Henkivakuutusrahojen jakaminen edunsaajien kesken

petunia2

Hei,

kyselen todella vanhasta asiasta. Äitini kuoli nuorena ja hänestä maksettiin henkivakuutussumma omaisille, n. 30 000 mk (varmaan aika paljon enemmän tämän päivän rahassa).

Henkivakuutus tuli omaisille, eli 2 lapselle, 14 ja 19 v. sekä vainajan puolisolle.

Miten vakuutussumma olisi pitänyt jakaa, oliko kaikilla siihen 1/3 oikeus? En muista että itse olisin saanut yhtään mitään tuosta summasta vaan että raha ohjautui isän tilille ja se siitä.

8

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikeaa voi olla

      Et kerro, kuinka vanhasta asiasta on kysymys. Onko ehkä ennen 1.7. 1995 tapahtuneesta, jolloin nykyinen vakuutussopimuslaki tuli voimaan?

      Aiempi laki erosi nykyisestä erityisesti siinä, että aiempi oli lähes kokonaan ns. tahdonvaltainen. Toisin sanoen lain säännöksistä sai kutakuinkin vapaasti poiketa vakuutusehdoissa, ja tätä mahdollisuutta oli hyvin laajasti käytetty hyväksi, koska tuo aiempi laki oli jo todella vanhentunut, 1930-luvulla säädetty. Jos on näin vanha asia, ainoa keino saada selvyys asiaan on etsiä alkuperäinen vakuutuskirja ja alkuperäiset vakuutusehdot ja katsoa niistä, kenelle henkivakuutuskorvaus olisi pitänyt maksaa. Mutta ykkösarvaukseni on, että vakuutusyhtiö on sen aikanaan tiennyt ja maksanut korvauksen niinkuin pitikin.

      Ja kun on kyse "todella vanhasta asiasta", pitää tietysti ottaa huomioon myös vanhentumissäännökset. Nekin ovat vuosien ja vuosikymmenten mittaan muuttuneet, mutta peruslähtökohta on ja on ollut se, että velkojan on oltava aktiivinen. Ennen nykyistä 2003 säädettyä vanhentumislakia, pääsääntö saatavan vanhentumiselle oli 10 vuotta. Jos sinä aikana ei saatavaansa perinyt tai siitä edes muistuttanut, saatava oli vanhentunut ja perimiskelvoton.

      Jos tuo "vanha asia" on kuitenkin tapahtunut uuden lain tultua voimaan, olisi sen mukaisesti "omaisille" kuuluva vakuutuskorvaus pitänyt jakaa niin kuin omaisille tuleva perintökin.

      ***..n. 30 000 mk (varmaan aika paljon enemmän tämän päivän rahassa)...***

      Miten sen nyt ottaa ja mihin vertaa. Jos nyt esimerkiksi otetaan vertailukohdaksi tuo lvakuutussopimusain muuttumisvuosi 1995, niin silloinen 30 000 mk vastaisi nykyarvoltaan 6861 euroa.

      • petunia2

        Henkivakuutus maksettiin v. 1980. Olisiko silloin maksettu vain n. 7000 euroa nelikymppisenä kuolleesta ihmisestä?


      • vaikeaa voi olla
        petunia2 kirjoitti:

        Henkivakuutus maksettiin v. 1980. Olisiko silloin maksettu vain n. 7000 euroa nelikymppisenä kuolleesta ihmisestä?

        Se, mitä henkivakuutuksesta on vuonna 1980 maksettu, on riippunut yksinomaan kyseisen henkivakuutuksen ehdoista. Korvausmäärä on sopimuksessa voinut olla mitä tahansa mitättömästä merkittävään. Ihan sen mukaan, mitä vakuutuksessa oli sovittu.

        Jos vakuutusmäärä on vakuutussopimuksessa ollut 30 000 mk niin juuri se summa on silloin maksettu, ei enempää eikä vähempää. Eikä vakuutussopimuksen mukaiseen korvausmäärään vaikuta yhtään mitään se, kuinka vanha vainaja kuollessaan oli (paitsi, jos vakuutussopimuksessa on sovittu toisin).


    • petunia2

      Tottahan toki on näin, mutta en voi kuvitella että kukaan vakuuttaisi silloin tai nykyään henkensä noin pienestä summasta. Kyllähän ne korvaukset ovat Mittaturvasopimuksissa ym. vakiomuotoisesti jotain 50 000 e tai vastaavaa.

      Mutta kiitokset kommenteistasi.

      • trolli pihalla?

        >> Tottahan toki on näin, mutta en voi kuvitella että kukaan vakuuttaisi silloin tai nykyään henkensä noin pienestä summasta >>

        En minäkään voisi kuvitella. Mutta kysy petunia2:lta. Hän kertoi aloitusvistissään, että korvaussumma oli 30.000 markkaa. Luulisi hänen tietävän, mistä puhuu.


      • petunia2
        trolli pihalla? kirjoitti:

        >> Tottahan toki on näin, mutta en voi kuvitella että kukaan vakuuttaisi silloin tai nykyään henkensä noin pienestä summasta >>

        En minäkään voisi kuvitella. Mutta kysy petunia2:lta. Hän kertoi aloitusvistissään, että korvaussumma oli 30.000 markkaa. Luulisi hänen tietävän, mistä puhuu.

        Kiitos vain kovasti. Unohdin siis sanoa, että en ole varma oliko summa nyt todella tuo vai muu.

        Yst. älä vastaa enää ketjuun.


    • lopeta höpäjäminen

      Kuules petunia2 poloinen. Nimimerkki "vaikeaa voi olla" on kertonut sinulle selkeästi mikä on tilanne. Sinä vaan jankkaat. Miten ihmeessä joku täällä voi tietää, mitä äitisi vakuutuskirjassa luki ja mikä oli henkivakuutuksen korvaussumma?

      Sitä paitsi, eurot ovat olleet käytössä käteisvaluuttana vuodesta 2002 asti. Näin ollen sinun pikku murheesi markka-ajalta on vähintään 12 vuotta vanha ja siten juridisesti vanhentunut. Meni niiden pennosten jako oikein tai väärin, sinä et voi asialle mitään. Vaikka sinua olisi harkitusti petkutettu, asia on vanhentunut. Kaikki, mitä selität tai kyselet on hyödytöntä ajankulua.

      • petunia2

        Hohhoh. Ehkäpä turhaa, mutta vielä turhempi tämä oma kommenttisi kun asia ei edes sinua koske etkä tuonut asiaan mitään uutta, sait vain minut tulemaan tänne turhaan.

        Jos katsot ketjun tarkemmin, huomaat että et edes ole sitä lukenut oikein. Ja mitä se jankkaus oli?

        Joten hyvää viikonloppua, toivottavasti tämä jää tähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe