Muistakaa kun Attendon kanssa kirjoittavat sopimuksen etteivät lakkauta lukioa ja kyläkouluja.
Kunta johdettin konkurssin partaalle ja vasta kun oma palli alkoi heilumaan kriikunta-kriteerin pelossa alettiin tekoihin. Nekin teot ovat sitten leikkauksia ja säästöjä ja sankaritekoja ovat tekemässä lehtijuttujen perusteella.
Muistakaa myös se, ettei kuntajohto lähde uusiin kuntayhtymiin. Muuten menee yhtä naurettavaksi toiminnaksi kuin pyhäjärvellä. Yritettiin erota ja nyt suorastaan vaativat kuntayhtymiä. Varsinkin sote-sektorille.
Niin ja mitä niihin kyläkouluihin ja lukioon tulee, edellisellä kerralla niiden lakkauttamisilla peloteltiin kuntaliitoksien yhteydessä.
Kunta johdettin konkurssin partaalle ja vasta kun oma palli alkoi heilumaan kriikunta-kriteerin pelossa alettiin tekoihin. Nekin teot ovat sitten leikkauksia ja säästöjä ja sankaritekoja ovat tekemässä lehtijuttujen perusteella.
Muistakaa myös se, ettei kuntajohto lähde uusiin kuntayhtymiin. Muuten menee yhtä naurettavaksi toiminnaksi kuin pyhäjärvellä. Yritettiin erota ja nyt suorastaan vaativat kuntayhtymiä. Varsinkin sote-sektorille.
Niin ja mitä niihin kyläkouluihin ja lukioon tulee, edellisellä kerralla niiden lakkauttamisilla peloteltiin kuntaliitoksien yhteydessä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ettei ministerit hyväksy eroa selänteestä. Toivottavasti saadaan sen jälkeen Mikkonen takaisin.
no minkä takia se lukio on niin tarpeeksi tarvittava säilyttää Kärsämäellä?Kyllä nuoret jaksaa käydä kauempanakin lukiossa,ja ei oo ees pitkä matka joka suuntaan,ja eihän täällä oo ammattikouluakaan ja silti nuoria valmistuu ammattiin,kyllä lapissa on lukioihinkin pitkä matka
Ei lukio ole tarpeellinen vaan kyse oli siitä, että uhkailtiin lukion ja koulujen lakkauttamisella jos ei erota Selänteestä ja nyt on erottu joten uhkakuvia ei saa toteuttaa. Siksi otsikko korvan taakse.
Mitä ja missä järjestyksessä lakkautetaan on kerrottu kuntajohdon edustajien puolelta näillä sivuilla ja useasti. Kyläkoulut ja lukio lakkautetaan ja sen jälkeen terveyspalveluja leikataan jne jne jne. Itseasiassa on laskettu miten kärsämäki pääsisi kuivalle maalle suonpohjalta mutta siihen kuntajohdolla ei ole pokkaa. Ei ainakaan kertarysäyksellä vaan pala kerrallaan. Paikallishallinnon säilyminen kärsämäessä tulee niin kalliiksi kuntalaisille ettette te sitä edes usko. Ei kuntajohto ole palvelusta kuntalaisille tekemässä säästöillään jne. vaan ainoa motiivi on oman vallan säilyminen ja maksumiehinä ovat kunta ja kuntalaiset taloudellisesti ja palveluissa yms. Miljoonia on jo mennyt ja lisämiljoonia tulee menemään jos valtio ei tule ja vihellä peliä poikki. Itsenäisyydellä ja sen puolustamisella kuntajohto tarkoittaa hyvävelijärjestön horjumatonta valtaa josta esimerkkinä ero joka vietiin junttaamalla läpi ja nyt pehmitellään ja selitellään koska asia on jo hoidettu. Ei kuntajohtoa kiinnosta terveyskeskuksen henkilökunnan asema salkkufirman alaisuudessa vaan se on esimerkki mihin kaikkeen kuntajohto on valmis oman valtansa säilyttääkseen, Ei heitä huoleta kunnan taloudelliset ongelmat vaan oma valta ja uhka sen katoamisesta.
Liitoksia vastustetaan tappiin asti se kerrotaan jo tuoreimmassa kuntatiedotteessa mutta ero selänteestä vietiin läpi erittäin kireällä aikataululla ja pirut siinä myös onnistuivat. Kyllä kepu on niin kepu kuin kepu voi kepu olla.
Meillä on kohta palvelut viety mutta mitä väliä kun keskustalaisilla säilyy valta? Kova miettiminen on edessä kuntajohdolla pitääkö heidän siirtää kyläkoulujen ja lukion lakkauttamista vuodella parilla että kuntalaiset leppyy?
Lukio voi olla Haapajärvelläkin, saataisiin samalla kuljetus kauppa-ja maamiskoululaisillekin.
Montako lukien opettajaa maksaa veronsa Kärsämäelle, ei monikaan jalisäksi maksetaan Pyhäntäläisten oppikirjat ja kuljetukset.
Kaikki ei mahdu niihin naapurikuntien lukioihin.
Tasan tarkkaan mahtuu ja sitä mieltä on kuntajohtokin ja pistävät pyhänlehmän teurasautoon heti kun valtio leikkaa tuet kärsämäen lukiolta.
no montako kärsämäkistä lukiolaista,suuriin osa pyhäntäsiä,lukion suosio hiipuu vuosi vuodelta,kolme vuotta ja siinä ehtii jo ammatin hankkia ja silti samat edellytykset jatkaa koulua ja tienata opintojensa ohella
säilyy se kepujen itsevaltius, K-mäki ei kelpaa kellenkään, k-mäki on niin syvällä, että valtionvaroilla Ingappiin valuseinät harjateräs-ristikkoverhot ja "hoitolaitos, asiakkaat omasta ja lähikunnista ja muista vastaavista, jotka poliittisesti ja muusta uskostaan hullantuneeksi tulleet ne hoitoon ja siihen saa taas valtionapuja, sinne sopii Korkatin'kin bussines asiakkaat, siis "kriisikuntain kuntoutuslaitos.
Kyläkoulut, lukio - ja KEPU!!!
Höpö höpö. Kyllä kyläkoulu-, lukio-, terveyspalvelu luuta luutii kylmemmin kuin Pohjan tuuli.
Elekää lukiijota lopettako. Se on ainua tie saaha sivistystä paikkakunnalle. Nykyinenkin kurjuus johtuu siitä, että ihmisiltä puuttuu jotakin korvien välistä.
Lukiota voi käydä naapurikunnissakin. Niin ne kulkee ammattikoululaiset ja kauppislaiset. Ei lukion oppilaat sen kummosempia oo.
mitähän sivistystä sieltä lukiosta sitten saa,itse olen ylioppilas ja jos nyt oisin siinä iässä ni en tosiaankaan menis lukioon,kolmessa vuodessa käy itselleen kunnon ammatin ja edellytykset jatkaa on paremmat ku on jo ammatti valmiina,sillä se elämä on tosiaan kallista nykyään,lukion käyny ei kelpaa ees kortistoon
Et voi väittää, että lukion jälkeen yleissivistyksesi on edelleen samalla tasolla kuin näiden kansakoulupohjalla olevien junttien. Toisekseen ammattikoulupohjalta et yliopistoon pääse vaikka itkisit. Kyllä se on niin, että jos meinaat tässä yhteiskunnassa edetä, niin korkeakoulututkinto pitää olla takana. Hitsarin papereilla ei pitkälle potkita. Ei lukion jälkeen pidä kortistoon jäädä vaan jatko-opiskelemaan. Katso ympärillesi mitä näet. Aivottomia juntteja melkein kaksituhatta.
Tuolle asteelle ei kannata jäädä kenenkään.
vain itsetunto ongelmista kärsivä tekee luokkajakoja sen perusteella minkä asteen koulutuksen kukakin on käynyt.
Niin ja ammattikoulupohjalta pääsee ammattikorkeaan joten sinä ja sinun sivistystasosi?
haista sie p..vai että hitsari,heh heh ,lukio on aikansa elännyt koulu ja loppuu kokonaan,moni lukiolainen on katunut kun suotta siellä kolme vuotta vietti
Minä en tee luokkajakoa, mutta maailma tekee sen minun puolestani. Parasta on jos jäät edelleen äitisi helmoihin niin säästyt siltä kokemukselta.
Kerroppas akateemisten työttömien määrä, työttömänä voi olla vähemmälläkin koulutuksella.
Mitä ammattikoululaiset ja kauppaoppilaioksessa käyviä tähän sotket. Nehän ovat aivan eri asia kuin lukiolaiset. Oma lukio täyteen ja loput naapurikuntiin. Se on ainut oikea tie Kärsämäkisillä.
Oma lukio ei täyty kärsämäkisillä nuorilla. Lukio kiinni niin tulee lisää säästöjä.
saatte tupakkia.
ite kävin kärsämäen lukion aikoinan ja rahhoa tulloo enämpi ku tänne kirjoitelijoilla.nuuka ku oon niin en anna kunnalle rahhaa vaan toivotan sen näin : hyvää joulua kaikille kärsämäkissille!
anna laenoo?
Nevörbäkkiäkö aattelit?