Säästämisestä yleensä.

Kr. Pennonen

Miksi säästää? Jospa kuluttaisi vain tarpeidensa mukaan niin loppu jäisi säästöön?
Kyse ei ole edes tulojen suuruudesta/pienuudesta.

Viimeeksi säästin opiskeluaikana kesätöistä 1960-luvulla.
Ei ollut mitään opintorahoja tms. mutta töitä sai tehdä kaikki lomat ml. joulu ja pääsiäinen.

Sen jälkeen on jäänyt kuluttamatta se mikä on jäänyt. Talovelkojen alkuvuosina ei jäänyt juuri mitään mutta koskaan ei ollut viimeiset pennit kourassa. Sitä ennen pantiin murekkeeseen puolet sientä.

Emme ole koskaan säästäneet eläkkeisiinkään.

Ensimmäisen ja miljoonannen €uron ostovoima on täsmälleen sama vaikka ihmisten käyttäytymisestä voisi muuta päätellä.

2

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kr. Pennonen

      Perkele! Tuli huomaamatta toistoa. Sorry!

    • 172172

      Kirjoituksessa on kyllä juonta.

      Kun riittävän varallisuuden saavuttaa, asioiden ostamisen "tarve" vähenee, tulee harkinneeksi huomattavan paljon pitempään taikka enemmän että tarvitseeko juuri nyt vaikka uutta autoa.

      Sekin muuttuu, miten arvostaa tavaroita, jonkin pienen saunamökin arvostus kasvaa, ison hienon auton arvostus hiipuu.

      Siirtelen omaisuutta lapsenlapsille, sinnehän se on kannattavinta siirtää.
      Suomi ryssii tämänkin varallisuuden siirron veroillaan, kohtuullisesti verotettuna suomikin saisi tästä veroeuroja, järjettömällä ahneudellaan saa vain 0.5% veroeuroina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe