Hyökätään!

Teotwawki

Olen ollut näillä palstoilla vuosia sitten sotaisassa maineessa milloin ehdottamalla, että hyökkäisimme Ruotsiin, milloin Venäjälle jne.

Nyt ehdotan, että hyökkäämmekin Viroon. Viro on valovuosien päässä Suomesta tietotekniikan käyttöönotossa ja Millenium palkinto pitäisi antaa Virolle seuraavaksi. Jos me olisimme miehittäneet siihen mennessä maan, se tulisi ikään kuin takaisin meille. Kätevää, eikö?

Lisäksi Virossa on tasavero ja Suomi voisikin tehdä maasta erityistalousalueen, jota sitten hyödynnettäisiin investointien saamiseksi maahamme.

Nyt joku nousee ylös takapenkistä ja huutaa, että Viro on NATO-maa. Niin on ja siten mekin sitten olisimme päässeet NATOon kivasti niinkuin takaoven kautta ilman hankalia keskustejuja.

42

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • expimot

      Muuten hyvä idea, mutta Viron Nato-kumppanit pommittaisivat meidät maan tasalle. Mä ainakin pommittaisin jos olisin Nato.

      • Enpä usko että niin pientä aluetta tulisivat puolustamaan, sillä Anders Foug Rasmussen on sanonut, että Suomelle NATOon liittyminen on ilmoitusasia.

    • silmät näkee

      Kannattaisi ehkä hieman kierrellä Eestin maaseutua eikä muodostaa mielikuvaa vain muutaman kehittyneemmän kaupungin mukaan.

      • Kyllä varmasti kannattaa kierrellä Viron maaseutua ja huomata kuinka upeita linnoja saksalaiset sinne aikoinaan rakensivat. Huomautan tähän, että tunnen Viron historiaa ja kirjallisuutta aika hyvin. Tallinnassa muuten oli 1500-luvun lopulla piispana muuan Kristian Agricola, joka oli Mikael Agricolan poika.

        Maa on kuitenkin nyt itsenäinen kaiken myllerryksen jälkeen. Saksalaismiehitys kesti 1940-luvun alussa vain n. vuoden, mutta tilalle tulivat venäläiset silloisen Neuvostoliiton nimissä ja panivat vastustajiaan vankilaan, kuten esim. lakimies ja sittemmin kirjailija Jaan Kross oli ensin saksalaisten vankina ja sittemmin hänet pidättivät venäläiset ja lähettivät Siperiaan kahdeksaksi vuodeksi.

        Siitä kerrotaan hänen kirjassaan Rakkaat kanssavaeltajat, joka jäi kirjailijan viimeiseksi teokseksi.

      • skeptis
        Teotwawki kirjoitti:

        Kyllä varmasti kannattaa kierrellä Viron maaseutua ja huomata kuinka upeita linnoja saksalaiset sinne aikoinaan rakensivat. Huomautan tähän, että tunnen Viron historiaa ja kirjallisuutta aika hyvin. Tallinnassa muuten oli 1500-luvun lopulla piispana muuan Kristian Agricola, joka oli Mikael Agricolan poika.

        Maa on kuitenkin nyt itsenäinen kaiken myllerryksen jälkeen. Saksalaismiehitys kesti 1940-luvun alussa vain n. vuoden, mutta tilalle tulivat venäläiset silloisen Neuvostoliiton nimissä ja panivat vastustajiaan vankilaan, kuten esim. lakimies ja sittemmin kirjailija Jaan Kross oli ensin saksalaisten vankina ja sittemmin hänet pidättivät venäläiset ja lähettivät Siperiaan kahdeksaksi vuodeksi.

        Siitä kerrotaan hänen kirjassaan Rakkaat kanssavaeltajat, joka jäi kirjailijan viimeiseksi teokseksi.

        Vuoden saksalaismiehitys? Syvällisenä Viron historian tuntijana sinulla vaikuttaa olevan yleistä käsitystä parempaa tietoa tuostaViron vaiheesta.

      • skeptis kirjoitti:

        Niin lienee paikallaan täsmentää. Kun Viro itsenäistyi vuonna 1918, niin siitä laskien tämä pitää paikkansa, mutta mitä tulee varhaisempaan saksalaisten läsnäoloon, niin siitä tässä ei ole kysymys. Viroa ei valtiona ollut olemassakaan ja esim. 1500-luvulla miehittäjiä alueella olivat myös Ruotsi ja Tanska. Kun puhutaan Viron varhaisemmasta historiasta puhutaan usein Liivinmaasta, joka käsitti Keski-, ja Pohjoisbaltian, johon nykyinen Viro kuuluu.

      • skeptis kirjoitti:

        Vuoden saksalaismiehitys? Syvällisenä Viron historian tuntijana sinulla vaikuttaa olevan yleistä käsitystä parempaa tietoa tuostaViron vaiheesta.

        Masentavaa näissä avauksissa on se, että näissä hanakasti puututaan asiavirheisiin, mutta itse otsikossa mainittuihin asioihin ei ole mitään sanottavaa. Puhutaan vaan aidanseipäistä, mutta aita saa jäädä rahaan.

        Onneksi osaat käyttää Wikipediaa, kun minä sen sijaan vedän nämä jutut suoraan ulkomuistista.

        Sinä vedät johtopäätöksesi omista ennakkoluuloistasi lähtien.
        En tarvitse wikipediaa näissä perusasioissa mutta uskon sinun päästäsi vetämiseen.

      • skeptis kirjoitti:

        Sinä vedät johtopäätöksesi omista ennakkoluuloistasi lähtien.
        En tarvitse wikipediaa näissä perusasioissa mutta uskon sinun päästäsi vetämiseen.

        Hyvä skeptis, aloituksen tarkoitus oli olla humoristinen ja toivoin, että siitä olisi syntynyt samanlainen hauska keskusteluketju kuin tämän tyyppisistä aloituksista ennen syntyi. Toisin kuitenkin kävi. Palstalla näyttää olevan jäljellä ainoastaan ne, joilta puuttuu paitsi huumorintaju, niin myös kyky otsikkoa kommentoiviin replikkeihin. Tämä oli tarkoitettu 60 -palstalle, mutta KorvenKukka ei sitä pyynnöstäni huolimatta ole sinne siirtänyt. Toisaalta en minä sieltäkään mitään mieltä ylentävää olisi saattanut odottaa.

    • Tsau

      ;))) aina yhtä innovatiisen idealistinen...tuo NATO-kortti ehdottomasti paras.

      Tsau:Friidu

      Minä voisin ottaa tuo Rakveren...siellä valmiina 1500-luvulta oleva tai jotain niiltä ajoita ihan tarkkaa vuosilukua nyt tässä...muista oleva keski-aikainen linnoitusalue...jos, minä nyt sitten ikäänkuin "uhrautuisin" puolustamaan tätä linnoitusaluetta....erityistalousalueista nyt niin tiedä...ettei siinä nyt vaan sotkettaisi tätä Ukranainan "tulevaa" -aluetta...ja näitä kaasuputkihankkeita...sekaisin..toisaalta...Kiina tekemässä sopimusta Venäjän kanssa...kaasusta...onko tämä nyt huomioitu...näissä suunnitelmissa??--- kuinka hyvin..??

      • Maailman muu politiikka - Ukrainan tilanne tai Kiinan kaasuputkihanke Venäjän kanssa - ei vaikuta tähän millään tavalla. Me etenemme omaa tietämme määrätietoisina ja innostuneina Mark Twainin hengessä. Hän oli mestari tekemään toimivia suunnitelmia.

        Rakveren saat, jos sen vain haluat, en panisi hanttiin vähänkään.

      • Tsau
        Teotwawki kirjoitti:

        Maailman muu politiikka - Ukrainan tilanne tai Kiinan kaasuputkihanke Venäjän kanssa - ei vaikuta tähän millään tavalla. Me etenemme omaa tietämme määrätietoisina ja innostuneina Mark Twainin hengessä. Hän oli mestari tekemään toimivia suunnitelmia.

        Rakveren saat, jos sen vain haluat, en panisi hanttiin vähänkään.

        ;))) K I I T O S....(lähtee innokkaana heti pakkaamaan matkalaukkuaan ja tilaamaan laivalippua)..TSAU!!....maailma odottaa...paljon tehtävää...EU-vaalit ja kaikki hössäkät muutkin siinä sivussa huoh..pitää vielä hoitaa pari kiireistä juttua ennen sitä......you know...kiireinen näiden vaalien kanssa....Nähdään....ooks muuten nähnyt niitä mun punaisia korkokenkiä missään?? - jäikö..ne sinne Työväentalon narikkaan..et kai vaan pistänyt salkkuusi...palauta heti!! Mä tarvitsen ne..uusilla korkkareilla linnoitukselle...joku raja...huoh....

        Tsau: Friidu

      • Tsau kirjoitti:

        Korkkareista en tiedä mitään, mutta missäs minun punaisinivihertävänkukertava kravattini mahtaa olla? Sitä en ole pippaloiden jälkeen nähnyt ja se ei, muistaakseni ollut kaulassani kotiin hoiperrellessani. Palauta se. Ostan sulle uudet korkkarit Belgiasta jostain outlet-myymälästä - kengännumeron toki muistan.

        ...ööhöh---jos et kerro kellee...niin tota se kraka..(tuu..nyt vähän lähemmäksi ruutuu niin mä kuiskaan...se joutu sinne...muistaks...ja sit...no ängesin sen sinne patterin väliin niinkö talteen.....)....mä käyn sen hakemassa...mut ehkä se täytyy eka pestä ja silittää jos, siitä enää saa mitään...kait siitä vielä..varma en kuitenkaan oo......Outlet-myymälästä....??;)))....

        Jep, jos aiot pestä sen muista, että se on silkkiä ja ei kai mun tarvitse sitä naiselle erikseen kertoa. Belgiassa kaiken saa outlet-myymälästä puolet halvemmalla kuin täältä ja taatusti merkkikamaa. Itselleni ostin viimeksi Gantin kengät neljälläkybällä ja samat tsengat olis maksanu Stockalla yhdeksänkybää. You Know?

        ;))) uskotaan..uskotaan...tuota se kraka..älä oo niih..vihainen...se kutistu..laitoin vahingossa valkopyykin kanssa samaan koneeseen...(yrittää hymyillä s
        amalla)..hankin uuden...Sisiliasta;)))...jos, sitä vaikka sinne. Menisi.kerron sit..miks;))

        Sun pitäis olla huolisssasi siitä valkopyykistä.......voin kuvitella, miltä sun pistirintsikat nyt näyttää, kun ne ollut mun krakan kanssa samassa pyykisssä.:-) Sisiliassa on tosi hienoja krakoja ja kato ne kyllä pukee mua etenkin valkoisen paidan kanssa. Odotan innolla, minkälaisen tuot.

        Ööhö--tuota...pitäisiköhän mun ensin niinkö ilmoittaa tälle "asiantuntijalle"...niinkö että, oon tulossa...eikä vaa ilmestyä sen ovelle...: Mä tulin nyt...et Tsau, vaa sullekin kiva nähdä koska aletaan grillailee...;)))...Rintsikat hitsi...niistä tuli ihan kummalliset...joudun ostaa neki uudet..Mitä luulet toisaalta tällaiset yllätysvisiitit voisivat olla mukava piristys arjenkeskellä...en mä ajaisi ku joku about 4000 km...vaa..siis suunnilleeen..ja sit vielä se laivan ylitys siellä loppu päässä...mut eihän toi...nyt..matka eikä mikään...vai...onks....(jää kuitenkin ehkä sekunniksi vielä pohtimaan)...

        Tsau:Friidu.

        Unohda se kraka, mullahan on niitä tusinoittain. Mut lähden pian sinne Antwerpeniin kuukaudeksi ja ostan sulle ne punaiset korkokengät, joo. Mun on mentävä sinne, koska siellä alkaa olla jo kesä, joten Viron valtaus täytyy tehdä kesällä, koska mä palaan Keski-Eurooppaan taas syksyllä. Sillä välin meidän pitää saada Viro Suomen alusmaaksi ja se tärkeintä nyt. Mä ajattelin, että mä voisin olla Tallinan pormestari, koska rakastan vanhaa kaupunkia niin paljon ja haluan asua siellä. Sä saat sen Rakveren omaksi hiekkalaatikoksesi. Kelpaako?

        Ok...;))) mutta, vain koska rakastan tätä ainutlaatuista ja omaperäistä pikku Kylää..Rakvereä ja nimeomaan matkaa sinne...tarkoitan tätä kiertotietä en suoraa moottoritietä jonka varella kylä sijaitsee...Hyvää Matkaa. Keski-Eurooppaan. Palaahan ehjänä takaisin...Sisiliaan taas minun nyt oikeesti teke mieli mennä...mielenkiintoni on heränyt:))) upeat niih...maisemat siellä varsin mielenkiintoiset...

        Sisilialassa alkaa olla kevään tunnetta jo tähän aikaan vuodesta ihan kivasti ja Välimeressä voi simmata kumma pohjolan asukki. Etelä-eurooppaiset eivät ui siinä vielä, koska vesi on vain 21 C. Niille se on kylmää, mutta ei meille. Kiitti hyvän matkan toivotuksesta, tästä tulee huima reissu jälleen kerran ja nyt mulla on uusi kamera, joten matkaraportin lisäksi saan laadukkaita kuvia Canon 600 D-kamerallani.

        Ystävä tällähetkellä parhaillaan siellä..upeita kuvia tässä vaan katsellut..;))).et niinkö olis kiva lähtee.Niinhin maisemiin myöskin..matka kyllä oikeesti autolla on pitkä...onko tuo se jonka nyt sait viimeksi..hyviä kuvia tuon tason kameralla kyllä saa kivoja ja onnistuneita muistoja nyt sieltä kauneista nähtävyyksitä nyt..vaan näppillet.

        Hyvät muistot ja hetket elämässä kantavat pitkälle ..

        Mulla on paljon huonoja kuvia matkoiltani, mutta nyt asiaan tulee huomattava korjaus.

    • 17-3

      Ei Nato halua Suomea! Koska on paljon suomalaisia joita voi lypsää lähes kaikella.

      Näin on ollut ja tulee olemaan, on naapuri Ruotsi joka toimittaa Naton tavaroita ja tekee niitä kymmeniä vuosia eteenpäin.

      Olet onnellinen Suomalainen, Suomi on paras maa maailmassa!

      • Mutta Suomi on enemmän jos valtaamme Viron ja ties vaikka joku päivä Paavo Väyrynen olisi NATOn pääsihteeri.

      • 3-7
        Teotwawki kirjoitti:

        Mutta Suomi on enemmän jos valtaamme Viron ja ties vaikka joku päivä Paavo Väyrynen olisi NATOn pääsihteeri.

        Näin on olet huvittava.

        Ruotsissa tehdään paljon "natolle" osia, kuitenkin tämän vanhan työpaikan omistaa kansainvälinen yhtiö Englanissa.

        Ruotsi ei omista mitään yhtiöistä ne ovat kuitenkin toiminneet maassa kymmeniä vuosia. Poistuneet ajalla, suomalainen on ollut lähellä kymmeniä vuosia.

      • 3-7 kirjoitti:

        No huvittavaksi tämä aloitus oli alun perin tarkoitettukin. Mitä sitten tulee siihen, että minkä maalaisia yrityksiä missäkin toimii, niin sopii huomauttaa, että Nokian omistuksesta 92% on ollut koko sen suuruuden ajan amerikkailaisilla eläkeyhtiöillä ja Volvo ei ole ollut ruotsalaisessa omistuksessa enää pitkään aikaan.

      • 9-20

        Kiitos kun vastasit.

        Paras työpaikkani täällä Ruotsissa oli tehdas jonka omisti juutalainen amerikasta tosin oli lähes vanhin Ruotsissa. Ferro---. tosi hyvä mies kaksi kuukausi palkkaa tuli kerran.

        Tästä lentokone hommista oli hyvä kun Suomi osti kaksi moottori koneet tuli tupla työt.

        Aikoinaan ole kirjoittanut nimen paperiin en puhu liikaa, siis jatkuu ... -.

      • 4-4
        9-20 kirjoitti:

        Muistuu mieleen suomalaisilla firmoillla siellä oli paljon töitä on varmaan myös tänään
        sillä kaikki teollisuus on tavallaan yhteistä "rahalle".

        Tänään on siellä töissä n-3 tuhatta kaikaisemmin oli hyvin suuri osa volvoa joka tänään on suuri.

      • 4-4 kirjoitti:

        Ai sä olet Sveduissa. No, et ole ainoa, jonka tiedän siellä olevan ja kivahan se on, että voi näillä nykyvälineillä keskustella. Mä olen osan vuodestani aina Belgiassa, mutta voin sieltä käsin osallistua tyttären koneella ja omalla puhelimellani mihin tahansa jutteluun.

    • 9-18
      • Kiitos samoin.:-)

      • 13-15
        Teotwawki kirjoitti:

        Kiitos samoin.:-)

        Kiitos.

      • 12-13
        13-15 kirjoitti:

        Kiitos.

        Suomi on nolla ja siinä pysyy toivon, sillä kuin Suomi on tavallaan on apian kaikessa.

      • 19-16
        13-15 kirjoitti:

        Kiitos.

        En tiedä mitä tehdä elämällä sitä ei ole paljon nähdessä ajan.

        Haaveet....

      • 19-16 kirjoitti:

        En tiedä mitä tehdä elämällä sitä ei ole paljon nähdessä ajan.

        Haaveet....

        En oikein saa kiinni ajatuksen päästä, voitko hieman tarkentaa tai valaista ajatuksen kulkua?

      • 4-2
        Teotwawki kirjoitti:

        En oikein saa kiinni ajatuksen päästä, voitko hieman tarkentaa tai valaista ajatuksen kulkua?

        Aika loppuu, haaveet- kai sinullakin on mitä haluaisit tehdä-elää kun vielä pystyy omissa rajoissa.

        Nyt olen pitkästä aikaa katsellut erilaisia purjeveneitä, siis vanha harrastus tullut esille vanhana, tosin tavallaan yksin asuessa ja .......

      • 4-2 kirjoitti:

        Minulla on selvät sävelet, siksi ei tarvitse haaveilla. Minä olen luova kirjoittaja, mutta koska tällä palstalla ei saa postata omia blogejaan tai pakinoitaan, en sitä voi tehdä nytkään.

      • 3-3

        Kiitos, kaikesta.

      • 5-8
        3-3 kirjoitti:

        Kiitos, kaikesta.

        Lisä-- en ole kiinnostunut aseista.

    • usa hyökkäsi jo
      • Höllölänlöö.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe