Kangasniemi on mukava ja vireä kunta. Se on Etelä-Savon suururimpia kuntia.
Ihmetyttää vain, miksi sillä ei ole lainkaan omaa palstaa suomi24:ssä. Oma palstansa on Hirvensalmella, Mäntyharjulla ja Juvalla.
Oma palsta täällä olisi merkittävä kunnan imagoa nostava seikka. Nähtävästi tietoliikenteen käyttö on kunnassa kuitenkin vähäistä.
Ulkopaikkakuntalaiset ainakin kirjoittaisivat mielellään Kangasniemi-palstalle.
Ihmetyttää vain, miksi sillä ei ole lainkaan omaa palstaa suomi24:ssä. Oma palstansa on Hirvensalmella, Mäntyharjulla ja Juvalla.
Oma palsta täällä olisi merkittävä kunnan imagoa nostava seikka. Nähtävästi tietoliikenteen käyttö on kunnassa kuitenkin vähäistä.
Ulkopaikkakuntalaiset ainakin kirjoittaisivat mielellään Kangasniemi-palstalle.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Joo, kannatan ehdottomasti kilpailuedun vuoksi.
Pian oma palsta Kangasniemelle ! Kannatan. Kangasniemellä asukkaat puhaltavat tai ainakin yrittävät puhaltaa yhteen hiileen paikkakunnan elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi.
Ottaen huomioon lukuisien kangasniemeläisten vakaan toivomuksen olen esittänyt suomi24:lle, että Kangasniemelle perustettaisiin tänne oma keskustelupalsta.
Enpä ihmettelisi,jos Kangasniemellä on kuukauden päästä oma palstansa. Odotellaan!
Vireämpiä kuntia koko Suomessa ! Tälläkin hetkellä suunnitellaan torille tapahtumia, koska tiedossa on että osallistujia riittää ja tulee VARMASTI. Näin voi sanoa vain harvasta maaseutupaikkakunnasta :)
Mikähän olisi sopiva tilaisuus Kangasniemellä, sellainen, johon voisi tulla ja tutustua ihmisiin?
Kiinnostaa jonkin verran sukulaisuussuhteet, koska sukulaisia, mutta tuntemattomia sellaisia on Kangasniemellä.
Esim. kesällä: kesäkangasniemeläisten kirkko. Minäkin menin, vaikka mikään uskovainen ole. Siellä näkee tuttuja ( vähemmän tuttuja ja sukulaisia) Ja teatterissa ja markkinoilla ja kts. Kangasniemen sivulta : tapahtumat.
http://www.kangasniemi.fi/ Ja sieltä tapahtumakalenteri. Kesän avaus torilla heti kesäkuussa kokoaa paljon sakkia yms...
Jäätelön myynnistä olisi kyllä hieman viranomaisille kerrottavaa. Laittaa nyt lapsi hoitamaan pitkä asiakasjono. Ei näin, ei todellakaan näin.. Tietääkö Ingman?
Rockkaamo -festareille kannattaa osallistua myös. :)
Kannatan!!!!!
Kangasniemelle ja meille kangasniemeläisille on yritetty saada omaa suomi24-palstaa, mutta se vain ei ole onnistunut.
Kyllähän se ihmetyttää ja panee kiukuttamaan kun Etelä-Savosta kuitenkin Mäntyharju, Juva ja jopa Hirvensalmi ovat saaneet omat palstansa.
Kyllä Kangasniemestä tänne kirjoitettaisiin, jos vain oma palsta löytyisi.
Oma palsta ei tuo mitään lisäarvoa vaan päinvastoin. Katsokaapa vaikka Varkauden palstaa, millaista moskaa sinne kirjoitellaan. Oma palsta vain paljastaa muille, millaista sakkia paikkakunnalla asuu.
Kun oma sivusto olisi ihan luonnollisesti avattu joka kuntaa varten, saisi sellainenkin kunnan asukas ja kesäasukas tietoja joita ei saa, ellei tilaa paikallisia sanomalehtiä.
Kaikki tiedotteet ja tapahtumat ovat levällään ja moni ei edes osaa hake näitä paikkakuntien sivuja kun ei ole kuullutkaan muusta kuin Maakunnista.
Levittäkää tietoa ja tehdään yhteinen vaatimus;
Kangasniemelle oma sivu!
Ihmetyttää myös se, ettei saada suomi24:ään omaa keskustelupalstaa , kun Etelä-Savossa vaikkapa huomattvasti pienemmällä Hirvensalmella samoin Keski-Suomen maakunnassa useimmilla kunnilla on omat palstansa.
Facessa on monta sivustoa
Kannatan Kangasniemelle omaa palstaa.
Kangasniemen väestömäärän kehitys vuonna 2014 ei ollut kovin suotuisaa. Tilastojen mukaan väestö väheni 108 hengellä, mikä on noin 2 % väestöstä. Määrä on aika suuri Etelä-Savonkin olosuhteissa.
Siitä huolimatta olisi mukava,jos kangasniemeläisillä(kin) olisi oma palstansa.
Näkis vaan ja kuulis kolinan.
Kangasniemi on väestömäärältään suurin Etelä-Savon kunta, jolla ei ole omaa keskustelupalstaa.
Useampaankin kertaan on pyydetty sellaista, mutta ylläpito ei ilmeisesti ole nähnyt siihen aihetta.
Voihan olla niinkin, ettej Kangasniemeltä tulisi tänne kovin välkkyjä puheenvuoroja. Kirjoittajathan olisivat kuitenkin pääosin kangasniemeläisiä.
Kunnan imagon kannalta olisi kuitenkin hyväksi, että sillä olisi täällä oma palstansa.
Olisi hyvä, jos KAIKILLA kunnilla olisi täällä oma keskustelupalstansa.
Ehdotus palstasta on tehty. Katsotaan mitä seuraa.
Muuttasin heti Kangasniemelle, kun vaan löytys työtä sieltä.
Onhan teillä kangasniemeläisillä oma Kummallislehti. Lukekaa sieltä kissansilitysjuttuja ja olkaa tyytyväisiä.
Kangasniemellä on myös mukavia vanhemman sukupolven tansseja.
Taannoin osui kumppaniksi siellä aivan ihastuttava vähän pullukkamainen rouva tai neito. Sen verran saattoi johtopäätöksiä tehdä, että todennäköisesti asuu keskustan taajamassa.
Jossakin väitettiin, että seuraava keskusteluketju koskee tosi asiassa Kangasniemeä, vaikka pitäjän nimeä ei siinä mainitakaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14768659/vielako-muistomerkkeja-sodissa-kaatuneille
Pitäneekö paikkansa? Olisipa nyt K-niemellä täällä oma palstansa, niin käytäisiin kuntalaisten kanssa asiasta kunnon keskustelua.
Taitaa olla kuvatunlainen hanke vireillä. Kuka lienee aloitteentekijä?
olen media asistentti minä voin neuvoa miten saa näkyvyytä meediassa,, minä käärin hihat ja ryhtyn homiin. olen asunu ulko mailla. laitaka viestiä
hyvä tietä
Hangan lavalle ⬇️
Ti 9.7. 💑 klo 19-23.30
KARI HIRVONEN & ONNENTÄHTI,
sekä KARAOKE
🌞
Sauna kuumenee myös illassa
🏊♂️
Ihanat tiistai tanssit 👞👠👞
Kuntalaiset eiv?t paljoa tänne kirjoittele. Ei siis palsta ole tarpeen.
Kangasniemeä vähän isompi on Mäntyharju. Sietäisi kuntalaisten katsella, miten ahkerasti sen palstalla täällä suomi24:ssä kirjoitellaan elämänmenosta Mäntyharjulla.
Joo kannatan sitä ,että teilekin oma palsta sinne Kangasniemelle :)))
Teillähän on siellä se tanssilava http://www.syvalahti.fi/ohjelmisto.html
Syvälahti, Salmenkylä, Kangasniemi
La 26.8.2017 20:30--01:30
Juha Tapio,
https://www.youtube.com/watch?v=Uu5dh5N-csM
Helmenkalastajat
https://www.youtube.com/watch?v=a3wAgBgWBgg
https://fi-fi.facebook.com/Syvälahden-Viihdekeskus-202539666440327/
Kangasniemelle odotetaan vireitä miehiä tanssimaan ja kenties kuutamoa katsomaan ;)
Kangasniemelle odotetaan vireitä miehiä tanssimaan ...... tangoa :)))
Syvälahden lava
La 16.9.
Tangokuningas 2017
TEIJO LINDSTRÖM
Tangokuningatar 2017
AINO NIEMI
& Tanssiorkesteri
Kaiho
https://www.youtube.com/watch?v=UZEmrdynBls
https://www.youtube.com/watch?v=FNWCdlbNXr8
https://www.youtube.com/watch?v=cfAIM7Ltx6E
Kangasniemellä vielä massa tanssit jatkuu !
Syvälahti, Salmenkylä, Kangasniemi
La 23.9.2017 20:30--01:30
Omega & Eija Kantola
https://www.youtube.com/watch?v=Bph_hBwZh-I
Fernet & Tomi Markkola
https://www.youtube.com/watch?v=9B1McymJH6U
Vireitä poikamiehiä lavalle soisi tuleman ;)
Hangan lavalle ⬇️
Ti 9.7. 💑 klo 19-23. 30
KARI HIRVONEN & ONNENTÄHTI,
sekä KARAOKE
🌞
Sauna kuumenee myös illassa
🏊♂️
Ihanat tiistai tanssit 👞👠👞
Vielä ehtii lavatunnelmaan Syvikseen - Lavakauden päätöstanssit !
Syvälahti, Salmenkylä, Kangasniemi
La 30.9.2017 20:30--01:30
Rosette & Charles Plogman
https://www.youtube.com/watch?v=bBP4VQb_c_U
Rosso & Tarja Lunnas
https://www.youtube.com/watch?v=PM1hVh7JBSc
Sinneppä taas mennään .....
https://www.cosgan.de/images/more/bigs/c012.gif
hei virpi kuitunen onko tietoa edesm. otto kuitusesta.t marttinen raija 0417125912