Kenen vihamielisyys purkautui?

Kuka kirjoitti?

Nimettömänä jätetyn herjausviestin lainaus alkaa -
" Arvoisa rouva kaupunginjohtaja
Olet varmaan lukenut Pyhäjärven Sanomista Pittää Sannoo palstalta Pentti Ristisen kirjoituksen. Siltä varalta, ettet ole, laitan sen tässä luettavaksesi. Eikö olekin mahtava kirjoitus? Miten siinä osattiinkin niin osuvasti Sinua kuvailla. Riidankylväjä, hyvin oivallettu, sillä sehän Sinä todellakin olet!

Ja tuo työpaikkakiusaaminen. Miten naulan kantaan sekin. Laskepa joskus huviksesi, kuinka monta ihmistä Sinä ja Sinun liehakkosi olette tähän mennessä eliminoineet. Oletpa kaatanut ihmisiä kuin viikatemies viljaa. On lähtenyt tai pantu lähtemään tai muuten vain nitistetty niin työntekijöitä kuin luottamushenkilöitäkin, kaikkia, jotka eivät tanssi Sinun pillisi mukaan.

Onhan täällä Pyhäjärvellä nyt vain yksi ja ainoa oikea mielipide: Sinun mielipiteesi. Kun iltaisin niittotouhuistasi väsyneenä kaadut vuoteellesi, lasket varmaan päivän saalista ja suunnittelet tulevaa niittoa välittämättä lainkaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota toiminnallasi kanssaihmisillesi tuotat.
Luulenpa, että suorastaan nautit ihmisten tuhoamisesta. Ei sitä muuten
kukaan noin aktiivisesti harrastaisi. Tiedä kuitenkin, että kun kuvottavasti hajuvesille lemuten (peitätkö sillä jotain muuta hajua?) puuskutat kunnantalon rappusissa, Sinua ei seuraa yksikään kunnioittava katse, ei yksikään
arvostava ajatus, päinvastoin!

Kyllä Sinua ihan ylesesti pidetään uskomattoman v:maisena
akkana ja ihan käsittämattömänä valehtelijana. Jopa omat rahalla ostamasi p:eennuolijat Sinua häpeävät ja takanapäin kauhistelevat. Vaan kyllähän Sinä tämän tiedät itsekin. Tämän vuoksihan Sinä niin tarkoin salasit henkilöstökyselyn tulokset oman vastuualueesi osalta. Vaan salailu on ollut turhaa. Kyllä Sinut tunnetaan ja totuus Sinusta tiedetään ja se tieto leviää....Eiköhän lie
kohta Heinolassa asti.

Eikä se ostamasi kallonkutistaja henkilöstön mielipiteitä Sinusta pystynyt
muuttamaan, ei sinne päinkään Lisäsi vain varmuutta Sinun v:maisuudestasi ja pohjattomasta itsekkyydestäsi ja itserakkaudestasi.

Lakia Sinä et kunnioita lainkaan. Senhän tietää jo puoli Suomea. Ja kuten Iisalmen Sanomatkin Heikki Harjulan suulla sanoo, Sinä olet vastuussa kunnassa viime aikoina tehdyistä laittomuuksista. Sinä yksin!!! Sinä olet johdatellut kokemattomat ja lakia tuntemattomat päättäjät tälle laittomuuksien tielle j a saattanut itsesi lisäksi koko kunnan naurunalaiseksi.

Tiedä se, että Sinä olet vastuussa kunnan huonosta maineesta, Sinä olet vastuussa siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota vainoamillesi ihmisille olet tuottanut ja Sinä olet vastuussa kaikesta siitä kärsimyksestä, jota ajamasi politiikka on kuntalaisille tuottanut ja tulee jatkossa tuottamaan.

Muista tämä aina, ajattele sitä iltaisin, näe siitä unta öisin. Seuratkoon tämä tieto Sinua kuin varjo kannoillasi koko loppuelämäsi ajan Sinä riidankylväjä, hajottaja ja tuhoajal

Nimimerkki Narsistit kykkivät kunnanmäellä.

P5 Ja se ruosteisella romulla ajeleva ‘poikaystävä”, joka harva se päivä kunnantalolle saapastelee. On siinä kaupunginjohtajalla ritari. Koko kylähän sitä seuraa ja nauraa! Ei kyllä monikaan nainen ilkeäisi moisen kanssa kavereerata, mutta niinhän sitä sanotaan, että vakka kantensa valitsee ja vertaiset vertaistensa kanssa." lainaus päättyy



6.3.2014 tekstin Suomi24;llä siirtäneen lähete
Lainattu teksti on suora kopio jonkun tuntemattoman henkilön ajatuksia ja sylkemistä kaupunginjohtajaa kohtaan, järkyttävää vihaa ja inhoa pursuavana ja rivien välitkin katkeruutta tihkuen. Kirje tuo ulkopuolisellekin pahanolon, inhon tuntemuksia aiheuttava, kuinka se on vaikuttanut henkilöön, jolle kirje on nimettömänä toimitettu?

Pyhäjärvellä toimii todella pahan hengen ydinporukka, heidän piiloviestinsä on rehellisille ihmisille; poistu omin jaloin, tai me tuhoamme sinut ja elämäsi totaalisesti.

Tunnen suurta myötähäpeää, Pyhäjärvellä tarvitaan kiireesti ammattiapua, ja ei vähiten Tikkalanmäellä, kuntahallinto on täystuhon tiellä.

95

1049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osimoilleen näin

      Lainaus erään arvostetun alaisen kirjeestä

      "Olen huolestuneena seurannut Etelä-Suomen Sanomien kirjoittelua Heinolan tilanteesta. Toimin Tita Rinnevaaran johtajuuden aikana NEURO Epilepsiasäätiön tutkimuskeskuksessa, enkä tunnista kyseistä henkilöä lehden kirjoittelusta.

      Itse en ole havainnut moitittavaa Rinnevaaran johtamistyylissä. Valitettavasti NEURO:ssa oli työntekijöitä, jotka kokivat, että säätiö olisi jonkinlainen suojatyöpaikka, missä riittää, että on työpaikalla sovitut tunnit, mutta missä ei tarvitse toimia säätiön hyväksi. Kyseiset henkilöt olivat juuri niitä, jotka valittivat Rinnevaaran johtamistyylistä, lähinnä siksi, että hän vaati maksetulle palkalle myös vastinetta. Valitettavasti myös lääkäripiireissä oli henkilöitä, jotka eivät toimineet sopimusten mukaan. Esimerkiksi työaika saattoi olla klo 0800-1600, mutta henkilö tuli paikalle klo 0900 paikkeilla ja lähti ajoissa, jotta ehtisi yksityisvastaanotolle klo 14.45. Näihin asioihin puututtiin ja mielestäni kyllä kyseinen kollega oli väärässä ja Rinnevaara oikeassa. Käsittääkseni kuitenkin juuri tällaisista tilanteista Rinnevaaraa on mustamaalattu toistuvasti.

      Kaikki Rinnevaaraa edeltävät vuodet NEURO:ssa olivat taloudellisesti tappiollisia, kaikki Rinnevaaran vuodet taas päätyivät voitollisiksi. Taisivat olla NEURO:n ainoat positiiviset vuodet. Kun Rinnevaara laittomasti (myös oikeus katsoi irtisanomisen laittomaksi) erotettiin, NEURO:n tulos oli muutaman satatuhatta positiivinen. Jo seuraavana vuonna tulos oli yli 400 000 € negatiivinen, sen lisäksi oli hukattu 2-3 kiinteistöä Helsingistä ja osakkeita. Tämä vain muistutukseksi, miten hankalassa tilanteessa Rinnevaara oli ainoa, joka pystyi johtamaan NEURO:n tuloksen postiiviseksi.

      Myös NEURO:ssa puhuttiin huonosta työilmapiiristä, mutta sitä ongelmaa oli tutkittu työterveyshuollon osalta jo 90-luvun lopulta (Rinnevaara johtoon -03) eikä huonoa työilmapiiriä voi mitenkään laittaa Rinnevaaran piikkiin."-lainaus päättyy

    • terveisin

      Kaipa tuon vihamielisen purkauksen voi lähettää tutkittavaksi ja arvioitavaksi, kuka herjan on heittänyt.

    • Tark.ltk;miten jatko

      Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunnalle SELVITYSPYYNTÖ

      Pyhäjärven kaupunginvaltuuston kokouksessa 24.2.2014 esitettiin liitteen mukainen asiakirja, joka on osoitettu Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Pyhäjärven kaupunginhallitukselta, laatijana Katriina Vierula, asianajaja, Helsinki.
      Pyhäjärven kaupunginhallituksen pöytäkirjoissa ei ole päätöstä, jossa kaupunginhallitus olisi päättänyt tehdä valituksen KHO:n. Pöytäkirjoissa ei ole myöskään merkintää, jossa olisi em. asiakirjan mukainen peruutus päätetty.
      Valtuuston kokouksessa valtuutetut Jorma Leskinen, Tyyne Tuikka ja Paavo Leskinen kaupunginhallituksen jäseninä totesivat, etteivät tiedä asiasta mitään, eivätkä ole olleet sellaisessa kokouksessa, jossa valituksen tekemisestä tai valituksen peruuttamisesta olisi päätetty.

      Pyydämme kunnioittavasti, että Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunta välittömästi selvittää, mitä esiin tulleessa asiassa on tapahtunut. Mistä toimeksianto Katariina Vierulalle on tullut.
      Selvitys pyydetään antamaan valtuuston kokouksessa 31.3.2014.

      Pyhäsalmi 27.2.2014

      • Tilintark.yhteisö?

        Pyhäjärven kaupungin tilintarkastusyhteisö SELVITYSPYYNTÖ
        BDO Audiator Oy, JHTT Erkka Ollila

        Pyhäjärven kaupunginvaltuuston kokouksessa 24.2.2014 esitettiin liitteen mukainen asiakirja, joka on osoitettu Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Pyhäjärven kaupunginhallitukselta, laatijana Katriina Vierula, asianajaja, Helsinki.
        Pyhäjärven kaupunginhallituksen pöytäkirjoissa ei ole päätöstä, jossa kaupunginhallitus olisi päättänyt tehdä valituksen KHO:n. Pöytäkirjoissa ei ole myöskään merkintää, jossa olisi em. asiakirjan mukainen peruutus päätetty.
        Asianajotoimisto Peltonen LMR OY on laskuttanut Pyhäjärven kaupunkia 13.2.2014 mennessä yhteensä 44.703,63 euroa. Laskuja on yhteensä 5 kpl. Kahdessa laskussa on merkintä ”Muu neuvonta”.

        Pyydämme kunnioittavasti, että tilintarkastusyhteisö selvittää mahdollisimman pian, onko asianajotoimiston laskutus perustunut Pyhäjärven kaupunginhallituksen päätöksien mukaisiin toimeksiantoihin.

        Liitämme oheen myös Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunnalle lähetetyn selvityspyynnön.
        Selvitys pyydetään antamaan valtuuston kokouksessa 31.3.2014.

        Pyhäsalmi 27.2.2014


    • hyi helekuta

      NO voe perskuleen perkules mitä sotkua, eikö tuolle saada loppua,vai pitääkö nousta kapinaan Ukrainan malliin

    • Phj vaadittava tämä

      Erityistilintarkastus

      Erityistilintarkastus on epätavallinen toimenpide, joka voidaan määrätä suoritettavaksi julkisyhteisössä, yhtiössä tai yhdistyksessä. Sen edellytyksenä on perusteltu epäily siitä, että yhteisön taloutta ei ole hoidettu lakien tai asetusten mukaisesti.

      Suomessa erityistilintarkastus on halpaa.

      • hukka piilossa

        Mistä meinaat löytää sen perustellun epäilyn talouden laittomasta hoidosta? Olisi mukava tietää!


    • Tutkittu yks.etsien

      Aloituksen julkaisema kirjoitus antaa olettaa, että kyseessä ON, johtopäättelynä kirjoituksen sisällöstä, suluissa mistä päättelen näin olevan, eli vinkki asia mikä on kirjoituksessa.

      Pyhäjärven kaupungin viranhaltija ( työhyvinvointikysely) ,

      pitää suojatyöpaikkaansa kaupungintalolla, pystyy työpisteestään seuramaan portailla liikkumista ( läähätys) ,

      on ollut ajoittain lähellä herjaamaansa ( hajuveden tuoksu),

      on lähellä johtoryhmää ( mielipide johtajan asenteesta asioihin )

      tietää kaupunginjohtajan työpäivän pituuden ( ajattele sitä iltaisin, näe siitä unta öisin)

      antaa uhkauksen tulevasta (Seuratkoon tämä tieto Sinua kuin varjo kannoillasi koko loppuelämäsi ajan Sinä riidankylväjä, hajottaja ja tuhoaja l)

      näkee kaupungintalolla käyvät, autoja myöten ( Ja se ruosteisella romulla ajeleva ‘poikaystävä”, joka harva se päivä kunnantalolle saapastelee)

      • LEMMY

        Tuosta herjauskirjeestä ilmenee selvästi, paha kaupunginjohtajatäti on ilmeisesti tunkeutunut kirjoittajan mukavuusalueelle ja patistanut tekemään töitäkin välillä. No pahoittaahan sitä mielensä vähemmästäkin.


    • Suojatyöpaikat

      Aivan, samaa ajattelin että Pyhäjärvellä kaupungintalolla on henkilöitä. jotka tykkäävät olla työtä tekevinään ja puuttuvat kaula kenossa ka kieli kilkattaen esimiestensä arviointiin pyytämättä.
      Hyvä että julkisuuteen annetaan asioita nykymenon taustalta.

      Hän on emä valehtelija ja emä vale jo itsessään, joka sanoo että kaupungintalon henkilöstöasiat ovat nyt kohdillaan.

      Henkilöstöä on lisätty ja hallintoa paisutetaan yhä vaan, ihan oikeasti MIKSI?

    • erityinen tilintarka

      Nyt, jos koskaan, on tutkintapyyntö paikallaan. Kaupunkilaiset, kootkaa joukot yhteen ja tehkää tutkintapyyntö rikospoliisille, Oulu. Onhan tässä jo semmoset
      ainekset koossa, että toimikaa.

      Onks tässä nyt sama toiminta kuin Lentokenttä Oy:n tilien sotkuissa.

      Kuka tilannut, kuka maksanut, mutta kenen asia. Ja kaupunki tilannut.

    • perskuta rallaa

      Tuosta aloituksesta puheenollen. Oiskoon se se, joka on ollut PPKY:ssä johtavassa
      virassa, jota ei kutsuttu kaupungin johtoryhmään, vaikka sitä halusi.

