Petäjävedellä suuri laajakaista sekoilu

Hapulia Hassa hei he

Kenen asialla?
5.2.2014 17:31

Sekoilun maailmanennätys Petäjävedellä.

1. Petäjäveden kunnanhallituksen kokous 3.2.2014, pöytäkirja

Päätös
”Asiasta käydyn keskustelun aikana Heikki Puhakka esitti Alpo Kukkosen esittämänä, että hanke esitetyssä muodossa hylätään.
Koska oli tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi kädennostoäänestyksen. Suoritetussa äänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus sai 2 ääntä (Karen, Hautamäki) ja Heikki Puhakan ehdotus 4 ääntä(Puhakka, Kukkonen, Horpio, Lehtinen).

LIITE 1 – 2
Kunnanhallituksen ehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Petäjäveden kunta ei hyväksy osallistumista Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n toimintaan selvitysryhmän esittämällä tavalla.

Päätös

2. Petäjävesi lehti 5.2.2014, sivu 06
”Laajakaista-hanketta ruoditaan valtuustossa
Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Petäjäveden kunta lähtee mukaan kuntien omistamaan Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n toimintaan”

Uutisen perässä on nimi Teppo Sirniö.

Onko Sirniö antanut lehdelle tämän uutisen?
Lehdissä on nyt uutisoitu nämä molemmat ”totuudet” Laajakaista asiasta.

Joku puhuu nyt kyllä todella paksua ”potaskaa” vastoin virallisella paperilla "olevaa mustaa valkoisella"

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12039565

44

862

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haisee hyi

      Miten lie henki, oliko hyvä?

    • Satukaistaa viheltää

      Tänään on satusetä Runebergin päivä.

    • huuhaa

      Puuhastelua

    • Veljien bisines

      Onkohan tuon Kuuskaistan taustalla Sirniön Tepon Lestaadiolais-veljien bisinekset kariutumassa, kun noin pistää palturia puhumaan?
      Ei pelkän Kepun pelastaminen voi laittaa noin paljoa valehtelemaan.

      • Hameet korviin.

        Taitaa olla että.. sirniö ja niiles ovat jo sählänneet liiankin kanssa?? voisivat jo aikuistua ja lopettaa neiteilynsä. sano kirkkoherra.pukkiparran takaa.

      • homopapit hirteen
        Hameet korviin. kirjoitti:

        Taitaa olla että.. sirniö ja niiles ovat jo sählänneet liiankin kanssa?? voisivat jo aikuistua ja lopettaa neiteilynsä. sano kirkkoherra.pukkiparran takaa.

        neitejä pappeina , hyi helvetti

        pervoja

    • rips raps!!

      Taitaa petäjävedellä olla tärkeempääkin työtehtävää jopa kuntalasta käsin::: rattijuoppoja .huumeita.liikennerikkomuksia aivan liian paljon. nyt teppo ja kumppanit kentälle tekeen töitä.pois sieltä piilosta ??

      • Kinttupolku

        niinpä, onko kaistahommelit kunnan peruspalvelua?

      • kjt1
        Kinttupolku kirjoitti:

        niinpä, onko kaistahommelit kunnan peruspalvelua?

        kun oliskin tää sotku on ihan älytön, Ton verkon kanssa on ihan sama juttu kuin joskus aikoinaan vedetäänkö sähköt taloon vai jäädäänkö odottamaan, että hinta kallistuis, ja melkein kaikissa talouksissa on nykyään sähkö, näin tää yhteiskunta vaan pelaa

      • kiville ajoi 6kaista
        kjt1 kirjoitti:

        kun oliskin tää sotku on ihan älytön, Ton verkon kanssa on ihan sama juttu kuin joskus aikoinaan vedetäänkö sähköt taloon vai jäädäänkö odottamaan, että hinta kallistuis, ja melkein kaikissa talouksissa on nykyään sähkö, näin tää yhteiskunta vaan pelaa

        Pihtiputaalta on tehty valitus Laajakaista hankkeesta ja vaaditaan purkamaan Kunnanvaltuuston päätös

      • Teppo ulos!
        kiville ajoi 6kaista kirjoitti:

        Pihtiputaalta on tehty valitus Laajakaista hankkeesta ja vaaditaan purkamaan Kunnanvaltuuston päätös

        Prkl ollaan ottamassa monta miljoona lainaa, että saadaan pelastaa pohjanmaan veljeskunta, ei jösses mitä touhua! Vois Teppo ja muut lessut painua sinne mistä ovat aikoinaan petäjävedelle tulleetkin!!!

