Hei! Te influenssarokotteen ottaneet,onko teillä ollut ns. tavallisia flunssia aikaisempaa enemmän?Tämä piikkihän estää vain influenssan.Työpaikalla on viime vuosina sattunut,että rokotteen ottaneet ovat sairastaneet tavallisia flunssia rokottamattomia enemmän,olisi mielenkiintoista tietää, onko tämä vain sattumaa,mikä on muiden kokemus asiasta?
Rokotettujen sairastuvuus tavalliseen flunssiin?
Hoitaja123
7132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuttu hoitaja kertoi, kuinka edellisen sikaflunssan aikoihin sairaala, jossa hän on työssä, melkein pakotti ottamaan sikapiikin. Hän ja neljä muuta hoitajaa ei ollut suostunut rokotettaviksi. Kaikki rokotteen saaneet hoitajat sairastuivat sikaflunssaan, mutta yksikään, joka ei ottanut rokotetta, säilyi terveenä.
Siinäpä faktaa rokotehulluille.
Siis rokottamattomat eivät sairastuneet, tarkoitin. Meni kiireesti kirjoittaessa sanat hassusti.
Öh!
Otin rokotteen, enkä sairastunut vaikka hoisin sairaita, yksi joutui teholle.
Minusta on hirveän vastuutonta, että hoitohenkilökunta levittää tautia jopa päiväkausia ennen sairastumistaan. Tarkoitan nyt rokotettta saamattomia.
Oliko rokotteen saajat varmasti todettu sika.sairaiksi?
Paviaanit fanaatikot taas rulettaa.
Tosiaan, rokotetut sairastuivat jopa 5,5 kertaa useammin räkätauteihin.
Influenssarokotteen saaneilla 5,5-kertainen määrä hengitystieinfektioita (Health Impact News)
22. syyskuuta 2013 kello 23:08
Health Impact News: Hong Kongissa tehty tutkimus vertasi influenssarokotteen vaikutuksia, influenssarokotteen saaneilla oli 5,5-kertainen määrä hengitystieinfektioita verrattuna niihin, jotka eivät saaneet influenssarokotetta.
Health Impact Newsin mukaan tutkimus on erityisen merkittävä, koska kyseessä oli aito kaksoissokkotutkimus - rokotettujen ryhmä sai Suomessakin jälleen tällä kaudella käytettävää Sanofi Pasteurin Vaxigrip -rokotetta ja vertailuryhmä sai suolaliuosta.
Influenssan esiintymisessä ei rokotettujen ja vertailuryhmän välillä ollut tutkijoiden mukaan tilastollisesti merkitsevää eroa, eli rokotteesta ei ollut tutkimusnäytön perusteella hyötyä hengitystieinfektioiden lisääntymisen muodossa havaittujen haittojen vastapainoksi.
http://healthimpactnews.com/2013/study-flu-vaccine-causes-5-5-times-more-respiratory-infections-a-true-vaccinated-vs-unvaccinated-study/
Pitää siis muistaa, että tuollaiset tavallisetkin flunssat, jotka influennssarokotuksen jälkeen tarttuvat herkemmin, voivat olla jopa kohtalokkaita ikääntyneelle ihmiselle, joka potee esim. keuhkoahtautumatautia tai on muuten heikossa hapessa. Yksi tuttavani ei rokotuksen jälkeisestä räkätaudistaan enää selvinnyt lainkaan.
N.20 vuotta sitten sairastin joka vuosi useamman kunnon kuumetaudin, kuume yli 39. Päälle poskiontelo/keuhkoputken tulehdukset jälkitauteina. Yleiskunto meni täysin nollille. Kyllästyin jatkuvaan kuumeessa makoiluun ja kävin ottamassa kolmena vuotena peräkkäin influenssapiikin. Tämän jälkeen tuli 12 vuoden täysin kuumeeton jakso. Ei kertaakaan vuoteeseen kuumeen takia tuona aikana.
Otan joka piikin minkä vain saa.
En ole sairastanut paljoa= ollenkaan
Ei flunssaa, poskionteloita eikä oikeaa influenssaa. Mahataudilta ei taida suojasta, mutta sitäkään ei nyt juuri.
Minusta alan ihmiset, jotka ei ota rokotetta on ääliöitä. Tauti tarttuu päiväkausia, ennen kuin sairastuttaa kyseisen hoitajan.