      Oisko tommonen. Tässä ainaki on viiden pisteen vihje.

    • ynseä ja kylmä

      Hmm, joo saattaisihan tuo olla se pikkuautolla ajeleva hapanilmeinen. v-piika.
      Uskalla en väittää, mutta oikein rohkeasti silti tohdin olettaa.
      Haisee niin tarkoitushakuiselta myrkytykseltä nimettömän henkilön kirjeen sisältö.

    • Piikanen-p

      Tikanmäen hallituksella lähti mopo keulimaan oikein vauhdikkaasti, kun veivät virkavapauden eroilmoituksena valtuustoon.

      Nyt saamme seurata kuolinkouristuksissa vaikeroivaa puluparvea ja puluripaskan tanssijoita, käräjäsalista- valtuustosaliin- käräjäsalista -valtuustosaliin..

      SEN SIITÄ SAA KUN SUOSTUU PELAAMAAN SHAKKIA PULUN KANSSA.

      • pöhlö Kustaat

        Nehän vei eroilmoituksen sinne valtuustoon eikä virkavapautta. Virkavapausanomusta ei taida olla olemassakaan!


    • slaagi lähestyy

      vaikka uudelleen vievät, niin häviön saavat.
      Mikä erityinen gluu se on Rinnevaaran ja Tikanmäen väillä, kun ei loppua tule kiistelyyn.
      Iso mies, kauan paikkakuntalaisten hyväntahtoisuutta ja laupeutta hyväksi käyttänyt, Tikanmäki ja sitten nainen, joka tulee etelästä ja saa tarkkavaisuudellaan paikallisen "silmät ummessa "äänestäneet kiukkua täyteen jukan puolesta?

      Iso mies täyttyi lisää jo entuudestaan egoa ja uhoa puhkumaan.

      No, sitä komeampihan on mahalasku, kun palaset kloksahtavat kohdilleen. Kun on paljon annettu, paljon tullaan myös vaatimaan loppuselvityksessä.

      Ei kait sitä ihan huvin vuoksi vastuunpaikalle äänestetty, kyllä takana on vakava edellytys valtakirjan käyttöön; eli kun teet, teet äänestäjille, ja kun töppäät, töppäät omasta pussistasi.

    • autoilija.

      Ja mulla on pussit täynnä.

    • Mene mukaan.

      Mistä näitä puutteessa olevia oikein piisaa?
      Käykää Virossa, siellähän sitä eläkejärjestöt ja muut retkueet käyvät muutaman kuukauden välein tyhjentymässä.

      • Karmea kirje

        Karmea kirje. Kuka tuollaisen on voinut kirjoittaa? Täytyy olla vihaa täynnä oleva henkilö. Ja kaikesta päätellen läheltä seurannut.


    • Ihmettelevä

      Miksi lähetetty tuollainen kirje? (Tekstin kirjoittaja esiintyy tuttavallisesti, jotenkin läheisenä ihmisenä. Kuin herättääkseen ja varoittaakseen. Käyttää härskiä kieltä.)

      Miksi kirjeen saanut julkistaa sen täällä? (Minkä vuoksi noin ihmisen iholle tulevia mielipiteitä halutaan korostaa ja tuoda esiin. Vähintäänkin kaksisuuntainen vaikutus ajattelevaan lukijaan, joka ei ole tavannut ko. henkilöä.)

      Niin miksi?

    • 457654746

      Kirje kertoo ainoastaan sen, kuinka pahoin Rinnevaara & kumppanit ovat täällä ilmapiiriä myrkyttäneet ja kuinka vähän häntä tänne takaisin kaivataan.
      Pyhäjärven kaupungin toiminta on ollut vuosikaudet täysin naurettavaa, mutta uskaltaako kukaan edes kuvitella mihin asiat kehittyvät jos Rinnevaara vielä astuu virkaansa.

      Puistattaa jo pelkkä ajatuskin.

      • Voi kamalaa. Voi

        Voi kamalaa. Ketkä kaverit? Millä myrkyllä? Arseniikkia, vai mitä


      • LEMMY
        Voi kamalaa. Voi kirjoitti:

        Voi kamalaa. Ketkä kaverit? Millä myrkyllä? Arseniikkia, vai mitä

        Kyllähän sen ymmärtää jos pyydetään pois mukavuusalueelta ja saattaisi joutua tekemään vaikka palkkatöitäkin. Kaiveleehan se kovastikin.


    • yksi lukija

      Ihmettelen myös minä, miksi Rinnevaara on halunnut tuoda kirjeen tänne palstalle Pyhäjärvisten luettavaksi. Eihän kukaan muu kuin kirjeen saaja ole oikeutettu sitä tekemään. Eivät nuo toimenpiteet kohota kummankaan osapuolen arvoa. Pikemminkin päin vastoin. Havahduttaa kummasti.

      • kyllä ihmettelisin

        mikäli nuo kaikki ois salassa ja ketä palvelis?
        Totuus vaan esiin......mitä tuota salassa.....kirjeen kirjoittaja näyttäisi olevan helppo
        tunnistaa.
        Rehellisyys ennenkaikkea.....siinä .
        Sitä ihmettelen miksi tuollaista ala-arvoista pas-- kirjoitetaan....kenelle-kään.


      • Ilmoitus626

        Mielenkiintoista, että pohditaan herjauskirjeen laittamisesta tänne suomi24;lle, missä paljon muutakin tuodaan julki nimimerkeillä?

        Ennemmin pitää pohtia sitä, miksi herjauskirje oli Rinnevaaralle kirjoitettu alun pitäenkin, ja myös toimitettu perille nimettömänä?


        Olen miettinyt, mikä on ko. kirjeen toimittaneen henkilön traumatisoinut niin, että on herjan väsännyt ja mitä ponnisteluja hän käy juuri nyt, kun hän havaitsee törkynsä olevan julkaistuna sanasta sanaan ihmisten luettavaksi?

        Pääfaktat ovat hyvin selvät,herjauskirjoittaja on/oli
        -kaupunginvirastolla töissä tai on läheinen jollekin siellä olevalle
        -on kokenut Rinnevaaran johtajuuden uhkana mukaville päivilleen suojatyössään
        -seurasi päivittäin kaupunginjohtajan tekemisiä alta kulmain, itse myrkytetyin ajatuksin ja toimien vahingoittaen herjauskirjeellä tarkoitushakuisesti
        -hän sai väritettyjä väittämiä ihmisiltä, joilla ei ole tosiasiassa mitään käsitystä itse syytetystä (TR)

        Kun tutkinta alkaa, minut saa haastaa.


    • vastausta odottaen

      Olen sata varma, että rinnevaara ei ole kirjettä julkaissut tänne.

      Saattaa olla paremminkin, että joku henkilö, joka on saanut kirjeen käsiinsä on julkaissut.
      Ja mikä siinä, että tämäkin pyhäjärvinen saasta tulee esille. aivan hervotonta hävyttömyyttä, jota johtajalle on lähetetty. Näitäkö ei saisi julkaista.. vain ja ainoastaan yksipuolista herjaamista.

      Hyvä, että jollakin on nyt pelkopersiissä, niin tulee ollakin. Vähintäänkin anteeksipyyntö, jota laukkanen ja tikanmäki vaativat, kun heidän teoistaan oli
      saatettu tutkintapyyntö. pöoliisiin. Syyri loukkaus!!

      Mitäs se rapon suuri kirja sanoo: "millä mitalla te mittaatte, sillä teillekin mitataan". Mutta selitys: mitä se on?--on aivan toinen juttu.

      Vaatii vähintäänkin tuomarin selvitystä, joka "bibliaa"on lukenut.

    • Minä tein tämän.

      Aloituksessa esiin tuotu (TR) herjauskirje on valitettavasti arkea, sekä ilkeästi tehtynä totta, ja hän, jolle kirje on toimitettu nimettömänä on oikeutettu laittamaan sen esille Sinulta kysymättä.

      Poliisi ei edes lotkauta paikkakunnan sivistyneiden ilkeämielisyydelle, tekivätpä herrat ja rouvat mitä tahansa.

      Lisäksi laitan tiettäväksi Pyhäjärven omatunto -blogin linkin.

      http://pyhajarvenomatunto.blogspot.fi/

      Hyvin on Raimo sanansa astellut..

      • Minä tein tämän.

        6.3.2014 tekstin Suomi24;llä siirtäneen lähete
        Lainattu teksti on suora kopio jonkun tuntemattoman henkilön ajatuksia ja sylkemistä kaupunginjohtajaa kohtaan, järkyttävää vihaa ja inhoa pursuavana ja rivien välitkin katkeruutta tihkuen. Kirje tuo ulkopuolisellekin pahanolon, inhon tuntemuksia aiheuttava, kuinka se on vaikuttanut henkilöön, jolle kirje on nimettömänä toimitettu?

        Pyhäjärvellä toimii todella pahan hengen ydinporukka, heidän piiloviestinsä on rehellisille ihmisille; poistu omin jaloin, tai me tuhoamme sinut ja elämäsi totaalisesti.

        Tunnen suurta myötähäpeää, Pyhäjärvellä tarvitaan kiireesti ammattiapua, ja ei vähiten Tikkalanmäellä, kuntahallinto on täystuhon tiellä.


    • kirjeitä/tutkintaa

      Kirje osoittaa, että kirjoittaja on läheltä ja tuntee ehkä enemmän kuin moni meistä. Raakaa tekstiä. Toisaalta asia ei kuulu näille palstoille ulkopuolisten tuomana. Taas on syntymässä uutta aihetta ilmoitusten tekoon.

    • ???????????

      "kuinka se on vaikuttanut henkilöön, jolle kirje on nimettömänä kirjoitettu"
      kuinka se vaikuttaa henkilöön, jolle kirje on kirjoitettu ja nyt julkistettu koko kansalle.
      Lyötyä lyödään uudestaan.

    • Ilmoitus626

      Mielenkiintoista, että pohditaan herjauskirjeen laittamisesta tänne suomi24;lle, missä paljon muutakin tuodaan julki nimimerkeillä?

      Ennemmin pitää pohtia sitä, miksi herjauskirje oli Rinnevaaralle kirjoitettu alun pitäenkin, ja myös toimitettu perille nimettömänä?

      Olen miettinyt, mikä on ko. kirjeen toimittaneen henkilön traumatisoinut niin, että on herjan väsännyt ja mitä ponnisteluja hän käy juuri nyt, kun hän havaitsee törkynsä olevan julkaistuna sanasta sanaan ihmisten luettavaksi?

      Pääfaktat ovat hyvin selvät,herjauskirjoittaja on/oli
      -kaupunginvirastolla töissä tai on läheinen jollekin siellä olevalle
      -on kokenut Rinnevaaran johtajuuden uhkana mukaville päivilleen suojatyössään
      -seurasi päivittäin kaupunginjohtajan tekemisiä alta kulmain, itse myrkytetyin ajatuksin ja toimien vahingoittaen herjauskirjeellä tarkoitushakuisesti
      -hän sai väritettyjä väittämiä ihmisiltä, joilla ei ole tosiasiassa mitään käsitystä itse syytetystä (TR)

      Kun tutkinta alkaa, minut saa haastaa.

      • tunsi taustat

        Lisäksi kirjeen kirjoittaja on keskustellut lukuisten työtoveidensa kanssa asiasta.


    • Kuspiä-pulu

      Samaa mieltä, törkykirjeen rustaaja on niin täyspaskapulu, että kuuluu sata varmasti pulushakin tunteiden julkitekijänä luottopelaajiin.

      Kirjehän on niin tilaustyö, kuin olla vaan osaa.

      Kun tutkinta käynnistyy, jota tosiaan toivomme, niin lopullisesti hynttyidensä kokoaja löytyy eräästä Tikkalanmäen toimistohuoneesta, se on varma.

      Heinolaan saakka nämä saatanan sontakokkareet kostolaulujaan lauloivat!

    • Elä elä

      Elä hermostu. Siitä se lähtee.

      • Kirjoittaja x

        Mikä lähtee. Voi sinua. Olet ahkera kirjoittaja


    • Tuhtia tekstiä

      Raimo Parkkisen tekstiä
      lainaus"
      "Olipa pöyristyttävää tekstiä valtuuston puheenjohtaja Sarkkiselta Pyhäjärven Sanomat lehdessä.

      Kuinka sivistyneenä itseään pitävä entinen kansankynttilä voi haukkua tuolla tavoin valtuutettua, joka käyttää hänelle lainsuomaa oikeutta tehdä kysymyksiä ja muutos esityksiä valtuustossa päätettävinä oleviin asioihin Ajatelkaa! Sarkkinen toteaa itse: ”olen esteellinen käsittelemään asiaa”.

      Siitä huolimatta hän on jo valtuuston kokouksessa palattuaan puheenjohtajaksi haukkunut valtuutettu Tyyne Tuikan alimpaan helvettiin. Lisäksi samoin esteellisenä ollen hän käyttää todella törkeää kieltä muutosesityksen tehneitä kohtaan, mainitussa lehtikirjoituksessa. " lainaus päättyy

      Kiitos Parkkinen, sinusta on tullut Matti K manttelinperijä. Jatka vaan, luen blogit ym.


      Eikö Sarkkinen ymmärrä, että Vanhustenkotiyhdistyksen lainan takaus asia on käsiteltävä samoin perustein ja samaa tarkkuutta noudattaen kuin kaikki muutkin takaus asiat.

      Näin menetellen estetään Lentokenttä Oy;n kaltaisen sotkun mahdollisuus. Asioiden käsittelyn on oltava avointa ja rehellistä, päätösten on perustettava todellisiin asiakirjoihin ja asiakirjat on oltava päätöksen tekijöillä nähtävänä päätöksenteko hetkellä. Jos joskus on tehty toisin, ei tarkoita, että vielä 2014 vuonna voitaisiin tehdä samoin.

      Oma huomioni on seuraava, Sarkkinen on toiminut valtuustonpuheenjohtajana todella törkeästi sekä valtuustossa, että lehtikirjoituksessaan. Lisäksi hänen ei olisi saanut puuttua asiaan ollenkaan koska hän on esteellinen. Järkevä ihminen pyytäisi hattu kourassa Anteeksi valtuutettu Tyyne Tuikalta.

      Keskustelu jatkuu………… toivottavasti.

    • höpöpö

      Eihän lentokentästä kummoisiakaan sotkuja ole löydetty eikä ketään tuomittu.

    • Isän lausuma

      Hyvin on sotkettu lentokentän asiat.
      Isä-vainaa kalastusta harrastavana sanoi kalaverkosta, (jonka maailman suurin irti päässyt petokala oli repinyt ja sotkenut), yläpauna oli vain ehjänä, ja kun ei sitä selväksi saanut eikä sotkua oiottua asianmukaisesti että ;" sen minkä itse iso saatana sotkee, niin saa selvitettyä pikku pirutkaan."

      Että kun perusteellisesti asiat sotkee, niin eipä sieltä selväksi tehdä.
      Epäilys on silti jäänyt siitä, että onko itse iso saatana peräsimisessä parhaillaan.

    • kepu-pulu

      Viisaasti arjessa todettu. Pätee tämän päivän Pyhäjärvi pulusakin omien jälkien sotkemiseen.

    • toimeton toimitus

      Muutama esimerkki, joita toimittajiksi itseään luulevat olisivat voineet ajankohtaisesti journalismin tavoin avata kirjoittaa
      -lentokentän tilanteet, tapahtumat, asianosaisten haastattelut, taustoittaen Paavo Leskisen aikakaudelta alkaen, kertoa kaupungin edustajien yhtiökokouksiin osallistuminen ja asioiden valvominen, (tienneekö kuntalaiset näistä pätkääkään) kaupungin edun valvominen lainoituksissa, monissa rahoituksissa ja metsäkauppojen, ja kuntaliitosselvityksen kustannukset veronmaksajille..

      -kaivokseen puuhatun tutkimuskeskuksen alkujaoista saakka tapahtuneet hankkeet, lobbaukset, muistioiden viesti, saadut etenemiseen tehdyt päätökset, käytetty veronmaksajien raha ko. isoon mahtavaan, eikö tämä kiinnosta veronmaksajaa, yrittäjää, nuorisoa; takkuinen menneisyys ja huikea tulevaisuus??

      -nykyisen hallinnon ajalta, tilinpäätöksen tulokset, mitä on satsattu kuntalaisiin, kuntarakenneselonteko...

      -valtuutettujen kesäkuun 2011 ulosmarssit, syyt ja mihin tutkimus jäi?

      -ja niin paljon hyvää tulosta tehneen kaivoksen ja yhtiön johdon haastattelut, juttuja kaivokselta ---

      Että olisi näitä aineksia tehdä tosilehteä, paikallista ja vahvaa tuotetta.

    • Alma.

      Ja mulla on kassi täynnä.

    • kalma

      Ei haittaa, toivottavasti räjähtäisi, niin pääsisit vaivasta ja me sinusta.

    • Tuntomerkit

      Vihamielinen kirjoitus, sitä aloituksen kirje on.
      Kirjoitustyylin mukaan kysymyksessä on mitä todennäköisemmin kouluja käynyt ja esimiesasemasta vaikutteita imenyt henkilö.
      Ylimielinen asenne henkilöllä on koko ajan nytkin, ja työkaverit voivat tuta piikkien pistelyn tuon tuosta tältä ko. kirjoittajalta. Hän osaa piilovittuilun ja piilokieroilun.

      Naishenkilö, ei mies?.

      Hän on pahasti herneen nenäänsä nykäissyt ja nyt myös egoonsa naarmuja saanut ihminen.
      Oletan, että henkilö tekee osan työpäivistään muualla, mutta hänellä on myös täysi pääsy kaupunginvirastolle. Oletan, en väitä, että hän taapertaa pulunpaskasakin keulajoukoissa kaakattaen esim näin "En minä ole tehnyt mitään, vaan HÄN teki näin, en minä sanonut pahasti, vaan Hän sanoi..""

    • kuhan häntä palsta

      "Ylimielinen asenne henkilöllä on koko ajan nytkin, ja työkaverit voivat tuta piikkien pistelyn tuon tuosta tältä ko, kirjoittajalta." Nimimerkki tuntomerkit, näyttää tietävän, kun kertoo nykyisestäkin toiminnasta, Jos hän on palstan aloittaja, niin turhaan kyselee. Kerro vain.

    • Häpeällistä

      Missä mennään. Luettuani 24 palstoja Pyhäjärven kohdalta. Kaikkein eniten nostetaan uudestaan ja yhä uudestaan esille kaupunginjohtaja Rinnevaara. Olen tullut siihen näkemykseen, että suurimman osan häneen kohdistuvista palstoista on aloitettu hänen "puolesta puhujiensa" toimesta. Se käy selville aloitusten laadusta, joilla on haluttu herättää ihmisten mielipiteitä kyseisestä henkilöstä. Siinä onkin onnistuttu, kun monet ovat ruvenneet mielipiteitään kirjoittelemaan. Näin on saatu aikaiseksi sekava soppa.
      Viimeisin juuri tämä palsta, joka osoittaa todellista härskiyttä ei ainoastaan nimettömästä kirjelmästä vaan siitä, että yksityisesti saatu solvauskirje tuodaan tänne. Näyttää selvältä, ettei kaupunginjohtaja Rinnevaara ole sitä itse tänne lähettänyt. Ilman johtaja Rinnevaaran suostumusta kenelläkään ei ole oikeutta julkistamiseen eikä saada kirjelmää haltuunsa. Jälleen johtaja Rinnevaara on asetettu kaluttavaksi.

    • Halpamainen hlö

      Kihelmöikö? Oletko sinä herjauskirjeen kirjoittaja? Oletko sinä niin typerä, että kuvittelit kirjeesi pysyvän salassa, niin häpeällisesti kuin sinä oletkin kirjeen rustannut ja nimettömänä lähettänyt, että oli enemmän kuin oikein, että törkytekstisi julkaistaan.

      Se ei ole todellakaan pääasia, miten se on täällä, vaan sillä, miksi se on alun alkaen pitänyt paperille paskantaa ja toimittaa kj;lle ja ihan tarkoitushakuisesti mielenpahoittamiseksi hänelle?

      HYVÄ.
      Kaupunginjohtaja on varmaan asian käsitellyt, henkisesti vahvana ihmisenä, mutta jos minulle tulisi tuollainen pahansilmä, kuin sinulla kirjeen kirjoittaja, jotain henkilöä kohtaan, niin hakeutuisin kyllä hoitoon.

      • minähän se olen

        Jos minä saisin tuommoisen kirjeen niin laittaisin sen roskiin, eli tänne!


    • selvät syyt

      Lapsellista, niin sinun kommenttisi kuin herjauskirjeen kirjoittajan motiivi.

      Hätähän siinä tulee, kun huomaa vihamielisen "oman sepustuksensa" päässeen julki ja pelko persiissä että kirje ajautuu tutkintaan.

    • toen perrää

      saattaa kirjoittaja käydä jaakobin painia .... ja nukkua yönsä kuten
      kirjoituksessaan muistuttaa/kuvaa....
      ""Muista tämä aina, ajattele sitä iltaisin, näe siitä unta öisin. Seuratkoon tämä tieto Sinua kuin varjo kannoillasi koko loppuelämäsi ajan Sinä riidankylväjä, hajottaja ja tuhoajal """

    • kokoko

      Äreä kirje. Johan on kokemukset.

    • Ei hyvä

      Tuntuu koosteelta useampien kokemuksista.

    • Kasvot esiin.

      Yksi tekijä sairas ihminen ja myrkkyä täynnään, nimettömän herjauskirjeen lähettäjä.
      Olen sitä mieltä, että hänet pitää tunnistaa ja pidättää.

    • Huono asia

      Se on johtaja Rinnevaaran käsissä, ei meidän mitä hän kirjeestä sekä sen lukemisesta täällä ajattelee. Viha kasvaa helposti korkoa korolle.

    • Oikeutta sorretulle

      Eli mikäli Rinnevaara lukee, tai saa vihjetsemppiä, niin rikosilmoitusta vaan.

      Henkiset kiusaajat kiinni!
      Voisiko tästä ottaa häneen yhteyttä ja kehottaa hänet liikekannalle?

    • ukrainaan

      ukrainaan

    • Auta ihmistä.

      Herjauskirjeen sisällön tuottanut henkilö on psykiatrin avun tarpeessa.

      Mikäli olet havainnut työkaverisi, tai läheisesi puhuvan Rinnevaarasta hyökkäävästi ja halventaen hänen ihmisyyttään ja suoltavan herjaa hänen ominaisuuksistaan, ilmianna tällainen henkilö pikaisesti.

      Nyt on tosi kyseessä.

      • fghfhgfjhgffgjg

        miksi?


    • Auta ihmistä.

      Sinä myös tarvitset apua, ellet ymmärrä, miksi.

    • AIKAKELLO

      Uskokoon ken tahtoo,mutta sanomphan vaan. ASIAT TULEVAT SELVIÄMÄÄN VIIMEISTÄ PILKKUA MYÖTEN . JAKSETAAN NYT ODOTTAA VIELÄ. jOPA LENTOKENTTÄ ASIAT TULEE SELVIKSI.

      TÄMÄ ON PITKÄVETEISTÄ JOPA KULUTTAVAA, MUTTA KAIKKI AJALLAAN.

    • Kunta 626

      Niin se on, pitkäveteistä ja tuskatuttavaa, kun haluaa ja vieläpä ryhtyy kääntämään kaupungin asioita lain noudattamiseen ja rehellisesti sekä tasapuolisesti toimimaan.
      Pyhäjärvellä vallitsee näennäinen kuntalain noudattaminen ja sääntöjen sekä ohjeiden käytäntö.

      Luulevat, että se miten on tehty 80-luvulla, sopii edelleenkin tehdä.
      Kokemus tekee kepposet.
      Aamulla eräs valmentaja totesi, että ei 25 vuoden kokemus tarkoita suoraan sitä, että on tehnyt vuosikaudet oikein ja saavutettu kokemus auttaisi tulevaisuudessa tekemään oikein.
      Jos on alun pitäenkin lähtenyt toimimaan väärin, niin väärin tekeminen on vuosien myötä muuttunut hyväksyttäväksi. Niinköhän?

      Toivotan valtuuston ja hallituksen käpyukot metsään, käpykaartilaisiksi.

    • pIKAOHJE

      Vielä kerran sulle ohje että jos lukitset isot kirjaimet CAPS-LOCK-napilla niin älä paina virkkeen alussa sitä Shift-nappia! Ne kirjaimet ei siitä enää isone!

      • Hyvä mieli?

        Kirjeen kirjoittajalle, onkohan hyvä mieli?


    • Niinkö

      Kirjeen kirjoittaja lähetti viestin ko. henkilölle = heidän välinen ja heidän tiedossaan.
      Kirjeen 24 palstalle kirjoittaja teki sen tiettäväksi palstan lukijoille=julkisella paikalla osallistunut solvaukseen.

    • Paine-peräpukamiin

      Satuttaako ja siksi koetat osoittaa tapahtuneen nimettömän solvauksen tekijän muuksi !.

      Höpsistä, sinä se ilmeisesti olet itse, joka luulit ettei kirje koskaan tule julkisuuteen, lapsellisena ja vihamielisenä näin kuvittelit?

      Edelleenkin vakava vetoomus, kun huomioit työyhteisössäsi tai läheisissäsi solvauksen ja pilkan sekä vihamielisyyden tunteita Rinnevaaraa kohtaan, tee ilmoitus, pikaisesti työsuojeluun.

      Herjauskirjeen kirjoittaa on keskuudessanne, ja on suureksi vaaraksi yhteisössämme, hänet on saatettava asiantunteviin hoitotoimenpiteisiin.

    • toivomus

      Eikö nimimerkki "tuntomerkit" voi sen tehdä. Hänellä on asiasta enemmän tietoa kuin muilla.

    • Auta ihmistä.

      Samaa mieltä, mikäli sinulle on työyhteisön tai asuinkuntasi henkinen hyvinvointi tärkeää, niin nyt on toimittava.

      Valhemyrkyn kylväminen ja herjaavan, asenteellisen mielikuvan ylläpitäminen kaupunginjohtaja Rinnevaaraa kohtaan on lopetettava.

      Sillä sinä, en myöskään minä, me emme tiedä, olemmeko seuraavana vuorossa julkiseen mestaukseen.

      Ellemme ole aktiivisia omalta paikaltamme vaatimassa totuutta ja estämässä pulunpaskasakin touhuja, niin tämän paikkakunnan tulevaisuus hukkuu myös pulunpaskaan.

      Ilmianna Rinnevaarasta vihamielisesti ja valheellisesti puhuva ja toimiva ihminen,
      niin sinäkin saanet tukea vaikeina aikoina yhteisöltä.

    • Jokaista kohtaan

      Olen samaa mieltä. Herjaavat kirjoitukset ja asenteellisten mielikuvien ylläpitäminen on lopetettava kaikkia kohtaan niin Rinnevaaraa kuin kunnan päättäjiä, joiden nimiä palstoille on huudettu solkenaan. Nimenomaan kaikkia kohtaan. Sivistynyt käytös alkakoon.

      • Proomuilutus

        Höpötin pöpötin! Tottakai Pulusakkia saa haukkua. Pulu pulu pulu pulu....


    • Auta ihmistä.

      Ei, ei, ei.
      Sano, kuka toinen henkilö on poljettu suohon niin syvälle, kuin Rinnevaara?
      Nyt on kysymyksessä yhden henkilön elämän täydellinen tuhoaminen.


      Rinnevaara on nimeltä merkitty kautta Suomen ja henkilön menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus tuhottu.

      Pulushakin pelaajat jatkavat pelejään surematta kenet polkevat paskaansa.

      Pyhäjärveltä menee niin raakaa viestiä ja valhetta viranomaiskäsittelyjä myöten, että ei kerta kaikkiaan meinaa todeksi uskoa. Vaan totta se on. Myrkyttäjinä touhuavat koulutetut ja asemaansa mustasukkaisesti suojelevat kuntapolitiikan perushenkilöt.
      Heidän airueinaan hääräävät sisäpiirin virkamiehet-ja naiset. Hyi helvetti!

    • Samma häär

      Edelliseen kommenttiin ei ole lisättävää eikä pois otettavaa.

    • kerrokerrokuvastin

      Kyllähän asia vaan niin on että Rinnevaaralle on eniten aiheuttanut ongelmia Tita Rinnevaara itse. Vaikka selkkaus pyhäjärvellä unohdetaan, niin hänen aikaisempi työhistoria ja ongelmat siellä näyttävät sen selvästi. Voiko joku todella vakavissaan väittää, että Titalla on käynyt vaan aina huono tuuri uudessa työpaikassaan.

    • Hiipivä huhu

      Mielenvikaisten työntekijöiden aikaansaama parjauskampanja, jota on sitten toisen kunnan mielenvikaiset ryhtyneet puhumaan totena.
      Työntekijöiltähän (alaisilta) ei saa vaatia työntekoa eikä työmoraalia, vaan heidänhän pitää saada toimia kuin "ennen vanhaan".

      Suomessa on valitettavan paljon kuntia, ja muita työpaikkoja, joissa ovat pyörineet ja pyörivät samat suvut ja sukuhaarat, niin viroissa kuin politiikassa, ja silloinhan uuden, erilaisen verenperinnön perään ei katsella hyvällä silmällä.

      Rinnevaaran työhistoriasta ei Pyhäjärvellä kukaan tiedä muuta kuin olettamuksia.
      Eiköhän hänenkin, joka räkättää tietävänsä yhtä jos toista, olisi ihmiseksi tulemisensa puolesta katsottava omaan työvaatekaappiinsa ja työhistoriaansa, yksityiselämästä puhumattakaan.

      Kun totuus unohtuu, katoaa, kadotetaan tai hämärretään, tulevat tilalle OLETTAMUKSET.

      • LEMMY

        Niin kovin keskustelu käy. Missään kohdin kukaan ei vain ole mainininnut, mitä pahaa Tita Rinnevaara on tehnyt. Jos on ainoastaan astunut jonkun (joidenkin) mukavuusalueelle (mikä onkin nykymaailmassa oiken) ja sitten vielä ehkä pyytänyt tekemään töitäkin. Voi kaisitä vähemmästäkin mielensä pahoittaa. Toisaalta onhan se ennekuulumatonta jos tulisi vaikka uudistuksia. Mutta herjauskirjeenkirjoittaja kyllä vaikuttaa todellaki apua tarvitsevalta, ja nopeasti, ettei tilanne karkaa kokonaan käsistä.


    • Kaikkia kohtaan

      Herjaavat kirjoittelu ja sairauksien luettelemiset on syytä lopettaa kaikkia kohtaan.

    • saunanlauteilta herr

      onks tämä kirjoittaja jo eläkkeellä kaupungintalolta?

      Ja miten Pentti Ristinen on voinut sellaista kirjoittaa, kun ei tainnut tuntea johtajaa.
      Kuulin, että oli käynyt tilauksesta viemässä hirvenlihapalan, jonka johtaja oli maksanut.

    • Nauru-pulu

      Kyllä.
      Vaan käykääpä lukemassa kaupunginhallituksen listalta 10.3.2014 §31 Tikanmäen, Piipon, Rapon, Fältin, Aittokosken ja Kangasharjun kootut sepustukset..

      Kun tiedän henkilöt, niin johan nauratti henkilöiden rustaama valitus, lähes 30 sivua tehty edestakaisin asiana yksi ja sama toisto, eri sanoilla eri kappaleissa, veivattu ja väännetty kuin entisen pojan tarinoissa ; riiuureissulla, että olisiko sitä pääsyä tytön viereen ja kun viereen on päästy, on aloitettu alusta vääntäminen että eikö sitä, eikö tätä.

      Kaikki prumeluurit ovat näköjään nyt käytössä; väännöt, säännöt ja sepustukset. harmi vaan heille, etteivät itse noudata mitä muiden väittävät jättäneen noudattamatta.

      Ottaisivat ensin itse lain ja ohjeiden noudattamisen omassa toimessa huomioon, ja sen jälkeen ryhtyisivät hyvin, hyvin varovasti ja nätisti opastamaan muita pois pimeyden töistä.

      Itse taitavat silti jäädä hääräämään kulisseihin " juonentöitä" ?

      • joko joko joko

        Joko kertoisit edes yhdenkin laittomuuden nykyhallitukselta!!!!


      • laahustaa

        Onko tuo Aittokoski se sama joka muka töissä täällä P-savossa?


    • Nauru-pulu

      Sen verran tarkennusta, että kysymys "onks tämä kirjoittaja jo eläkkeellä kaupungintalolta?" tuli samaan aikaan, kun kirjoitin omaani (nauru-pulu), joten KYLLÄ vastaukseni osui väärään kohtaan.
      En viitannut myöskään "Pentti Ristiseen".

      Olin vastaamassa omaa kyllä-aloitustani "Herjaavat kirjoittelu ja sairauksien luettelemiset on syytä lopettaa kaikkia kohtaan."- kirjoitukseen.
      sairaskertomuksia ei pidä kertoa ilkeämieleisesti pahaa meinaten, ihmisyys etusijalla.

      ,,, vaan on ne nuo aisankannattajakumppanit naiveja.

    • listaliitteet

      Hallituksen listan luettua, voi vain sanoa, että aika täti.

    • tasan-ko pulu

      No, riippuu ja riippuu?? Kummalta kantilta katselee, syyttäjän vai puolustajan.

    • minuutti

      kumpikin on väärässä. minä en.

    • naurava hullu

      kyllä naurattaa,hulluja kaikki

    • Iänestäjä

      Eipä ole mitään näyttöä, että nykyvaltuutetut olisi parempia kuin edelliset, tais käydä huonosti, kun alettiin porukka vaihtaa jo aiemmin ryvettyneeseen sakkiin.

    • sappikivet

      Huh, Huh...muutamia mielenilmauksia luin, noista kirjoituksista.
      Missä me oikein asumme/elämme..oikeesti vuotta 2014?
      Jos meidän vanhusten ja lasten asioita hoidettaisiin noin tarmolla ja kannustavasti. asiat olisi todella hyvin heidän osaltaan ja tietenkin unohtamatta nuorten syrjäytymistä, nuoria lapsiperheitä, työttömiä jne....

      Miksi? anneaan asioiden mennä solmuun, palkataan henkilöitä/henkilö työhön joka ei hallitse omaan asemaansa velvoittamaa työtään/työnkuvaa?
      Ihmettelen kovasti tuota esimerkkiä jota jälkipolville opetetaan oikein päättäjien taholta asti? Miksi he jotka on valittu virkaansa, eivät hoida sitä asianmukaisella tavalla.
      Kyllä valtuuston ja hallituksenkin jäsenillä on oltava vastuu joka on luottamustehtävä.

      En anna ääntäni enään kertaakaan, olen syvästi pettynyt kaikkeen.
      Muuttaisin paikkakunnalta pois jos se suinkin olisi käytännössä mahdollista.

      Se on muuten tarttuvaa kaupungintalon työntekijätkään ei kaikki sano enään päivää tai moikkaa. Vaikka kuinka nokatusten kohdattaisiin. Oletan että heidän kuuluisi jo työnsä puolesta olla kohteliaita kaikille ja tasapuolisesti.
      Vai olenko vain eläkeläinen jolla ei ole niin väliä.

      Rauhottukaa hyvät ihmiset ja menkää lenkille ja hoitakaa kotiasianne kuntoon, ei jää aikaa tonkia tuhkakasaa eikä tehdä lantakuormia; kaikki tiedämme että aina pölisee ja tuoksuu kun alkaa toisten asioita kaivella ja toimia rikostutkijana.

    • P.issisukassa

      Onkos työkaverit pitäneet suunsa supussa ja kielensä kilkattamasta?
      Hiljaisena kuuluu olevan ennen lennelleet herjaukset kahvi-ja ruokatauolla.
      Ettei olisi pissiä nilkkasukassa?

      Tilasto 10.3.2014: 71 vastausta. 416 lukukertaa ( ketju alkoi 6.3.2014)
      tänään 13.3.2014 tilaston mukaan 85 Vastausta 547 Lukukertaa

    • corvus frugilegus

      Viikonloppuna kokoontuvat korpit.

      Muistiksi luomakunnan 11.käsky; Älä työnnä nokkaasi joka paikkaan!

    • löysintämän

      hitto vie...

    • päänahanhinta.n.1milj

      Mielenvikaisten työntekijöiden aikaansaama parjauskampanja, jota on sitten toisen kunnan mielenvikaiset ryhtyneet puhumaan totena.

      Työntekijöiltähän (alaisilta) ei saa vaatia työntekoa eikä työmoraalia, vaan heidänhän pitää saada toimia kuin "ennen vanhaan".

      Suomessa on valitettavan paljon kuntia, ja muita työpaikkoja, joissa ovat pyörineet ja pyörivät samat suvut ja sukuhaarat, niin viroissa kuin politiikassa, ja silloinhan uuden, erilaisen verenperinnön perään ei katsella hyvällä silmällä.

      Rinnevaaran työhistoriasta ei Pyhäjärvellä kukaan tiedä muuta kuin olettamuksia.

      Eiköhän hänenkin, joka räkättää tietävänsä yhtä jos toista, olisi ihmiseksi tulemisensa puolesta katsottava omaan työvaatekaappiinsa ja työhistoriaansa, yksityiselämästä puhumattakaan.

      Kun totuus unohtuu, katoaa, kadotetaan tai hämärretään, tulevat tilalle OLETTAMUKSET.

      • keskustalainen

        luin tuon SARKKISEN sanomat, näytti herätetyn pentti ristinen uinumasta.
        Vuosia kunnan tapahtumia seuranneena, Esko Holappa antoi täyslaidallisen asiaa lehdessä.
        Ristinen on ollut antamassa tukea linjalle rapo ja kumppanit. ihme ja kumma kyllä
        tuo kenttä on painajainen noille kyseisille herroille......onhan tuo
        sama porukka istumassa vallassa joilta "yksi yritys on jäänyt huomaamatta hallinnossa
        Ristinen ei muista /halua muistaa, kuntalaiset
        ovat äänioikeuttaan vaaleissa käyttäneet, se olisi pitänyt myös
        valtuuston.pj Sarkkisen muistaa, tapauksessa jossa halveksi isoa joukkoa äänestäjiä
        lehdessään.
        Esko HOLAPPA kiitos kirjoituksestasi lehdessä


    • bumerangiviestipalaa

      lainaus; "Lakia Sinä et kunnioita lainkaan. Senhän tietää jo puoli Suomea. Ja kuten Iisalmen Sanomatkin Heikki Harjulan suulla sanoo, Sinä olet vastuussa kunnassa viime aikoina tehdyistä laittomuuksista. Sinä yksin!!! Sinä olet johdatellut kokemattomat ja lakia tuntemattomat päättäjät tälle laittomuuksien tielle j a saattanut itsesi lisäksi koko kunnan naurunalaiseksi. "-

      tuo on repäisty irti nimettömän kirjeen kappaleesta, samaan tapaan kuin raamatun lause, huono sellainen.

      On aika kääntää SAMAT sanat ja leimaavat arviot valtuustokauden 2013-2016 istuville eläkeläisliigan jäsenille, sen kärkikuusikolle sekä ykköspalautuksena viranhaltijoille, kullekin omassa kohdassaan, mutta kuntaa rajusti virhepykälätulkinnoilla harhaan johtaville
      1. vs. kaupunginjohtaja Veikko Tikkaselle
      2. vs. hallintojohtaja Henrik Kiviniemelle
      3. hallintosihteeri Kirsti Kinnuselle
      4. tekninen johtaja Sami Laukkaselle
      5. sivistysjohtaja Jukka Lehtosaarelle
      sekä eläke-etutoimitusjohtaja Veikko Vuopiolle

      • Poismuuttanut

        Miksi herjausviesti jäljennetään yhä toistuvasti tänne julkisesti?Viestissä olevat tiedot antavat paljon ajattelemisen aihetta ja avaavat näkökulmia, jotka muuten näin sivulliselle olisi jäänyt ikuiseen pimentoon. Viesti on lähetetty kaupunginjohtajalle. Se on henkilökohtainen. Se ei kuulu laisinkaan tälle palstalle. Asianosainen voi puuttua siihen. Pahsti väärin tekevät ne henkilöt, jotka julkistavat toisen viestejä näillä palstoillse ja vielä uudestaan ja uudestaan. Julkistajilla on omat syynsä toimia niin. Ne eivät ole mainitun johtajan syitä. Hän hoitaa asiansaitse ja omalla tavallaan.


      • keskustalainen
        Poismuuttanut kirjoitti:

        Miksi herjausviesti jäljennetään yhä toistuvasti tänne julkisesti?Viestissä olevat tiedot antavat paljon ajattelemisen aihetta ja avaavat näkökulmia, jotka muuten näin sivulliselle olisi jäänyt ikuiseen pimentoon. Viesti on lähetetty kaupunginjohtajalle. Se on henkilökohtainen. Se ei kuulu laisinkaan tälle palstalle. Asianosainen voi puuttua siihen. Pahsti väärin tekevät ne henkilöt, jotka julkistavat toisen viestejä näillä palstoillse ja vielä uudestaan ja uudestaan. Julkistajilla on omat syynsä toimia niin. Ne eivät ole mainitun johtajan syitä. Hän hoitaa asiansaitse ja omalla tavallaan.

        eipä tuota tarvinne jäljentää, kyllä se tuolla Pyhäjärvi osossa on.
        Onko tuo kirje jotenkin sattuva, kun kolahti. " pitää tuntea lähihistoria"
        tietää suhtautua tuon kaltaisiin kirjoituksiin oikein, kuten kirjoitukseen
        pyhäjärvi lehdessä, Ristisen "dementiaa ja apupyöriä"....


    • bumerangiviestipalaa

      Älähtäle mitä älähtelet, hän joka alun perin ko. nimettömän toimitti viranhaltijalle osoitettuna, saa kyllä tuta omaa lääkettään. Pyhäjärvellä on nimettömän herjauskirjeen tavoin kirjoittavia alatyylisiä sivistyneitä, ei siitä mihinkään pääse.

      On aika kääntää SAMAT sanat ja leimaavat arviot valtuustokauden 2013-2016 istuville eläkeläisliigan jäsenille, sen kärkikuusikolle sekä ykköspalautuksena viranhaltijoille, kullekin omassa kohdassaan, mutta kuntaa rajusti virhepykälätulkinnoilla harhaan johtaville

      Herjauskirje saa siis toimittaa sitä virkaa, mihin se on joskus tarkoitushakuisesti tarkoitettu, aivan taatusti silloin syyttä,
      mutta nyt se kuuluu näille syyntakeisille aloittaen herra...
      "1. vs. kaupunginjohtaja Veikko Tikkaselle

      2. vs. hallintojohtaja Henrik Kiviniemelle

      3. hallintosihteeri Kirsti Kinnuselle

      4. tekninen johtaja Sami Laukkaselle

      5. sivistysjohtaja Jukka Lehtosaarelle

      sekä eläke-etutoimitusjohtaja Veikko Vuopiolle"
      PISTE.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe