Rippikirjasurffailu

Taaksepäin mentäessä vuosiluku pienenee ja eteenpäin mentäessä suurenee. Tavallisesti yksi rippikirja sisältää viivi vuotta, mutta pitää tutustua ko. seurakunnan kirjoihin http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm

Kyllä samat ihmiset ehtivät olla aika monessa rippikirjassa merkittynä. Riippuu paljon siitä, miten usein kirjan sivua on sattunut tarvita vaihtaa, eli monenko vuoden välein on kirjoitettu kaikki asujat uudelle sivulle. Ja tietty elinikä vaikuttaa.

Joissakin seurakunnissa ei lapsia ole merkitty rippikirjaan ennen rippikoulua, toisinaan taas heti syntymästä lähtien on merkitty nimi vanhempien kanssa samalle sivulle.

Seuraava rippikirja löytyy aina loogisesti vuosilukuja seuraamalla. Yleensä kirjan kannessa ja tiedoston nimessä on vuodet merkittynä. Joissakin kirjoissa on useaan kertaan samat talot, rippimerkinnöistä näkee, mitkä vuodet on millekin sivulle merkitty. Välillä saattaa olla tuhoutuneita pätkiäkin tai pieniä epäloogisuuksia. SSHY:llä on aika nopeaa etsiä sama talo uudelleen seuraavilta vuosilta, koska jo hakemistosta näkee, millä sivulla kyseinen talo on.

Itse yleensä seuraan ensin rippikirjoista koko elämän. Sitten hiskillä etsin tarkat vihki- ja kuolinpäivät, joskus löytyvät jo rippikirjoista. Ja sitten alkuperäisistä vihittyjen ja kuolleiden listoista.

Varhaisimmat rippikirjat on tehty vuosi kerrallaan, myöhemmät saattoivat sisältää 5-10 vuotta. Kannattaa katsoa esim. Digiarkistosta, sieltä näkee eri seurakuntien rippikirjojen vuosilukuvälit. http://digihakemisto.appspot.com

Jos ei jostain syystä löydä vihkiaikaa rippikirjasta, niin voi katsoa koska pariskunnan ensimmäinen lapsi on syntynyt ja etsiä vihkikirjoista siitä vuosiluvusta taaksepäin.

Riippuu kirjasta, mutta joissain on opasteena sivunumero viimmeisellä sarakkeella.

Pää- eli Rippikirjoja tehtiin 5-15 vuoden välein.
Niihin kirjattiin ehtoolliskäynnit vuosittain. Huomautussarakkeessa on yleensä rikkomuksia, naimisiinmenoja, kuolemia jne. Rippikirjat on kirjoitettu yleensä kylittäin/taloittain/perhekunnittain.
Niihin on kirjattu nimi (syntymäaika/ ei kaikissa vanhimmissa kirjoissa, riippuu seurakunnasta) perhesuhteet, ehtoolliskäynnit, huomautukset.
Ne on kirjoitettu käsin, joten kärsivällisyyttä tarvitaan.

Ihanaa että ihmiset jaksaa vastata asiallisesti, vaikka kyseleekin yksinkertaisia! Harrastus on uusi ja kun käsittelee kortteja ja käyttää hakukoneita, niin kokonaiskuva joskus hämärtyy. Päättelykyvyssäkin on vielä parantamisen varaa, mutta onneksi täältä saa hyviä vinkkejä siihenkin.

Mikä summittainen"? Vihittyjen luetteloissa on tarkat päivämäärät. Luettelosta usein näkyy parin kotipaikka, eli kylä tai talo, josta kotoisin, ja vihkimisen suorittanut pappi.
Kuolleitten ja haudattujen luetteloissa samoin.
Syntyneitten ja kastettujen luetteloissa usein äidin ikä suluissa, se auttaa usein varmistamaan tiedon.

Rippikirjasta voi etsiä henkilöt kylien ja talojen mukaan. Rippikirjaa pidettiin nimen omaan seurakuntalaisten ehtoollisella käynnin tarkistamiseksi. Ehtoollisella piti käydä kerran vuodessa ja ilmoittautua kansliassa. Kirjaan merkittiin myös lukutaito ja Luteeruksen opin ymmärrys. Huomautuksissa usein merkitty muutto johonkin toiseen kirjaan, usein sivunumerokin.
Rippikirjat sisältävät 10 v. jakson. Jokaisen kohdalle merkittiin avioliitot, usein myös lapset, jollei heistä ollut erillistä lastenkirjaa. Isännimi, mistä muuttanut jne.
Eivät ne tiedot ole "summittaisia".

Varmaan juuri sitä, että rippikirjasta voi löytyä summittainen vihki- ja kuolinaika ja vihki- ja kuolleiden ja haudattujen luettelosta löytyy sitten se tarkka ja virallinen päiväys.

Aina ei rippikirjasta edes löydy mainintaa vihkipäiväivästä, voi olla pelkkä vuosiluku ja joskus tieto on siirretty käsin edellisestä rippikirjasta seuraavaan, joten on voinut tulla kirjausvirheitä, eli rippikirjasta voi saada vinkin vihkipäivästä joka sitten pitää vielä tarkistaa oikeaksi.

Joka tapauksessa aloittaja kaipasi varmaan vain apua miten liikkua rippikirjoissa ajassa eteen- ja taaksepäin.

Käytännössä etsimisen voi aloittaa tarkalla nimellä, syntymä tai kuolinajalla, ja tarkalla tiedolla, missä seurakunnassa etsittävä on. Netissä rippikirjat ovat n. 120 v. takaiset, niin että aloittajalla pitää olla aika kaukainen tieto.
Mutta kun henkilö on löytynyt, on mahdollista seurata häntä taaksepäin. Etsiä kastepäivä, tai rippikirjatiedot, vanhemmat, heidän vihkiaikansa. Käydä läpi kuolleet ja muuttaneet, rippilapset jne. Kirjoja ja luetteloita on paljon. Avainasemassa on se varma tieto avainhenkilöstä. Olisi hyvä liittyä Suomen Sukuhistorialliseen yhdistykseen (SSHY), sillä jäsenillä on oikeus tutustua nuorempaankin aineistoon netissä.
His-Ki-ohjelmasta on apua, sillä se voi nopeuttaa tiedon löytymistä. On vain muistettava tarkistaa se vielä alkuperäisestä lähteestä, koska Suomessa on niin paljon samannimisia kansalaisia. On aina muistettava tarkistaa isännimi ja syntymäaika.

Sukututkimus on salapoliisityötä, mutta kun alkaa löytyä suku serkkuineen, niin innostus on valtaisa. Moni ihmettelee, kuinka sukututkija voi tuntien työn jälkeen haltioitua siitä, että joku nimi ja syntymäaika varmistuu, mutta niin se vain on!
Hyvää etsimisintoa.

Isompien kömmähdysten välttämiseksi suosittelen sukutukimuksen peruskurssille osallistumista ja alan kirjallisuuteen tutustumista.

Mä en ole käynyt kurssia. Löysin netistä sshy:n, digiarkiston, Hiskin ja vanhan käsialan oppaita. Lisäksi sain alussa arvokasta lukuapua sshy:n muilta jäseniltä. Mun mielestä kurssi ei ole ihan välttämätön, jos vaan osaa olla kriittinen omia löydöksiä kohtaan eikä usko luulojansa, vaan tarkistaa kaikki lähteet, mitä on. Silti virheitä voi sattua kelle vaan.

Kokeneidenkin tutkijoiden täytynee myöntää, ettei kaikki ole ihan kiistatonta faktaa, vaan joskus tietolähteiden loppuessa joutuu jättämään tiedon roikkumaan tilaan "luultavasti, mutta varma ei voi olla".

On suuri vaara päätyä sukuhutkijaksi, jos aloittelijavaiheessa luottaa pelkästään itseopiskeluun ja omaan arvostelukyynsä. En itse ole kokenut tutkija, mutta satusukupuiden kehittelijöihin on tullut törmättyä ihan riittävästi. Yhteistä heille on huono historiantuntemus, kirkonkirjojen sekä muiden asiakirjojen heikko tulkintakyky, liian suoraviivaiset johtopäätökset ja arvostelukyvytön muiden tekemien "tutkimusten" kopiointi.

Jeps, noita virheitä pitää yrittää välttää vielä kurssin jälkeenkin. Samat toimintaperiaatteet kuin matematiikassa: jokin on vasta sitten, kun sen on osoitettu olevan. Ja sittenkin on syytä epäillä ja tarkistaa muitakin vaihtoehtoja.

Toisaalta, virheen aiheuttamat vahingot ovat sukututkimuksessa pienemmät kuin vaikkapa kestävyyslaskennassa.

Oppiminen on joka tapauksessa tehtävä ihan itse. Ja se sukututkimuksessa onkin yksi osa hauskuudesta. Historia aukeaa henkilöiden kautta mielenkiintoisempana.