        Muutama kymmenen haluaa kaistan ja kaikki muut maksaa siittä lystistä vuosikymmeniä, huh huh.

      • Kaapelin pätkiä
        Teppo ulos! kirjoitti:

        Prkl ollaan ottamassa monta miljoona lainaa, että saadaan pelastaa pohjanmaan veljeskunta, ei jösses mitä touhua! Vois Teppo ja muut lessut painua sinne mistä ovat aikoinaan petäjävedelle tulleetkin!!!

        Muutama kymmenen haluaa kaistan ja kaikki muut maksaa siittä lystistä vuosikymmeniä, huh huh.

        Jyväskyläkään ei lähde kaistayhtiöön

        Saavat jäljelle jääneet Petäjävesi ja pikkukunnat yhtiöönsä osakkaksi Kuuskaistan, jolla ei ole omaa pääomaa mutta velkoja kyllä on.

        Kuuskaistalla on 4,2 miljoonaa euroa kaivinkone urakoitsijoiden maksamattomia laskuja. Petäjävesi varmaan antaa verovaroista Kuuskaistalle avustusta, että heidän luotto operaattori pysyy pystyssä uusia ojia kaivattamaan.

        Ja sitten ne kunnat, jotka hyppäsivät olos, varmaan laskuttavat kuuskaistalta jo maksamansa "avustukset" takaisin sopimusrikkomuksen vuoksi.

        Ja ne yksityiset tilaajat, jotka maksoivat ennakkoon olemattomasta tavarasta, laskuttavat varmaan rahansa takaisin sopimusrikkomuksen vuoksi.

        Kuuskaistallahan ei ollut yhtään omaa rahaa niinkuin laki "laaajakaista kaikille" edellyttää operaatoriltakin.

        Mutta nou hätä, Petäjävedellä on verorahaa avustukseen noidenkin ja muidenkin velkojen kuittaamiseksi kuuskaistalle.

        Ja eikun sitten uusia ojia kuokkimaan.

        Uutiset
        Keski-Suomi

        Jyväskylä ei lämpene laajakaistalle
        Keski-Suomi 4.4.2014 klo 12:06

        Kaupunki ei ole lähdössä Keski-Suomen kuntien yhteiseen laajakaistahankkeeseen.

        Jyväskylän kaupungin virkamiesjohdon pohjaesitys ensi maanantain kaupunginhallituksessa on, ettei Jyväskylä lähde hankkeeseen mukaan siihen liittyvien taloudellisten riskien vuoksi.

        Laajakaistahankkeessa kuntien määrä on supistunut alkuperäisistä suunnitelmista. Tällä hetkellä hankkeeseen havittelee mukaan kymmenen kuntaa, niistä kaikki eivät ole vielä tehneet lopullista päätöstä osallistumisesta.

        Sanna Savela Sanna Savela Yle Keski-Suomi

        http://yle.fi/uutiset/jyvaskyla_ei_lampene_laajakaistalle/7173961

      • Suuttunut Pinja
        Kaapelin pätkiä kirjoitti:

        No voihan lempo ja närhen munat. Tuommosenko asian kanssa se Keski-Suomen Liitto ja Sirnö ovat puuhastelleet jo ainakin 5 vuotta Petäjävedenkin laskuun.

        Ei kyllä Sirniö enää taida nauttia kuntalaisten luottamusta. Kunnanvaltuutetut, jos haluatte saada edelleen ääniä, nyt ja heti Sirniön luottamuksen mittaus ja erottaminen liikkeelle.

      • tepco
        Suuttunut Pinja kirjoitti:

        Kuulin tossa pettuveev valtuutetuilta,ett kysees on oikee manipuloinnin mestari,helvetin taitava saarnamies.kääntää asiat ittelle ja kamuille mieleisiks.on kuulemma vahdittava ku koiranpentu,jos ei syö eväitäs,paskoo lattialle.ei nauti kovin monien luottamusta enää kuuskaista-pakkomielteensä jälkeen.

    • lankapuhelin

      Jos hanke menee nurin eikä kunnat suostu maksamaan tappioita voi Tepolla ja kumppaneilla olla edessä käräjät. Se laittaa yrittämään vaikka mitä. Kukahan korvaa kerätyt ja tuhlatut liittymämaksut?

    • kuka jäävää itsensä?

      Kokouksia ja päätöksiä odotellaan

    • Allelujaa

      Tietääkö kukaan, miten laajatkaistat Petäjävedellä tänä iltana eteni?

      Monellako äänellä Sirviö voitti valtuuston?

      • tietäjä

        Sirniö hävisi 0-27

      • Utelias mursu
        tietäjä kirjoitti:

        Sirniö hävisi 0-27

        Niin että miten kävi. KSML ei tiedä mitään?

    • Missä viipyy

      Missä viipyy Sirniön uutiset?

      • Hiljainen poika

        No Sirniö hävis 0 - 27, eikä enää tiedottele Petäjäveden laajakaistasta.

    • komitea istuu

      Asia pöydällä :D

      • teppo is out

        Ja sirniö pihalle junttakomitean bossin pallilta.siksi hiljaista.

    • Rosmot kiinni

      Epärehellinen työryhmä ja Keski-Suomen Liitto?

      Saarijärvellä SAMPO lehti kirjoittaa 10.4.2014

      "Julkisuudessa on puhuttu, että Saarijärvi menetti kielteisen verkkoyhtiöpäätöksen myötä sille myönnetyt tuet. Saarijärvi ei ole kuitenkaan saanut sitovia lupausta tuista, Timo Rusanen sanoo.

      Viestintävirasto lähetti viime marraskuussa maakunnallisen verkkoyhtiön perustamista selvitelleelle työryhmälle kirjeen, jossa se oikaisi TYÖRYHMÄN VIRHEELLISEN KÄSITYKSEN.

      Viraston mukaan valtion ja EU:n laajakaistatukilain mukaista tukea ei varata yhdellekään kunnalle hakemuksen vireille tullessa. Tuki varataan vasta, kun Viestintäviraston tukipäätös on lainvoimainen"

      Kuuskaistallahan ei ole ollut hankkeeseen operaattorilta edellytettävää omarahoitus osuutta, jotta Saarijärven hankkeelle olisi edes voinut saadakkaan lainvoimasta hyväksyntää.

      Eiköhän tilanne ole ollut sama muissakin kunnissa, mm. Petäjävedellä.

      Valehtelulla ei pitkälle pötkitä

      • ankkalinna

        Taisi Aku Andersson olla viisaampi, kuin naapurinsa Teppo Tulppu.

      • huolestunut veronmak
        ankkalinna kirjoitti:

        Taisi Aku Andersson olla viisaampi, kuin naapurinsa Teppo Tulppu.

        KSML kirjoittaa, että Keuruu peruu laajakaista päätöksensä, eikä ole ehtinyt tehdä takauspäätöstä, eikä allekirjoittaa sopimuksia. Mikä on tilanne P:vedellä?

      • wind of change
        huolestunut veronmak kirjoitti:

        KSML kirjoittaa, että Keuruu peruu laajakaista päätöksensä, eikä ole ehtinyt tehdä takauspäätöstä, eikä allekirjoittaa sopimuksia. Mikä on tilanne P:vedellä?

        Petäjävesi on maksanut n.550000€ ja saanut sen vakuudeksi n.50km kaapelia, jonka asennus on ollut täysin ala-arvoista.
        Taajama-alueelle on Sonera jo vetänyt tai tulee vetämään kaapelit yhteistyössä Elenian maakapelointien kanssa .
        Liittymämaksu on 0€,eli taajama-alue markkinavetoisena ei tule koskaan toteutumaan Kuuskaistalta.Liittymän ostaneiden kannalta huonompi juttu.
        Petäjävesi on perustanut työryhmän selvittelemään eri vaihtoehtoja nopeille yhteyksille.Ryhmä on jo aloittanut työnsä.
        Useiden puolueiden yhteisen vaatimuksen vuoksi ryhmään ei kuulu ketään Kuuskaistan kanssa touhunneita henkilöitä(esim.Kokkonen,Sirniö).
        Sirniötä on myöskin vaadittu jättämään paikkansa nykyisen laajakaistaryhmän puheenjohtajana.

      • torpan poika
        wind of change kirjoitti:

        No millä näitä ostaneita saatiin ostamaan liittymiä? Oliko silloin jo jotain kongreettista olemassa, vai vain mihinkään perustumatonta olettamusta? Tuntuu, että ostajia on vedetty nenästä. Vai saavatko he vastinetta rahoilleen?

    • Game is over

      Jyväskylän valtuusto hylkäsi laajakaistan äänin 45 - 21, ja 1 tyhjä

      • Ja hitot

        Jyväskylän kaupungin valtuuston puheenjohtaja Pauli Partanen sen sanoi ääneen selvällä suomen kielellä.

        Laajakaista "asian valmistelussa on epäonnistuttu aika pahasti"

        Olisikohan nyt viimeinkin peiliin katsomisen aika Keski-Suomen Liiton johdon ja Jyväskylän yliopiston "asiantuntijoilla.

        Kun Uuraisille harkittiin laajakaistaa, ei kiinostanut pätkääkään, missä ja miten tulevaisuudessa kulkevat kaapeli Keski-Euroopasta Helsinkiin ja Pietariin, Muurmanskiin ja ja sitten Pohjois Venäjän jäämerta pitkin Tyynelle merelle.

        Me ei haluttu osallistua puolen maapallon kuituverkon ratkomiseen ja rakentamiseen.

    • Rupuja ovat

      Tässä on "Keski-Suomen maakunnallisen laajakaista yhtiön" tilanne 16.4.2014

      Ja nyt "suurviisarina" Viitasaarelta Janne Kinnunen.

      Käynyt kuin pyylle maailmanlopun edellä - pieniä ovat

      A. Keski-Suomen kunnista eivät lähteneet mukaan

      1. Äänekoski
      2. Laukaa
      3. Hankasalmi
      4. Joutsa
      5. Jämsä
      6. Kinnula (on tehnyt oman laajakaistan omaehtoisesti)
      7. Muurame
      8. Keuruu (kunnallisvalitus on jäädyttänyt päätökset)
      9. Uurainen
      10. Saarijärvi (23 – 12)
      11. Kivijärvi
      12. Jyväskylä (äänin 45 - 21))
      13. Luhanka
      14. Kuhmoinen (20 – 1)
      15. Petäjävesi (valtuusto pani esityksen äänin 0 – 27 pöydälle ja tutkii muita vaihtoehtoja, mm. mobiili)

      B. Pohtivat vielä osallistumista

      1. Viitasaari
      2. Pihtipudas (Pöydällä)
      3. Kannonkoski
      4. Kyyjärvi
      5. Karstula
      6. Konnevesi
      7. Toivakka
      8. Multia (ehdollinen, jos kaikki 12 kuntaa osallistuvat)

      • Onko aprillipäivä

        No mutta. Tuohan on pimeintä Pekkarlandiaa Pohjoisessa Keski-Suomessa. melkein koko Pekkarlandia.

        Eivät nyt repisi innoissaan henkseleitään poikki.

        Mitä siitä tulee kun naittaa kaksi köyhää,
        Kuuskaistan ja tuon rupu-Pekkarlandian?

      • pettuvetinen
        Onko aprillipäivä kirjoitti:

        No mutta. Tuohan on pimeintä Pekkarlandiaa Pohjoisessa Keski-Suomessa. melkein koko Pekkarlandia.

        Eivät nyt repisi innoissaan henkseleitään poikki.

        Mitä siitä tulee kun naittaa kaksi köyhää,
        Kuuskaistan ja tuon rupu-Pekkarlandian?

        Petäjävedellä hienoa on nyt se, että avoimin mielin tutkitaan muitakin vaihtoehtoja. Päättäjiltä rohkea teko muuttaa mielipidettään. Hyvä Petäjävesi!

    • Suutarin Esko

      Eipä halunnut ja ymmärtänyt tehdä Keski-Suomen Liitto minkaanlaista riskianalyysiä Kuuskaistasta ja sen pyrkimyksistä Keski-Suomen "maakunnallisen laajakaistan" rakentamiseen kuntien rahoilla.

      Tämähän tiedetään ja ymmärretään jo eduskunnassakin

      Aikomuksen hinta arvio kunnille oli 163 miljoonaa euroa Verkko-osuuskunnan Kuuskaistan suunnitelman 10.6.2013/ Inspira vuosina 2013 - 2016.

      Monta kertaa kuollutta lehmää kauppavat edelleen lypsylehmäksi kunnille vielä Keski-Suomen Liitto ja Jyväskylän yliopiston Dekaani Pekka Neittaanmäki yliopiston nolla tutkimuksella höystettynä.

      Yhtiötä ovat kunnista pystyttämässä vielä 7 - 8 pahiten höynähtänyttä.

      Viitasaari
      Pihtipudas
      Kannonkoski
      Karstula
      Kyyjärvi
      Konnevesi
      Toivakka
      Multia?

      Mutta löytyi sentäs viisitoista (15) viisasta kuntaa tässä asiassa, jotka tolkuttoman riskin ja toimijan Kuuskaistan vuoksi hylkäsivät Kuuskaistan ja tuon "maakunnallisen laajakaista utopian"

      YLE Kotimaa 30.4.2014 klo 5:35 | päivitetty 30.4.2014 klo 5:35

      Keski-Suomen laajakaistasotku ratkottava maakunnassa

      Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) on huolissaan Keski-Suomen laajakaistahankkeen takkuamisesta. Kiurun mukaan valtio ei kuitenkaan voi puuttua asiaan.

      Keski-Suomen laajakaistahankkeen kohtalo nousi esiin eduskunnassa tiistaina. Eduskunta alkoi käsitellä lakimuutosta, joka muun muassa velvoittaa laajakaistarakentamiseen tukea hakevan selvittävän ennakkoon hankkeeseen sisältyvät riskit. Lain tiukentaminen ei auta Keski-Suomea.

      Kansanedustajat Anne Kalmari (kesk.) ja Tuula Peltonen (sd.) toivoivat nopeita toimia laajakaistahankkeen viemiseksi maaliin ja yhteyksien saamiseksi joka tupaan.

      Kiurun mukaan valtio ei kuitenkaan voi puuttua asiaan vaan asiat on ratkaistava maakunnassa.

      – Tilanne on erittäin vakava. Minä pidän sitä erittäin hankalana koko tämän laajakaistahankkeen kannalta, että meillä on tämä riskianalyysi aikoinaan jätetty tekemättä sillä tasolla kun se nyt tässä lakiesityksessä korjataan. Mutta se ei auta enää kuluttajia ja kuntalaisia siltä osin.

      Keski-Suomen laajakaistahanke uhkaa kaatua rakentamistöitä tehneen verkko-osuuskunta Kuuskaistan talousvaikeuksiin ja kuntien erimielisyyksiin. Osa kunnista on vetäytymässä hankkeesta, jolla laajakaistaverkon rakentamista jatkettaisiin yhteisen yhtiön voimin.

      Lue myös
      15.4. Keski-Suomen laajakaistahankkeelle uusi vetäjä – jatkosta päätös kuukauden kuluessa
      .
      15.4. Jyväskylä hylkäsi maakunnallisen laajakaistayhtiön

      11.3. Porukka pienenee, mutta laajakaistan suunnittelu jatkuu

      Marjatta Rautio Yle Uutiset

      http://yle.fi/uutiset/keski-suomen_laajakaistasotku_ratkottava_maakunnassa/7214147

    • Vastuuseen

      Petäjäveden perussuomalaisuskovaiset ja muut valittajat, kenelle teistä lähetän laskun saamatta jääneestä valokuituliittymästä? Tehän kaadoitte jatkohankkeen Petäjäveden osalta. Vai saitteko noissa avoimissa ja kehutuissa neuvotteluissa Soneran rakentamaan minulle tänne pengerjoelle 100 megan valokuituyhteyden ilmaiseksi - eipä ole mitään kuulunu

      • ei höynäytettävä.

        Sinua on huiojattu ja sinä olet mennyt tyhmyyttäsi halpaan. Joudat menettämäänkin rahasi, tyhmyyttäsi.

    • 1000M

      Kyllä on homma tyritty ihan viimesen päälle.. Muuallapäin suomea valokuitu peuhaa pitkin maaseutuja. Verkkoja rakennetaan ja homma toimii!

      Keskisuomen liitto, kuuskaista jne tyrinyt koko homman ja poliitikot tappelee keskenään.

      Löytyskö Keski-Suomesta niin kova poliitikko, joka pistäs homman kuntoon ja kuidut käyttöön! Ruotsista ja muualta suomesta näkee, että kuitu on ainoa vaihtoehto! Silti täällä vaan poliitikot kiistelee mitä pitäisi tehdä ja ajaa omaa aatettaa, eikä oikeasti maaseudun etua.. :/

    • Voihan pullataikin

      Löytyi viimeinkin pieni ja allekirjoittamaton pätkä Verkkoosuuskunta Kuuskaistan viimeisintä tilinpäätöstä. Se olikin tehty ajalle 1.1.2013 - 30.6.2014 eikä päättyen 31.12.2013.

      Kaupparekisteriin tuloaika on 10.11.2014

      Patentti- ja rekisterihallitus kertoi, että heille on toimitettu vain tämä allekirjoittamaton puutteellinen tilinpäätös, 3 sivua.

      Numeroista selviää ainakin seuraavaa.
      Kausi 1.1.2013 - 30.62014 on alla verrattu vuosien 2009 - 2012 lukuihin

      Kuskaista tilinpäätös vuodet 2009 - 2012

      Vuodet julkaistu a, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014/6
      Liikevaihto 1000 E, 635, 766, 853, 935, ----, 1218
      Tulos julka 1000 E, -119, -35, 0, -247, ----, 1218
      Omapääoma 1000 E, -260, -295, -298, -547, ----, -204
      Velka pääoma 1000 E, 6212, 6249, 6259, 9876, ----, 16775

      Varsinainen toiminnallinen liikevaihto on laskenut. Se on puolelletoista vuodelle enää 875 tuhatta Euroa.

      Tilinpäätökseen on ympätty "muita tuottoja" 557 tuhatta euroa.

      Oma pääoma edelleen miinuksella eli sekin velkaa, 204 tuhatta euroa.

      Ja sitten varsinainen jysäys, velka vieraille 16775 tuhatta euroa, eli 16,8 miljoonaa euroa.

      Se on kasvanut 2012 lähtien peräti 6,9 mljoonalla eurolla.. Velkaa ei kyllä Kuuskaistan liikevaihdolla ja tuloksella makseta koskaan takaisin.

      Kuinkahan kauan alkuperäisten Kuusiokuntien pinna ja kaupungin talous kestää tuon "liiketoiminnan".

      Jos ja kun joku Keski-Suomen ennakkoja maksaneista kunnista älyää vaatia ennakkomaksunsa takaisin, niin maksuun tarvitaan uutta velkaa.

      Onkohan tällä hetkellä menossa käräjäjuttuja Kuuskaistalla?

      • Mitäs tuosta

        Jos uskoa piisaa ja tyhmiä maksajia!

    • Munaa mejkkoon.

      Petäjävedellä ja lähikunnissa ajeltu väärällä kaistalla jo pisempään ja välillä käyty sivuraitellakin. ja panemassa naapurin rouvia tyttärineen. hevosmiehet hirnuu raviradoilla ja hiacen takatilassaan??

    • Pekkarisen syy!

      Järkyttävää työnjälkeä kaapelinvedosta Petäjävedellä,kaapeli peitelty kivillä ja sammalilla max. 5 cm syvyyteen.
      Onkos se Sirniön Teppo aivan kaheli kun haluaa vielä jatkaa samanlaista pelleilyä Kuuskaistan kanssa? Kuuskaistahan on uudessa yhtiössä "teknisenä asiantuntijana".!!??
      Rahatkin on jälleen kerran FINITO.

      Karmeata sikailua ja vedätystä,potkikaa se Sirniö v...tuun kunnanjohtajan pallilta ja viekää hanke poliisin tutkittavaksi.

    • Hommathanskassa

      Tebbo Keuruun seuraavaksi kaupunginjohtajaksi: laittais asiat kuntoon

    • Kekkonen2

      Teppo kavereineen menköön kuokkimaan kaapelit uudestaan maan alle,edes Pekkarisen vaalikassa ei riitä jälkien korjaamiseen.
      Saatanan tunarit!

    • Huijausta

      Vetäisivät edes ledit niin sais valoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      397
      4022
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      218
      1994
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1500
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1335
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      991
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      973
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      125
      937
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe