http://www.talouselama.fi/uutiset/nain ovelasti autojen valmistajat kiemurtelevat eroon virhevastuustaan/a2232542
ja näin siellä lukee
Surullisen kuuluisia esimerkkejä kehityksestä ovat Volkswagenin kehittämät TSI-moottorit ja DSG automaattivaihteistot. Kummankin vioista ja korjauksista on jatkunut jo vuosikausia huikean pitkiä verkkokeskusteluja VAGArena keskustelupalstalla, joissa käsitellään VW:n, lisäksi myös Skodaa, Seatia ja Audia, joista kaikista löytyy samaa tekniikkaa.
Jos uudessa tekniikassa ilmenee vikaa, on kuluttajan suojana aluksi valmistajan myöntämä takuu. Takuu on siitä selkeä, että takuun aikana valmistaja tai maahantuoja sitoutuvat korjaamaan veloituksetta takuun piiriin kuluvat viat.
Monissa autoissa takuuajat ovat kuitenkin lyhyitä, vain kaksi tai kolme vuotta. Kuka silloin maksaa, jos 50 000 kilometriä ajetusta ja 3,5 vuotta vanhasta autosta hajoaa vaikkapa automaattivaihteisto tai moottori?
Virhevastuu avuksi
Tässä kohdassa kuluttajan avuksi ja turvaksi tulee virhevastuu. Kuluttajan on voitava luottaa siihen, että auton osat kestävät tavanomaisen odotettavissa olevan ajan tai ajokilometrit. Esimerkiksi automaattivaihteiston tapauksessa Suomen kuluttajaviranomainen on linjannut, että automaattivaihteiston tulee kestää enemmän kuin 200 000 kilometriä. Vastaavalla tavalla arvioidaan muiden auton osien tavanomaista käyttöikää, jonka verran siis osan pitäisi yleensä kestää.
Jos esimerkiksi oikein käytetyn ja huolto-ohjelman mukaan huolletun auton moottori hajoaa täydellisesti 150 000 kilometrin ajon jälkeen ja odotettavissa elinikä on vaikkapa 300 000 kilometriä, suosittelee kuluttajaviranomainen virhevastuun perusteella todennäköisesti korjauskustannusten puolittamista auton omistajan ja valmistajan välillä.
Puolitus perustuu siihen, että jos esimerkiksi hajonnut moottori vaihdetaan kokonaan uuteen, auto tulee ikäistään parempaan kuntoon ja siksi kuluttajankin pitää maksaa remontista. Käytännössä virhevastuun perusteella tulevista kustannusten jakoperusteista kuluttaja ja maahantuoja vääntävät aina tapauskohtaisesti, sitkeä ja oikeuksiaan tiukasti puolustava kuluttaja saa paremmat prosentit.
Tähän asti kaikki on melko selkeää ja jopa lähes reilua. Ongelmat syntyvät kuitenkin korjausten ja varaosien hinnoista, jotka valmistajat ja maahantuojat itse määrittelevät.
surullisen kuuluisa
10
441
Vastaukset
- currywurst
Ei se maustaminen mene aina ihan putkeen HK tehtaallakaan.
- nykyään mesellä
Kuluttajaviranomaisten ohjeitten ansiosta volkkarin moottoreiden ja vaihteistojen hinnat ovat kaksinkertaisia suomessa. Esim. dsg kun laukeaa, niin kuluttaja maksaa siitä vain puolet virhevastuun perusteella, mutta kun hinta on tuplat volkkarilla....?
- ei vw,lle ja skodall
tsi tdi ja dsg ovat autoilijan helvetti.
- pian on pakko
jokohan takuuta rupeaa löytymään
- hutaisten
saas nähdä joko tuo surullisen kuuluisa dsg lodju joutaa romukasaan ja kestävä tsi moottorikin ois kova sana
- jakoketju venyy myös
Tämä vielä heikompi, mutta ei niin kovaa kohua aiheuttanut tosin ei kait noita paljon ole myyty vag vehkeisiin verrattuna ? ja psa kamppeen omistajat tottuneet itse maksaan tehtaan virheistä koituvat ongelmat, eivät nosta hälyä...
http://peugeot-foorumi.com/index.php?topic=67928.0
- onneksi on mersu
onneksi on mersu kestää ja kestäää ja kestää
- tiara***
Sehän on sitten melkein yhtä vahva kun tojo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4291906Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1981593- 1091441
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1791423- 451066
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit01050- 63976
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!120968Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s96948Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32906