VVO:lla vuokralla...silkkaa kusetusta...ko?

Näin Veromiehessä

Tässä pieni kusetus VVO:lta meidän kohdallamme.

Kunnossapito ja korjausvastuut

Vuokralainen vastaa vahingoista, jotka hän tahallisesti tai laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa asunnolle. Laiminlyönti voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei ilmoita vuokranantajalle havaitsemastaan viasta. Vuokralainen ei kuitenkaan vastaa huoneiston normaalista kulumisesta. Arvioitaessa, onko kysymys normaalista kulumisesta vai ei, lähtökohtana voidaan pitää sitä, onko jälki tai vika syntynyt äkillisesti vai hitaasti pitkän ajan kuluessa. Äkilliset vauriot kuuluvat lähtökohtaisesti vuokralaisen vahingonkorvausvelvollisuuden piiriin, kun taas hitaasti ajan myötä syntyneet vahingot ovat normaalia kulumista.

Vuokralainen ei vastaa huoneiston tavanomaisesta kulumisesta ellei vuokrasopimuksessa ole muuta sovittu. Tavanomaista kulumista ovat mm. peilien, taulujen tai lamppujen seinään kiinnittämisestä aiheutuneet jäljet samoin kuin huonekalujen ja tekstiilien aiheuttamat varjostumat lattioilla ja seinillä. Kotieläinten aiheuttamat raapiutumat lattiapinnoilla tai tapeteissa eivät sitä vastoin ole tavanomaista kulumista vaan niiden voidaan katsoa kuuluvan vuokralaisen korvattaviksi. Arvioitaessa onko kysymys normaalista kulumisesta vai ei, lähtökohtana voidaan pitää sitä, onko jälki tai virhe syntynyt äkillisesti vai hitaasti pitkän ajan kuluessa. Äkilliset vauriot kuuluvat lähtökohtaisesti vuokralaisen vahingonkorvausvelvollisuudenpiiriin, kun taas hitaasti ajan myötä syntyneet vahingot ovat tavanomaista kulumista.

8

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin Veromiehessä

      LOPUT KIRJOITUKSESTA

      Kenen velvollisuus on huolehtia vuokra-asunnon kunnosta?

      Vuokra-asunnon kunnossapidosta voidaan sopia vuokrasopimuksessa. Jos siitä ei ole erikseen sovittu, vuokranantaja vastaa huoneiston tavanomaisesta kulumisesta ja kunnossapidosta. Esimerkiksi kymmenen vuoden vuokrasuhteen jälkeen vuokranantajalla ei ole oikeutta vaatia vuokralaiselta huoneiston uudelleen tapetointia, vaikka tapetit olisivat miten huonossa kunnossa tahansa. Vuokralaisen vastuulla on hänen huoneistolle aiheuttamansa vahingot.

      Vuokrankorotukset

      Vuokra määräytyy sen mukaan, mitä siitä on vuokranantajan ja vuokralaisen välillä sovittu. Uusissa vuokrasuhteissa vuokrataso vastaa käypää tasoa, kun taas vanhoissa vuokrasuhteissa saattaa olla, että vuokrat ovat jääneet jälkeen asuntojen käyvästä vuokra-arvosta. Lain mukaan vuokraa voidaan korottaa sopimuksen perusteella vain, jos tätä koskeva ehto on kirjattu vuokrasopimukseen. Tämä edellyttää, että korottamisen peruste ja korottamisen voimaantulopäivä on kirjattu sopimukseen. Jos vuokraa joudutaan vapaarahoitteisissa vuokrasuhteissa korottamaan muutoin kuin sopimuksessa mainitulla menettelyllä, on neuvottelut aloitettava vähintään 6 kuukautta ennen aiottua korotusta. Korotusten tulee olla kohtuullisia ja korotetun vuokran tulee vastata huoneiston vuokra-arvoa.
      Tavanomaisen kulumisen ohje ilmestynyt
      Tavanomaisella kulumisella tarkoitetaan vuokra-asunnon normaalia, ajan myötä tapahtuvaa kulumista, jollaista on esimerkiksi asunnon pintojen (muun muassa seinät, lattiat) ikääntyminen.
      On luonnollista, että asumisesta jää ajan kuluessa asuntoon jälkiä. Näin ollen vuokranantaja ei voi edellyttää, että asunto olisi vuokrasuhteen alussa ja lopussa täsmälleen samassa kunnossa. Vuokralainen ei vastaa asunnonnormaalista kulumisesta, jollei toisin ole sovittu. Seuraavassa käydään läpi niitä seikkoja, joilla tyypillisesti on merkitystä kulumisen tavanomaisuutta arvioitaessa.

      Yleensä vuokranantaja on vastuussa asunnon kunnosta ja kunnossapidosta. Tällöin vuokralainen ei ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu asunnon normaalista käyttämisestä. Vuokranantajan kuuluu luovuttaa asunto vuokra-suhteen alussa tyhjänä ja siivottuna.
      Alkukatselmus voidaan tehdä samalla, kun asunnon hallinta luovutetaan vuokralaiselle, mutta se on parempi tehdä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Jos vuokrasuhteen päättyessä tehtävässä loppu katselmuksessa havaitaan asunnon kunnossa huomautettavaa, voidaan alkukatselmusraportista tarkistaa, oliko vika asunnossa jo vuokrasuhteen alkaessa vai onko vika ilmaantunut vuokrasuhteen aikana.

      Pinnat

      Mikä on pintojen tavanomaista kulumista?
      Asunnon pintoja ovat muun muassa sen katot, lattiat lattialistoineen ja seinät.

      http://www.taloussanomat.fi/uutinen/2011/10/03/mika-on-vuokra-asunnon-luonnollista-kulumista/201114137/243

      http://www.verkkoisannointi.fi/news-item/vuokralainen-tiesitko-taman/

      Ohjeen ovat laatineet Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry, Isännöintiliitto, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry, Suomen Vuokranantajat ry, ja Vuokralaiset VKL ry.


      Tässä on nyt koottuna nämä asiat miksi me emme ole maksuvelvollisia uuden lattiamaton laittoon asuntoon muuttaessamme.
      Matto oli ensinnäkin jo laitettu, kun tulimme tätä katsomaan.

      Vuokra on noussut 3 kertaa, kun se olisi saanut nousta vasta 2 kertaa.
      Vuokra oli 706€ kun tulimme katsomaan tätä ja nyt se on 792€
      Vuokramme siis nousi ensimmäisen kerran 9.11.2012 toisen kerran 1.3.2013 ja kolmas nyt 1.3.2014

      Tämän kokoisia ja samanlaisia asuntoja tässä on 8 kappaletta, lähes jokaisessa on vuokra keskimäärin 100€ halvempi.

      ”huoneisto vuokrataan siinä kunnossa kuin se on vuokrasuhteen alkaessa”

      Tässä tapauksessa siis uuden lattiamaton kera, jota ei ollut laitettu keittiöön, eikä eteiseen.

      ”Vuokran tarkistusajankohta on vuosittain maaliskuun 1. päivä TAI vuokranantajan etukäteen vähintään kuukautta aikaisemmin vuokralaiselle kirjallisesti ilmoittama ajankohta.”

      Näin lukee vuokrasopimuksessamme.
      Kumpikaan näistä ei toteutunut kohdallamme.

    • Näin veromiehessä.

      Samaisessa talossa on erään asunnon yhden huoneen seinä homeessa,eikä sille VVO aio tehdä mitään.
      Toisessa asunnossa on kylpyhuone homeessa ja laatat halki,joten vesi pääsee rakenteisiin,eikä sillekään tehdä mitään.
      Talojen päädyistä rappaukset katoavat kovaa tahtia,eli kosteus tunkeutuu sieltä asuntoihin,asialle ei tehdä mitään.
      Ikkunat päästävät kaiken kylmän läpi,pahimmillaan asutaan todella kylmissä oloissa,odotetaan peruskorjausta...jonka jälkeen kuulema harvalla on varaa enää asua täällä,kun vuokria nostetaa roimasti.
      On se hienoa,kun on oikeen kansainvälisesti kuuluisa tönö asuttavana,mutta saa hävetä talojen kuntoa,kun turistit ottavat valokuvia.
      Kohtuus kaikessa,mutta jos huoneiston lämpötila tipahtaa 14 pahimillaan talvella,niin kohtuus on kaukana.
      Asuntojen kunto ja vuokra ei kohtaa toisiaan,täällä maksetaan uudempien tasoista vuokraa,mutta mistä hyvästä.

      • Saatanansaatana

        Asun vvon 34 neliön yksiössä ilman parveketta ja 700€ vuokra. Asunnossa vitun kylmä koska ikkuna vetää tästä ilmoitin vuosi sitten mutta asialle ei ole tehty mitään lisäksi suihkussa vedenpaine olematon ja välillä saippuat päässä vedentulo lopuu kokonaan autopaikan tolpassa ei ole sähköä vaikka maksan siitäkin. Kaupungille ollut 1,5v hakemus mutta en saa kämppää ja on perseraiskattu olo. Käyn töissä mutta koko palkka menee vuokraan tähän slummipaskaan ym.


      • ooooooooooooooooooooooo1

        >> laatat halki,joten vesi pääsee rakenteisiin
        Kai siellä kuitenkin on asianmukaiset suojaukset? Laatat tai ainakin saumat päästävät vettä muutenkin lävitseen.


    • Yksi44449

      Asuminen VVOlla on hengenvaarallista jo käytännössä olemattoman ilmanvaihdonkin vuoksi.

      Mutta mitenkäs kävi, Is 21.9.2015: "Pop-up teltta, tuotenumerolla 37-314, TAKAISINVEDETÄÄN HUONON ILMANVAIHDON VUOKSI. HENGENVAARALLINEN! ... VOI AIHEUTTAA HENGENVAARALLISIA HENGITYSVAIKEUKSIA. KUIN LAITTAISI MUOVIPUSSIN PÄÄHÄN."

      Hei, teltassa ollaan vain väliaikaisesti, VVOn asunnossa yleensä vuosia!!!
      Mutta terveystarkastajaa ei kiinnosta asukkaiden sairastuminen VVOn asunnoissa, asukkaat joutuvat jatkuvasti matkustamaan t o i p u m a a n muualle. Edesvastuutonta.

      • cartoon_hero

        Et ole muuten ensimmäinen joka tuosta sanoo. Olen kuullut muiltakin että VVO:lla pihistellään ilmanvaihdossa. Kyllä raikasta ilmaa pitää saada että mieli pysyy kirkkaana ja saa myös nukuttua hyvin.

        Pokkana vaan ilmoitusta terveysviranomaiselle. Useampi kun näin tekee niin viesti alkaa menemään perille. Asukkaiden vaurioittaminen tunkkaisissa kasarmeissa pitäisi olla jo mennyttä päivää. Toimivan ilmanvaihdon ylläpito on loppujen lopuksi normaalia kiinteistön huoltoa.


    • Katsokaa

      Uskomattoman törkeää säästöä VVOlla siivouksessa, jota ei kyllä uskoisi tehtävän, jos ei itse näkisi:
      Porrassiivouksessa siivotaan ainoastaan tasanteet, ei itse portaita. Ja tätä on jatkunut ties kuinka kauan. Alkavat portaat olla kyllä jo hyvin likaiset.
      Ajatellaanko etteivät asukkaat huomaa bluffia?

    • kiitos_tiedosta

      Kiitos tiedosta, otan hakemukseni pois.

      Olin tulossa kysymään, mistä saa terveen asunnon? Onko kaikki vuokra-asunnot tavalla tai toisella asumiskelvottomia?
      Terveystarkastajia ei kannata edes yrittää kutsua, ne ei tule paikalle ja palvelee vain rahaa. Niiden raportit on tehty ...tuohesta.

      Asuimme kahdessa aso:ssa ja on todella pahoinpidety olo. Vaihdoimme vuokralle yksityiselle ja asunto haisee vr:n röökivaunulle, kun naapurit sattuu sille päälle.

      Kaupungilla on kunnollisia vuokra-asuntoja, mutta en tajua kuka niitä saa?
      Rajoilta tupruaa pakolaisia ja ne lienee ensisijaisia asutettavia. Ei vissiin toivoakaan saada kunnollista vuokra-asuntoa.

      Latuu on surkea, eikä kukaan näytä hoitavan enää taloja. Mihin on talon hoitamisen ammattitaito?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1763
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1441
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1242
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1214
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      889
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      225
      852
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      845
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      785
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe