Haaveilen erosta

Mies ei lopeta kaljanjuontiaan. Joskus sitten voi vähentää,kun tulee sairauksia.
Sinä taas vastaat kaikesta.
Käykö sun miehesi työssä?
Jos käy,osallistuuko talousmenoihin?
Tupakoiko?
Hoitaako talon remontti asioita?
Hoitaako autonhuollon?
Korjaako lasten polkupyörät?
Onko huulipunaa kauluksessa,kun tulee baarireissulta?
Käykö suihkussa harvoin?
Hoitaako hampaat,parran,hiukset?
Miehet tekevät yllättävän paljon asioita,mistä eivät tee numeroa

Rakastuit miehesi itsekkyyteen?!?!? Mitä vit-tua?!?! Ei sullakaan kaikki inkkarit ole ollut kanootissa....onko vieläkään.

Suomessa on kymmeniä tuhansia miehesi kaltaisia loispummeja jotka elää siten kuin heille sopii. Laistaa vastuuta minkä kerkee, mutta silti silmät kirkkain valehtelee:"Kyllä mä teen täällä kaikkea!."

Jos vähän moralisoidaan niin ei ole sopivaa että perheenisä vetää kännit kun lapset on kotosalla.

Lisäksi teillä on ihan erilaiset kasvatusperiaatteet ja se on yleensä yksi syy, miksi tulee eroja.

En voi sinua eroamaan, mutta omalla kohdallani tein suuren virheen kun en ymmärtänyt aikoinaan erota.
Meillä jo aikuiset lapset ja mieheni joi 30 vuotta nykyään raitis alkoholisti.
Tunnistan itseni sinun kertomuksestasi niin minäkin tein ja toivoin et perhe olisi yhdessä, mutta tällä hetkellä tajuan, että pilasin oman sekä lasteni elämän.
Meistä neljästä kolme on sairastunut mieheni rinnalla ja olemme kaikki joutuneet hakemaan apua.
Jos lapsesi kärsivät tilanteesta niin mieti mitä kaikki vaikuttaa heihin.
Ero ei varmaan ole helppoa, itse taistelen sen kanssa tällä hetkelläkin joka päivä.
Nuorin lapsista sanoi tänään kun kerroin et meillä on uusi asunto mihin muuttaa, että muuta yksin ja nauti omasta elämästä, kerroin sen miehelle ja jopa tuli taas kiire et hänkin muuttaa vaikka ei asunnosta ole ollut kiinnostunut, vaan haluaa asua nykyisessä.
Se on vaan niin, et ei ne tule toimeen yksin ilman "äitiä" joka passaa laittaa ruuan , siivooo ym.
Jotenkin en saa sanottua suoraan et muutan yksin, vaikka siitä on välillä ollut puhetta, että tää suhde ei todellakaan toimi mulla kokoajan paha olo.
Nämä on mun tunteita jotka alkoholisti mieheni myötä ovat tulleet, mutta sulla voi olla rakkautta mieheesi joka minulta on loppunut jo aikoja sitten, olen läheisriippuvainen.
Toivon et miehesi ymmärtäisi mitä juominen läheisille aiheuttaa, meilläkin vasta aikuisina lapset alkoivat kertomaan oireiluistaan.

Juominen on syy erota, se on ainoa tapa päästä kärsimästä ja katselemasta toisen humalaisia viikonloppuja. Ymmärrä että et voi vaikuttaa mitenkään siihen, kuinka paljon ja milloin mies juo. Mikään sinun sanasi, hyvä tai paha, ei muuta miehen juomistapoja. lapset kärsivät juomisesta paljon enemmän kuin osaavat puhuen kertoa, lastenkin vuoksi tulisi lähteä pois, lapsi ei tarvitse toistuvasti humalassa olevaa isää kotiinsa.

www.al-anon.fi

Kyllähän se ukko duunaa osan noista asioista mitä luettelossa on, vaan enemmän häneltä toivon/toivoin sitä vastuun jakamista arjesta ja kasvatuksesta.

Itsekkyyteen ihastumisesta, nuorena en ajatellut sitä itsekkyytenä, enemmänkin ehkä itsevarmuutena ja rohkeutena tehdä asioita mitä haluaa tehdä välittämättä siitä, mitä muut ajattelee. Vuosien saatossa tää asia on kääntynyt itseään vastaan, kun elämä muuttuu ja itsekin aikuistuu ja perustetaan perhe, niin se nuorena ihailtu itsevarmuus onkin paljastunut itsekkyydeksi.
Se viikonloppu kännääminen, se tapahtuu illalla kun lapset on jo nukkumassa. Eli ei muksut kännistä isää näe viikonloppuisin, lähinnä ne näkee sen krapulaisen isän, ja ihmettelee, kun isi ei ole kotona, minne se aina viikonloppuna illalla menee tai kun ne yöllä kömpii viereen, niin ihmettelevät, kun isin paikka on tyhjä. Mut ei tää tee siitä mun mielestä yhtään vähemmän huonoa juttua. Mun mielestä se vaan on väärin.

Minkeli ja ero ainoa oikea, kiitos kirjoituksistanne ja näkemyksistänne. Tuo, että ne ei tule toimeen ilman "äitiä" on varmasti totta. En jaksa uskoa, että mies on erityisen onnellinen tässä tilanteessa, mutta eroa vastaan tappelee kaikin keinoin. Joskus toivon, että se löytäisi jonkun naisen itselleen, jolle sitten voisin "huoltajuuden" luovuttaa. Typerä ja ruma ajatus, mutta kai sitä ajatella saa kaikenlaista.
Ja sen olen tosiaan oppinut, että minun tekemisillä/sanomisilla ei ole merkitystä, siksi en enää jaksakaan vaatia jäämään viikonloppuna kotiin. Enkä enää valvo ja odota sitä kotiin tai soittele perään. Sillä tavalla olen jo luopumista tehnyt.

Vaan miten saisin hänetkin ymmärtämään? En tietty mitenkään, mutta.. toivoisin vaan, että ero olisi sellainen, jossa huomioitaisiin lapset, soviteltaisiin asiat lasten kannalta parhain päin. Vaan eihän se ole mieheni kanssa mahdollista.

Onko talo pakko myydä? Eli voisitko säilyttää sen omilla tuloillasi ja elatusmaksuilla?
Miehelläsi taitaa olla toisia naisia (saisitko jonkun hänen kaveripiiristään avautumaan?) ja muutenkin nyt vain estät itseäsi löytämästä jotakin parempaa.
Mielestäni ensimmäinen vaihe on erohakemuksen jättäminen. Sen jälkeen,jos talo on molempien nimissä, mies on se jonka kuuluisi lähteä. Häätöilmoituksen voi hakea muistaakseni maistraatista. Kun tähän asti asiat ovat edenneet, mies lähtee vaikka poliisivoimin.
Mielestäni avioliittosi tuntuu epäonnistumiselta, ja pitkitetyltä sellaiselta. Ero ei tapauksessasi ole epäonnistuminen vaan looginen lopputulos.

Niin, Joopajoo, tunnistan kyllä itseäni. Ero on iso asia ja helppo on elämästään valittaa, että kaikki on miehen syytä. Ja jos siitä lähtee ja silti on paha olla, niin sittenhän se on kaikki omaa syytä.

Ja Minusta olet kontrollifriikki, sitähän minä kysynkin täällä, että mikä on "normaalia" alkon käyttöä. Jos mies dokaa lähes joka viikonloppu humalahakuisesti lasten nukkuessa, niin onko se ok? Minusta se tuntuu kurjalta, mutta onko se kuitenkin yleisesti hyväksyttävää? Minä peilaan tilannetta omaan lapsuuden perheeseeni ja silloin isä ei todellakaan juonut joka viikonloppu kaljaa tai ollut krapulassa. Mutta tuskin sekään on "normaalia" ollut.

Mikä minua tässä sitten pitää? Asiat ei niin mustavalkoisia ole. Minä olen lupauksen tehnyt avioliittoon sitoutumisesta. Onko nämä syyt riittäviä eroon? Niinhän sitä sanotaan, että jokainen on omasta onnellisuudestaan itse vastuussa, ja yritän kyllä tehdä asioita, jotka tekee minut onnelliseksi. Ja mies antaa minulle mahdollisuuden siihen.

Onko se, että hän ei persoonana vastaa minun tarpeisiini läheisyyden ja keskustelun tasolla, tai se, että hän ei ole erityisen osallistuva kotona riittävä syy särkeä lapsilta koti? Mies käy töissä, kustantaa oman osuutensa (vaikka luottaa kyllä siihen, että kun oma raha loppuu, minä hoidan), ei ole väkivaltainen, jne. Eli kyllä hänen kanssaan voi elää, jos se riittää. Onko tässä kuitenkin minulla peiliin katsomisen paikka, että pitäisi olla tyytyväinen, mitä akka valitat?! Pitäisikö tämän riittää ihan hyvään elämään? Että henkinen yhteys ja läheisyys ovat vain bonusta, johon harvat yltää. Että seksin kuuluukin välillä tuntua velvollisuudelta ja tästä kun taas selviää, on asiat ihan ok ja siedettäviä taas, voin jopa pieniä onnellisuuden hetkiä kokea. Ja olla tyytyväinen siihen, että meillä on ehjä perhe. Ja sitten tulee taas se aika, kun väsyn ja kaikki tuntuu taas niin turhalta, että mietin eroamista.

Lapsethan ei tiedä muunlaista isänä olemista kuin sen, millainen oma isä on. Mies kyllä petraa dokaamisessa, kun tiukille hänet asiasta laitan. Tässä on kyse siitä, että minä olen väsynyt siihen. Olen väsynyt olemaan täällä se paha ja tyhmä, joka rajoittaa sekä lapsia että miestä (niin, kyllä minusta välillä tuntuu että olen kontrollifriikki, eikä se ole mikään kiva tunne). Olen varmaan väsynyt olemaan ainut aikuinen meillä.

Ja realistisesti jos arvioin, mitä erosta seuraa, niin todennäköisesti minun arkeni hiukan helpottuu, ei tarvitse olla vastuussa kuin itsestä ja lapsista, yksi asia siis vähemmän huolehdittavana. Toisaalta, sitten täällä kotona ei ole ketään sohvalla makoilemassa, kun haluan "omaa aikaa". Eron myötä mies hyvin todennäköisesti alkoholisoituu vahvasti, ainakin aluksi. Lapset pahoittavat mielensä varmasti, jos eroaisimme. Lisäbonuksena tähän kaikkeen se, että mies on luvannut erosta tehdä erittäin vaikean.

Onko minun tämänhetkinen väsymykseni ja paha mieleni kaiken tuon ikävän arvoinen, mitä erosta seuraa. En tiedä, sitä minä tässä pohdin. Ja olen pari vuotta sitten pohtinut ja todennäköisesti tätä samaa asiaa pohdin vielä parin vuoden kuluttuakin. Jos ikinä eroon saakka päädyn, olen ainakin varma, että se on tarkkaan mietitty juttu.

Mistä sitten haaveilen? Toivon parisuhteelta yhteisiä kiinnostuksen kohteita, pitkiä keskusteluja, omien mielipiteiden perustelemista ja toisen perustelujen arvostamista. Läheisyyttä, sitä että tanssitaan yhdessä, kävellään käsi kädessä, silitetään ohi mennen (ei puristeta perseestä, vaan kosketus olisi hellä). Toisten huomioimista, paitsi oman perheen, mutta myös muiden ihmisten, puhuttaisiin toisille arvostavasti, ei hirveästi kiroiltaisi. Vietettäisiin lasten kanssa aikaa, tehtäisi asioita yhdessä. Pidettäisi huolta kodista.

Nuo asiat minulta puuttuu nyt ja se tekee sisälle tyhjän olon. Saan kai minä tästä parisuhteesta jotain, ihmisen minun kanssa arkea jakamaan ja varmaan muutakin hyvää, mutta nyt en taas näe muuta kuin sen mitä kaipaan.

Kirjoituksesi on kuin omasta elämästäni. Ollaan reippaasti yli 10 v. oltu yhdessä ja aviossa. Kolme lastakin on saatu.
Mieheni on käyttänyt alkoholia aina runsaasti. Olen kuitenkin jaksanut uskoa ja toivoa että se vähenisi tai loppuisi. Tässä meidän tarinaa:
Aluksi mieheni kävi baareissa ym. riennoissa kavereiden kanssa viikonloppuisin ja joskus arkenakin. Juominen oli rankkaa ja krapulaa piti aina loiventaa aamusta alkaen.
Saatiin eka yhteinen lapsi ja tahti jatkui samana. Mies oli heikkohermoinen ja räjähtävä, myös väkivaltainen sekä selvinpäin että kännissä. Rakennettiin ensimmäinen talo ja saatiin toinen lapsi. Miehen ystävät olivat kaikonneet tässä vaiheessa. Mies alkoi tissuttelemaan kotosalla.
Saunakaljat tosiaan usein sixpäkin verran ja saunahan lämpesi joka ilta. Viikonloppuisin juominen alkoi perjantaina klo 14 ja jatkui sunnuntai-iltaan asti. Autolla ei siis paljon pystynyt ajelemaan.
Miestä ei ole koskaan harrastukset kiinnostaneet. Lapsienkaan ei hänen mielestään tarvi mitään harrastaa. Kunhan pysyvät pois tieltä ja ovat hiljaa.
Kova mies on rakentamaan ja remontoimaan. On taloa, mökkiä ja vaikka mitä. Siinähän pystyy mukavasti olutta ottamaan kun nikkaroi.
Kotitöitä ei tee. Ei käy ruokakaupassa eikä osaa ruokaa laittaa. Lapsia hoitaa, jos pakko. Tykkään harrastaa ja käydä silloin tällöin myös kavereiden kanssa jossain. Näistä reissuista seurasi aina ns. "kostoreissu" eli kun kotiuduin niin mies lähti välittömästi baariin ja veti pään täyteen.
Lapsia hän kasvattaa huutamalla, kiroamalla ja uhkailemalla. Ihme, että ovat vielä täysijärkisiä. Nuorin on erityislapsi jonka kanssa paljon on käyty tutkimuksissa. Miestä ei näissä näy, ei vanhempainilloissa yms. Ei osoita minkäänlaista kiinnostusta. Nuorin lapsi tuntuu hävettävän häntä erikoisen käyttäytymisen vuoksi.
Erosta olen haaveillut koko liiton ajan. Kaksi viikkoa menee hyvin, 2 kk huonosti. Yhtä vuoristorataa. Olen kiltti ja haluaisin uskoa parempaan tulevaisuuteen. Tietty haluaisin myös säilyttää idyllin ehjästä perheestä. On taloa, mökkiä, autoja, ulkomaanmatkoja. Tosin velkaakin aika reippaasti.
Ei ole tämä elämä ja kärsimys niiden arvoisia. Nyt on mitta täynnä ja ero tulossa. Mies uhkailee, kiristää milloin milläkin. Oma itsetuntokaan ei ole paras mahdollinen näiden vuosien jälkeen. Toivon totisesti, että voimat riittävät lähtöön.
Sinulle yksi neuvo; LÄHDE! Lapset ja sinä kärsitte. Alkoholin käyttö vain lisääntyy ja ongelmat sen myötä. Jos haluat säilyä tervejärkisenä ja lapset myös, niin vaihtoehtoja ei ole.
Itse olen pitkittänyt ihan liiaksi tätä. Ystävätkään eivät enää jaksa kuunnella mun valitusta eivätkä usko mun pääsevän irti tästä.
Meillä ollut suhteessa myös siis väkivaltaa. Olen syytellyt itseäni ja yrittänyt unohtaa, mutta ei onnistu.
Nyt on tosi edessä. Mies hyvittelee. Yrittää olla vähemmällä juomisella ja ulkoiluttaa lasta. Koskaan ei siis ole esim. uimahallissa tai harrastusryhmissä käyttänyt. Lähinnä leikkipuistossa ulkoilevat. Tippa linssissä vannoo rakkautta ja muutosta. Tämä on koettu jo monta kertaa. Kun annan periksi niin homma luisuu parissa viikossa samoille raiteille kuin aiemminkin. Juomiseen löytyy AINA syy. Milloin väsyttää, vituttaa, on loma jne. Lomalla tosiaan muuten vetää 24/7 kaljaa. Mökillä ei paljon kalastella tai retkeillä. Tärkeintä on aina juominen ja samanhenkisten ihmisten kanssa oleminen.
Ihan hirveää on se miten hän lapsille tai minulle huutaa ja raivoaa. Ihan pikkuasioista. Lapset on " vitun apinoita" ja mulle huutaa nyrkki pystyssä. Siis jos vaikka sytkäri on hukassa tai joku vaatekappale. Sairashan se on.
Uhkailee jos eroan, etten saa lapsia tai talosta puolia. Tekee mun elämästä helvettiä kuulema.
Että tätä saattaa sullakin olla odotettavissa, jos liian kauan odottelet. Toivon sinulle ja lapsillesi kuitenkin kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Oikeastihan nämä miehet ovat surkeita juoppoluusereita, jotka alkavat itkemään perään kun perhe lähtee tai sitten tappavat..
Ero ei ole epäonnistuminen vaan selviytyminen tässä tapauksessa :)

