Koira puri lasta ja ärähtää helposti?

koiranomistaja

Nyt meidän koira teki viimeisen temppunsa. Koira on maailman kiltein. Eilen tyttö oli ottamassa koiralta pois tytön omaa lelua, niin tämä ärähti ja puraisi tyttöä kädestä. onneksi hampaan rikkomaa ihoa pahempaa ei tullut. myös minä itse sain pureman sormeeni, kun otin koiraa niskasta kiinni ja kannoin pesuhuoneeseen raihoittumaan. koiran käytös on ollut aivan ihmeellistä. kun komentaa, tuntuu että koira tulee vaan hullummaksi siitä. :/ koira on alle 10kg pieni koira, enkä olisi uskonut että tälläistä tulee. pentukoira alle 7kk. pitääkö minun palauttaa koira takaisin kasvattajalle?

19

1937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerro ensin miten?

      Mielellään kuulisi miten olette koiraa kouluttaneet teille saapumisen jälkeen? Miten on suhtauduttu lapseen, miten on opetettu "koiran lelut" ja sitten "lapsen lelut"? Mitä olette tehneet, kun komennuksen jälkeen koira ei reagoi tai muuttuu vieläkin hullummaksi?

      Kun annat vastauksen noihin kysymyksiin, voi hyvinkin pian nähdä missä meni pieleen. Onko kasvattaja antanut ohjeita koulutukseen, oletko kääntynyt hänen puoleensa?

    • nuorivielä

      Suosittelen, että varaatte ajan virallisesti hyväksytyltä pevi-kouluttajalta mahdollisimman pian.

      www.koiraneuvola.fi

    • pilalla on

      Jos "komentaminen" on niskasta kylppäriin kantamista, niin ei ihmekään, että koira on hermoraunio. Purkautuu aggressiivisuutena, lapseen... Jos joku mua reuuttais niskasta, niin purisin jos voisin.

      Myös, onko lapsi saanut olla koiran kanssa kahden niin, että hänkin on sitä satuttanut? Tällöinhän ei koira häntä halua lähelleen. Voi tulevaisuudessa purra pahemmin, en suosittelisi näiden päästämistä toisensa lähelle nyt, kun kerran on jo tilanne päällä.

      Antakaa pois koira, kun ette sitä kerran pidä oikein. Uudessa perheessä se voi vielä oppia elämään normaalisti, muuten näyttää aika karulta pienen tulevaisuus.

    • kissa-ihminen04

      Koiraa tulee lähestyä varsinkin, kun se on hermostunut ala-kautta, se teidän molempien opeteltava. Niskasta ottaminen kiinni on silloin hyvin väkivaltainen teko ja ei ihme, että puolustautui. Koiran nahkaa ei saa retuuttaa, koska se ei ole venyvää. Kissa vielä kestää sen, että ottaa niskasta kiinni, jos on kevyt, silloin se on emollinen ja opettavainen ele.

      Koira voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi kanssanne, jos tutustuisitte siihen rauhallisin elein paremmin ja leikitte sen kanssa. Ja tietty, kun kohtelette sitä jatkossa kuin koiraa ettekä kissaa.

      • Tulivaanmieleen

        Olen joskus miettinyt, että monet ns. pikkukoirien omistajat eivät taida kiinnittää hirveästi huomiota koiriensa koulutukseen. Ainakin kohdalleni on osunut useita koiria, jotka ohikulkiessani (jalkaisin tai polkupyörällä) rähisevät ja hyökkäilevät kohti, ja taluttajat eivät ole moksiskaan. Mitähän siitäkin tulisi, jos oma isokokoinen paimenkoirani käyttäytyisi noin...

      • isoisoäiti
        Tulivaanmieleen kirjoitti:

        En tiedä mitä paimenesi kanssa tulisi, mutta tuohon aloittajalle sanoisin että kyllä koiraa voi nostaa niskasta, kunhan tekee sen oikein. En olisi valmis 7kk ikäistä sulkemaan pois tilanteesta vaan puhuttelisin siinä paikalla asian loppuun asti ja sitten katsoisin miten se siinä paikalla jatkuu.

        Arvailen vaan että teillä huusi lapsi ja sinä ja koira oli paniikissa.

      • Voinsanoa

        Pikkukoiranomistajana että kyllä monet kouluttaa, enemmän kun voitte ymmärtää. Töitä vain riittää kun koiralla niin kova tuo oma tahto, ainakin meidän terrierillä. Minun koirani ei rähise muille koska sen itseluottamus on kohdillaan ja ollaan panostettu sosialistumiseen myös isoihin koiriin jotka yleensä ovat laukaisija rähisemiseen.
        Pieni koira tuntee että pitää puolustautua varmaan myös pienen koon takia. Monet eivät uskalla laittaa pikkukoiraa isojen koirien sekaan koska pelkäävät koiran sattuttavan itsensä.
        Meidän koira osaa leikkiä niin isojen kun pienten ja tietää kuitenkin varoa isojen koirien välillä rajuja otteita.
        Kyllä me tässä yritetään ja pyydän anteeksi jos ei aina tuo käsky koiralle mene perille..

      • Vähän nuorempi
        isoisoäiti kirjoitti:

        En tiedä mitä paimenesi kanssa tulisi, mutta tuohon aloittajalle sanoisin että kyllä koiraa voi nostaa niskasta, kunhan tekee sen oikein. En olisi valmis 7kk ikäistä sulkemaan pois tilanteesta vaan puhuttelisin siinä paikalla asian loppuun asti ja sitten katsoisin miten se siinä paikalla jatkuu.

        Arvailen vaan että teillä huusi lapsi ja sinä ja koira oli paniikissa.

        Kuten nimimerkkisi kertoo, mennään vähän niillä vanhan kansan opeilla ;-) Hyvä neuvo sinulta "koiraa (tässä tapauksessa pentua) voi nostaa niskasta, kunhan tekee sen oikein" Olisit nyt samalla kertonut, miten se oikein tehdään?

        Mitä ihmettä on "puhutteleminen" 7kk ikäiselle pennulle. Taidat olla niitä koirien omistajia, jotka päivät pitkään keskustelevat koiriensa kanssa ja nehän vielä siitä ymmärtävät sekä siitä oppivat, eikö näin?

      • isoisoäiti
        Vähän nuorempi kirjoitti:

        Ihan noin teen kun sanoitkin.
        Kyllä sinäkin vielä opit koiran niskasta nostamaan niin ettei se vinkaisekkaan.
        Yritystä!

      • hkjhkkllj
        isoisoäiti kirjoitti:

        Ihan noin teen kun sanoitkin.
        Kyllä sinäkin vielä opit koiran niskasta nostamaan niin ettei se vinkaisekkaan.
        Yritystä!

        Voi sissu kaikkia se maanpäällään kantaa..

        7kk ikäinen koira on pentu ja sitä koulutetaan eikä retuuteta niskasta.

        Ei ihme ettei koira ole oppinut perusteita kun retuutetaan eikä kouluteta.

        Isoisoäiti voisi kanssa alkaa perehtymään nykyaiakaiseen koulutukseen eikä mennä vanhalla tyylillä luulot pois ja ihan sama miten kohtelen koiraa..

        Hyvä kasvattaja ohjaa koiraa hyvään eikä käytä väkivaltaa.
        aloittaja ei selvästikään ole ymmärtänyt koiraansa kasvattaa.

    • Voinsanoa

      Alottelijalle että koiran pitää tietää miten käyttäytyä tilanteessa kuten sen mistä kirjotit. Muuten siltä ei voi vaatia oikeaa käytöstä jos ei koira tiedä mikä se on. Koirat suojelevat aarteitaan jos ei niille toisin opeteta. Minä olen pyytänyt veljiäni ottamaan esim luun koiraltani, olen palkinnut kun koira on käyttäytynyt oikein, eli ei murise. Kaikki toivottu käyttäytyminen pitää opettaa koiralle. Ei se sinun ajatuksia lue. Ja koska koira ei purrut lastasi lujaa, kyse on vain siitä että koira varotti lastasi tulemasta lähelle, kun lapsi silti tuli koira näykkäs. Ei se sen kummempaa ole ja koira toimi aivan oikein jos ei koiralle ole opetettu antamaan aarteita pois. Vika on sinussa, ei koirassa.

      • sa3485ukrtj

        Koira on maailman kiltein :)
        Pitäisikö tuota uskoa, kun jo lapsesi sekä sinä olette saaneet puremia?

        Johtajuusongelmaahan tuo. En ikinä ole yhtäkään koiraani opettanut luopumaan yhtään mistään, vaan lähtökohta on, että laumanjohtajalle luovutetaan mikä tahansa aarre mukisematta. Ja myös että ihmiselle ei uhitella, ei purra. Eikä minua ole omat koirat myöskään purreet, eivät uhmaa mitenkään.

        Googleta "laumanjohtaja" ja opiskele asennetta. Vielä ei ole myöhäistä, koirasi on nuori. Näykkimiset voi saada loppumaan. Mutta tuo niskasta retuuttaminen ei ole hyvä tapa, se on fyysinen hyökkäys koiraan, joka puolustautuu. Palauttaisitko sen kasvattajalle perusteella: emme osaa kasvattaa hyvätapaiseksi? Koira toimii niin kuin sen annetaan toimia.

      • Voinsanoa
        sa3485ukrtj kirjoitti:

        Pitää se opettaa koiralle koska lapsi ei ole laumanjohtaja. Minä en halua että koirani murisee vieraille lapsille vain koska he eivät ole laumanjohtajia.

    • hghjkhjkjhkj

      Anna takaisin kasvattajalle..sinulla ei selvästikään ole perusteita koiran koulutukseen eikä ymmärrystä koiran eleistä!!!

      Koira on vielä pentu joten joku saa siitä hyvän koiran perheeseen ja nuori koira sopeutuu nopeasti.

      Väkivaltainen koulutus aiheuttaa luottamuksen menettämisen ja koirasta tulee aggressiivinen, joka puolustautuu sinulta.

    • kouluttanut20v

      Minulla on terrierietä ja niiden koulutuksessa olen käyttänyt pehmeätä koulutusta joka pohjautuu siihen että koira ymmärtää mikä on sallittua ja mikä ei eli ohjataan hyvään ja palkitaan hyvästä. Moni kuvittelee että koira ymmärtää asioita suoraan ilman että koiralle on edes opetettu mistä kyse. Ensin koulutetaan ja sitten vasta vaaditaan asioita kun koira ymmärtää mitä omistaja haluaa. Pohjimmiltaan kaikki koirat haluaa miellyttää lauman huolehtijaa sillä se on sille etu. Ja kiintymys.

      Kielletty on aina kielletty. Eli johdonmukainen ja jämpti koulutus.

      Fyysinen päällekäyminen vie luottamuksen sinun laumanjohtajakyvyistä ja koira menettää luottamuksen sinuun. :(

      Hyvällä saa hyvää ja pahalla pahaa.

      Meillä koirat ei ole ottanut ylivaltaa tai edes kokeilleet rajoja koska me huolehdimme hyvinä laumanjohtajina koiristamme ja niiden turvallisuudesta jolloin koirat oppineet luotta meihin ja meidän arvioihin. Myös elekielen tuntemus a ja o. Silloin on kuin koirasi puhuisi sinulle mistä kyse mutta jos sinä et tunne elekieltä et edes ymmärrä mistä asiassa on kyse.

      Jos sinusta aloittaja tuntuu että et osaa kouluttaa koiraa niin anna pois kasvattajlle koira on pentu ja helposti sopeutuva hyvään perheeseen missä sitä ymmäretään ja osataan kouluttaa. Ei ole häpeä vaikka näin käy..paras on että kaikki osapuolet saa hyvän olon ja oikean paikan.

    • bullipoju

      Anna takaisin kasvattajalle jos tuntuu että et pysty kouluttamaan koiraasi muuten kuin kivun ja pelon avulla. Sinulle, perheellesi ja ennen kaikkea koiralle parempi.

      Kuten tuossa aikaisempi kommentoija sanoi, hyvällä saa hyvää ja pahalla pahaa. Ei koirasi ymmärrä mitä ajat takaa sillä että retuutat sen niskasta kylppäriin, puolustuskannalla selvästi oli kun puri sinua kun kävit siihen käsiksi. Koirasi pelkää sinua, jos kokee että sen täytyy puolustautua sinulta, joten ei tainnut olla eka kerta kun kannoit sitä niskasta? Koiran ei pitäisi pelätä sinua.

      Fyysinen kurittaminen ei ole mielestäni IKINÄ hyväksyttävää, mutta koira kyllä ymmärtää sen jos sen tekee oikealla ajoituksella. Sinulla selvästi ajoituskin pielessä. Jos ymmärrät paremmin tämän vertauksen niin ajattele että koira on lapsesi. Lapsesi olisi tehnyt jotain kiellettyä (sinä tiedät että se asia on kiellettyä mutta lapsellesi ei ole asiaa opetettu) ja menet hänen luokseen tunti sen jälkeen kun kielletty asia on tehty ja antaisit tukkapöllyä sanomatta mitään ja käskisit hänet huoneeseensa. Mitä luulet, olisikohan lapsesti hämmentynyt ja peloissaan ja luuletko että hän oppisi tuosta mitään? Siltä koirastasi tuntuu kun kuritat sitä noin.

      Älä enää ikinä koske koiraasi rankaisun muodossa jos haluat siitä vielä yhteiskuntakelpoisen. Ja suosittelisin luottamusharjoituksia, eli leikkiä ja herkuilla temppujen opettelua, kaikenlaista mukavaa toimintaa josta koirasi pitää että se alkaa jälleen luottamaan sinuun. Luottamus on ensiaskel kunnioitukseen ja ilman kunnioitusta ei ole tottelua.

      Sitten itse näykkäisy ongelmasta. Koirasi vain puolusti leluaan koska ei halunnut luopua arteestaan. Se toimi niin kuin koirat ja eläimet toimivat. Sinun tehtäväsi on kertoa koirallesi että tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää tässä laumassa. Sinun on opetettava koirallesi että lelun ja ruuan saa ottaa siltä pois kuka vain, eikä se ole paha asia.
      Menet koirasi luokse ja otat lelun pois ihan sama mitä koirasi tekee, jos se käyttäytyy hyvin eikä sano eikä tee mitään, anna sille herkku sekä lelu takaisin. Jos se murisee tai yrittää näykkiä, otat siltä lelun pois, pidät lelua kädessä niin kauan että koira rauhoittuu ja annat lelun takaisin kehujen kera. Sama homma ruuan kanssa. Toista tätä muutama kerta päivässä ja opeta leikin varjolla koiralle myös irti käsky. Koirasi selvästi luulee että se menettää lelunsa pysyvästi jos se luopuu siitä joten sinun on näytettävä sille että vaikka ihminen ottaakin lelun, se ei ole lopullisesti menetetty.
      Kun koirasi antaa sinun ottaa lelun pois ja olet tehnyt luottamusharjoituksia, voit ottaa lapsesi mukaan hommaan. Anna lapselle joku herkku ja pyydä häntä tarjoamaan koiralle herkkuvaihtokauppaa, lelu herkusta. Lapsesi antaa koiralle herkun samalla kun hän ottaa koiralta lelun pois ja kun herkku on syöty lapsi antaa lelun koiralle takaisin. Näin koira saa positiivisen mielleyhtymän lapsesta eikä koe häntä uhkana vaan mukavana asiana.

      • kettu ko ketuttaa

        Koirat eivät ole lapsia jotka tajuaisivat eristämisistä tai jäähyistä kylppärissä mitään. Taas on menty hankkimaan koira ilman asiantuntevuutta, ja tokihan se on koiran syytä, kun ongelmia sitten ilmenee... Ei jumaliste, näitä tarinoita alkaa tulla liikaa.

        Sekin, ettei lapsia opeteta edes koskettamaan koiraa oikein. Päänsilitys ylhäältä alas lähestyen - jo se on monelle koiralle aina vain toistuessaan liikaa.

      • yks vaan
        kettu ko ketuttaa kirjoitti:

        Eikö täällä saa kysyä apua ilman teilaamista.ohjatkaa ja neuvokaa eikä tarvii toisia haukkua.jotku viisaat täällä jakaakin neuvoja mut ei taida nämä haukkujat osata opastaa.jokainen voi oppia toimimaan koiran kanssa oikein jos haluaa ja yrittää ja saa ohjausta.itsekin ikäni ollut tekemisissä erään koirarodun kanssa niin nyt uusi rotu ja uudet kujeet ja enemmän koulutusta aikaa ja herkkuja vaativa ja on kiva että on joku joka opastaa.

      • yks vaan kirjoitti:

        Nojuu. Jos vaikka jollain olisi ollut ihana, pehmeä ja täydellinen kotikoiruli aikaisemmin, voi seuraava samaa rotua olla ihan toista maata, niin että sen kanssa on helisemässä kaikki naapureita myöten --silloin on hyvät neuvot tarpeen, ja nopeasti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe