Psykiatrinen hoito ja itsemurha

Että kysymyksesi "ovatko ajatuksesi realistisia" saisi merkityksen, täytyy ensin määrittää onko objektiivista realiteettiä olemassa.

Ei kaikki patistelekaan mutta ihan samalla tavalla kuin muillakin aloilla niin joka paikassa on kusipäitä ja ammattitaidottomia työntekijöitä. Olisihan se ideaalitilanne jos kaikki saisivat hyvää hoitoa ja hyvän hoitajan ja lääkärin, mutta ei se aina näin mene. Kyllä ajatukseni ovat todenmukaisia. Olen kyllä ahdistunut ja stressaantunut mutta erotan silti sen milloin minua kohdellaan huonosti. Minä olen nähnyt niin hyvät kuin huonotkin puolet nimenomaan JULKISEN puolen psykiatrisesta hoidosta. Mutta eihän kaikki tätä sanomaani haluakaan uskoa.. Juuri ne joiden kohdalle isompia ongelmia ei ole sattunut. Jos olet tarpeeksi sairas ja huonokuntoinen tulevat hoitajat varsinkin turhautuneiksi koska kokevat etteivät voi auttaa.. ja kun/jos potilas ei ala paranemaan otetaan pakkokeinot käyttöön. Esim. minua ei olla uskottu kun olen sanonut etten yksinkertaisesti jaksa. Osa ihmisistä on ollut kauhistuneita näistä kertomuksistani psyk. hoidon saralta. Mutta minä en silti ala uskomaan että se on minä joka on hullu, että kokemukseni eivät ole totta. En ole koskaan esim. ollut psykoosissa tai selvästi vainoharhainen. Kyllä mulla sen verran realiteetintajua on. Tässä elämässä on niin, että osalle ihmisistä siunaantuu hirveä määrä paskaa. Sitä paskaa lentää sun päälle koko ajan ja joka puolelta. Kai sen tarkoitus on jotenkin kasvattaa ihmistä ja kai minäkin tästä sitten kun olen selvinnyt olen kasvanut ihmisenä ja vahvistunutkin, mutta luottamustani psyk.hoitoon olen menettänyt aika lailla. Eikä se johdu omasta harhaisuudestani ja jostain väärinkäsityksistä. En väitä etteikö niitä järkeviäkin ihmisiä olisi. Kyllä on, mutta muutamat mätäpaineet pilaavat sitten koko hoidon.

Hythyto kirjoitti:

Että kysymyksesi "ovatko ajatuksesi realistisia" saisi merkityksen, täytyy ensin määrittää onko objektiivista realiteettiä olemassa.

No, ainakin me kaikki tiedämme, miten vesittää mikä keskustelu tahansa.

Ei tarviste kuin sanoa: "oletko varma, että olet olemassa..mistä tiedät sen?"

Miksi joku näin haluaa viisastella ja vesittää? En ymmärrä enkä oikeastaan välitäkään ymmärtää.

gfjfykluliöio kirjoitti:

No, ainakin me kaikki tiedämme, miten vesittää mikä keskustelu tahansa.

Ei tarviste kuin sanoa: "oletko varma, että olet olemassa..mistä tiedät sen?"

Miksi joku näin haluaa viisastella ja vesittää? En ymmärrä enkä oikeastaan välitäkään ymmärtää.

Lue lisää

Ne ovat perustavanlaatuisia kysymyksiä jotka täytyy ratkaista ennenkuin voimme toimia loogisesti.

gghf kirjoitti:

Ne ovat perustavanlaatuisia kysymyksiä jotka täytyy ratkaista ennenkuin voimme toimia loogisesti.

Paskat ne on muuta kuin filosofista hölynpölyä.

1+20 kirjoitti:

Paskat ne on muuta kuin filosofista hölynpölyä.

Psykiatrinen hölynpölykö on parempaa? Miksi?

Tosi hyvin kuvasit miten lääkkeet muuttavat ihmisen tietoisuutta ja vääristävät kaiken. Psykiatrinen hoito on sairas maailma josta todellakin kannattaa pysyä kaukana.

Onneksi mulla on toisinpäin. Minä sain lääkityksestä rauhan. Ja minulla ei ole sitä tervettä minääkään mihin pyrkiä. Olen nähnyt harhoja jo lapsesta asti ennen sairastumistani varsinaisesti. Meni 13 vuotta ennen kuin sain lääkkeet. Elämäni oli pelkkää arvotonta kärsimystä ennen niitä. Koulu ei sujunut kun en pystynyt muistamaan mitään, kaverisuhteet oli vaikeita kun olin outo. Lukiossa esim. kukaan ei puhunut minulle kolmeen vuoteen. Syödä en voinut ruokalassa kun minulla oli neuroosi että kukaan ei saa saada tietää että syön. Näin harhoja ja kuulin omiani. Niistä en kertonut kellekään. Nukuin tunneilla kun olin ihan poikki. Ensimmäisistä masennuslääkkeistä meni 10 vuotta kunnes lopetin lääkkeet uuden puolisoni kannustamana. Olin ilman melkein vuoden. Neljä kuukautta lopettamisesta sairastuin psykoottiseen masennukseen. Peittelin oireita vielä puolivuotta kunnes menetin muistini ja karkasin kotoa. Onneksi oltuani kolmisen viikkoa ihan pihalla ja muistamattomana haahuillut toisella puolella suomea psykiatria otti kopin ja pääsin hoitoon. Siitä meni melkein puoli vuotta kunnes löydettiin hyvä lääkitys ja sillä on menty. Ensimmäistä kertaa elämässä minullakin on elämä ei vain loputonta kärsimystä ja kuolemasta fantasiointia.

Wsz12 kirjoitti:

Onneksi mulla on toisinpäin. Minä sain lääkityksestä rauhan. Ja minulla ei ole sitä tervettä minääkään mihin pyrkiä. Olen nähnyt harhoja jo lapsesta asti ennen sairastumistani varsinaisesti. Meni 13 vuotta ennen kuin sain lääkkeet. Elämäni oli pelkkää arvotonta kärsimystä ennen niitä. Koulu ei sujunut kun en pystynyt muistamaan mitään, kaverisuhteet oli vaikeita kun olin outo. Lukiossa esim. kukaan ei puhunut minulle kolmeen vuoteen. Syödä en voinut ruokalassa kun minulla oli neuroosi että kukaan ei saa saada tietää että syön. Näin harhoja ja kuulin omiani. Niistä en kertonut kellekään. Nukuin tunneilla kun olin ihan poikki. Ensimmäisistä masennuslääkkeistä meni 10 vuotta kunnes lopetin lääkkeet uuden puolisoni kannustamana. Olin ilman melkein vuoden. Neljä kuukautta lopettamisesta sairastuin psykoottiseen masennukseen. Peittelin oireita vielä puolivuotta kunnes menetin muistini ja karkasin kotoa. Onneksi oltuani kolmisen viikkoa ihan pihalla ja muistamattomana haahuillut toisella puolella suomea psykiatria otti kopin ja pääsin hoitoon. Siitä meni melkein puoli vuotta kunnes löydettiin hyvä lääkitys ja sillä on menty. Ensimmäistä kertaa elämässä minullakin on elämä ei vain loputonta kärsimystä ja kuolemasta fantasiointia.

Lue lisää

Minulla kuolema pyörii jatkuvasti mielessä,kun syön neuroleptejä. Yöt ovat painajaismaisia. Kuolema on koko ajan ajatuksissa. Kun olen vähentänyt neuroleptejä,painajaiset ovat vähän vähentyneet,mutta eivät loppuneet. Syön edelleenkin neuroleptejä,koska olen koukussa niihin.

Cdsn. kirjoitti:

Minulla kuolema pyörii jatkuvasti mielessä,kun syön neuroleptejä. Yöt ovat painajaismaisia. Kuolema on koko ajan ajatuksissa. Kun olen vähentänyt neuroleptejä,painajaiset ovat vähän vähentyneet,mutta eivät loppuneet. Syön edelleenkin neuroleptejä,koska olen koukussa niihin.

Lue lisää

Miten voit olla koukussa? Sen kun jätät ottamatta. Se on kuule niin helppoa.

2+10 kirjoitti:

Miten voit olla koukussa? Sen kun jätät ottamatta. Se on kuule niin helppoa.

Ei taida olla fyysinen riippuvuus tuttu käsite?

210? kirjoitti:

Ei taida olla fyysinen riippuvuus tuttu käsite?

On. On. En vain käsitä sitä. Sitten ymmärtäisin jos olisi vaikeuksia syödä vähemmän lääkkeitä mutta kroonisena lääkkeiden unohtelijana en tajua miten joku tuntee oikein tarvetta saada niitä kun ne ei kuitenkaan ole mitään huumetta josta saa nopeasti hyvänolon tunteen.

2+10 kirjoitti:

On. On. En vain käsitä sitä. Sitten ymmärtäisin jos olisi vaikeuksia syödä vähemmän lääkkeitä mutta kroonisena lääkkeiden unohtelijana en tajua miten joku tuntee oikein tarvetta saada niitä kun ne ei kuitenkaan ole mitään huumetta josta saa nopeasti hyvänolon tunteen.

Lue lisää

Eipä taida olla nyt käsite kuitenkaan tuttu kirjoittamasi pohjalta. Googletappa fyysinen riippuvuus tai englanniksi physical dependence niin opit nopeasti.

Neuroleptit eli "psykoosilääkkeet" laittavat ihan kenet tahansa sairaaksi riippumatta onko "terve" vai "mielisairas", mitä ikinä kukakin näillä termeillä tarkoittaa. Haitat tulevat ihan jokaiselle joka niitä suuhunsa laittaa tai neulalla injektoi.

Jos neuroleptejä syötetään terveelle ja hänestä tulee sairaampi, kuka ottaa vastuun hänelle aiheuttamistasi psykosomaattisista tai somaattisista sairauksista?

Ennen neuroleptien kokeilua kuuluu testata verikokeilla, KF:n ja KNF:n testeillä, etteivät aivot pienene 10 % tahallisella ammattivirheellä. Samoin neuroleptien aiheuttamat aivovammat otsalohkoissa ja limbisessä järjestelmässä ovat 100 % väärinkäytettäessä sekä 99,99 % oikein käytettäessä.

HV

Trollille:
https://www.youtube.com/watch?v=F3iCgLRghXM

Höpöhöpö. Kasva aikuiseksi.

Kannatetaan.

Luen paraikaa Jaakko Seikkulan ja Kauko Haarakankaan toimittamaa teosta Psykoosi - uuteen hoitokäytäntöön. Siinä kerrotaan avoimen dialogin hoitoperiaatteesta joka kehitettiin Torniossa ja Keroputaalla. Yhdessä luvussa kuvataan miten sitä sovellettiin Turussa, eräässä TYKS:n suljetulla osastolla. Kirja on vuodelta 1999.

Se on hienoa luettavaa. Kuinka todellisuudentajunsa menettäneitä ihmisiä ja heidän läheisiään kuunnellaan ja heidän kanssaan keskustellaan avoimen dialogin hoitokokouksissa. Lääkitystä ei lainkaan tai mahdollisimman vähän ja lyhytaikaisesti. Tapausesimerkein kerrotaan havainnollisesti ja hyvin koskettavasti, miten harhoissa ilmenevät vertauskuvallisesti ihmiselle todella joskus tapahtuneet kipeät, ylivoimaiset asiat. Ja kuinka 20 tai 40 vuotta mielisairaalassa asunut, vuosikausia omassa maailmassaan elänyt ihminen "herää psykoottisesta unestaan" ja alkaa vähitellen ottaa kontaktia ympäristöönsä. Ja pääsee kotiin.

Ensipsykoosista parannutaan avoimen dialogin menetelmällä keskimäärin 2-3 vuodessa, joskus jopa muutamassa viikossa. Tulokset ovat pysyviä, psykoosin uusiminen harvinaista.

Osastolla jolla oli tämä hoitomenetelmä käytössä kaikki työntekijät olivat kouluttautuneet psykoterapeuteiksi, ja käyneet koulutuksensa osana oman terapian.

Mutta tätähän ei Turussa enää ole. On Kupittaa kauhuineen, ja tuskin muutakaan parempaa.
Keroputaalla pitäisi menetelmä vielä olla käytössä, mutta olen kuullut että sielläkin oltaisiin siirrytty tavanomaisen hoidon suuntaan. ..

Heh Heh!
No taas on kyökkifilosifit asialla.
Vedotaan mihin tahansa "tutkimukseen", kunhan se vain on sama kuin oma näkemys.
Totean yhä tämän tosiasian:
Kun asiakas - potilaasta ei saa puhua, ettei loukkaa hänen herkkää hipiäänsä (voi olla este parantumiseen) - siis myöntää sairautensa.
Parantuminen alkaa.
Lääkehoito on tärkeä osa osalle asiakkaista.

Kyökkifilosofit? Jaakko Seikkulan ja Kauko Haarakangas? Ja tuo psykiatri? Vai niin :D Kai ne psykologian tohtorit ja professorit vissiin on sitten kyökkifilosofeja? Keroputaan hoitoa mihin Seikkula on yhteydessä on eri puolilla maailmaa ihannoitu ja siinä ei todellakaan ole pyritty ensisijaisesti laittamaan potilasta lääketokkuraan ja lamaamaan esim harhaluuloja ensisijaisesti lääkityksin kuten nykypsykiatrian psykoosihoidossa vaan siinä asioita puidaan dialogin keinoin - paremmin tuloksin. Osastolla usein nykypäivänä keskusteluapuun ei panosteta vaan potilas on usein paljon omissa oloissaan, kärsien mahdollisista lääkkeiden haittavaikutuksista, joita usein juuri tulkitaan potilaan mielenterveyden ongelmien läpi. Koko asetelma on hyvin stressaava ja mahdollisesti sekoittava potilaalle.

Sinun tosiasiasi eivät tosiasioita ole nähneetkään. Ne ovat näkökulmia. On erilaisia näkökulmia. On erilaisia näkökulmia potilaan hoitamiseen. Kaikille potilaille ei sovi samanlainen apu. Osa saa lääkkeistä haittaa eikä lääketokkura ja "ongelmien myöntäminen", varsinkin kun ongelmat määrittelee elämässä joku toinen ihminen joka yrittää painostaa toista tekemään jotain, aina tuota juuri minkäänlaisia positiivisia tuloksia. Vaan kenties jopa kohtelustaan traumatisoituneita kroonikoita, jotka kokevat epäluottamusta - EIKÄ IHME

Minäpä rohkenen sanoa, ne mitä pidetään sairauksina, voidaan ymmärtää myös eritavoin ja niitä voidaan lähestyä eri näkökulmista. Ihmisiä voidaan auttaa myös tunkematta heitä diagnooseihin niin hanakasti kuin nykyään. Diagnoosi itsessään voi satuttaa ja luoda stigmaa ja erillisyyttä. Tuskin sinun biologisen psykiatrin opeilla aivopestyt aivosi sitä ymmärtävät tai tulevat ymmärtämäänkään, koska omaa todellisuutta on hankala muuttaa ajattelemaan toiselta näkökantilta

"kokemus osoittaa, että traumaoireet, jotka seuraavat huonosta kohtelusta ja ylilääkitsemisestä sairaalahoidossa, tulkitaan säännönmukaisesti psykoosista tai muista potilaan hoitoaedeltävistä mielenterveysongelmista johtuviksi. " Aamen. Ylilääkitseminen ja huono kohtelu voi traumatisoida ja pahentaa ongelmia.Sen ymmärtää jokainen kyökkifilosofikin joka ymmärtää ihmisen luonnosta jotain, ja omaa empatiakykyä. Pakottamalla, lyömällä leimoja ja kovin ottein ei usein saavutata kuin pahan olon lisääntymistä. Niin eläimillä, kuin myös ihmisillä. Kaikilla elollisilla tunteisiin kykenevillä olennoilla. Potilaita ei usein edes auteta käymään läpi traumojaan osastohoidosta, vaan he kantavat mahdollisesti taakkaa tullen mitätöidyksi ja heidän kokemuksensa väheksytyiksi, koska he ovat sairaita ja heidät aina nähdään sen kautta eikä heihin enää osata suhtautua muuten

Lääkekoktailit osastolla eivät ole "evidense based medicine", ne ovat pitkälti hutkintaa ja kokeilua, joka voi johtaa huonompiin tuloksiin. Osastolla ainoa keino selvitellä ihmisille lääkkeitä on KOKEILLA NIITÄ. Osalla käy todella huonosti - lääkkeen haittoja aletaan lääkitä kun lyhyen ajan sisään tehdään useita läkevaihdoksia. Lääkkeet voi todentotta aiheuttaa myös huonompaa oloa.

Kun jotain asiaa hoidetaan biologisesti, erityisesti monin lääkkein, tietämättä mitä edes biologisesti hoidetaan lääkkeillä, lääkkeillä joiden toimintamekanismia ei ymmärretä saatika aivojen toimintaa kunnolla, niin ei ihme, että sen tulokset voi olla huonoja. Ja kun tätä pidetään ensisijaisena hoitona psykoosissa niin ei ole ihme että hoitotulokset johtaa kroonistumiseen helposti. Osastolla ei ole ihme kun potilaalla menee psykoosissa rauhoittavia, unilääkkeitä, antipsykootteja. Kaikissa suuri potentiaali haittoihin ja yhdessä vaikutus vielä arvaamattomampi.

Itselleni osastohoito oli aivan karmea kokemus, ja oireet helpotti vasta päästessä tuosta kamalasta paikasta pois ja ajaessa alas nuo yhdistelmäkoktailit lääkkeitä, traumat jäi valitettavasti. Koko kokemuksesta. Lääkepöllyssä olosta, lääkehaittavaikutuksista, koko osaston luonteesta ja hoitokulttuurista,.Minä en kiellä ongelmiani, mutta en myöskään anna jonkun täysin miltei tuntemattoman määritellä niitä minulle ja enää veivailla aivokemioitani sokkona.