Kait se alkoholin (liika)käytön raja on siinä onko siitä haittaa "itselle tai läheiselle".
Minä kyllä otan sixpakin ja muutaman paukun päälle joka viikonloppu jompana kumpana päivänä.
Mutta olen seuraavana aamuna kymmeneltä laittamassa perheelle ruokaa, tai lähdössä minne sitten mennäänkin.

Periaate että alkoholia saa juoda niin paljon kuin haluaa, jos siitä ei ole haitta kenellekään koskaan.

Alkoholimäärä jää kuitenkin sen verran pieneksi (oluessa) että krapulaa ei ole.
Normi miehen täytyy vetää vähintään täysi kossupullo jos ei ole seuraavana päivänä aamusta skarppi. Ilmeisesti tässä tapauksessa se ei jää sixpakkiin eikä kahteenlkaan..

Aivan ensiksi katso mihin voisit muuttaa lastesi kanssa ( ystävät, vanhempasi, uusi asunto-siis aivan pieni sellainen jne). Erosta sinun ei kannata puhua vielä mitään.

Miehesi on huolellisesti ja harkiten tuhonnut viinalla aivonsa, erityisesti, hermonsa.

Juomisen lopetettuaan, kestää kauan ennekuin hermosto korjaantuu. Kuulostaa kuin miehelläsi ei ole minkään valtakunnan halua lopettaa juomistaan eikä parantaa tilannetta. Hän tietää aivan tarkkaan että sinä olet kuitenkin vieressä etkä voi mitään hänelle. Toimit siis tukijana.

Saisitko mitenkään houkuteltua hänet mukaasi AAA-ryhmään? Sieltä on kaikki osallistujat saaneet apua ja monet ovat pysyvästi päässeet viinasta ja huumeista eroon.

Ellei tuo toimi, niin:
Ota miehesi puhutteluun: Seiso hänen edessään (tietenkin silloin kun hän on selvä-aivoinen).
KATSO SUORAAN SILMIIN. KATSO SUORAAN SILMIIN. (siis et keittion ovea tai hänen hartioitaan)
Puhu hyvin rauhallisella ja päättäväisellä äänellä:

"Minä eikä lapsemme enää haluta katsoa sinun valintojasi. Olen saanut tarpeekseni sinun liiasta alkoholin käytostä. Kaikista lupauksistasi huolimatta mikään ei ole muuttunut. Nyt riittää. Minä vien lapsemme pois tästä kodista kunnes sinä päätät ja VALITSET olla juomatta ja korjata asian.
Tästä lähtien on täysin sinun VALINNASSASI milloin haluat meidät takaisin. Tiedät NYT kristallinkirkkaasti että se ei tapahdu ennenkuin viinanakäytto täysin loppuu"

Ei muuta.

Ei selityksiä. Ei jäkätysten kuuntelua. Ei huutoa. Ei väittelyä. Ei mitään muuta.
Sinä ET pysty sanomaan enää mitään muuta mitä hän ei ole jo kuullut.

Hän ei pysty sanomaan enää mitään muuta jota sinä jo et ole kuullut.

Odota seuraavaan viikonloppuun - jos sama kaava toistuu, et sano enää mitään. Nyt on sinun tilaisuutesi näyttää että tarkoitit mitä sanoit.
Aivan rauhallisesti otat jo pakatut matkalaukkunne ja lähdet lasten kanssa mihin olet jo edeltäpäin valinnut mennä.

Tuossa ei miehelle jää mitään valttia kiristää avioerosta johtuvalla. Sinä et hae avioeroa. Vielä.

Tällä sinä vain näytät että tarkoitat mitä sanot ja että sinä olet vihdoinkin tosissasi. Perheenne tilanteen täytyy muuttua.

Tuosta saatta kehittyä avioero, toivottavasti ei.

Tällä hetkellä näyttää, että muutan yksin. Tänään kun yritimme jutella tilanteesta, hän kysyu et muuttuuko meidän välit paremmaksi jos muutetaan, en osannut vastata kun en itsekkään tiedä.
Uutena asiana tuli ilmi asia jota ei ole kertonut. Kun hän oli Nurmijärvellä hoidossa siellä sanottiin et kaikki alkoholistit ovat myös narsisteja, mutta kaikki narsistit eivät ole alkoholisteja.
Tätä en ole ennen kuullut, joten voikohan tuohon nyt täysin luottaa. Itse löysin kyl samoja piirteitä kun luin millainen narsisti on.
Varsinkin toisten syyttely juomiseen, mun ja lasten haukkuminen kun emme osanneet tehdä tai olla hänen mielensä mukaan, mustasukkaisuutta ja toiset ihmiset pitivät häntä hauskan seuramiehenä, vaan eivät tienneet mikä huuto ja haukkuminen alkoi kun autoon astuimme olin aina tehnyt jotain väärin vaikka yleensä istuin mahdollisimman syrjässä kyyneleitä nielien, koska tiesin mitä on tulossa.
Nyt nousi nämä kaikki pintaan kun luin tosta narsismista. Ajattelen et onko mikään ihme et perheestä on useampi sairastunut kun tätä kaikkia taas miettii.
Tosta alkoholismista ja sen yhteydestä narsismiin olis kiva kuulla joltain mielipiteitä, elävätkö vai ovatko eläneet kyseisessä suhteessa ja onko joku kuullut, että nämä kuuluisivat yhteen.

Tuossa sun kirjoituksessa oli paljon samoja asioita mitä meilläkin on ollut. En tiedä juoko isäsi edelleen, meillä raittiutta tulee kesällä 6 vuotta täyteen.
Mutta kun lapset ovat koko lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet alkoholisti-isän kanssa, varsinkin nuorempi on sitä mieltä, että mun kannattaa muuttaa. Ehkä siihen vaikutti kun oli kotona käymässä pariviikkoa sitten, tuli perjantaina ja kertoi sunnuntaina ettei iskä oo puhunut mitään hänelle.
Eihän tuo nyt normaalia ole koska poika käy 2--3 kertaa vuodessa. Onkohan syynä se, ettei poika soita isälleen vaan aina minulle (tää nyt on mun omia ajatuksiani).
Meillä ei isä käynyt baareissa eikä ravintoloissa, mutta aina sai miettiä et kenen luona se on. Just tämä nuorempi oli aina hermostunut ja kyseli et missä iskä on, Itellä oli sama jännitys päällä ja varmaan hermostuin siihen kyselyyn.
Kertoikin nyt et oli paras päätös kun muutti kotoa pois ei olis jaksanu enää.
Tuosta itseluottamuksesta meinkin lapset ovat valittaneet, ei vaan ole tullut mieleen et sekin johtuis juomisesta. Vaikka kyllä meillä iskä kännissä huusi ja kovin , sekä haukkui mua, lapsia ja eritoten kaikki mun sukulaiset se oli aina kuin sama nauha olis lähtenyt pyörimään.
Mulla noi itkemiset olivat yöaikaan yritin olla etteivät lapset näe kuinka paha olo mulla oli.
Kyllä meilläkin jokusen kerran täysinäiset ruokalautaset lensivät pitkin seiniä, mutta en muista oliko ruuassa vika, vai suuttuiko jostain muusta.
Haluaisin sun kans jutella, koska mulla on nyt huoli oireilivista lapsista, olen myös omat virheeni tehnyt ja myöntänyt, olisi vaan pitänyt yksinkertaisesti lähteä.
Jatketaan juttua, mut nyt täytyy mennä nukkuun. Sen sanon et olen elänyt pikkuhelvetin ja suurin osa elämästäni on mennyt siinä.