Tyypillinen narsistin uhri (lista)

listatop

Tässä lista tyypillisestä naispuolisesta narsistin uhrista.

- Ulkoisesti ei ns.länsimaisiin kauneusihanteisiin sopiva, jota yrittää korreloida loputtomalla itsevalheellaa, omasta äärettömästä sisäisestä hyvyydestä.

- Henkisesti laiska, josta kertoo erillaiset jumalharhat ja uskomukset hyvän ja pahan välisestä universaalista taistelusta. Menee älyllisesti aina sieltä mistä aita on ns.matalin ja vastaukset mustavalkoisia. Uskovaisia tms.

- Henkisestä laiskuudesta johtuen lähestyvät kaikkia asioita yhteen tietoon nojaten, esim. Ensimmäinen käsiin osunut narsismikirja, jonka kaikkea tietoa pitää aukottomana totuutena, osaamatta saatua tietoa mitenkään selittää, erotella tai kyseenalaistaa. Ns.Raamattutietoutta

- Raivostuu silmittömästi, jos joku kyseenalaistaa hänen narsismikokemuksensa, joka pohjautuu pitkälti jälleen uskonasioihin, jossa narsismikirjasta/Raamatusta poimitaan ainoastaan omaa kokemusta peilaavat asiat ja omaa tarinaa tukevat sepitteet.

- Pitää omaa kostoaan aina oikeutettuna. Aina.

-Pelkää oman narsismikokemuksensa puutteellisuuden paljastuvan, koska on jo kerennyt rakentaa itselleen uhri-alter egon, ja rakastunut omaan uhriuteensa, niin että puollustaa sitä kuurosokeasti, vaikka kaikki todisteet sotisivat jo uhriutta vastaan.

- On muokannut yhdestä ihmisestä pettymystensä kautta, oman ns.antikristuksensa josta on tullut tarunomainen paha (olento), jolla on lähes maagisia henkivoimia, joita vastaan myös taistelee omilla maagisilla henkivoimillaan.

- Kaikki tieto perustuu olettamuksiin ja uskomuksiin. vaatiessa, uhrin olisi mahdotonta antaa aukotonta selitystä narsistiksi leimaamansa ihmisen syyllisyydestä, mihinkään äärimmäiseen pahuuteen tai edes todistusta siitä, että olisi tullut kohdelluksi jotenkin äärettömän kaltoin. Totuus perustuu omaan tuntemukseen.

- Eivät ihmettele miksi ei heidän kaltaisilleen, täydellisen pyhille henkiolennoille, kuitenkaan ole jonoksi astia uusia ottajia tai tulevat jätetyksi kerta toisensa jälkeen.

26

541

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi ressukat

      sen takiahan narsiti ongelmaiset hylätään ja ovat vainoharhaisen mustasukkaisia,menetyksen peloissaan

    • Hyi mikä haju

      Voi ressukat sitten taas on niin huono, että hänen ainoa toivonsa päästä lähellekään toista sukupuolta on ruuhkabussit.

    • Vm6

      Tämä aloitus on malliesimerkki narsistin täydellisestä empatiakyvyn puutteesta, ylemmyydentuntoisuudesta, alentuvaisuudesta ja halveksuvasta asenteesta muita kohtaan. Viimeiseen asti pitää yrittää nujertaa muita ja painaa heitä alas, jopa niitä jotka ovat jo narsistin uhriksi joutuneet ja heillä elämä säpäleinä. Aivan sama onko kyseessä tuttu tai tuntematon, narsisti haluaa loukata, alistaa ja manipuloida muita. Potkia jo maassa makaaviakin. Harvinaisen raukkamainen ja valheellinen aloitus, mutta mitäpä narsisteilta muuta voi odottaakaan. Kiitos oivasta esimerkistä. Näkevätpä nekin joille narsismi ei vielä tuttu sairaus ole millaisia pohjattoman pahantahtoisia ja kieroja tyyppejä narsistit ovat.

      • puuceen seinä

        Kyllä minä sitten ihailen tällaista listatop-tyyppisten nettikirjoittajien objektiivista otetta asiaan kuin asiaan.


    • Tsih, juu ei tiedä miksi joku näkee vaivaa tälläiseenkin ja miksi minä olen niin typerä, että kommentoin...

      Mutta joo, ensimmäiseen kohtaan vastaan, että olet oikeassa

      En vastaa länsimaista ihannetta jos kyse siitä kuulusta arjalaisesta rodusta, joiden piti olla vaaleita ja sinisilmäisiä, koska olen brunette ja silmätkin ovat harmaat...

      Mitä tulee tuohon viimeiseen kohtaan niin sekin pitää osin paikkansa...

      On totta ettei minulla ole koskaan ollut jonoksi asti ottajia,

      Mutta tuota jätetyksi tulemista en ole vielä konkreettisesti kokenut, vaikka sekin on makuasia miten sitä ajattelee, aikoinaan avioliittoni päättyi minun aloitteestani, mutta toki voin ajatella niinkin, että puolisoni hylkäsi minut alkoholin takia, että joskus on vaikea mieltää eroissakaan, kumpiko on jättäjä ja jätetty...

      Mitä tulee ännä suhteeseeni, niin itse senkin päätin, kieltäydyin tapaamasta häntä,mutta kuten tiedetään niin narsisti itse sen jätetyksi ikäänkuin petaa, että voi sanoa hylänneensä sen toisen jo aikoja sitten..

      "Narsistit käynnistävät oman hylätyksi tulemisensa. He varmistavat että heidät hylätään.

      Tällä tavoin he saavuttavat kaksi tavoitetta:

      He selviävät siitä - narsistilla on hyvin heikko emotionaalisen ja materiaalisen epävarmuuden ja epämukavuuden sietokyky. Narsistit ovat hyvin kärsimättömiä ja "hemmoteltuja". He eivät kestä odottaa kiitosta tai uhkaavaa tuomiota. Heidän täytyy saada se nyt heti, olipa se hyvää tai pahaa.

      Synnyttämällä pelätyn hylkäämistapahtuman itse, narsisti voi valehdella itselleen uskottavasti. "Hän ei hylännyt minua, vaan minä jätin hänet. Tilanne oli minun hallussani. Se oli minun tekoseni, ja niinpä minua ei oikeasti hylätty, eihän?" Ajan oloon narsisti omaksuu tämän "virallisen totuuden". Hän saattaa sanoa: "Minä hylkäsin hänet emotionaalisesti ja seksuaalisesti jo paljon ennen kuin hän lähti".

      http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

      Mitä noihin muihin kohtiin tulee niin net ei ihan ei kolahtanut siten, että voisin niihin samaistua...

      Paitsi siltä osin, että olen kyllä sitä mieltä, että ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija, että tavallaan meillä on itsekullakin se oma "totuus" omista asioistamme...

      En osaa ajatella, että joku sivullinen tietäisi mukamas minun elämäni/kokemukseni/ajatukseni/tunteeni paremmin kuin minä itse ja antaisin ikäänkuin toisen ihmisen määrittää kuka/millainen ihminen minä olen saati määräisi mitä saan tuntea ja ajatella...

      • mitä

        "En osaa ajatella, että joku sivullinen tietäisi mukamas minun elämäni/kokemukseni/ajatukseni/tunteeni paremmin kuin minä itse ja antaisin ikäänkuin toisen ihmisen määrittää kuka/millainen ihminen minä olen saati määräisi mitä saan tuntea ja ajatella"

        Miten ja millä oikeudella sinä voit määrittää toisen ihmisen "narsistiksi"?
        Ja, että miten hänen tuntemuksensa ja ajatuksensa ovat yleisesti "pahoja" vaikkeivat sattuneet sinun omiesi kanssa yksiin käymäänkään?


      • häirikköesiteinejä

        Älä nyt yhteenlasku vain ala leipomaan noiden kanssa.


      • häirikköesiteinejä kirjoitti:

        Älä nyt yhteenlasku vain ala leipomaan noiden kanssa.

        "Älä nyt yhteenlasku vain ala leipomaan noiden kanssa. "

        Noh, vaikeahan täällä lähteä arvailemaan kenenkään ikää siten, mun käsittääkseni aikuiset nphootkin saattavat olla hyvinkin lapsellisia...

        Kuhan ny vastailen mihin mielin, typeryyksistäkin voi saada aasinsillan oman mielipiteensä ilmaisemiseen...

        esim. tuskin kellään todellisessa elämässä niitä ottajia on jonoksi asti kuin narsisteilla omissa illusioissaan, joissa kaikki naiset niin nuoret kuin vanhatkin haluavat narsistin ja puhelimet soi yötä päivää ja ovista ja ikkunoistakin tunkevat sisään...


      • mitä kirjoitti:

        "En osaa ajatella, että joku sivullinen tietäisi mukamas minun elämäni/kokemukseni/ajatukseni/tunteeni paremmin kuin minä itse ja antaisin ikäänkuin toisen ihmisen määrittää kuka/millainen ihminen minä olen saati määräisi mitä saan tuntea ja ajatella"

        Miten ja millä oikeudella sinä voit määrittää toisen ihmisen "narsistiksi"?
        Ja, että miten hänen tuntemuksensa ja ajatuksensa ovat yleisesti "pahoja" vaikkeivat sattuneet sinun omiesi kanssa yksiin käymäänkään?

        "Miten ja millä oikeudella sinä voit määrittää toisen ihmisen "narsistiksi"?"

        Niin tuo sama koskee myös häntä itseään...

        "En osaa ajatella, että joku sivullinen tietäisi mukamas minun elämäni/kokemukseni/ajatukseni/tunteeni paremmin kuin minä itse ja antaisin ikäänkuin toisen ihmisen määrittää kuka/millainen ihminen minä olen saati määräisi mitä saan tuntea ja ajatella"

        Onhan minutkin monesti määritetty täällä milloin miksikin, monesti narsistiksikin, mutta ei se minua siten häiritse, että ajattelisin olevani sitä mitä joku palstakirjoittaja minusta sanoo...

        Että tietyllä lailla voisin ajatella, että jos joku ottaa täällä palstalla kovin itseensä narsisti nimittelyistä niin hän ei joko tunne itseään/on epävarma identiteetistään ja on ikäänkuin se koira joka älähtää kun kalikka kalahtaa...

        Tässä taas vähän Vakninia liittyen tuohon identiteettiin

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Johdanto.html

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Johdanto.html


      • .,.,.,.,
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Älä nyt yhteenlasku vain ala leipomaan noiden kanssa. "

        Noh, vaikeahan täällä lähteä arvailemaan kenenkään ikää siten, mun käsittääkseni aikuiset nphootkin saattavat olla hyvinkin lapsellisia...

        Kuhan ny vastailen mihin mielin, typeryyksistäkin voi saada aasinsillan oman mielipiteensä ilmaisemiseen...

        esim. tuskin kellään todellisessa elämässä niitä ottajia on jonoksi asti kuin narsisteilla omissa illusioissaan, joissa kaikki naiset niin nuoret kuin vanhatkin haluavat narsistin ja puhelimet soi yötä päivää ja ovista ja ikkunoistakin tunkevat sisään...

        Mun yhdellä naistutulla oli niitä ottajia jonoksi asti, näin kerrottiin....


      • .,.,.,., kirjoitti:

        Mun yhdellä naistutulla oli niitä ottajia jonoksi asti, näin kerrottiin....

        "Mun yhdellä naistutulla oli niitä ottajia jonoksi asti, näin kerrottiin..."

        Niin no, on ottajia ja on "ottajia"...

        Tässä ny tarkoitin tuolla ettei mulla ole ollut ottajia jonoksi asti, ettei ole ollut sellaisia ottajia jotka olisivat halunneet muuta kuin seksiä...

        Mutta jos luet esim. naisten kokemuksia nettitreffeillä olostaan niin kyllä niitä seksin vonkaajia toki piisaa ja aikoinaan kun sinkkunaisena ja miksei nytkin jos tyttöporukalla matkassa ollaan niin varsinkin ravintolassa sillä viimeisellä ns. epätoivoisten tunnilla "niitä ottajia" piisaa...

        Että kyllä jos nainen vaan sitä haluaa niin siihen kyllä ottajia piisaa niin nuoria kuin vanhoja ja vieläpä hyvin paljon varattuja...

        Mutta niitä todellisia ottajia sitte on vähemmän, joilla tarkoitan, että olis kumppaniksi muutenkin kuin vain sänkyyn...

        Toki tuossakin sitten on niillä kuuluisilla kemioilla sun muullakin osuutta, ettei vaan tunnu siltä vaikka miehessä päällisin puolin ei mitään "vikaa" olisikaan ja ihan itsellekkin on käynyt joskus niinkin, ettei joku halunnut tavata minua sen enempää ekojen kahvittelutreffien jälkeen, vaikka itse ehkä olisi halunnut paremmin tutustuakkin...


      • kysymyksiä..

        " olen brunette "

        Aito vai värjätty?

        " kumpiko on jättäjä ja jätetty..."

        Selvisikö tuo koskaan?

        "He varmistavat että heidät hylätään."

        Hylkäsitkö ex-miehesi emotionaalisesti ja seksuaalisesti jo paljon ennen kuin hän alkoi juoda, jos ei alkujaan ollut alkoholisti? Nalkutitko, ja hän haki lohtunsa pullosta?


      • selkäjänteinen
        kysymyksiä.. kirjoitti:

        " olen brunette "

        Aito vai värjätty?

        " kumpiko on jättäjä ja jätetty..."

        Selvisikö tuo koskaan?

        "He varmistavat että heidät hylätään."

        Hylkäsitkö ex-miehesi emotionaalisesti ja seksuaalisesti jo paljon ennen kuin hän alkoi juoda, jos ei alkujaan ollut alkoholisti? Nalkutitko, ja hän haki lohtunsa pullosta?

        "Nalkutitko, ja hän haki lohtunsa pullosta?"

        Tämä on säälittävä oman osuutensa ulkoistamisyritys.

        Mitä kaikkea paskaa me muut olemmekaan kokeneet, emmekä siltikään koske pulloon.


      • chordata
        kysymyksiä.. kirjoitti:

        " olen brunette "

        Aito vai värjätty?

        " kumpiko on jättäjä ja jätetty..."

        Selvisikö tuo koskaan?

        "He varmistavat että heidät hylätään."

        Hylkäsitkö ex-miehesi emotionaalisesti ja seksuaalisesti jo paljon ennen kuin hän alkoi juoda, jos ei alkujaan ollut alkoholisti? Nalkutitko, ja hän haki lohtunsa pullosta?

        Että joku oikein "nalkuttaa" eikä herkkä viinahakuinen sielu sitä kestä.

        Aivan kuin me muut emme olisi kokeneet kaikenlaista "nalkutusta" elämämme aikana.


      • kysymyksiä.. kirjoitti:

        " olen brunette "

        Aito vai värjätty?

        " kumpiko on jättäjä ja jätetty..."

        Selvisikö tuo koskaan?

        "He varmistavat että heidät hylätään."

        Hylkäsitkö ex-miehesi emotionaalisesti ja seksuaalisesti jo paljon ennen kuin hän alkoi juoda, jos ei alkujaan ollut alkoholisti? Nalkutitko, ja hän haki lohtunsa pullosta?

        " kumpiko on jättäjä ja jätetty..."Selvisikö tuo koskaan?"

        Niin ylempänä jo totesin, että on maku asia miten tuonkin jättäjä/jätetty asian itse kukin kokee...,

        " aikoinaan avioliittoni päättyi minun aloitteestani, mutta toki voin ajatella niinkin, että puolisoni hylkäsi minut alkoholin takia, että joskus on vaikea mieltää eroissakaan, kumpiko on jättäjä ja jätetty.."

        Puolisoni mielestä minä olin jättäjä, mitä toki konkreettisesti olinkin, mutta siltikin voin ajatella niinkin, että hän oli jättäjä siinä mielessä, että alkoholi oli tärkeämpi kuin minä ja lapset...

        "Hylkäsitkö ex-miehesi emotionaalisesti ja seksuaalisesti jo paljon ennen kuin hän alkoi juoda, jos ei alkujaan ollut alkoholisti?"

        Kuule kun aloimme seurustella, menimme kihloihin olimme hirveän nuoria, minä 16 vee ja hän 18 vee, ja avioliitto kesti yli 20 vuotta, ettei hän ny alusta asti ollut alkoholisti vaan alkoholismi on asteittain paheneva sairaus...

        Ettei hän hylännyt minua ennen juomista, eikä juomisen aikanakaan, eikä vielä lähtöni jälkeenkään, itsekin osallistuin vielä hänen hoitopalavereihinsa yms. mutta kuten sanoin on maku asia, miten noita jättäjä/jätetty asioita ajattelee...

        Nämä narsisti jutut ny täällä ei liity ent. aviopuolisooni vaan ihan toiseen suhteeseen...en pidä ent. aviopuolisoani narsistina...

        mitä tulee tuohon "Nalkutitko, ja hän haki lohtunsa pullosta? "

        Niin vastaan tuohon ettten tiedä päättääkö joku tulla alkoholistiksi veemäisen akan takia, mutta uskoisin että useimmiten kyse on tästä...

        "Alkoholismi (lat. Alcoholismus; ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkoholismi


    • häirikköesiteineille

      "Harvinaisen raukkamainen ja valheellinen aloitus, mutta mitäpä narsisteilta muuta voi odottaakaan. Kiitos oivasta esimerkistä. "

      Eikun. Etkö muista. Näytetään pitkää nenää ja: lällällää! härpiti! Ite oot, ite oot!

    • puuceen seinä

      Olipas hieno. Tämän minä otan gospelina, kertakaikkisen nerokas, tyhjentävä esitys.

    • vaimitä

      Listatop. Narsistin käsitelyssä muuttuu itsekin narsistiksi. Sitähän yrität sanoa.
      Säälin sinua.

      • Mitä?

        Mitä, noinko sille ännälle sitten lopulta kävikin? Toivottavasti palautui ennalleen kokemuksensa jälkeen.


      • Mitä? kirjoitti:

        Mitä, noinko sille ännälle sitten lopulta kävikin? Toivottavasti palautui ennalleen kokemuksensa jälkeen.

        "Toivottavasti palautui ennalleen kokemuksensa jälkeen."

        Niin en tiedä ja mitä se "ennalleen palautuminen" sitten hänen näkökulmastaan katsoen tarkoittaisikin...

        Jos ny sen verran spekuloisin omasta näkökulmastani katsoen,

        Niin voisin kuvitella sen "ennalleen palautumisen" tarkoittavan, että kokee itsensä rakkauden arvoiseksi virheineen päivineen ja luottaa siihen, että se toinenkin rakastaa ja sitäkautta kykenee rakastamaan niin itseään kuin myös sitä vähemmän täydellistä ihmistä/kumppaniaan...

        Mutta noh, nämä tässä on vain sanoja, että nuokin asiat punnitaan vasta teoissa ja sen vuoksi noihin ei vastausta tiedä muut kuin asianosaiset itse, kun se todellinen elämä eletään kuitenkin muualla kuin netissä...


    • täh..

      Osa ihmisistä ei halua myöntää että jotkut ihmiset on vain ilkeitä ja pahantahtoisia. He haluvat he leimata sellaisen ihmisen joka on joutunut esim. koulukiusaamiseen, työpaikkakiusaamisen tai narsistin kiusanteon kohteeksi uhriksi, ihmiseksi joka ihan omasta tahdostaan uhriutuu. Ihan kuin maailmassa olisi vain hyvät ja pahat. Uhrit ja alistajat. Mustavalkoistamista josta tämä aloittajakin puhui. Tosiasiassa narsistit on itsekin uhreja, huonon lapsuuden uhreja mutta ei se silti poista sitä vastuuta heidän teoistaan, ei se silti tarkoita etteivätkö he voisi olla todella epäinhimillisiä, epäoikeudenmukaisia ja julmia toisia ihmisiä kohtaan. Ei se silti tarkoita etteivätkö narsistin kiusanteon kohteiksi joutuneet kärsisi ja olisi todella pettyneitä ihmisiin ja maailmaan. Miten toiselta voi kieltää sen tunteet? En käyttäisikään nimitystä narsistin uhri vaan narsistin kohde. Mikään ei selitä toisen ihmisen henkistä väkivaltaa, ei huono lapsuus, ei huono päivä, ei alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena oleminen. Ihminen on vastuussa teoistaan. Pahantekoa ei voi pyyhkiä pois haukkumalla pahan teon kohteeksi joutuneet. Se pahanteko ei ole ihmisestä riippuvainen. Se pahanteko lähtee siitä pahantekijästä ITSESTÄÄN. Että ihan turha tulla vi******aan tänne että ihmiset ovat omasta tahdostaan uhriutuneet. Se väkivalta ei poistu vääristämällä todellisuus joksikin muuksi tai haukkumalla sen kohteeksi joutuneet.

    • Minun Helvettini

      Tiedostan että olin helppo uhri avoimuuteni ja huonon itsetuntoni takia. Olen nainen ja minua nöyryytti jatkuvasti naispuolinen työkaverini joka oli yllättäen(?) vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Hän teki hyvin pahan virheen aliarvioidessaan minut, mutta sellaisella äo:lla muuhun ei varmasti kykenekään. Koko kaksi (?) vuotisen "historiamme" aikana minusta tuntui, että hän ammensi kaiken "hyvän" energian minusta, jättäessään minuun väsyneen ja ahdistuneen olon.

      Minä "jätin" hänet ja hän yritti kiemurrella takaisin yrittämällä syyllistää minua (kaikki hänen pahat sanansa ja tekonsa olivat aina minun syytäni tai muiden, jos hän nyt edes myönsi tehneensä väärin). Jolloin totesin, ettei häntä ole olemassa enää minulle. Hänen reaktionsa oli itku, ei siksi että olisi pahoillaan, vaan siksi että hän sääli itseään. Kun narsisti itkee, on se hänen viimeisin keinonsa yrittää vaikuttaa muihin ihmisiin.

      Joka päivä sai varoa mitä sanoi, ettei narsisti vaan voinut millään tavalla tarttua mihinkään tai loukkaantua, mitä hän harrasti hyvin paljon. Ja kilttinä ihmisenä tein niin. Samaa mieltä en hänen kanssaan ollut jos näin asian eri tavalla. Joskus hän jopa pahastui tervehtimisestä? Myöhästeli jatkuvasti ja kun olin itse myöhässä joskus hänestä oli aivan kohtuullista huomauttaa tästä. Pomoakin vei kun pässiä narussa. Tai siltä se ainakin vaikutti. Vetosi sairauteensa ja sen varjolla kävi ostoksilla työaikana. Tämän kertoi minulle ylpeillen.

      Piti itseään jumalattarena ja haki jatkuvasti jopa säälittävillä tavoilla huomiota miehiltä. Hänen muun huonon käytöksensä esille ottaminen yleisesti johti useasti siihen, että olin vain kateellinen siitä (hänen omien sanojensa mukaisesti) kun hän saa enemmän huomiota miehiltä. Vain narsisti voi kääntää oman huonon käytöksensä (*valehtelun, manipuloinnin) johonkin noin epärelevanttiin ja epätoteen asiaan (*jota hän harrasti silloinkin kun siinä ei ollut nähdäkseni edes mitään hyödykettä hänelle). Se oli hänen helppo selityksensä minun turhautumiselleni. Hän myös nautti yrittäessään valaa epävarmuutta parisuhteeni väliin, vihjailemalla olevansa parempi vaihtoehto miehelleni. Hän ajatteli että hän kuuluu parisuhteeseemme kolmantena osapuolena.

      Hulluutensa hän kätki kyllä taitavasti niinkin yksinkertaisena ihmisenä muilta ihmisiltä. Jatkuvasti haukkui muita ihmisiä (etenkin naisia, varsinkin hyvännäköisiä) Jos en ollut asioista samaa mieltä (niinkuin en ollut oikeastaan koskaan) suuttui siitä ja esitti marttyyriä ja sai minut aina vaikuttamaan roistolle muiden silmissä. Yritin kertoa asiasta muille. Kaksi naista kääntyi sen seurauksena minua vastaan. En voi olla edes kovin vihainen asiasta, narsisti oli taitava tiettyjen ihmistyyppien kanssa ja nämä naiset jokseenkin yksinkertaisia ja nauttivat siitä kun narsisti kertoi heille mitä he halusivatkin kuulla. Olisin voinut hoitaa tilanteen paremminkin. Näin myös epäuskoa muiden silmissä yrittäessäni hakea epätoivoisesti ymmärrystä tilanteeseeni. Se oli ehkä virhe. Mutta oli myös ihmisiä jotka olivat joko nähneet jo alusta asti ko.ihmisen läpi tai tajusivat sen, (tai ainakin halusivat tajuta :) ) siinä vaiheessa kun halusin purkaa heille pahaa mieltäni asiasta. Kiitos niille ihmisille. Se antoi voimia, niin toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

      Lopullinen päätös katkaista välini tähän ihmiseen tuli, kun hän yritti manipuloida minut uskomaan terveydentilastani tiettyjä asioita. Vajaana/ ylimielisenä ihmisenä hän ei vaan tullut tarkistaneeksi faktoja ja puhui jälleen kerran puuta heinää yrittäessään alistaa minut kokonaan "valtansa" alle. Enpä tosin itseni tuntevana ihmisenä olisi muutenkaan tuohon langennut. Ihmiset ovat kauhistuneet kuullessaan millainen ihminen tämä Itä-Suomesta tullut iloinen, tekohymyään viljelevä teeskentelijä oli/ on. En edes ole varma tietääkö hänen "yhteisönsä" millainen hän on. Mutta joku yhtä sairas ihminen hänelle tämän esimerkin on varmasti joskus näyttänyt tai tehnyt hänelle pahaa. Sääliä en kuitenkaan voi tuntea enkä ymmärrystä. Toivon vain että hän ei voi naamionsa takana ikuisesti piileskellä ja paljastaa itsensä tulevaisuudessa jollekin, joka ei olekaan yhtä kiltti kuin minä. En usko hänen olleen mikään psykopaatti, mutta hän oli tehnyt matkaa täydelliseen narsismiin jo jonkun aikaa...

    • Ohikulkijatar2

      Tulin palstalle vahingossa. Listatop kuulostaa jo kirjoittamansa takia itse narsistilta ja vielä katkeralta sellaiselta. Enkä edes ole psykiatri tehdäkseni diagnoosin.

    • ljhfdfghjk

      Mitä tuo tarkoittaa, ettei ole länsimaisen kauneusihanteen mukainen ? heh

    • Kummastuttaa

      Kumpaa aloittaja yrittää oikien kuvata: narsistin uhrin muotokuvaa vai omia ennakkoluulojaan Jumalaan uskovia ihmisiä kohtaan? Vai uskooko aloittaja peräti, että narsistin uhri on aina Jumalaan uskova henkilö?

    • löysitnarsistin

      Taidat kertoa itsestäsi!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe