Sosiaaliturva

Muumimammuli

Onko teillä kokemusta sijaisvanhemman sairastamisesta ja sairasloman pitämisestä. Olen tehnyt jo kauan tätä työtä ja vuosia sitten sairastuin vakavasti. Koska olen kotisijaisäiti ainoa tulonlähde on palkkio työstäni. No, silloin vuosia sitten sairastuttuani lääkäri kirjoitti useamman kuukauden sairasloman leikkauksen jälkeisen toipumisen ajaksi. Kelan kanssa sain taistella koko sen sairasloman ajan ja sain sairauspäivärahat vasta kun loma päättyi. En voinut siis pitää ollenkaan koska en uskaltanut jättäytyä ilman tuloja. Miehelläkään ei silloin ollut ihan vakituista työtä. Saimme kirjoittaa Kelalle selitystä selityksen perään ja tehdä valituksia sinne sun tänne. Lopulta käydessäni keskussairaalassa sairauteni vuoksi kerroin lääkärille tästä taistelusta niin hän kirjoitti sairaustodistuksen masennuksesta. Johan rahat tuli tilille parissa päivässä. Voitin siis Kelan, mutta sairausloma jäi pitämättä. Sain myös Perhehoitoliitosta paperin, jossa on selitetty, että perhehoitaja on oikeutettu sairaslomaan ja sairauspäivärahaan vaikka perheessä asuisi sijoitettuja lapsia. Sen kopion laitan aina hakemuksen liitteeksi. Pitää vaan toivoa, että pysyisi terveenä, ettei joutuisi taistelemaan oikeuksistaan.

2

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lain ulkopuolella

      Oma kokemukseni on sellainen, että tapaturman sattuessa kainalosauvojen kanssa kuljin, ja hoidin lapsia.

      Sairaslomaa kyllä kirjoitettiin, se todistus piti laittaa kunnan sosiaalityöntekijälle, koska kunta on ottanut tapaturmavakuutuksen perhehoitajille . Lapsille ei järjestetty sairaslomani ajaksi mitään varahoitoa. En myöskään saanut mitään sairaspäivärahaa tai korvausta matkakuluista.

      Tästä oppineena, jatkosssa laitan omaan vakuutusyhtiöön, jolloin saan päivärahan ja korvauksen matkakuluista lääkäriin.

    • samsumg

      Eihän omillekkaan lapsille, siis biologisille mitään hoitoa järjestetä ydinperheissäkään, joten miksi sijaislapset pitäisi toiseen hoitopaikkan tyrkätä. Eikö heitä tulisi kohdella normi perheenjäseninä? Viittaan siis tuohon edelliseen viestiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2823
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2170
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1972
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1816
    6. 160
      1804
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1777
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe