Varokaa ilmaisia/melkein ilmaisia "auttajia"!!

purjo

Älkää ottako vastaan ilmaista hypnoterapiaa karismaattiselta tyypiltä, joka muka ihan puhtaasti ja pyyteettömästi auttaa vankalla kokemuksellaan ja laajalla tiedollaan! Tekee ensin juttuja, mistä tulee kyllä vallan kiva olo joksikin aikaa, ja tällä tavalla koukuttaa toisen kiinnostumaan, että mitä muuta on tarjolla. Ja sieltä voi sitten tulla ihan mitä tahansa.

Hypnotisti itse jälkeenpäin sanoo monin sanankääntein, että pystyy halutessaan esim. vaikuttamaan toisen käytökseen vaikka kuinka paljon, ja että on hänen "ansiotaan" että asiakkaalla on yhä omaa tahtoa ja päätöksentekokykyä ylipäätään jäljellä. Vaikka alku kiva onkin, niin kuinka houkutteleva tämä lopputulos teistä on?

Yksityishenkilön "auttama" ei saa edes tuoteturvaa, koska ei ole maksanut kuin ehkä minimaalisen kulukorvauksen, eikä palvelua ole ostettu yrittäjänä toimivalta. Pettymyksen kokeneelta "asiakkaalta" vaatii myös aika paljon pokkaa ilmoittaa epäeettisesti toimivasta hypnotistista eteenpäin, kun itse on kuitenkin hommaan suostunut, yhteis"ymmärryksessä". Ehkä sekin hävettää, että ei ole tullut ajatelleeksi, että hyvältä vaikuttavan tyypin taustat pitäisi selvittää. Tai että ei ole opiskellut etukäteen, mitä hypnoosilla voi tehdä eli mitä on oikeasti odotettavissa, parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Eniten vaarassa jäädä koukkuun ovat uteliaat ihmiset, joilla kenties on jotain stressiä tai surua ollut pitemmän aikaa, jolloin ensimmäisen istunnon tuoma helpotus todella antaa toiveikkaan olon. Siinä kohtaa on vaikea muistaa periaatetta "jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se varmaankaan ei ole sitä miltä näyttää".

On hypnotisteja, jotka eivät noudata oikein mitään eettisiä periaatteita, ja tämä paljastuu vasta kun asiakas on saatu koukkuun kivoilla jutuilla.

Ei noudateta esim. sitä, että asiakkaille ei ole korrektia ehdotella seksisuhteita - oikeat psykoterapeutithan eivät saa olla edes asiakkaidensa ystäviä terapian ulkopuolella, vaikka kuinka henkilökemiat toimisi.

Eikä noudateta sitäkään, että asiakkaan suostumus hankittaisiin kaikkeen, mitä ollaan tekemässä. Voihan sitä yrittää perustella sillä, että asiakkaan tieto ei voi riittää siihen, että hän tietäisi mikä oikeasti on hänelle parhaaksi - mutta kysykää, kysykää ihan suoraan ja häpeämättä, että onko hypnotistilla mitään todellisia lääketieteen tai psykologian opintoja. Jos ei ole, hänen teoriansa mielen toiminnasta voivat olla mitä tahansa ikiomasta keittiöpsykologiasta ja aikansa eläneistä Freudilaisista päätelmistä siihen, mitä se tieteellisten tutkimustenkin mukaan on, mutta jos hänellä ei ole todistusta koulutuksestaan, ette voi tietää! Uskaltaisitteko antaa sellaisen ihmisen, jonka tieto ei pohjaudu tutkittuun tietoon, sorkkia jonkun mieltä?

Pahimmillaan lääketiedettä/psykologiaa opiskelematon hypnotisti sanoo asiakkaalleen, että psykiatri ei voi auttaa asiakasta, tai että hän itse auttaa enemmän ja nopeammin kuin oikea psykoterapeutti, joten terapiaan ei tarvitse mennä. Ja siis täysin tietäen, että asiakkaalla on diagnoosi esim. vaikeasta masennuksesta. Asiakas itse voi olla niin masennuksensa syövereissä, että ei osaa arvioida kuin sitä, että hyvä olo tosiaan tuli hetkessä. Totuus kuitenkin on, että asiakkaan kivun päälle liimattu suggestio hyvästä olosta häipyy viimeistään muutaman kuukauden päästä, ja asiakas voi olla ehtinyt katkaista terapia- ja muut hoitosuhteensa, jääden yksin ja vielä häpeämään, kun meni lankaan. Itse syön nyt kaiken jälkeen masennuslääkkeitä tilaani ja luotan vain koulutuksen saaneisiin ammattilaisiin, joille kyllä myös kerron mitä on käynyt, vaikka hypnotisti erikseen kielsi.

Ainakin yksi tällainen tapaus liikkuu tälläkin foorumilla. Hän on aiemmin käyttänyt hylkeen sukuista nimimerkkiä jonka perässä on numero. Muissa yhteyksissä nimimerkkiinsä sisältyy egyptiläinen monumentti. En tiedä onko hän ainut täällä, pelkään että ei ole.

Ja ilmoittakaa poliisille jos teitä tai läheistänne kohdellaan huonosti hypnotistin suunnalta, vaikka hävettäisi. Tämän asian on saatava näkyvyyttä.

57

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iipiii

      Tärkeää asiaa

    • eivät lakejakaan

      "On hypnotisteja, jotka eivät noudata oikein mitään eettisiä periaatteita, ja tämä paljastuu vasta kun asiakas on saatu koukkuun kivoilla jutuilla."

      Eivätkä myöskään lakeja! Hypnotistien yhteisötkin voi olla kuin jotain lahkoja.

      • mp-paate

        kjoo kuten vageillle apua kainun jaex-kavereiden avulla poliiisillle ja joku rajal-la oleva normi siviili joka itse väk.valtaiben ja laitontonta kauppaa tekevä suku kimpssa vangin vartioita myöten tehtailevat tuomioita esim minusta ja tuntuu purevan koska en seviä enää kauvaa hengissä ja tietävät sen ei vurkavalta asaan puuttunut vaikka suunnitelman tietäneet etukäteen vaikka kokoomuslaiselta kysisi valottuuko jkl tre kaukaj hki hämt valaisen asiani vuelä

      • MITENMAHDSUOMESSA

        VAI OLISIKO NE MYÖS AMMATTI RIKOLLISISIA RY JA POL HYVÄK. RAY.N RAHOILLA

    • vakavalta kuulostaa

      purjo: "Ainakin yksi tällainen tapaus liikkuu tälläkin foorumilla. Hän on aiemmin käyttänyt hylkeen sukuista nimimerkkiä jonka perässä on numero. Muissa yhteyksissä nimimerkkiinsä sisältyy egyptiläinen monumentti. En tiedä onko hän ainut täällä, pelkään että ei ole. Ja ilmoittakaa poliisille jos teitä tai läheistänne kohdellaan huonosti hypnotistin suunnalta, vaikka hävettäisi. Tämän asian on saatava näkyvyyttä. "

      Kuulostaa vakavalta. Että tällainen hypnootikko-tajunnantaitaja on liikkeellä!

      • purjo

        Vakavaa se onkin.

        Toivottavasti tämä ihan oikeasti rohkaisee muutkin vastaavaa kokeneet tai nähneet ilmoittamaan poliisille.

      • rohkeutta
        purjo kirjoitti:

        KKO:n tuomio holttilaisen koulutus- ja hoitolahkon puitteissa tapahtuneista hyväksikäytöstä voisi rohkaista muita puoskaroituja ja koulutushuijattuja ottamaan rohkeasti yhteyttä poliisin!

      • purjo
        rohkeutta kirjoitti:

        Juuri näin. Sinne vaan.

      • Juu, kaikki vaan!
        rohkeutta kirjoitti:

        KKO:n tuomio holttilaisen koulutus- ja hoitolahkon puitteissa tapahtuneista hyväksikäytöstä voisi rohkaista muita puoskaroituja ja koulutushuijattuja ottamaan rohkeasti yhteyttä poliisin!

        Varmasti tuleekin kaikenlaisia yhteydenottoja poliisille. Ex mies hypnotisoi seksiin, ex poikaystävä hypnotisoi seksiin, viranomainen hypnotisoi seksiin, opettaja hypnotisoi seksiin, lääkäri hypnotisoi seksiin ja varsinkin satunnainen tuttava baarista hypnotisoi seksiin. Rohkeasti vaan ilmoittamaan poliisille! Ei tarvitse todistaa, sehän on jo todistettu! Lauerma varmaankin todistaa oikeudessa, että kyllä näin oli.

        Varsinkin suojattomia tällaisille ovat vaihtoehtohoitajat. Aiemminkin heitä on tuomittu erittäin löyhin todistuksin, vain asainosaisen kertomuksen perusteella, vastoin esimerkiksi varauskirjaa tai asiakaskorttia.

        Hui kamala, mitä hyypiöitä! Kuitenkin he ovat olleet nuhteettomia hoitajia vuosikymmeniä... Yhtäkkiä joku tekee kaikesta likaista. Onkohan oikeusjärjestelmämme sittenkään ihan puolueeton? Naisia suositaan. Vai tiedättekö yhtään tapausta, jossa nainen olisi tuomittu? Naiivia ajatella, että naiset eivät käyttäisi hyväkseen ihmisiä tai taitoja aivan kuten miehet.

        Vaihtoehtohoitajia vainoavat skeptikot ja uskovaiset, mikä heitä yhdistää? Usko, vahva usko oikeassa olemiseen.

      • purjo
        Juu, kaikki vaan! kirjoitti:

        Ei käy kateeksi poliiseja, jotka joutuvat seulomaan, mitkä yhteydenotot ovat koston yrityksiä ja mitkä ihan oikeita hyväksikäyttötapauksia.

        Näitä välillä kuuluisiakin "se ja se julkkis raiskasi minut" tarinointeja on ollut aiemminkin ihan oikeiden raiskausten joukossa, ja poliisit tietävät, että näitä välillä yritetään ja tullaan yrittämään jatkossakin. Ehkä tosiaan nyt sitten näinkin, hypnoosi-versiona. Painoarvoa lie sitten sillä, onko esim. samasta ihmisestä tehty useampi toisistaan riippumaton ilmoitus, onko uhrin käytös tapauksen aikana ollut kummallista hänen tavallisiin tapoihinsa nähden, ja niin edelleen.

        Kuitenkin ihan oikeasti hyväksikäytetyillä voi olla pelko, että kukaan ei usko heitä. Vähän kuten moni väkivallan uhrikin selittää itselleen, että olisi varmaan voinut estää asian, ja siksi sen tapahtuminen on lopulta hänen oma syynsä. Sen tähden on tärkeää rohkaista todellisia uhreja puhumaan.

        Ja kyllä on vaihtoehtohoitajissa naisiakin, jotka toimivat väärin. Ihan en usko että niin paljon haetaan seksuaalista hyötyä, mutta kiitollisuudenvelkaa ja muuta henkistä riippuvuutta, vahvaakin, kyllä haetaan.

        Jos kaksi, kolme, neljä tai vaikka useampi nainen siis keskenään (kaveriporukka) suunnittelee yhdessä ilmiannot, ei miehellä ole mitään mahdollisuuksia.

        Esimerkiksi tässä kansanparantajan tapauksessa, miksi ilmiannot tehtiin samaan aikaan ja ihan samanlaisina? Miksi yksi naisista vetikin oman ilmantonsa pois? Miksi yhtä muuta naista oli vahvasti painostettu mukaan?

        Kukaan ei oikeasti tutki tällaisia hyväksikäyttötapauksia. Asia puidaan salassa, joten ihan mitä tahansa voi sanoa eikä kukaan pysty korjaamaan sitä. Ei poliisi puhuta muita kuin juuri asianosaisia ja ehkä paria, jotka nämä itse erikseen osoittavat. Varsinaista tutkintaa ei ole, ei ainakaan, jos ilmiannot ovat eri paikkakunnilta. Haastattelijatkin ovat eri ihmisiä.

        Tässäkään tapauksessa ei naisten elämää ole tutkittu mitenkään. Ei heidän suhteitaan muihin, ei edes yleistä mainetta ole kysytty. Voi olla siis kylillä tunnettu löyhätapaisuudesta, ei sitä kukaan tutki. Ei kukaan. Oma tutkintakin on kiellettyä.

        Minä tunnen oikeasti hyväksikäytettyjä ja raiskattuja. Kaikki sympatiani ovat heidän puolellaan! Ja tiedän mitä sellainen voi tehdä mielenterveydelle. Jopa nämä naiset, hvyäksikäyttäjä vain ei ole tämä kansanparantaja!!

        Järki päässä pitäisi olla. Niin hoidossa käydessä kuin kotona ja näitäkin juttuja lukiessa.

        Ihmisillä ei nykään paljon enää totuus paina. Siksi poliisillekin tulee paljon vääriä ilmiantoja. Näistä on ollut julkisuudessa jatkuvasti juttua. Yritetään hyötyä jotenkin tai ihan vain ei haluta kertoa, että on itse ollut humalassa ja mokannut.

        Mutta kyllä piru vie aikuisella naisella on joku vastuu myös itsestään! Muuten heidät saa laittaa holhouksen alle, äidin, isän, veljen, sedän... ja ulkonaliikkumissäädöksiä! Tätä on kokeiltu monissa maissa eikä tunnu kivalta idealta enää.

        En kiistä etteikö tässä nimenomaisessa Holtin tapauksessa vaikuttaisi olevan kyseenalaisia elementtejä. Toivon todella että oikeus on tehnyt oikean ratkaisun. Joka tapauksessa näistä asioista on erittäin tärkeää puhua, ja keskustelu on tosiaan avattu voimalla.

        Minä en ole sellaisessa asemassa, että tuntisin näitä naisia tai saisin käsiini kummempia selostuksia oikeudenkäynneistä kuin muutkaan tavalliset tallaajat, joten en voi ottaa kantaa siihen, mitä on loppujen lopuksi yritetty tutkia ja mitä ei. Nuo tekstit mitä esim. KKO:n nettisivuilla julkisesti on, on kumminkin riisuttu sellaisista yksityiskohdista, joista voisi helposti tunnistaa uhrit.

        Toki aikuisella on vastuu itsestään. Järki pitäisi päässä olla, toden totta - yksi syy miksi puoskarilakia on kaavailtu on se, että esim. vaikeasti masentuneet, psykoottiset tai muilla tavoin sairastavat tai kriisissä olevat henkilöt ovat huomattavan kohonneessa riskissä joutua hyväksikäytön uhriksi. Itsekin olin sairastanut masennusta ja ahdistusta pitempään ja elämä oli muutenkin sekaisin monesta syystä, jolloin kasa positiivisia suggestioita jotka helpottivat oloa heti, eivät suinkaan tuoneet mieleen ajatusta "aivan liian hyvää ollakseen totta, tosi epäilyttävää" vaan "vihdoin sain helpotuksen kauan jatkuneesta kivustani!!!". Jos olisin ollut sellaisessa tilassa että mitään kummempaa kipua ei olisi lähtökohtaisesti ollut, nuo positiiviset suggestiot olisivat olleet vain hetki hauskaa ja siinä kaikki.

        Monesti sairastava kokee olevansa ainakin kohtuullisen järjissään, tai sitten tulevansa järkiinsä ja "ymmärtävänsä" vihdoin asioita puoskarin vaikutuksen myötä. Kun joutuu jälkeenpäin myöntämään itselleen ja kenties läheisilleen, että eipäs näin ollutkaan vaan tuli vedätetyksi, voi olla että tila pahenee paljonkin.

        Mitään terveiden ihmisten holhousta en kannata todellakaan, mutta kyllä kaikenlaista valistamista, että ihmiset pystyvät valitsemaan paremmin, kenen kanssa ovat tekemisissä ja missä merkeissä.

      • Uskomushoitaja
        Juu, kaikki vaan! kirjoitti:

        Varmasti tuleekin kaikenlaisia yhteydenottoja poliisille. Ex mies hypnotisoi seksiin, ex poikaystävä hypnotisoi seksiin, viranomainen hypnotisoi seksiin, opettaja hypnotisoi seksiin, lääkäri hypnotisoi seksiin ja varsinkin satunnainen tuttava baarista hypnotisoi seksiin. Rohkeasti vaan ilmoittamaan poliisille! Ei tarvitse todistaa, sehän on jo todistettu! Lauerma varmaankin todistaa oikeudessa, että kyllä näin oli.

        Varsinkin suojattomia tällaisille ovat vaihtoehtohoitajat. Aiemminkin heitä on tuomittu erittäin löyhin todistuksin, vain asainosaisen kertomuksen perusteella, vastoin esimerkiksi varauskirjaa tai asiakaskorttia.

        Hui kamala, mitä hyypiöitä! Kuitenkin he ovat olleet nuhteettomia hoitajia vuosikymmeniä... Yhtäkkiä joku tekee kaikesta likaista. Onkohan oikeusjärjestelmämme sittenkään ihan puolueeton? Naisia suositaan. Vai tiedättekö yhtään tapausta, jossa nainen olisi tuomittu? Naiivia ajatella, että naiset eivät käyttäisi hyväkseen ihmisiä tai taitoja aivan kuten miehet.

        Vaihtoehtohoitajia vainoavat skeptikot ja uskovaiset, mikä heitä yhdistää? Usko, vahva usko oikeassa olemiseen.

        Vaihtoehtohoitajat huijaavat ihmisiä lupaamalla esim. vesitippojen tai hypnoosin suuresta voimasta vaikkapa kasvatt rintoja.
        Lääketieteen menetelmät, siis lääkkeet, sun muut perustuvat näyttöön. Lääkkeille tehdään aina kaksoissokkotutkimus, jos tutkitaan, tehoaako oikea lääke.

        Helppouskoisia on helppo vedättää ....

      • purjo
        Uskomushoitaja kirjoitti:

        Totta. Toisaalta jotkut vaihtoehtohoitajat ovat hyvin taitavia perustelemaan toimintansa ja saamaan toiselle olon, että pitäähän tuota edes kokeilla. Enemmän puhetta, enemmän avoimuutta, niin ihmiset tietävät yhä paremmin ketä kannattaa kuunnella ja millä perusteella.

      • Juu, kaikki vaan!
        purjo kirjoitti:

        Totta. Toisaalta jotkut vaihtoehtohoitajat ovat hyvin taitavia perustelemaan toimintansa ja saamaan toiselle olon, että pitäähän tuota edes kokeilla. Enemmän puhetta, enemmän avoimuutta, niin ihmiset tietävät yhä paremmin ketä kannattaa kuunnella ja millä perusteella.

        Kannatan ehdottomasti avoimuutta ja tutkimustakin!

        Kannatan myös krittistä ajattelua. Mutta minulla on myös erittäin huonoja kokemuksia vähättelevistä lääkäreistä eikä siellä ollut mitään tarjottavaa sairaalle ihmiselle. Rahat kyllä kelpasi. Ongelma siis ei ole vain vaihtoehtohoidoissa. Eilen uutisissa kerrottiin parhaiten palkatuiksi juuri lääkärit. Sehän on sairaiden ihmisten hädällä kiristämistä. Asia on niin kuin sen katsoo.

        Kaikenlainen tiedon lisääntyminen on hyvä. Oli se hypnoosista, vaihtoehtoisista hoidoista tai lääketieteestä. Kaikille pitäisi saada kanava, johon voi valittaa eikä olisi pahitteeksi, jos myös myönteistä palautetta voisi antaa. Lääkäri ei esimerkiksi enää näe potilaitaan välttämättä koskaan uudelleen, vaan aina tulee uusi lääkäri. Lääkäri ei siten enää opi mitään tehdyistä virheistä tai sattumuksista tai mistään kokemusperäisestä, vaan pitää luottaa siihen, mitä Käypä hoito sanoo. Palaute on kaikille tärkeää, sillä hoitosuhteesta puolet on sitä, miten asiakas tai potilas otetaan vastaan ja miten häntä kuunnellaan.

        Pelkkä vaihtoehtohoitojen mustamaalaaminen, tai koko maallikkohypnoosin kuten täällä, ei auta ketään. Tosiasioihin perustuvaa tietoa on liian vähän. Kyllä vaihtoehtoisista hoitomuodoista on Suomessakin tehty tutkimusta eikä kukaan kai kiistä etteikö sitä tarvittasisi lisää! Mutta mistä pätevät tutkijat ja rahat? Ei oel mitään itsestään selvää järjestää tutkimusta.

        Tutkijoille, joilla on ollut hyvä idea vaihtoehtohoidon tutkimisesta, on tullut täystyrmäys yliopistolta tai rahoittavalta /hyväksyvältä taholta. Ei saa tutkia. Se ei siis ole vaihtoehtohoitajien syy, että tutkimus ei lisäänny. Tätä tietoa vain pimitetään.

        Esimerkiksi jäsenkorjauksesta on tutkimustietoa ja se on erittäin kannustavaa. Siti Lauerma vain päättelee, että kivun lievitys jäsenkorjauksessa tapahtuu hypnoosilla ilman induktiota. Tämä on järjen ja tieteen vastaista! Se on pahantahtoista mustamaalausta ja siinä petetään omat arvot.

        Vallitseva nokkiminen, suoranainen haukkuminen ja ala-arvoinen kirjoittelu sekä tällä palstalla, joissakin blogeissa että lehdissä eivät mitenkään palvele tätä avoimuutta ja oikean tiedon saantia. Tätä on harrastettu jo pitkään, mutta mihin se on johtanut? Vaihtoehtoiset hoitomuodot vain lisääntyvät!! Ehkä kannattaisi koittaa rehellisyyttä ja avoimuutta puolin ja toisin?

        Monet lääkärit ohjaavat potilaitaan jäsenkorjaukseen, mutta eivät voi tehdä sitä virallisesti eivätkä avoimesti omalla nimellään sen loanheiton takia, joka on odotettavissa. Joukossa kirurgejakin. Luultavasti eräät järjestäisivät heti lääkärinoikeuksien menetyksen tällaisella lääkärille. Kuten on jo tehty kilpirauhasasioissa.

        http://www.luontaisnetti.fi/index.php?valikko=valikko&sivu=arkisto_2014_Jasminen_kilpirauhaskiistan_uhri

        http://www.luontaisnetti.fi/index.php?valikko=valikko&sivu=arkisto_2014_vaarin_parantuneet_kilpirauhaspotilaat

      • onko noin?
        Juu, kaikki vaan! kirjoitti:

        Varmasti tuleekin kaikenlaisia yhteydenottoja poliisille. Ex mies hypnotisoi seksiin, ex poikaystävä hypnotisoi seksiin, viranomainen hypnotisoi seksiin, opettaja hypnotisoi seksiin, lääkäri hypnotisoi seksiin ja varsinkin satunnainen tuttava baarista hypnotisoi seksiin. Rohkeasti vaan ilmoittamaan poliisille! Ei tarvitse todistaa, sehän on jo todistettu! Lauerma varmaankin todistaa oikeudessa, että kyllä näin oli.

        Varsinkin suojattomia tällaisille ovat vaihtoehtohoitajat. Aiemminkin heitä on tuomittu erittäin löyhin todistuksin, vain asainosaisen kertomuksen perusteella, vastoin esimerkiksi varauskirjaa tai asiakaskorttia.

        Hui kamala, mitä hyypiöitä! Kuitenkin he ovat olleet nuhteettomia hoitajia vuosikymmeniä... Yhtäkkiä joku tekee kaikesta likaista. Onkohan oikeusjärjestelmämme sittenkään ihan puolueeton? Naisia suositaan. Vai tiedättekö yhtään tapausta, jossa nainen olisi tuomittu? Naiivia ajatella, että naiset eivät käyttäisi hyväkseen ihmisiä tai taitoja aivan kuten miehet.

        Vaihtoehtohoitajia vainoavat skeptikot ja uskovaiset, mikä heitä yhdistää? Usko, vahva usko oikeassa olemiseen.

        Varsinkin suojattomia tällaisille ovat vaihtoehtohoitajat. Aiemminkin heitä on tuomittu erittäin löyhin todistuksin, vain asainosaisen kertomuksen perusteella, vastoin esimerkiksi varauskirjaa tai asiakaskorttia.

        Voit luetella noita oikeustapauksia?

        Mielenkiintoinen ja hätkähdyttävä ajatus, että juuri vaihtoehtoparantajan, NLP-mestarin, tajunnantaitajan tai energiakanavan oikeusturva olisi heikko. Monien muiden käsitys on ollut, että juuri puoskaroidun tai kurssihuijatun oikeusturva olisi puutteellinen.

        Silmiin pistää myös miten täällä puosk... vaihtoehtohoiturien puolustelijat eivät kunnioita lainkaan oikeuslaitosta.

      • Nimimerkki xx
        onko noin? kirjoitti:

        Etkö todellakaan ole kuullut, että monet suggestoterapeutit tai vastaavat ulkomailla videoivat kaikki tapaamisensa, sillä syytteet hyväksikäytöistä ovat erittäin yleisiä?

        Yleensä on tapana merkitä toiselta kirjoittajalta otettu lainaus lainausmerkkeihin "ja".

        "Mielenkiintoinen ja hätkähdyttävä ajatus, että juuri vaihtoehtoparantajan, NLP-mestarin, tajunnantaitajan tai energiakanavan oikeusturva olisi heikko. Monien muiden käsitys on ollut, että juuri puoskaroidun tai kurssihuijatun oikeusturva olisi puutteellinen."

        Miksi hätkähdyttävään ajatukseesi tuli juuri NLP-mestari tai "tajunnantaitaja"? Ei kai energiakanavan oikeusturva ole heikko, vaan ehkä energiahoitajan?

        Tuomittu hyväksikäytöstä on kiropraktikko, joka kiistää teon edelleenkin ja eräs osteopaatti, jonka hovioikeus vapautti. Tuomittu on myös eräs hypnoosin taitaja, joka taitaa olla ainoa oikeasti syyllinen? Vaihtoehtohoitajat ovat "epäilyttäviä" joidenkin mielestä, ilman, että he tekisivät ikinä mitään pahaa kenellekään koko elinaikanaan. Tuomio tulee melko herkästi, ei tarvitse olla todisteita, vain sana sanaa vastaan. Vaihtoehtohoitajilla ei ole mitään vahvaa "lääkäriliittoa" takanaan. Kukaan ei tue, jos joutuu ongelmiin. Ei rahallisesti eikä muuten.

        "Silmiin pistää myös miten täällä puosk... vaihtoehtohoiturien puolustelijat eivät kunnioita lainkaan oikeuslaitosta. "

        Tämä sama ajatus on nyt esitetty joka ketjussa ja moneen kertaan. Tuliko selväksi: en kunnioita oikeuden päätöstä kansanparantajan tuomiossa! Se on oikeusmurha. Mitä me teemme oikeuslaitoksella, joka ei lainkaan tutki? Mitä me teemme oikeuslaitoksella, jossa tasavertaisuusperiaate ei toteutu? Ja vielä, mitä me teemme oikeuslaitoksella, joka pitää salaisia oikeudenkäyntejä, joita ei edes videoida, jotta joku voisi tutkia asiaa joskus myöhemmin, kun uusia todisteita tulisi? Oletko kuullut koskaan oikeuden julkisuusperiaatteista?

      • ökköklö

        "Ei kai energiakanavan oikeusturva ole heikko, vaan ehkä energiahoitajan?
        Tuomittu hyväksikäytöstä on kiropraktikko, joka kiistää teon edelleenkin ja eräs osteopaatti, jonka hovioikeus vapautti. Tuomittu on myös eräs hypnoosin taitaja"

        Kiropraktikko ja osteopaatti ovat laillistettuja, siis nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia, eivät vaihtoehtoishoitajia tai energiahoitajia.

        Jos joku henki- tai energiahoitaja tai muu vaihtoehtoishoitaja esiintyisi kiropraktikkona tai osteopaattina ilman laillistuksia, se olisi vastoin lakia.

      • Puppua puhut
        ökköklö kirjoitti:

        Kirjoitat vastoin parempaa tietoa.

        Tuomittu on kiropraktikko, joka on "kurssit käynyt", mutta väärät kurssit. Suomessa vain yksi linja on virallisesti hyväksytty, mutta maailmalla se ei ole ainoa koulu.

        Laki tuli voimaan vasta myöhemmin. Aluksi puhuttiin "koulutettu kiropraktikko" -nimikkeellä.

        Kiropraktikko oli siis vaihtoehtohoitaja.

        Sitä paitsi, suuri osa jäsenkorjaajista on Terhikki-rekisterissä. Silti jäsenkorjaus ei ole virallista. Hoitajat ovat hierojia, sairaanhoitajia tai muita.

      • suzuki kyv
        onko noin? kirjoitti:

        Varsinkin suojattomia tällaisille ovat vaihtoehtohoitajat. Aiemminkin heitä on tuomittu erittäin löyhin todistuksin, vain asainosaisen kertomuksen perusteella, vastoin esimerkiksi varauskirjaa tai asiakaskorttia.

        Voit luetella noita oikeustapauksia?

        Mielenkiintoinen ja hätkähdyttävä ajatus, että juuri vaihtoehtoparantajan, NLP-mestarin, tajunnantaitajan tai energiakanavan oikeusturva olisi heikko. Monien muiden käsitys on ollut, että juuri puoskaroidun tai kurssihuijatun oikeusturva olisi puutteellinen.

        Silmiin pistää myös miten täällä puosk... vaihtoehtohoiturien puolustelijat eivät kunnioita lainkaan oikeuslaitosta.

        voin luetella mutta kun kainu ja muut os pitävät huolen ettei uhrille todisteita jää lisäksi pistävät uhrin omaiset ja kok elämän ympäristön uskomaan samoilla metodeilla

      • pyhäj.ranta

        on se ja koko orkedyeri mukana

      • KAUKSU
        Juu, kaikki vaan! kirjoitti:

        Kannatan ehdottomasti avoimuutta ja tutkimustakin!

        Kannatan myös krittistä ajattelua. Mutta minulla on myös erittäin huonoja kokemuksia vähättelevistä lääkäreistä eikä siellä ollut mitään tarjottavaa sairaalle ihmiselle. Rahat kyllä kelpasi. Ongelma siis ei ole vain vaihtoehtohoidoissa. Eilen uutisissa kerrottiin parhaiten palkatuiksi juuri lääkärit. Sehän on sairaiden ihmisten hädällä kiristämistä. Asia on niin kuin sen katsoo.

        Kaikenlainen tiedon lisääntyminen on hyvä. Oli se hypnoosista, vaihtoehtoisista hoidoista tai lääketieteestä. Kaikille pitäisi saada kanava, johon voi valittaa eikä olisi pahitteeksi, jos myös myönteistä palautetta voisi antaa. Lääkäri ei esimerkiksi enää näe potilaitaan välttämättä koskaan uudelleen, vaan aina tulee uusi lääkäri. Lääkäri ei siten enää opi mitään tehdyistä virheistä tai sattumuksista tai mistään kokemusperäisestä, vaan pitää luottaa siihen, mitä Käypä hoito sanoo. Palaute on kaikille tärkeää, sillä hoitosuhteesta puolet on sitä, miten asiakas tai potilas otetaan vastaan ja miten häntä kuunnellaan.

        Pelkkä vaihtoehtohoitojen mustamaalaaminen, tai koko maallikkohypnoosin kuten täällä, ei auta ketään. Tosiasioihin perustuvaa tietoa on liian vähän. Kyllä vaihtoehtoisista hoitomuodoista on Suomessakin tehty tutkimusta eikä kukaan kai kiistä etteikö sitä tarvittasisi lisää! Mutta mistä pätevät tutkijat ja rahat? Ei oel mitään itsestään selvää järjestää tutkimusta.

        Tutkijoille, joilla on ollut hyvä idea vaihtoehtohoidon tutkimisesta, on tullut täystyrmäys yliopistolta tai rahoittavalta /hyväksyvältä taholta. Ei saa tutkia. Se ei siis ole vaihtoehtohoitajien syy, että tutkimus ei lisäänny. Tätä tietoa vain pimitetään.

        Esimerkiksi jäsenkorjauksesta on tutkimustietoa ja se on erittäin kannustavaa. Siti Lauerma vain päättelee, että kivun lievitys jäsenkorjauksessa tapahtuu hypnoosilla ilman induktiota. Tämä on järjen ja tieteen vastaista! Se on pahantahtoista mustamaalausta ja siinä petetään omat arvot.

        Vallitseva nokkiminen, suoranainen haukkuminen ja ala-arvoinen kirjoittelu sekä tällä palstalla, joissakin blogeissa että lehdissä eivät mitenkään palvele tätä avoimuutta ja oikean tiedon saantia. Tätä on harrastettu jo pitkään, mutta mihin se on johtanut? Vaihtoehtoiset hoitomuodot vain lisääntyvät!! Ehkä kannattaisi koittaa rehellisyyttä ja avoimuutta puolin ja toisin?

        Monet lääkärit ohjaavat potilaitaan jäsenkorjaukseen, mutta eivät voi tehdä sitä virallisesti eivätkä avoimesti omalla nimellään sen loanheiton takia, joka on odotettavissa. Joukossa kirurgejakin. Luultavasti eräät järjestäisivät heti lääkärinoikeuksien menetyksen tällaisella lääkärille. Kuten on jo tehty kilpirauhasasioissa.

        http://www.luontaisnetti.fi/index.php?valikko=valikko&sivu=arkisto_2014_Jasminen_kilpirauhaskiistan_uhri

        http://www.luontaisnetti.fi/index.php?valikko=valikko&sivu=arkisto_2014_vaarin_parantuneet_kilpirauhaspotilaat

        KAINU TLOUS RIKOKSET VARMAAN ANTEEKSI ANNETTU JA KAKKI MUU MIHIN TATOJAAN KÄYTTÄÄ SAAHAN SIINÄ POLIISINKIN USKOMAAN KAIKEN JA TUOMARIN ETTÄ MITÄ MITÄ NIILLE TPITÄISI TEHDÄ SUOMI?

      • VARONÄITÄ
        Nimimerkki xx kirjoitti:

        Etkö todellakaan ole kuullut, että monet suggestoterapeutit tai vastaavat ulkomailla videoivat kaikki tapaamisensa, sillä syytteet hyväksikäytöistä ovat erittäin yleisiä?

        MISTÄ IHMEESTÄ VOI TIETÄÄ ETTÄ TODELLA KAIKKI TULEE DOKUMENTOIDUKSI?? EI AINAKAAN UHRI SITÄ PYSTY TODISTAMAAN KYL KAINUN KIKAT JA YHT TEKEVÄT TIEDETÄÄN ETTÄ KYSE OMASTA KOSTOSTA RAJAL-LA JA POL.ED.KUNTAAN RAY R.Y. TUKEMA YHD

      • pete.k8
        Uskomushoitaja kirjoitti:

        Vaihtoehtohoitajat huijaavat ihmisiä lupaamalla esim. vesitippojen tai hypnoosin suuresta voimasta vaikkapa kasvatt rintoja.
        Lääketieteen menetelmät, siis lääkkeet, sun muut perustuvat näyttöön. Lääkkeille tehdään aina kaksoissokkotutkimus, jos tutkitaan, tehoaako oikea lääke.

        Helppouskoisia on helppo vedättää ....

        joo lähti terveys,omaisuutta asunnosta.sos.ympäristö kris ry.n toimesta

    • Onko vai ei ?

      Onko kyseessä Tampereella tapahtunut paritustapaus, jossa seksikauppias ja parittaja oli hypnoosin ammattilainen ?

      • purjo

        Ei ole sama tapaus ainakaan minun tietääkseni, mutta mielenkiintoista miten näitä nyt tulee esiin.

      • eri kaveri

        Taitaa olla eri kaveri.

        Parituksesta en ole kuullut. Mutta SHY:llä ja H-liitolla oli takavuosina "kaksoisjäsenenä" pornodivarinpitäjä (JJK eli J-Boy). Otti Verkonkutojien moderoimalla hypnopalstalla kovasti kantaa hypnoosin valvontaa ja puoskarointisyytöksiä vastaan (2003-2004).

        Kaveri on sittemmin kadonnut sekä SHY.n että H-liiton listoilta.

        Häneltäkin ovat hypnoosiaiheiset kotisivut kadonneet.

      • kurja ketju
        purjo kirjoitti:

        Ei ole sama tapaus ainakaan minun tietääkseni, mutta mielenkiintoista miten näitä nyt tulee esiin.

        Kyllähän näistä oikeustapauksista on rakentumassa surullinen ketju: suggestoterapeutti SHY-kouluttaja, sisähieroja-vaihtoehtoterapeutti, vaihtoehtoterapeutti-kouluttaja... Lisää ei saisi tulla.

        Yhteistä ko tapauksille on se, että terapoitavan tai koulutettavan riippuvuusasemaa on käytetty ja että tapaukset ovat sattuneet valvomattomalla hoitoalalla.

        Kahdessa tapauksessa yksi uhreista on ollut alaikäinenkin.

      • Kurjaakin kurjempaa
        kurja ketju kirjoitti:

        Kyllähän näistä oikeustapauksista on rakentumassa surullinen ketju: suggestoterapeutti SHY-kouluttaja, sisähieroja-vaihtoehtoterapeutti, vaihtoehtoterapeutti-kouluttaja... Lisää ei saisi tulla.

        Yhteistä ko tapauksille on se, että terapoitavan tai koulutettavan riippuvuusasemaa on käytetty ja että tapaukset ovat sattuneet valvomattomalla hoitoalalla.

        Kahdessa tapauksessa yksi uhreista on ollut alaikäinenkin.

        Ja kaksi näistä tapauksista taitaa olla ns. oikeusmurhia eikä niillä ollut mitään tekemistä hypnoosin tai suggestion kanssa. Se vasta panee miettimään, aivan kamalaa ja kurjaa.

        Yhteistä näillä oli se, että ei ole todistetta muusta kuin naisen sanasta. Esimerkiksi hoitajan oma kortisto kertoo muuta. Mutta sehän on "tietysti väärennetty".

      • kölkökö
        Kurjaakin kurjempaa kirjoitti:

        Ja kaksi näistä tapauksista taitaa olla ns. oikeusmurhia eikä niillä ollut mitään tekemistä hypnoosin tai suggestion kanssa. Se vasta panee miettimään, aivan kamalaa ja kurjaa.

        Yhteistä näillä oli se, että ei ole todistetta muusta kuin naisen sanasta. Esimerkiksi hoitajan oma kortisto kertoo muuta. Mutta sehän on "tietysti väärennetty".

        "kurjaakin kurjempaa": "Esimerkiksi hoitajan oma kortisto kertoo muuta. Mutta sehän on "tietysti väärennetty"."

        Viittaatko pohjoissuomalaisen "sisähoitajan" tapaukseen? arvioitiinko siinäkin riippuvuusasema terapistista väärinkäyttöön johdattelevaksi?

        senkin on sinusta siis oikeusmurha? oliko tekijä muuten uusija?

      • gfdgfdfgd
        kölkökö kirjoitti:

        Aino Kerttu Annikki Nykopp-Koski on suomalainen sarjamurhaaja, joka työskennellessään perushoitajana murhasi ja yritti murhata useita potilaitaan vuosina 2004–2009.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Aino_Nykopp-Koski

      • NINKA

        OISKOHAN SEKIN KAINU-UUN SUUNNASTA HITTO TÄTÄ KIRJOITUS VIRHETTÄ... YMMÄRSIT OIKEIN

      • cooleri
        eri kaveri kirjoitti:

        Taitaa olla eri kaveri.

        Parituksesta en ole kuullut. Mutta SHY:llä ja H-liitolla oli takavuosina "kaksoisjäsenenä" pornodivarinpitäjä (JJK eli J-Boy). Otti Verkonkutojien moderoimalla hypnopalstalla kovasti kantaa hypnoosin valvontaa ja puoskarointisyytöksiä vastaan (2003-2004).

        Kaveri on sittemmin kadonnut sekä SHY.n että H-liiton listoilta.

        Häneltäkin ovat hypnoosiaiheiset kotisivut kadonneet.

        kyllä voi sivunsa hävittää ja juosta kaiunu karkuun kun on tehnyt hypnoosilla tal rikoksiakin

    • Eri tapaukso ?

      Jotakin outoa ja salamyhkäistä tähän Tampereen tapaukseen liitty. Nyt kyseessä ei kuitenkaan ole teidän esille tuoma tapaus, vaan suurempi paritusrinki, joka toimi ko. kaupungissa ja johdettiin tiettävästi pääkaupunkiseudulta.
      Rinkiin kuului hypnoosin taitajia.

      Heräänkin kysymys, että oliko hypnoosi mukana bisneksessä ja näin manibulointiin asiakkaita.

      Kuka tietää asiasta jotain ?

      • jljljljl

        "Kuka tietää asiasta jotain ? "

        Otapa yhteys SHY:n ja Hypnoosiliiton puheenjohtajiin. Sääntöjensä mukaan SHY ja Hypnoosiliitto seuraavat kaikkea hypnoosin käyttöä Suomessa, siis lähinnä kai (?) maallikkohypnoosin. Anne Talvitie (SHY) ja Lasse Luostarinmäki (Hypnoosiliitto) voivat auttaa kysyvää eteenpäin. SHY:llä on myös oma valvonta- ja valituselin. Myös eräs SHY:n pitkäaikainen koulutusvastaava on kertonut tuon Pertamon blogissa että ovat saaneet asiakasvalituksia. SHY myös tarjosi STM:lle omavalvontaansa - viranomaisten ja puoskarilain vaihtoehdoksi.

      • hei hommaa

        tieedän mut kos rajal-la kainusta pol mc jengien yht. työstä täs puhun niin omaiseni joutuvat t.v. koston kohteeksi

      • minävain kyv

        kyllä kainu ,t.v ym kri rietävät mitä ovat touhunneet pitkin suomea tolvis jarikollisten kanssa jahei m.o tre

      • KESÄ 2014 KYV JA SIL
        jljljljl kirjoitti:

        "Kuka tietää asiasta jotain ? "

        Otapa yhteys SHY:n ja Hypnoosiliiton puheenjohtajiin. Sääntöjensä mukaan SHY ja Hypnoosiliitto seuraavat kaikkea hypnoosin käyttöä Suomessa, siis lähinnä kai (?) maallikkohypnoosin. Anne Talvitie (SHY) ja Lasse Luostarinmäki (Hypnoosiliitto) voivat auttaa kysyvää eteenpäin. SHY:llä on myös oma valvonta- ja valituselin. Myös eräs SHY:n pitkäaikainen koulutusvastaava on kertonut tuon Pertamon blogissa että ovat saaneet asiakasvalituksia. SHY myös tarjosi STM:lle omavalvontaansa - viranomaisten ja puoskarilain vaihtoehdoksi.

        JUU OTTAMINEN JUURIASIOITA TEKEVIIN ROTAREIHIN JOTKA PITÄVÄT TOISTENSA PULIA POLIISISSSA OILUSLAITOKSISSA M.KAINULAISEN SUVUSSA JA LÄHIPIIRISSÄ JA MYÖS T.VALKAMANSUKU PUHU POLLEENA ET VAAN HIUSRAJAAN ITSEÄNSÄ NYT HÄNELLÄ OLISIRILAISUUKORJATA PIIPPU LEUKASA ALLE TAISUUHUN VÄLINEITÄ LUPAAN AUTTAA HANKKIMAAN HETI

    • 1 + 6

      Varokaa kaikkia auttajia!

      Myös niitä laillistettuja haaskalintuja ja besserwissereitä, jotka vievät terveyden lisäksi rahanne.

      • Bioresonanssi.

        Kannattaa pysytellä kaukana vaihtoehtopuoskaroinnista.

      • ironiaa
        Bioresonanssi. kirjoitti:

        Kannattaa pysytellä kaukana vaihtoehtopuoskaroinnista.

        Kannattaa varmasti uskoa teitä hyväntahtoisia neuvojia! Tälläkin palastalla osoitatte lähimmäisenrakkautta hienolla tavalla!

      • SoTe -psyykkaajat
        ironiaa kirjoitti:

        Kannattaa varmasti uskoa teitä hyväntahtoisia neuvojia! Tälläkin palastalla osoitatte lähimmäisenrakkautta hienolla tavalla!

        Sosiaali- ja Terveydenhuolto-ammattilaisten kikka, jolla oikeutetaan hypnoosin käyttö lääkärin vastaanotolla, hammaslääkärin vastaanotolla, sairaanhoitajan vastaanotolla, sosiaalityöntekijän vastaanotolla, kaikessa sosiaali- ja terveysalan ammateissa:

        Hypnoosi (NLP) ei ole hypnoosia, vaan sosiaalinen vuorovaikutustilanne:

        "Kun hypnoosi määritellään sosiaaliseksi vuorovaikutustilanteeksi, vältytään kaikenlaiselta kiistelyltä sen olemassaolosta. Sen etuna on, että hypnoosia voidaan edelleen käyttää kliinisissä yhteyksissä, vaikka ei ymmärretäkään sen vaikutusmekanismeja."
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypnoosi

      • jo entinen
        SoTe -psyykkaajat kirjoitti:

        Totta. Mutta hypnosi ON sosiaalinen vuorovaikutustilanne. Hypnoosia ja NLP:tä ei kuitenkaan saa sotkea keskenään asiakastyössä, niin kuin ei mitään muitakaan terpioita. Asiakkaan pitää tietää mitä hänelle ollaan tekemässä ja tästä on oltava selkeä sopimus tekijän ja asiakkaan välillä. Mitä tuleen tuohon hypnoosin vaikutusmekanismiin niin luulen että valitettavasti kukaan ei tiedä tarkalleen mikä on hypnoosin vaikutusmekanismi, ei edes teiteellinen hypnoosi. Valistuneita arvauksia on olemassa.

      • jhgjhgjhgj
        jo entinen kirjoitti:

        jo entinen:"Asiakkaan pitää tietää mitä hänelle ollaan tekemässä "

        Tarkoitatko sinä että sosiaali- ja terveydenhuollossa tekeminen ei kohdistu asiakkaan asioiden hoitamiseen, vaan tekeminen kohdistuu asiakkaaseen?

        jo entinen:"Asiakkaan pitää tietää mitä hänelle ollaan tekemässä"

        Tarkoitatko sinä että sosiaali- ja terveydenhuollossa tekeminen ei kohdistu asiakkaan asioiden hoitamiseen, vaan tekeminen kohdistuu asiakkaaseen?

        Tarkoitatko sinä että sosiaali- ja terveydenhuollossa tekeminen ei kohdistu asiakkaan asioiden hoitamiseen, vaan tekeminen kohdistuu asiakkaaseen NLP-tekniikoita hyödyntämällä?

        Tarkoitatko sinä sitä, että jos asiakas menee sosiaalitoimistoon pyytämään apua asioidensa hoitamiseen, niin asiakkaan asioiden hoitamisen sijaan sosiaalityöntekijä keskittyy asiakkaan ajattelumallien NyLPyttämiseen ja jättää asiakkaan asiat huomiotta?

        https://www.google.fi/search?q=syrjäytyminen syyt
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12438829

      • mp-pete
        SoTe -psyykkaajat kirjoitti:

        Sosiaali- ja Terveydenhuolto-ammattilaisten kikka, jolla oikeutetaan hypnoosin käyttö lääkärin vastaanotolla, hammaslääkärin vastaanotolla, sairaanhoitajan vastaanotolla, sosiaalityöntekijän vastaanotolla, kaikessa sosiaali- ja terveysalan ammateissa:

        Hypnoosi (NLP) ei ole hypnoosia, vaan sosiaalinen vuorovaikutustilanne:

        "Kun hypnoosi määritellään sosiaaliseksi vuorovaikutustilanteeksi, vältytään kaikenlaiselta kiistelyltä sen olemassaolosta. Sen etuna on, että hypnoosia voidaan edelleen käyttää kliinisissä yhteyksissä, vaikka ei ymmärretäkään sen vaikutusmekanismeja."
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypnoosi

        totta uhriksi jouduin ja omaiseni miten saisin asiani annestyn ja median käsittelyyn

      • 1864
        jo entinen kirjoitti:

        Totta. Mutta hypnosi ON sosiaalinen vuorovaikutustilanne. Hypnoosia ja NLP:tä ei kuitenkaan saa sotkea keskenään asiakastyössä, niin kuin ei mitään muitakaan terpioita. Asiakkaan pitää tietää mitä hänelle ollaan tekemässä ja tästä on oltava selkeä sopimus tekijän ja asiakkaan välillä. Mitä tuleen tuohon hypnoosin vaikutusmekanismiin niin luulen että valitettavasti kukaan ei tiedä tarkalleen mikä on hypnoosin vaikutusmekanismi, ei edes teiteellinen hypnoosi. Valistuneita arvauksia on olemassa.

        NIIN LAITETTIINKO TAMPEREELLA P.K TEKEMÄÄN SOPIMUKSIA ENNEN TAISIMENNÄ ETTÄ HYNOOSISSA VASTA PISTETTIIN ALLEKIRJOITTAMAAN SAMAA KOKEET MONET COOL JA NUOHOUS ASAAKKAAT KAIKUU P OPOP JA RIS-TUS RAJAL-LA

    • Otsa Puoskarismi

      Älkää missään tapauksessa varoko Kalliita Kurssittajia, jotka eivät voi olla Huijareita!

      Luottakaa vain Rehellisiin ja Sertifitiotuihin Huijareihin!
      http://goo.gl/EtqoSR

    • varositä

      olwn täysin samaa mieltä kainu kris poliisi ja kansan edutaja liittouma pääsevät omistaan ray.n avulla

    • se en mä

      se lemp.nuohooja tatoineen narautti a.n ja a.kn pisti p.k.n syyksi hyp.avulla matkasellissä v.liitto tietää kyllä kuten myös vehmaine porukka et katse omaan kainuun vaan ja sen pol yht työhön

    • T.V

      KYLLÄHÄN SUT SAADAAN HYPNOOSISSSA TEKEEMÄÄN,JA ANTAMAAN SELLAISIA TIETOJA MITÄ NE HALUATVAT SUN TEKEVÄN OTTAAN SYYT NIIDEN OMASTA RIKOLLISESTA TOIMINNASTA.KUN SIINÄ KÄYTETÄÄN KRI JA PO JA A.KLI JA KOKO YMPÄRISTÖ KUSEEN JÄÄ PK KIN KUN EI OLE TODISTEITA

    • 015

      siellä matkasellisssä se nuohoo raiskaten kris a-poli hypnosioitua ja laittaa omat vasikoitinsa ja pulveri juttunsa hynosisoidun syyksi ja rajal-lla kans

    • TOTUUS KR.KOK.ED

      kru ensim laittavar hypnoosiin ja sitten vasta pitävät alle kirjoittamaan ja tunnustamaan kaikenlaista puskririkollinen legioonasta pol kanssa vaikka kopuoskarit itse parittajia ja pulverin myyjiä

    • todreh

      siinä kris vaan rahastaa kun poliisin ja rik.järjestöiden kanssa xalitaan joku syyllinen kuten maukka p,k.n elämän pilasi raha ahneudessaan kuika voi mikään allekirjoitus olla virallisesti pätevä jos ko ei tajua kun maukka kuljettaa ko henkilöllä tod.paha aivovaurio ja kova lääkitys ja laitettu hypnöösiin niin jos suomessa meneee läpi mielummin menen vejälle

    • KYV928

      COOÖMARK ÖEMPÄÄLÄ MARKOK ON JUURI KRISN JA RAYN RAKOILLA R TEHNYT VAIKKA MITÄ IHMISILLE ÄLKÄÄ VAAN OLKO TEKEMISSÄ SEN PSYKOPAATIN KANSSA MYÖS SILTALAISET JÄHTEE TERVEYS OMAISUUS JA JOUDUT LINNAAN KUN HYPNOOSISSA TEETÄÄN MITÄ TAHANSA KOOKOOMUS K.T POL JATIMOV MAUKKA MUKANA LEGIOONALAISETJA KYLMÄKOSKEN HENK.KUNTA

      • peeköö

        niin coolmark kuokkalatie 4A2 lepäälä on sen hyptoniseraaja huo,, os

      • sellisti029
        peeköö kirjoitti:

        niin coolmark kuokkalatie 4A2 lepäälä on sen hyptoniseraaja huo,, os

        sen tietää onneksi kaikki jämsää myöten p,,,sitä osaa nuohota

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe