Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan!
Varoitus uudesta villityksestä!
Lääketieteen lis.
3
181
Vastaukset
- Niin että..
..kännykkä hanuriin ei ole suositeltava vaihtoehto..
http://www.youtube.com/watch?v=nfvJAIir0Sg&index=2&list=ALNb4maWNoT6S3y8CcWESKWB2X0CBVtt15
..tai ainakin kohtuus on pidettävä mielessä!
Mitähän kuvassa oleva nainen mahtaakaan miettiä:
http://www.jnthistoria.fi/assets/Mobira_280x300.jpg - mite on
Toimitko Lieksassa?
- pij43
Kiitos varoituksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272772Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?942076En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143883Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40744