"Paris Hilton" Tuksun keskustakerrostalomikropossun nimeksi!

FREE "PARIS HLTON!"

No niin. Nyt on miksropossun nimi julkistettu. Tähän ei voi muuta sanoa kuin että: FREE PARIS HILTON! Seiska Live raportoi 26.11.2013:

”OMG: Johanna Tukiainen osti possun - nimesi kohublondin mukaan!

Kohublondi Johanna Tukiainen hankki hiljattain uuden lemmikin.

- Hankin mikropossun, josta olen haaveillut jo pitkään. Sen nimi on Paris Hilton, idolini mukaan. Idea lähti Parisilta, sillä hänelläkin on mikropossu. Muistaakseni myös George Clooneylla on oma possu, kuten monella muullakin Hollywood-tähdellä, Johanna kertoo.

"Se on kuin vauva"

Johanna kertoo perehtyneensä possun hoito-ohjeisiin netissä.

- Selvitin netistä possun hoito-ohjeet jo paljon ennen kuin hankin Parisin.
On aivan erilaista hoitaa possua kuin koiraa, se yllätti minut. Possu on enemmän verrattavissa pieneen lapseen kuin koira. Paris on kuin vauva. Sille on tärkeää saada ruokaa todella säännöllisesti. Se tykkää kaurapuurosta ja viinirypäleet ovat sen herkkua. Lisäksi ostan netistä lemmikkipossuille tarkoitettua rehua, Johanna sanoo.

"Koirat hyväksyivät possun"

Johannalla on neljä koiraa: Nassu, Madeleine, Hilma ja Esmeralda.

- Koirat ja possut tulevat hyvin toimeen. Koirani hyväksyivät Parisin hyvin. Ne ovat kaikki laumaeläimiä. Parisille on tärkeää, että sillä on oma pesä, Johanna sanoo.

- Eläimeni ovat ajoittain ystävieni luona hoidossa. Joskus ne kulkevat mukanani. Parisilla on myös oma kantokoppa pehmusteineen, jos otan sen mukaani ulos, Johanna sanoo.

"Perättömiä ilmiantoja"

Johanna kertoo, että hän otti lakimieheensä yhteyttä ennen possun ostamista.

- Possun pitäminen ei ole laitonta. Soitin asianajajalleni ennen kuin hankin Parisin. Olen joutunut tekemisiin eläinsuojeluviranomaisten kanssa perättömien ilmiantojen vuoksi. Koirani vietiin, mutta sain ne takaisin. Viranomaiset ovat tarkistaneet eläinteni kunnon ja tilanteen, enhän minä muuten olisi edes saanut koiriani. Rakastan lemmikkejäni. Pidän niistä oikeasti hyvää huolta, Johanna sanoo.

Artikkeli: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/OMG-Johanna-Tukiainen-osti-possun-nimesi-kohublondin-mukaan/1024559

82

2339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pauli setä tukee

      Eläin rääkkäystä ja huumeiden käyttäjiä. Seven on Suomen P A S K I N lehti joka elää vammaisten ja sekopäiden tuottamilla uutisilla. Pauli-pahvilla on mopo karannut käsistään lopullisesti.

    • Nyyrikkini

      Taloyhtiö voi olla eri mieltä possun pitämisestä.Samoin kaupungin järjestyssäännöt.

      • Mikropossu kyyhöttää

      • Tuksu & Paris Hilton

    • vgr31

      Patologinen valehtelija taas satuilee, mutta aika taas kertoo missä mennään ja mikä on totuus eläinten hoidossa.

      • voi sun sentään

        Se on totta että Tuksu yrittää antaa hyvää kuvaa eläintensä hoidosta.Sopiiko päihteet ja lemmikit yhteen.Örveltäminen kännissä sekopäänä .Kuljettaa niitä baareissa joissa joutuu usein käsikähmään ihmisten kanssa.Tyhmyyttä pitää tuollaista eläinlaumaa.


    • Toinen aloitus jo...

      Eipä voi tehdä mitään noille satuiluille....
      Muuta kuin eläinvlvojalle ilmoja.....

      Vuosisadan valhe, että keittelee kaurapuuroja possulle!
      Eihän sen kämpässä ole edes sähköjä!

    • Siinä faktaaaaaaa

      1 tunti, 22 minuuttia sitten | Rättis ja lumppu

      Oiotaan nyt vähän. Sinä valjastit kaikki tuttusi soittelemaan sinua kehuvia (valheellisia) lausuntoja ja uhkasit jopa sen eläinlääkärin henkeä, että silleen.


      1 tunti, 32 minuuttia sitten | Rouva Näätä

      Tehköön ihminen itselleen kuinka paljon pahaa tahansa, mutta viattomien eläinten en soisi kärsivän asiallisen hoidon puutteesta:(


      1 tunti, 33 minuuttia sitten | Livekäyttäjä17449

      Ja mainituista koirista ainakin yksi on kännissä annettu eteenpäin ja toinen on tällä kampaajalla... Miksi possu ei ole Tunkin nimissä jos kaikki olisi hyvin?


      1 tunti, 30 minuuttia sitten | Livekäyttäjä17449

      Ja silminnäkijöiden mukaan viikonloppuna possu oli kirkunut baarin nurkassa ja JT kaatunut kännissä pikkukoiransa päälle. Toimittaja - tutkippa faktoja...


      1 tunti, 30 minuuttia sitten | Livekäyttäjä24041

      Kukaan ei olisi myynyt possua tuksulle, tietäen, että koiratkin on ollut poisotettuna


      1 tunti, 33 minuuttia sitten | Livekäyttäjä17449

      Kerranhan ne koirat taisi poliisi viedä turvaan kun omistaja kärähti ratista. Elsut tutkii kyllä tarkkaan ja ilman syytä jonkun "perättömän" ilmoituksen takia ei koiria huostaan oteta. Kiva nyt possulla, sähköttömässä kerrostalokämpässä :(


      1 tunti, 35 minuuttia sitten | Livekäyttäjä6938

      Odotellaan nyt kaikessa rauhassa, kun vauvalle tulee oma tahto ja murrosikä. Toisekseen Tuksu on myynyt Hilman ja Nassu oleilee pääsääntöisesti muualla. Jonkun kaverin on jo parasta alkaa rakentaa karsinaa.


      1 tunti, 33 minuuttia sitten | Livekäyttäjä24041

      No Tuksulla löytyy avuliaita ystäviä, jotka mielellää ottaa pikku nasun kuseksimaan nurkkiinsa


      1 tunti, 35 minuuttia sitten | Livekäyttäjä24041

      Toimittaja Heli Karonen. Hienompi uutinen olisi muuten ollut juttu siitä Tuksun viimeisimmästä pahoinpitelystä, jossa eräs nainen sai turpaansa ja joutui sairaalaan, oksennettuaan verta.

    • Ristiäisjuhlat

      Tuleehan maailmanluokan tähti Paris Hilton possun ristiäisiin Albertinkadulle?

      • Hahhaaaaaaa

        Jaa, a vaikee sanoo...kun justiinsa keroi itse että on hyvin kotiutunut FREDALLE, niin kuis hilton sinne osaa, kun on väärällä kadullakin.......


    • I gry

      Siis aivan kamalaa, lisaa elaimia tolle alkkis/ narkkis sekolle joka kapakoiden lattioita mopillaan luuttaa ja juo kun sieni.Ei ole normaali tai siis koskaan selva, aina humalassa ja kamoissa. Voi elain parat, tietaako alkkis/narkkis etta elaimet vaativat HOITOA, laakarissa kaynnit, rokotukset, madotukset saannollisesti niinkun ruokintakin, ulkoilu ym. Turkin/kynsien hoito.Ei ole sahkoa asunnossa saatikka varaa maksaa elainten normaali maksut, hoidot. Mutta Johanna ajattelee vaan omaa moppiaan, kynsiaan , piltsut/alko ,shoppailu prinsessan look. no ulkoilu ei kiinnosta muijaa, ainoastaan kaikkea mika kurkusta alas menee ja nopeasti, siis kutsuisin elanraakkaajaksi, ja kukaan ei puutu. Asun kaukana Suomesta, taalla tuo nainen olisi jo aikaa sitten laitettu mielisairaalaan ja pikku elukat hyviin kotiin. Miksi ihmeessa luen tata kauhutarinaa kun lopun jo tietaa etukateen.....

    • hj42

      Eikös Tunkki ole melkein keorke kluuninkin exä. Sehän joitain vuosia sitten kiipesi aitojen yli kluunin huvilalle.

      • Kunhan valehteli

        Väärä talo oli.
        Se oikea on comolla ja paxu oli gardalla.......

        Kunhan puhui pehmoisia tapansamukaan.......


    • Hyvä artikkeli
      • Tattista!

        Kiitti, asiallinen artikkeli.


    • Lukekaas täääää
    • Moooooooooo

      Tuollaiseksi jos Tunkin sika kasvaa niin on siinä kuin kaksi marjaa.

    • ajan tasalla?

      eiks nuo possut ja paris hiltton olleet muodissa niinku 10wee sitten?

    • alpertti rappu a

      Eläinsuojeluun on tehty ilmoitus, pas-ka seiskalehti tukee tätä eläinrääkkäystä. Ongelmana on ettei tunkio asu samassa paikassa kovin kauan, mikä on tyypillistä narkille joka välttelee viranomaisia.

    • Agri käyttöön

      Eikös sikaloissa lämpö yleesä kohoa kohtalokkasti, jos vaikkapa sähkökatko aiheuttaa ilmastoinnin katkaisun? Miten Albertinkadun ilmastointi on järjestetty? Onko siellä agri käytössä 24 h? Mä sillä vaan utelen, kun siellä Albertilla ei ole kuulema vielä sähköpiuhoja vedetty perille asti. Nyt äkkiä joku tolppa-apina hommiin ja Albertille sähköt.

      Äitikin sanoi enti muinoin aina, että sikalassa on aina lämmintä.

    • Tuksu linnaan

      Siis mä olen hoitanu "mini"possuja. Ne painoivat 80-100 kg. Niitä ei kyllä aikuisina kerrostalossa voi pitää, eikä niitä kannella yhtään mihinkään. Niillä on vakaa oma tahto, ne rakastavat rapsuttelua, ruokaa, hiljaisuutta ja rauhaa. Rauhaa. Häiritystä possusta voi tulla aggressiivinen. Tuksu on oksettavin olento, minkä tiedän.

    • Seiska ostanut possu

      48 minuuttia sitten | Jenny

      OLET LÄHDÖSSÄ LUSIMAAN JA HAALIT LEMMIKKEJÄ??? LIIKKUUKO PÄÄSSÄSI ENÄÄN MITÄÄN?? VOIMIA JULIALLE SAIRAALAAN :/


      2 tuntia, 13 minuuttia sitten | Livekäyttäjä4774

      sama juttu loppu tilaus tähän,eikö seskalla ole muita aiheita kun aina vaan tämä sama rupsahtannu akka.kyllä seska maksaa tuksulle kaikki eihän tolla tuloja edes oo tai niin ainakin on verotietojen mukaan.


      6 tuntia, 21 minuuttia sitten | Rouva Näätä

      Olen näköjään maksanut seuraavan Seiskan kestotilaukseni laskun ensi vuoden syyskuun loppuun.Soitankin heti huomenna Allerille ja ilmoitan,että ei tarvitse lähettää laskua enää jatkossa.Loppuu nyt tämän Tuksusirkuksen tukeminen!


      1 tunti, 36 minuuttia sitten | Tiira

      Oikein! Tein saman muutama viikko sitten


      6 tuntia, 21 minuuttia sitten | Livekäyttäjä18866

      Veikkaanpa, että possu-ressu tulee näkemään nälkää, pysyäkseen pienenä...


      6 tuntia, 21 minuuttia sitten | José Carioca

      No niin! Sai Nasu elävämmän oloista nylykytettävää ja eikös Esmiskin tykänny possuista? http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Nasuttajani-Gremlings-leffan-nakoinen-Gizmo/1020966


      6 tuntia, 32 minuuttia sitten | Livekäyttäjä4466

      Johanna, lopeta jo valehteleminen. Sinulla ei ole varaa asianajajaan. Eläinsuojelulaki kuitenkin sanoo, että jokaisella eläimelle on järjestettävä lajityypilliset puitteet, ja kerrostalo ei ole mikropossun asuinpaikka.


      5 tuntia, 42 minuuttia sitten | Livekäyttäjä4466

      Mielikuvitusjuristit voivat ilmeisesti myöntää luvan ihan mille tahansa aina possusta pahoinpitelyihin.


      6 tuntia, 30 minuuttia sitten | Rouva Näätä

      Niinpä ja mistä alkaen asianajajat on jaelleet lupia minipossujen pidolle?


      6 tuntia, 39 minuuttia sitten | Livekäyttäjä2647

      Jos jostain saan edes pienen vinkin siitä, että seiska on lahjoittanut rahat possun ostoon, loppuu ainakin 2 ihmisen 7-lehden tilaus ja toivon että muutkin ottavat haasteen vastaan, jotka ovat kyseisen lehden tilanneet.


      6 tuntia, 33 minuuttia sitten | Rouva Näätä

      Haaste otetaan vastaan täälläkin ilman muuta! Nimim. kestotilaaja vuodesta 1994.


      6 tuntia, 54 minuuttia sitten | Livekäyttäjä17103

      Eihän seiska mitään vastuuta voi ottaa kun on maksanut possun . täytyihän seiskan jostain saada jutua aiheita kun johannan keikat vähenee , seiska on kiero lehti


      6 tuntia, 57 minuuttia sitten | Gåså

      Eiköhän possu pääse parempaa kotiin ensivuoden alussa kun tuksu lähtee lusimaan..

      • yäk yäk

        Tunkio kirjoitti että posdu tarvitsee kaurapuuroa ja viinirypäleitä mikä varmaan on totta.
        Vastaappa montako keryaa viime viikonloppuna annoit possulle puuroa,kun makasit sammuneena bilispöydällä ja ukkojen
        kähmittämänä.
        Kuka eläimet ruokki hotellilla Julia taisi olla jo koomassa ja sinä pihalla kuten tavallista,saitko taas Julian sairaalaan
        sinne mistä hänet hait juomaan.
        Olet järkyttävä ihminen yleensä sitä ihmisille toivoo hyvää sinulle sitä ei voi tehdä.
        Valehteleva narsisti,ota se uskovainen Tauski voitte yhdessä sammua ennen keikkaa.
        Ei tartte Jyväshovin päälikön ohjata Tauskia hotellista ulos kun ei pysty kuin seisomaan hetken
        lavalla suu auki ja heitetään ulos.
        Uskoon tulo on niin pirun raskasta.


      • 2+18

        "Johanna, lopeta jo valehteleminen. Sinulla ei ole varaa asianajajaan."

        Jos maksuvälineenä on karva-Amex ...


    • Seiska-rapo 26.11.

      Seiska raportoi 26.11. myöhään illalla:

      ”Tuksulle sataa vihaviestejä: Paris-possu halutaan vapauttaa!

      Kohublondi Johanna Tukiainen ja Paris Hilton -possu herättää kiivasta keskustelua sekä SeiskaLivessä että Suomi24-keskustelupalstalla. Johanna on jo saanut vihaisia viestejä, joissa toivotaan hänen luopuvan lemmikeistään. Usean mielestä Johanna ei pysty huolehtimaan eläimistään.

      Keskustelijat ovat huolissaan Paris-possun hyvinvoinnista.

      - Kuka hemmetti tolle luovuttui tuon eläimen? Täysin vastuuttomia nämä kasvattajat!! Livekäyttäjä15885 kirjoittaa SeiskaLivessä.

      - Onnellisin possu on maalla, missä se voi olla vapaana ja omassa tarhassaan. Minisika soveltuu tietyin rajoituksin myös kaupunkilemmikiksi, Osho Zentär kirjoitti.
      Osho jakoi SeiskaLivessä myös Johannalle erittäin hyödyllisiä linkkejä, joiden kautta kohublondi saa tarkkaa tietoa uuden lemmikkinsä vaativasta hoitamisesta.

      "Vapauttakaa Paris Hilton!"

      Johannan uusi lemmikki kuohutti myös Suomi24-sivustolla. Yksi keskustelijoista haluaa "vapauttaa" Paris Hiltonin Johannalta.

      - No niin. Nyt on mikropossun nimi julkistettu. Tähän ei voi muuta sanoa kuin että: FREE PARIS HILTON!, Free "Paris Hilton!" -nimimerkki kirjoittaa Suomi24-keskustelupalstalla.

      - Taloyhtiö voi olla eri mieltä possun pitämisestä. Samoin kaupungin järjestyssäännöt, Nyyrikkini-nimimerkki kirjoitti.

      Yksi keskustelijoista kertoi tekevänsä eläinsuojeluilmoituksen Johannan lemmikkipossusta.

      Klikkaa Suomi24-keskusteluun: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11882743

      Viranomaiset veivät koirat

      Johanna kertoi Seiskalle aiemmin tänään (26.11.), että hän on ollut tekemisissä eläinsuojeluviranomaisten kanssa.

      - Possun pitäminen ei ole laitonta. Soitin asianajajalleni ennen kuin hankin Parisin. Olen joutunut tekemisiin eläinsuojeluviranomaisten kanssa perättömien ilmiantojen vuoksi. Koirani vietiin, mutta sain ne takaisin. Viranomaiset ovat tarkistaneet eläinteni kunnon ja tilanteen, enhän minä muuten olisi edes saanut koiriani. Rakastan lemmikkejäni. Pidän niistä oikeasti hyvää huolta, Johanna sanoi.”

      Artikkeli kuva: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Tuksulle-sataa-vihaviesteja-Paris-possu-halutaan-vapauttaa/1024626

    • KIITOS SEISKA

      EN UUSI ENÄÄ TILAUSTA. En rahoita lehteä joka tukee huumeidenkäyttöä ja eläinrääkkäystä. Haista pahvi-pauli minipossun hanuri.

      • Viimeinen pisara

        Samat täältä. Nyt tuli vika niitti, tuon ämmän touhuille.


    • P-aHaiseeBalalaikSoi

      Pitkälti samaa mieltä kuin nuo pari viimeistä.Tänne ei tilata. Tänne ei osteta.Piste.

      • roskalehti

        Jännä että tänään tuli Seiska - ikinä en oo tilannut. Mainoslehti, mukana tarjous. Lukijakato? Roskiin meni samantien.


    • KerrostaloSika

      Mikropossun hankinta on Tuksulle vain hetken huuma ja muoti-ilmiö, jossa hän haluaa olla mukana.

    • Vouhottaja-Näätä

      Tuksulla tuo Ameriikan julkkisten apinointi on säälittävää, samoin muu amerikkalaislähtöinen hömppä, jonka hän on imenyt itseensä ilmeisesti juuri Livets Ord -uskonlahkon tilaisuuksista. Siksi hän elää omassa fantasiamaailmassaan eikä ymmärrä, ettei suomalaiseen eikäeurooppalaiseen toimintaympäristöön hänen vouhotuksensa istu.

      • Karu tarina

        Tuksun pään on sekoittanut ensivaiheessa tuo amerikkalaislähtöinen maailmankuva, sitten alco lääkkeet.


    • Jatkamme soittamista

      Tuksu kommentoi netitse 27.11. eläinsuojeluasioita:

      ”Kun soitatte turhaan eläinsuojeluun, laitatte muhun kiintyneet eläimet pieniin häkkeihin joissa ne joutuvat lopetusuhan alle!!!!! Ettekö ymmärrä mitä teette????? Jättäkää perheemme rauhaan!”

      • Sikapaperit?

        Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö siasta pitäisi olla aika tarkat asiapaperit?
        Olikos se Evira, joka valvoo näitäkin?


    • Tuksu vetosi 28.11.

      Tuksu vetosi 28.11. aamuyön ensihetkinä esimerkkeihin, vaikka eläinten olosuhteet eivät ole verrannollisia keskenään:

      ”Duudsoneillakin on muuten oma possu nimeltä Britney, teetettekö kaikista eläinsuojeluilmoitukset...?!!! Entäs Tauski Peltosen chihuahuat?”

      • Miksi, oi miksi?

        Miksi Tuksu raivosi armottomasti viime yönä? Varmaan selviää sit aikanaan...


      • Tauskilla chihuahuat

        Jaa, Tauskilla chihuahuat? Tämä on uutta mulle. Mutta eihän Tuksu tuollaiseen voi vedota, se on selvä.


      • Te sivistymättömät!

        Tuksu ja sikasivistys (tokaisu 28.11. aamuyöllä SeiskaLiven kommenteissa):

        ”Ei hetkinen, tässä näkyy teidän sivistymättömyys!
        Juutalaiset eivät syö sian lihaa ollenkaan.
        Mutta muuten ne tapetaan ympäri maailmaa ravinnoksi.
        Minä pidän possun ystävänäni, älykäs eläin.

        Itse syötte sikaa joulupöydässä senkin fariseukset!!!!!!
        Mä pidän huolta possustani eikä lihoiksi mene.”


      • Näädät järsivät
        Te sivistymättömät! kirjoitti:

        Tuksu ja sikasivistys (tokaisu 28.11. aamuyöllä SeiskaLiven kommenteissa):

        ”Ei hetkinen, tässä näkyy teidän sivistymättömyys!
        Juutalaiset eivät syö sian lihaa ollenkaan.
        Mutta muuten ne tapetaan ympäri maailmaa ravinnoksi.
        Minä pidän possun ystävänäni, älykäs eläin.

        Itse syötte sikaa joulupöydässä senkin fariseukset!!!!!!
        Mä pidän huolta possustani eikä lihoiksi mene.”

        Eläinsuojelu korjaa possun, ja se viedään myöhemmin teuraaksi. Namskista!


    • R.I.P. minipossut

      Taitaa toi Duudsonien possu samoin kuin Clooneynkin (kuoli jo 2006) olla pois kuvioista.
      Paris Hiltonilla on VARAA ottaa ja hoitaa possua, samoin Duudsoneilla, mutta ei Tunkilla!

      Sitä paitsi toi minipossu-hypetys on mennyt menojaan jo kymmenen vuotta sitten....

      Tuksu aina jälkijunassa. Se ei vaan TAJUU!!!

      • Ei kerrostaloon

        Justhan becksitkin osti itselleen parit possut......
        Tosin, niillä on lääniä temmeltää, eikä tarvii olla kerrostalossa, ilman valoja.


      • Ei ole
        Ei kerrostaloon kirjoitti:

        Justhan becksitkin osti itselleen parit possut......
        Tosin, niillä on lääniä temmeltää, eikä tarvii olla kerrostalossa, ilman valoja.

        Tuksulta puuttuvat juuri nuo: temmellystila sähköt.


    • tsotsot1

      Käsittääkseni Dunkelit eivät myyneet possua Tuksulle, joten kasvattajalla olisi varmaan oikeus hakea possu pois. Eri asia on sitten, että kiinnostaako se edes eläintappeluttajia.

      • Tuksun minipossu

      • Possuja

      • Nöfnöf Tunkio
        Possuja kirjoitti:

        Paha kuva tuo alempi linkki... nyt taisi tulla lähtö Pasilan poliisitalolle kuuultavaksi..

        Taitaa olla ko. kuva jo siellä kehyksissä, jotta osaavat vältellä Johannaa.


    • Eläintilanne 11-2013

      Tukiaisten narkkarisiskojen eläintilanne marraskuun 2013 lopussa:

      * Tuksun koirat ovat Esmeralda, Nassu, Madeleine ja Hilma.
      * Julian koira on Bonzo.
      * Tuksulla on uusi eläin, mikropossu Paris Hilton.

      Lemmikkieläimet ovat puolustuskyvyttömiä ja täysin riippuvaisia omistajastaan. Sekosiskojen riekkuessa kälyisissä kapakoissa iltaöisin ja viikonloppuisin viattomat, eläimet ulinoivat asunnolla ruuatta, juomatta.

      -ooo-

      • Apea Syksy

      • Missä luuraa?

        Onko Tuksu eläinlaumoineen Joel Tokoin asunnolla Kalliossa vaiko Susanna Gärdströmin asunnolla Pihlajistossa? Albertinkadulla ei ole häntä nähty.


      • Huuli pyöreänä

    • Eläinleiri vaeltaa

      Koirilla ja possulla on varsin vaihteleva elämä, kun ne pääsevät Tuksun mukana vaeltamaan kämpästä toiseen parin päivän välein ja eri puolilla Helsinkiä.

    • Näätätyttö

      Tuli eilen sivusilmällä nähtyä ohjelma, jossa eräällä (ulkomaalaisella) perheellä oli tiikereitä lemmikkinä. Tulipahan vaan mieleen, että onneksi Tuksu ei ole vielä keksinyt näitä eksoottisia eläimiä. Mitä tahansa eläintä ei tietty Suomessa saa pitää lemmikkinä, mutta jotenkin käväisi ohikiitävästi mielessä, että jotain kautta se Tuksu keksisi kuitenkin saada kätösiinsä ehdan tiikerin ja siitähän se soppa syntyisi. Kuvitelkaapa hetki Tuksu tiikerinomistajana ja naurakaa / itkekää / räjäyttäkää päänne.

      • Ujo Näätä

        Hui, hui! Nyt se lukee tän, ja kohta on tiikeritkin Kolmiopuistossa!


      • Herätkääs nyt
        Ujo Näätä kirjoitti:

        Hui, hui! Nyt se lukee tän, ja kohta on tiikeritkin Kolmiopuistossa!

        Ei ole pelkoa......


      • Alta rimojen
        Herätkääs nyt kirjoitti:

        Ei ole pelkoa......

        Koskaan ei voi tietää, miktä sille puksahtaa mieleen. Yllätystempauksia on nähty harva se kuukausi viime aikoina, liekö sekakäytön seurausta.


      • Tuksu 2.12.13

      • Jarnan kuitti 2.12.
        Tuksu 2.12.13 kirjoitti:

        Tuksu 2.12.13:

        ”Pyydän kiusaajani ja stalkkaajani kuten Jarna, jättäkää minut täysin rauhaan ja keskittykää omaan elämäänne. Mulla on muutenkin jo tarpeeksi rankkaa!!!!”

        http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Antakaa-minulle-rauha-ihan-jo-joulukuunkin-kunniaksi-/1025231

        Jarnan kuitti 2.12.

        ”Tulin tänne vilkaisemaan mitä täällä tapahtuu, niin ekana viesti ´stalkkaaja Jarna jätä rauhaan´, no nii en ole missään vaiheessa nyt ottanyt yhteyttä, tuossa lauseessa annetaan ymmärtää että vaanisin jossain. Voi luoja! Äsken kyllä laitoin viestiä, että lopettaa musta puhumisen. Käytän energian muuhun kuin Johannaan, toivoisin hänenkin niin tekevän.”

        http://www.seiska.fi/Kayttajien-sisaltoja/No-jopas/1025233


      • Iltamakasiini 30.11.
        Tuksu 2.12.13 kirjoitti:

        Tuksu 2.12.13:

        ”Pyydän kiusaajani ja stalkkaajani kuten Jarna, jättäkää minut täysin rauhaan ja keskittykää omaan elämäänne. Mulla on muutenkin jo tarpeeksi rankkaa!!!!”

        http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Antakaa-minulle-rauha-ihan-jo-joulukuunkin-kunniaksi-/1025231

        Iltamakasiini 30.11.13:

        ”Johanna Tukiaisella stalkkeri: ”Pelkään”

        Vaikeuksia! Johanna Tukiainen kertoo olevansa aika ajoin peloissaan.

        - Minua kiusaa stalkkeri, joka on häiriköinyt muun muassa Facebookin kautta. Stalkkeri on esiintynyt minuna ja seurannut elämääni pitkään. Meininki alkaa olla kuin Amerikassa. Hän on kopioinut keskusteluja Facebookissa sekä levitellyt niitä. Hän esiintyy minuna, Johanna Tukiainen kertoo.

        Johanna kertoo olevansa varuillaan, sillä hän on ottanut tilanteen vakavasti.

        - Minua on uhkailtu, että kotiini tullaan, ja siksi olen yöpynyt ystävieni luona. Hän on myös tietoinen missä koirapuistossa käyn. Pelkään. Poliisit ovat tästä tietoisia.”

        Artikkeli: http://iltamakasiini.fi/johanna-tukiaisella-stalkkeri-pelkaan/


      • Mistä on kyse?
        Iltamakasiini 30.11. kirjoitti:

        Iltamakasiini 30.11.13:

        ”Johanna Tukiaisella stalkkeri: ”Pelkään”

        Vaikeuksia! Johanna Tukiainen kertoo olevansa aika ajoin peloissaan.

        - Minua kiusaa stalkkeri, joka on häiriköinyt muun muassa Facebookin kautta. Stalkkeri on esiintynyt minuna ja seurannut elämääni pitkään. Meininki alkaa olla kuin Amerikassa. Hän on kopioinut keskusteluja Facebookissa sekä levitellyt niitä. Hän esiintyy minuna, Johanna Tukiainen kertoo.

        Johanna kertoo olevansa varuillaan, sillä hän on ottanut tilanteen vakavasti.

        - Minua on uhkailtu, että kotiini tullaan, ja siksi olen yöpynyt ystävieni luona. Hän on myös tietoinen missä koirapuistossa käyn. Pelkään. Poliisit ovat tästä tietoisia.”

        Artikkeli: http://iltamakasiini.fi/johanna-tukiaisella-stalkkeri-pelkaan/

        Valtosen Elliäkö se niin pelkää?


      • Elliä
        Mistä on kyse? kirjoitti:

        Valtosen Elliäkö se niin pelkää?

        Niin.


    • "Mä haluun possun!"

      Hauskaa tässä on, että ihminen, jolla on elämänhallinta lähtenyt lapasesta, ja jonka kaikki asiat ovat sekaisin, on panostanut valtavasti tarmoa mikropossun hankintaan. Hahhaa"

    • Sika lensi ilmoitse!

      Rytinää kaupungissa, ja jo siatkin lentävät... Tuksu raportoi 16.12.13:

      ”Jatkoa blogiini jonka äsken kirjoitin!

      Joni Virtanen alkoi siis silmittömän raivon vallassa hakkaamaan mua nyrkeillä, kaatoi mut maahan ja löi mua niin kovaa kun jaksoi, se säälittävä pienikokoinen romani!

      Sitten hän siis otti veitsen keittiöstä, jolla alkoi uhkaamaan henkeäni.
      Hän huusi mm:

      "Olet huo-ra, jonka oma isä hylkäsi!!!!! Kukaan ei rakasta sua!!!!
      Saa-tanan läski huo-ra!!"

      Väliin tuli joku tuntematon, vanhempi ja isokokoinen mies, joka irrotti hurjistuneen Jonin musta ja piti Jonista kiinni. Samalla mies huusi mulle, että
      "Lähde nopeasti menemään, en pysty kauaa pitämään kiinni tästä!!"

      Mies haki vaatteitani ja omaisuuttani Juhan oven eteen.
      Huusin hysteerisenä hänelle, että pikkukoirani on sisällä asunnossa.

      Joni Virtanen otti väkivaltaisesti mikropossuni ilmaan ja heitti sen ilmassa asunnosta, niin että ehdin saada possuni kiinni syliini. Paris-possu huusi kuin syötävä. Laitoin sen turvaan lämpimään koirakassiin ja suloisuuteni rauhoittui. Blogini jatkuu taas kohta, tekstini ovat liian pitkiä postattavaksi kerralla.”

      Linkki: http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Jatkoa-blogiini-jonka-asken-kirjoitin-/1027071

      • Ihmetystä riittäääää

        On se vaan kumma, ette elukoita saada tuolta sekokäyttäjältä pois.

        Ei voi kuin ihmetellä......


      • Psyko-Barbie 7

        Tuksun raportti 16.12. aamuyöllä:

        ”Jatkoa blogiini, osa 5 vklopun tapahtumista

        Pyysin naapureita soittamaan poliisit paikalle. Joni ja Juha, molemmat valehtelivat ihan kirkkain silmin poliiseille. He mm. väittivät, että Esmeralda ei ole minun vaan heidän koiransa!!!!!

        Poliisit kuulivat kaikkia osapuolia ja onneksi, vihdoin ja viimeinkin, he uskoivat mua ja kävivät hakemassa pikkukoirani Juhan asunnosta! Juha ja Joni huutelivat ihan sekopäinä että mä olen muka joku "vaarallinen väkivaltarikollinen" ja "viekää toi huo-ra vankilaan!!!!!!”

        Olin ihan shokkitilassa, olen pitänyt Juhaa yhtenä läheisimmistä "ystävistäni." Ei hän mua rakasta, hän rakastaa miehiä ja on vain käyttänyt mua hyväkseen ihan kokoajan. Samalla on omaisuutta lähtenyt kävelemään monesta eri asunnosta!!!! Tämäkö on sitten kiitos siitä että ihastuin häneen!??????

        En ole koskaan tehnyt fyysistä väkivaltaa Juhalle tai Jonille. Kuten sanottu, en edes tunne koko Jonia. Järkyttävää selkäänpuukotusta!!! Ja hemmetin siipeilyä taas kerran!”


      • Romano 1

        Joni Virtanen kommentoi 16.12. aamuyöllä

        ”Johanna Tukiainen valehtelet törkeästi

        Huhhuh, olen todella sanaton! Kaikki Johannan kirjoittamat väitteet seiskalivessä on täysin yli liioteltuja, sekä väritettyjä...

        Okei hän iskeytyi tänne Juhan luokse ja itse oli tosi aggressiivinen ja puolustin itseäni, koska noin rehevää naista ei noin vaan rauhoteta. Hän rimpuili, ja olimme kaikki humalassa. Oon tosi järkyttynyt kaikesta. En todellakaan ole heittänyt mikropossua ilmaan tai ollut ylipäätään sellainen raivohullu, mitä Johanna kuvailee postauksissaan.... hohhoijjaaa...

        Poliisit tulivat paikalle, koska huusimme kaikki toisillemme, ja näin ollen naapurit soittivat virkavallan paikalle. Ja sanoin rehellisesti, että olemme jokainen humatilassa sekä puolustettiin kaikki itseämme. Ei tässä kukaan ole pahoinpidellyt ketään :eek:

        Täälä nyt lueskelemme ystäväni Juhan kanssa näitä Jossun kirjoittamia juttuja ja olemme järkyttyneitä..Halooo?! Mitä seuraavaksi?:) "


      • Psyko-Barbie 8

        Tuksu 16.12. aamulla:

        ”Romani Joni Virtanen pahoinpiteli mut

        Olen kauttaaltaan täynnä suuria mustelmia, myös sisäreiteni ovat täynnä suuria pahoinpitelyn jälkiä. Pidä Juha se romani hyvänäsi äläkä ota muhun enää mitään yhteyttä!!!!!!!!”


        Psyko-Barbie 8


      • Virtanen sai puhelun

        Kahakan jälkeen Virtanen sai puhelun Tuksulta (16.12. aamulla):

        ”Tuksu soitti just äsköttäinkin ihan kännissä ja uhkailee... Eläimet ovat hänellä, enkä usko hänen huolehtivan niistä :/ Surettaa eläin raasujen puolesta.”


      • ”Hyi vit-tuu!!!!!!!"

        Tuksun viimeinen tikki nettikeskustelussa 16.12. aamulla:

        "Joni please, lopeta Juhan vetäminen anaaliim!
        Hyi YÖKS teidän kanssa!!!!!!!!!!! Hyi vit-tuu!!!!!!!"


      • Hiekkalaatikolla

        … Mutta vielä hieman syvällistä ja henkevää keskustelua 16.12.
        Ensin Joni Virtanen tylytti:

        "Täyttä pas-kaa! Lopeta pliis Johanna ku-settaminen ja puhu vihdoinn totta!
        Itse olit aggressiivinen ja löit mm Juhaa ja minä puolustin itseäni tönimällä sua poispäin.... sun seiskalive postaukset on järkyttävää luettavaa....
        olet sekaisin koko ihminen."

        Sitten Tuksu kuittasi:

        "Joni vi-tun romani, tulet vastaamaan oikeudessa sun hyväksikäytöistä ja pas-kanpuhumisesta!!"


      • Immoskan ukaasi

        Viime yön säkenöivästä viestittelystä poimittakoon tähän vielä Immoskan viesti, joka on ehditty jo poistaa, mutta internet ei kuitenkaan unohda:

        "jätä hullu ämmä mun elämä rauhaan !!!! mä tulen paljastamaan kaikki susta."


    • Jatko-osaa odotelles

      Tuksu kiljuu. Huojuvat kiljuvat. Minipossu huutaa kuin syötävä. Koirat ulisevat.
      Possua heitellään toinen toisilleen kuin kuumaa perunaa. Välillä mätkitään turpaan kuka ketäkin. Poliisi paikalle erotuomariksi. ratkaisematon. Taisto taukoaa. Mutta vain hetkeksi...

    • nightwrångler

      Tåållå ruotsissa on sellainen sanonta ett ä jos joku esittää jotain tapahtuvaksi jatoinen epäilee niin se voi sanoa että: Joo se tapahtuu samana päivänä kun siat osaa lentää. Että huimia tapauksia on nyt odotettavissa. https://www.flashback.org/t864996

      • nighttwrångler

        Å=ä. Pimeys.


    • no huhhuh

      Miten se tuon tekee? Ei ensimmäistäkään kaveria enää, ei ainakaan miespuolista ja niin on olevinaan miesten mieleen?

    • Joni Virtanen kertoi

      Joni Virtanen kertoi oman näkemyksensä viikonlopun 13.-15.12. kahakasta (postattu 17.12. aamuyöllä):

      ”Glamourinen kohtaaminen part1

      Nyt olen nähnyt/ kuullut tarpeeksi, tässähän käy niin, että oikeudessa nähdään Johanna Tukiainen! Olet kirjoittanut toistamiseen ympäri nettiä minusta halventavaan sävyyn, sekä värittänyt illan tapahtumia. En ole silmittömästi hakannut ketään tai heitellyt mikropossua ilmaan, jne. jne jne... Oot itse hullu!

      Tätä matskua riittää niin paljon, etten ole varma olenko saanut otettua kaikesta kuvakaappauksen, jos joillain ihmisillä on tallessa Johannan kirjotuksia niin voisitteko laittaa spostia osoitteeseen: jonivirtanen90¤gmail.com

      Minulla on hyvä kotikasvatus, mutta jokainen meistä puolustaa itseään, olkoon vastassa nainen/ mies tai mikä hirviö tahansa. Edelleen, olimme humalassa, koska oltiin juuri tutu Juhan kanssa ravintolasta, ja Johanna oli yhtä äkkiä oven takana (HUOM; Johannakin tuttuun tapaansa humalassa), häntä ei pyydetty sinne tai saati puhuttu hänestä koko iltana mitään!!

      En mä todellakaan olisi avannut ovea hänelle, mutta siinä kännitilassa menin avaa sen hel-vetin oven... En muista, mitä Juha sillä aikaa just teki, mutta koko touhu meni heti ihan mullimallin... Olimme välillä kaikki lattialla ja seinää vasten ja lopulta rappukäytävässä, johon poliisit ryntäsivät... voi luoja… Se possukin huusi, ja Esmis pakeni poliisia sängyn alle...

      Tuollaista glamour spektaakkelia tuskin koskaan näette, sen saa vain privana... Täytyy myöntää, että pelkään Johannaa. Hän tässä on väkivaltarikollinen, en minä.

      Tässä teille lyhyesti ja fiksummin selvennystä lauantaiyön tapahtumiin. Kirjoitan aiheesta vielä lisää. Pakkohan minun on kertoa kantani, kun toinen raivohullu postaa seiskaliveen taukoamatta typeriä väitteitä minusta.”

      JV: http://www.seiska.fi/Kayttajien-sisaltoja/Glamourinen-kohtaaminen-part1/1027209

      • Semmottista...

        Tuota rähinää käytäessä Julia oli ollut hengettömänä Jollaksessa jo puolitoista vuorokautta kenenkään tietämättä.


    • Eläimet heitteillä..

      Jasmine Tukiainen etsi 19.12. illalla Facebookitse hoitajia parhaillaan sekaisin olevan Tuksun laiminlyömille eläimille:

      ”Tarvitsen jonkun joka voi pitää huolta yhdestä mini koirasta ja yhdestä mini-possusta NYT !!! Onko ketään ? Varsinkin mini possulle tarvitaan nyt hoitaja!
      joku eläinrakas auttakaa.”

      • Sisäsiisti?

        Onko possu sisäsiisti?


    • Hilton Ypäjällä

      Netissä värisevien bittien mukaan Tuksun minipossu Paris Hilton olisi sijoitettuna toistaiseksi Ypäjälle!

    • Eläintilanne 1-2014

      Netissä liikkuvien huhujen mukaan:

      * Madeleine on ilmeisesti saanut uuden kodin
      * Paris Hilton olisi palautunut kasvattajalle
      * Nassu lienee Joel Tokoin hallussa Kalliossa

    • Paris Hilton & Tuksu

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      50
      2440
    2. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      22
      1964
    3. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      51
      1826
    4. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      132
      1676
    5. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      132
      1414
    6. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      129
      1331
    7. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1174
    8. Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu

      https://rivalnations.org/censored-bible/ Raamattusi on sensuroitu Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on
      Hindulaisuus
      438
      1080
    9. Olet tosi lapsellinen...

      Ja kiva harrastus tämä palstailu sulla. Lisää uskottavuutta ja luotettavuutta paljon. 🙄 Eipä sillä onneksi enää ole väl
      Ikävä
      44
      975
    10. Outoa toimintaa kaikkinensa

      Jotenkin sairashan se sinäkin olet.
      Ikävä
      29
      959
    Aihe