Profetioita Israelista

Uskoville tuttua

Kun olin ensimmäisessä työpaikassani Oulunkylän seurakunnassa, papiston apuna kesäaikaan toimi pastori Paavali Toivio. Hän oli koonnut isoille, kirjekuoren kokoisille pahvialustoille raamatunjakeita, joissa oli profetioita Israelista. Niistä hän puhui kerran toisensa jälkeen. Pahvit vaihtuivat, ja aina tuli esiin uusia asioita. Kuuntelin hänen puheitaan suurella mielenkiinnolla. Raamatun profetiat Israelista alkoivat avautua minulle. Rupesin lukemaan Vanhaa testamenttia uusin silmin. Niinpä olen Raamattuuni alleviivannut messiasprofetioita punaisella ja Israel-profetioita vihreällä. Haluan, että ne erottuvat selvästi, sillä ne osoittavat minulle, että Jumala toteuttaa sanansa. Elämän heikkoina hetkinä tai kun epäilykset tunkevat mieleen, toteutuneet profetiat vahvistavat uskoa Jumalan sanan totuuteen.

Tänä aamuna otan esiin joitakin profetioita Israelin kolmesta paluusta omaan maahansa, jonka Jumala lupasi heille jo ammoisina aikoina. Hän sanoi Abrahamille 1. Ms. 13: "15. Kaiken maan, minkä näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ainiaaksi."
http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/ohjradiossa_40.htm#Torstaina

13

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opetusjatko

      Sitten Jumala salli kansansa hajotuksen kaikkien kansojen sekaan lähes kahdeksituhanneksi vuodeksi. Siihenkin oli syynsä. Jesajan kirjan luvusta 40 voimme lukea Israelin kansasta, että "se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistään". Jälleen Jumala antoi lupaukset kansan paluusta omaan maahansa. Ne ovat toetutuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Me olemme se sukupolvi, joka on saanut olla todistamassa Raamatun sanan toteutumista tältä osin. Luen muutaman profetian.

      Jes. 11 sanotaan: " 12. Hän [Jumala] nostaa viirin kansoille ja kokoaa Israelin karkotetut miehet, ja Juudan hajotetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä." Jes. 43 Jumala lupaa: "6. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo poikani kaukaa ja tyttäreni maan äärestä." Luvussa 60 Jesaja näkee jotakin, jota hän ei täysin ymmärrä. Hän näkee ihmisten palaavan lentäen: "8. Keitä ovat nuo, jotka lentävät kuin pilvet ja kuin kyyhkyset lakkoihinsa? 9. Merensaaret odottavat minua. Etumaisina tulevat Tarsiin laivat tuodakseen lapsiasi kaukaa." Jeremian kirjan luvussa 23 Jumala sanoo: "3. Minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, joihin olen ne karkottanut, ja tuon ne takaisin laitumelleen, ja hedelmällisinä ne lisääntyvät. -- -- 7. Päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin elää Herra, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta'. 8. vaan: 'Niin totta kuin elää Herra, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heitä karkottanut'. Niin he saavat asua omassa maassaan." Listaa voisi jatkaa.

      Se on tapahtunut, mitä pidettiin mahdottomana. Jumala ohjaa maailmamme kulkua. Hän on historian Jumala.

      • ...

        ...


    • Käärmeensikiö

      Painu helevettiin siitä, käärme. Tämä ei ole homo-osasto.

      • Älä kiihdy. Arvostetun rabbin puhetta lainasin. Kai se on sallittua israelfanittajien mielestä.


    • ---

      Ensimmäisen kerran Israelin kansa tuli luvattuun maahan Egyptin orjuudesta 1400- tai 1200-luvulla eKr. Sinne heidän esi-isänsä olivat menneet nälänhätää pakoon. Jumala oli sanonut etukäteen Abrahamille 1. Ms. 15: "16. Neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne." Miksi vasta silloin? Koska amorilaisten syntivelka ei ollut vielä täysi. Jumala oli pitkämielinen kanaanilaisia kansoja kohtaan. Heille annettiin aikaa vielä noin neljäsataa vuotta. Myös Israelin kansa tarvitsi oman kypsymisensä. Kun ennustettu aika oli kulunut umpeen, Jumala nosti Mooseksen kansansa johtajaksi. Jumalalla on pitkän tähtäyksen suunnitelmat.

      Toisen kerran kansa tai oikeammin osa siitä palasi Babylonian pakkosiirtolaisuudesta vuonna 538 eKr. Jumala oli etukäteen antanut heille lupauksen profeetta Jeremian välityksellä luvussa 29: "10. Näin sanoo Herra: Vasta kun 70 Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä katson teidän puoleenne, panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teitä tähän paikkaan. 11. Minä tunnen teitä koskevat ajatukseni, sanoo Herra: Ne ovat rauhan eikä turmion ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Raskas pakkosiirron aika tuli Jumalalta. Hän ei tahtonut kansan sortuvan jumalattomuuteen, tuhoutuvan moraalittomuuteen eikä sulautuvan muihin kansoihin. Hän kuritti ja kasvatti kansaa, koska hän rakasti sitä ja koska hänellä oli omat suunnitelmansa sitä varten koko ihmiskuntaa ajatellen. Kun ne seitsemänkymmentä vuotta olivat kuluneet, kansa sai palata kotiin. Jumalalla oli sille varattuna tulevaisuus ja toivo.

      • ...

        ...


    • Näin on

      Aloitus on raamatunopettaja Jokirannan tekstin mukaan käsiteltävä. Ei rabbien, eikä jehovien. Tiedetään kyllä, että kyykäärmeen sikiö, riivaaja etsii ja sotkee sitä mitä sisällään on , myrkkyä. Ei muuta.

    • ...

      ...

    • ---

      Hyvä aloitus.

    • 6+11

      Hyvä rabbi.

    • Äly hoi

      Muuten hyvä, mutta väärä palsta ja väärä aloitus heille. He kuuluvat juutalaisten osioon tai ainakin eri aloitukseen.

    • Linkistä lisää

      Jumalan rakkaus näkyy hänen käskyissään

      1970-luvulla ilmestyi amerikkalaisen lääkärin, McMillenin, kirja Ei mitään näistä sairauksista Kirjan erikoinen nimi on otettu 2. Ms. 15: "26. Hän [Jumala]sanoi: 'Jos sinä kuulet Herraa, Jumalaasi, ja teet, mikä on oikein hänen silmissään, tarkkaat hänen käskyjään ja noudatat kaikkia hänen säädöksiään, niin minä en pane sinulle kärsittäväksi mitään niistä vaivoista, jotka olen pannut egyptiläisten kärsittäviksi. Minä olen näet Herra, sinun parantajasi.'"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1713
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      191
      766
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe