkökulmasta ja esittää niistä kysymyksiä. "Yhtä ainoaa" ontologista Totuutta ei ole olemassa, se on uskonnollistyyppinen myytti. Ontologiset jaot taas tulevat pragmaattisista tarpeista, jotka poikkeavat jo ihmisen eri kulttuureissa saati muilla eläinjajeilla. Pragmaattinen tarve taas on määrittelemätön, tai jos se määritellään, se on jo jonkun ontologian alueella sen näkökulmasta.

        Mutta en ole tietoteoreettinen eli epistemologinen relativisti. Että kaikki olisi mitä kutakin miellyttää. Vaikka maailman jakoja on rajattomasti, kunkin näkökulman esittämiin kysymyksiin on vain yksi setti faktoja. Karkeistaen jos meillä on keskenämme käsitys, mikä on kissa ja mikä koira, kyllä me voimme tietää, tuleeko sisään kissa vai koira. Jos sen maailman jaon hyväksyvä väittää, että se onkin kotitonttu... voi hän olla oikeassakin.. mutta todennäköisemmin on erehtynyt tai muuten sekaisin.

        Ja tässä juuri USKONNOT ja uskovaiset hairahtuvat. Liberaalipapitkin inttävät, että "tiede ja usko eivät ole ristiriidassa, ne vastaavat eri kysymyksiin". Bullshit. Liberaaleinkaan uskovainen saati fundis ei voi sanoa uskostaan mitään, joka ei jos sisällä luonnontieteellisiä ja historiallisia väitteitä. Jotka ovat niiden tieteiden kentällä, ja useimmiten heikosti käy.

        "Jumala". Niin mikä jumala ja ovatko kuvaukset siitä luonnonieteellisesti ja historiallisesti luotettavia?

        "Jumala loi". Edelleen mikä jumala ja miten erotat sen luomisen luonnollisista prosesseista?

        "Jeesus on Jumalan poika". Niin siis minkä Jumalan ja miten niin poika?

        "Jeesukseen uskomalla pelastuu". Pelastuu niin miltä ja entäs ne jotka eivät uskonnossasi ole?

        Tuollaisia yritin moneen otteeseen ja tarkemmin kysyä edesmenneellä "Kirkko Kuulolla" -palstalla, eikä liberaalipapeiltakaan tullut vastausta. Liian vaikeaa miettiä? Jos toteaisivat uskontonsa kulttuurimuodoksi ja taiteeksi, niin OK sitten. Taide on tärkeää. Mutta niin eivät tunnusta tai osaa ajatellakaan? Tosin jos tuon myöntäisivät, minä ihmettelisin että eikö ole aika tylsä ja rajoittunut taidemuoto. Kuin viisastelisi työkseen vanhoista tangoista.

        Itse taidan olla vähän zeniläinen, länsimaalaistyyppisesti. En mietiskele hassuissa asennoissa ja Buddha oli joku läski äijä, jälleensyntymiset ym. ovat kansanuskontojen mytologiaa.

      • pöljänterilleilmanenohje

        lopeta tuo lapsellinen roskan kylväminen ketään ei kiinnosta jankkaamisesi ja tuollaiset kilometrijankutukset!

        hanki jotain aikuiselle sopivaa työtä ja pysy siinä.

        Mietipä kun ivaat uskovia jotka uskovat Raamattuun ja sen ilmoituksiin. Itsekin uskot johonkin= tiede yms. Sinä olet valinnut uskoa tieteeseen ja ihmisjärkeen! Jumalaan uskova on valinnut uskoa Raamattuun.
        Samalla lailla kun ivaat ja arvostelet Jumalaa uskovia, mieti, että myös sinun kantasi kuulostaa naurettavalta ja hölmöltä! Pidä sinä oma mielipiteesi ja anna uskovan pitää oma usko ja mielipide. Joskus se sitten selviää kumman usko oli oikeassa!

    • Anna-Maritta

      Minä selvisin Sopasen "käsittelystä" lopulta ammatti-auttajan avulla. Käsitykseni hänen luonteestaan sai vahvistuksen, kun kuulin hänen huijanneen rahaa itselleen todella likaisin keinoin. Luulisi, että tämä olisi himmentänyt hänen sädekehäänsä kannattajien keskuudessa. Nykyään, jo itsekin ikääntyneenä, ihmettelen, miten yksi vanha mies voi nostaa itsenä muiden yläpuolelle, määräillä heidän tekemisiään ja lajitella heitä vuohiin ja lampaisiin. Sopasen seurakunta on mi nusta mielenkiintoinen pala Kallion kaupunginosan historiaa. Siitä saisi varmaan kirjan aiheen, jos joku rupeaisi puolueettomasti asiaa tutkimaan.

      • Rapanhapakko

        Anna-Marita:

        Koetan olla vittuilematta, kunhan utelen.

        Mikä sai sinut menemään moiseen lahkoon tai ottamaan hetkeäkään niiden juttuja vakavasti? Tai olenhan minä kuullut aikuisiltakin jopa ex-jehovantodistajilta, että lähtivät kun niin "mielenkiíntoista" se oli ja hyvää seuraa jne.

        Onneksi edes suvussani ei ole "tosiuskovaisia". Ihmettelen miten aikuisiällä voi hurahtaa moiseen, jos ei ole lapsena aivopesty. Ei ole kaikki inkkarit kanootissa. Miten tulee mieleenkään ottaa sellaista huuhaata tiedon lähteeksi? Vai onko se joku välinearvo, ihania ihmisiä jne?

        Sopaslaiset tai höhö Paavolalaiset eivät ole tietenkään jehovia. Mutta sama mentaliteetti. Eikö sitä jo alunperin tajua hörhölahkoksi jo ihan yleistiedolla??

    • Totta.ja.oikeaa

      Siiloan seurakunnassa on tuntemiani terveitä ja raittiita Jeesukseen uskovia. Heitä on tullut uskoon monenlaisista taustoista. Lue tietoa oikeista lähteistä:
      http://www.siiloan.com/index.php

      • HerranKulkuri

        Minä tulin uskoon Siiloan seurakunnassa maaiskussa 1983.
        Sain kokea Pyhän Hengen kosketuksen ja tuo usko on kestänyt siitä päivästä alkaen. Raamatun totuus on niin kuin se kirjoitettu on ja on meille uskon perusta.
        Olen työni puolesta kiertänyt Suomea vuodesta 1969 lähtien ja jatkanut eläkeläisenäkin työtä. Työ on ihan "normaalia" työtä, ei hengellistä. Lähden taas keväällä kiertämään jos Herra päiviä suo.
        On ollut hyvin mielenkiintoista tavata matkoilla ihmisiä ympäri Suomen näitten vuosikymmenten aikana, jotka kertovat, että he ovat tulleet uskoon Siiloan srk.
        Aina silloin tällöin seurakunnissa tulee saarnaajia / evankelistoja ja vanhemmistoveljiä, jotka ovat tulleet Siloanissa uskoon.
        Itse olen käynyt Siiloanissa viimeksi kokouksessa 1984, mutta tämä kirjoitussarja osoittaa sen, että Jumalan Pyhä Henki Jeesuksessa Kristuksessa toimii edelleen, saatana on hyvin huolestun ja hyökkää Jumalan Pyhiä kohden.
        Jumalan Siunausta teille joilla on Jeesuksen todistus sydämessä ja teille joilla ei ole anna elämäsi Jeesukselle.
        Pyydän anteeksi jos tuli kirjoitusvirheitä, joudun vaihtamaa näppäimistön koneeseen. Välillä jää kirjaimia pois ja välillä niitä tulee ylimääräisiä.

      • Anonyymi

        minäkin tulin Siiloanissa uskoon minua autettiin elämään opetus oli raitista ja Raamattuun pohjautuvaa,sain vakan pohjan uskontielle ja tänään olen 7lapsen ja 11 lastelasten isä ja isoisä
        JEESUS ON TÄNÄÄKIN HERRANI JA KUNINKAANI
        Jokainen meistä on vajavainen astia en ole viellä yhtään täydellistä ihmistä tavanut
        tässä elämässä Sinunkin pitää tehdä ratkaisu MISSÄ VIETÄT IANKAISUUDEN
        VALITSE JEESUS KRISTUS
        Muista kaikki seurakunnat koostuvat vajavista ihmisistä

        11.3.-23.M.Mäki

    • Kaukana

      Kiitos Herran kulkuri. En ole päässyt sinne kokoukseen. Mutta jos matkustan joskus Helsinkiin, niin menen Siiloaniin.

    • erkinteppo1

      Vanha helluntailainen mies kertoi Sopasen sekaantuneen sielunhoitotehtävässä nuorempaan naiseen.Siitä alkoi erotus ja uuden seurakunnan perustaminen.Seksiasian julkistaminen noin 50 vuotta sitten ei ollut helppoa helluntaijohtajillekaan.

    • jari.tasanen

      Eero Sopanen oli kommunisti. Eero Sopanen on kuollut. Kuolleet eivät tiedä mitään. KIITOS JESHUALLE! ALLE LUJAA!!!

    • Anonyymi

      Helsingin Siion seurakunta vaan siiloään seurakunta? Kysy columbon näkönen auvo

      • Anonyymi

        Siion seurakunta on eri kuin Siiloan srk.

        Siion seurakunnan perusti aikoinaan helluntaisaarnaaja Vilho Soininen. Tämä seurakunta toimi Hgin Kalliossa Harjutorilla. Myöhemmin srk muutti Töölöön, Nordenskiöldin kadulle.

        Siiloan srk:n taas perusti Eero Sopanen. Se on ilm. toiminut myös samoissa Harjutorin tiloissa, kuin siinä aiemmin toiminut Siion-srk.

    • Anonyymi

      voimakkaat persoonat tarkoittavat rehellisesti sanottuna jäykkiä ja iseensä tyytyväisiä enempi tai vähempi narsistisia tapauksia, eli lihallisia jos vielä lyhyemmin sanotaan.

      siinä ei ole mitään hengellistä, tämän nyt luulis jo jokainen tietävän.

    • Anonyymi

      En itse tiedä asiasta paljon mitään. Tunnen yhden kokouksissa käyneen, joka on tuon Paimenen lyömisen takia hajalleen joutunut lammas. En enempää kerro hänestä, mutta uskollisuus Jumalalle on hänessä asemastaan huolimatta täydellistä. Vaikka kuinka kurjaa niin ei mitään pilkkaa tai pahaa puhetta Jumalasta.
      Vaikka välillä yllytän.

      Tuon ajan voimakkaat saarnamiehet ovat luultavasti vaikuttaneet omaan sukupolveensa sen, että nykyisin EKSTRIIMISYYS ja VIHAPUHEET ovat kiellettyjä. Nykyajan poliitikot tai heidän sukupolvensa kävivät noissa kokouksissa ja he kokivat traumoja sen tähden ja kielsivät vihapuheet.

      Sen hedelmän he ovat kantaneet profetaalisen, että vihaa he ovat opettaneet sammuttamaan ehkä huonoina ehkä hyvinä esikuvina. Nykyajan maailmassa se on ehkä tärkeää ja ehkä heidän työnsä oli profetaalista tai tienraivausta nykyajan kannalta.

      Uskollisuus Jumalalle ja pelkän hyvän puhuminen Jumalasta huonoinakin aikoina Jobin tavoin. Se herättää kunnioitusta, mutta sääli, että Paimenta lyötiin niin että koko lauma on luultavasti hajallaan......

      • Anonyymi

        16. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. 17. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.

        Paimenta tosin lyötiin ja lauma on joutunut hajalleen? Mutta en ole itse milloinkaan yhtä uskollista ja pysyvää sekä Jumalaa pilkkaamatonta käytöstä havainnut. Mikään Jumalan pilkkaaminen tai kurjuudesta valittaminen ei ole huulilla, vaan ovat kuin ristillä roikkuva ryöväri, joka ei suostunut pilkkaamaan. Totisesti, tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa? Anokaa, niin teille annetaan, kolkuttakaan niin teille avataan, sillä jokainen joka anoo saa? Hän osaakin anoa ja kolkuttaa.... Usein rukoilen tuolle miehelle parempaa elämää ja vapautusta kaikesta kurjuudesta, mutta hän tyytyy osaansa eikä valita vähäkään.
        Moni kakku päältä kaunis, mutta ahdingoon joutunut herättää itsessäni epäilyksiä sanan luotettavuutta kohtaan....Muta kun ahdingossa oleva itse on uskollinen niin alkaa miettiä onko menestysteologia sittenkään Kristuksen päämäärä..... Vai ehkä sittenkin keskinäinen rakkaus asemasta ja olosuhteista riippumatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä ei kyllä ymmärtänyt erkkikään, mitä yritit avautua.

    • Anonyymi

      jaa olin sen seurakunnan vanhin 1982-1988 tiedän kaiken ja siunaan

    • Anonyymi

      Herkkähipiäisillä helluntaipastoreilla tulee herkästi erimielisyyksiä seurakuntansa kanssa.
      Mihinkään helluntaiseurakuntaan ei kelvanneet (syytähän ei kerrota) ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää lyödä hanskat tiskiin tai perustaa oma seurakunta.
      Miten nuo Cityseurakunnat aikoinaan syntyivät?

    • Anonyymi

      Olen tullut isääni. Samanlainen jääräpää.🧐

    • Anonyymi

      Harhaanjohtajat kirja kertoo tuostakin puljusta!

      "uskoon tulleille" nuorille vuokrattiin kovaan hintaan solu asuntoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe