Kaksi asiaa tai kolme siis asiaa

Immanuel Käntty

Ensiksi eivätkö ihmiset tiedä
mitä sana kotirauha tarkoittaa
Jos ette tiedä katsokaa vaikka netistä.
Hartolassa tätä rikotaan joka päivä ja todella törkeästi.
Ja toiseksi miksi koirien haukkuminen tai sen lopettaminen ei onnistu
tietääkö kukaan miten se rassaa aivokoppaa?
En tahdo saada omistamaani kerrostaloasuntoon vuokralaisia naapurin kennelin takia.
Ja vielä minne ovat unohtuneet liikennesäännöt kahataan autolla,mopoilla ja muilla kulkupeleillä muista piittaamatta.Kysynkin onko Hartolan ns,Kuningaskunnassa ihan omat lait koska mitään Suomen perustuslakiin kuuluvia asioita ei haluta noudattaa??

13

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Immanuel Käntty

      Lukekaa mitä Suomen voimssaoleva perustuslaki sen 10§ asiasta tiedottaa.

      • Repustuslaki

        Mä luin. Siinä sanotaan esimerkiksi, että sulla on kotirauha jos olet kotona.

        Jos menet sen ulkopuolella vaikka räyhäämään ja uhittelemaan istuskeleville nuorille, niin todennäköisesti ensimmäisenä ei enää tutkita perustuslakia, vaan yleistä järjestystä koskevaa lainsäädäntöä.

        Vai tarkoitatko samassa pykälässä olevaa kirjesalaisuutta. Ääneen luet, niin että koko kylä raikaa? Ja kansa kertyy kuulemaan sua siihen portaille.

        Hartola on kuningaskunta, sen rinnalla ei enää joku Helsinki ole kummoinen paikka. Se tässä nyt varmaan on se kloo. Tai sitten yksinäinen ihminen tekee tässä sosiaalista mediaa.


    • Neiti Kukkahattu

      Kuu koirankakasta kesään,
      puoli kuuta pultsareista,
      vappuväestä vähäsen,
      pussikaljaporukoista ei päivääkään

    • xbxfghmj

      Ja kissat juoksevat vapaana , eilen yksi kissa juoksi auton eteen. Sain hidastettua ja kevyt kopsaus kuului etukulmasta. Kissa katosi salamannopeasti johonkin, tarkistimme pientareen keskustiellä.
      Että pitäkää kissanne kiinni!

    • Ilmari Käntty

      Yhä toistan.Lukekaa mitä laki sanoo.
      Esim.Hartolan Säästöpankin raput ovat kotirauhan suojaamaa aluetta samoin
      parkkipaikka jos siinä lorvaillaan pankin ja apteekin sulkemisajan jälkeen niin paikalle saapuneen poliisin tulisi sakottaa mutta kun sitä poliisia ei ole..Asukkaiden rauha kärsii.Tämä on vain yksi mutta sitäkin ikävämpi osoitus ihmisten välinpitämättömyydestä lakia ja asetuksia kohtaan.Ja kun nurkalle uusi juottola aukeaa niin ongelmat vain kärjistyvät sotkeminen ja ilkivalta vain lisääntyvät.

      • kuollut kylä

        Et voi olla tosissasi! Että ihan Säästöpankin edessä ihmisiä lorvailemassa ja vieläpä sulkemisajan jälkeen - huohhh....

        Minäpä näkisin mielelläni enemmän ihmisiä siellä kylällä. Olen paikkakunnalla kesäasukkaana mutta en kyllä mistään hinnasta sinne muuttaisi vakiasukkaaksi, koska siellä on liian hiljaista - hiljaista kuin hautausmaalla.

        Ja, että oikein poliisia tarvittaisiin, kun Säästöpankin portailla lorveksitaan. Että voi ihmisen kuviot tai aivot olla pienet.


    • bmn

      Asut siis säästöpankin talon yläkerrassa...itsepä olet asuinpaikkasi keskeltä kylää valinnut.

    • Ilmari Käntty

      Toki jokainen ymmärtää istumisen mutta mekastus ja roskaaminen on aivan toinen asia.
      Sinunkin arvon kesävieras tulisi perehtyä lakiin Suomen lakiin joka on vielä voimassa lain kohtaan missä selkokielellä todetaan mitä tarkoittaa kotirauha,sen suojaaminen etc,etc.

    • lkjdhaf

      Jehovat kävivät just ovella koputtelemssa- se on kotirauhan häirintää.

    • Immanuel Käntty

      Laissa todetaan selvästi asukkaiden piha-alueet.Siis Säästöpankin rappuset kuin koko rakennuksen edusta ovat lain mukaan kotirauhan suojaamaa aluetta.Kenelläkään ei siis ole oikeutta istuskella ja räyhätä alueella senhän pitäisi olla itsestään selvää.ja jos tarkkaan katsoo siellä on kyltti missä todetaan:Asiaton oleskelu kielletty.Ei kai kukaan meistä halua pussikaljaporukkaa räkimään kotipihalleen kuseksimaan ja paskomaan nurkkiimme.Kyllä maailma on mallillaan jos tälläistä joku vielä suosii.Mutta kun virkavaltaa ei ole asioihin puuttumassa niin kaikenlaine levottomuus ja rikollisuus Hartolassa vain lisääntyvät.

      • Repustuslaki

        Sehän on selvä. Kyllä säästöpankin piha-aluetta koskee kotirauha. Onhan se niin kotoinen pankki.


    • Imanuel Käntty

      On aivan turha irvailla.Meillä Suomessa on vielä lait voimassa.Ja toivoisinkin jokaisen näitä lakeja noudattavan.Hartola on muuttunut rauhattomaksi paikaksi juuri väärän muuttoliikkeen takia.Kuntaamme on pesiytynyt ainesta jotka eivät ymmärrä mitään laista oli sitten kyseessa perustuslaki,kunnan omat järjestykseen liittyvät säännöt.Esim.kauhulla odottelemme taas Aurinkorannan Bin Ladenien hyökkäystä meno siellä kuin Visanrannassa siis toisen omaisuuden tuhoamisvimma on järjetöntä mitä olen nähnyt,jos itsellä ei ole varaa hankkia
      kuin pussikaljaa ja halpaa lenkkiä niin miksi sitä vihaa pitää purkaa niihin joilla on varaa hiukan parempaan?Poliiseja kyllä näkyy mutta ei todellkaan silloin kun todella apua tarvittaisiin.Hartolassa on turvattomampaa olla kuin Helsingissä tai Tallinnassa .Me kaikki haluamme Hartolasta turvasataman emme hörhöjen laajaa leikkipuistoa.

    • -.,,.-

      Nyt lensi hävittäjä matalalta Hartolan yli- toivottavasti oli edes omia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe