Takapuolen hiertyminen

hiertynyt.

Minulla on kiusallinen vaiva, välillä jopa kivulias, joten ajattelin viimein kysyä muilta neuvoa ja mahdollisia kokemuksia.

Olen kolmekymppinen mies ja viimeiset viisi vuotta ongelmani on ollut takapuolen hiertyminen kävellessä, juostessa yms. Ymmärtäisin jos näin kävisi maratonilla, mutta kun joskus riittää jo muutaman kilometrin lenkki ja iho on vereslihalla. Aina tämä ei ole vaivannut, mutta jossain vaiheessa huomasin miten mukavat kävely- ja juoksulenkit muuttuivat pikemminkin tuskallisiksi. Ja pahempien infektioidenkin riski on varmaan aika suuri kun noinkin epähygieenisella alueella kuin takapuolessa (siis juuri siinä perskannikoiden välissä) iho on vereslihalla.

En tiedä olenko sitten muuttanut jotenkin kävelytyyliäni jännittäen enemmän takapuolen lihaksia, vai ovatko persposkeni muuten vaan niin kiinni toisissaan. Onko kellään muulla tällaista ongelmaa? Onkohan tähän mitään muuta apua kuin käyttää vaseliinia tai vaikka talkkia ennen pidempiä lenkkejä ehkäisemään hiertymiä? Ja olisin kiitollinen, jos joku osaisi sanoa mikä voide olisi hyvää parantavaa ja desinfioivaa silloin kun iho on päässyt hiertymään verille asti. En ole vielä kehdannut mennä apteekkiinkaan kyselemään.

7

9181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiertynyt.

      Niin ja piti vielä lisätä, että kyseessä tosiaan on pelkkä hiertyminen, ei mikään ihottuma tms sairaus, koska sellaisina päivinä ei ole mitään ongelmaa kun en juurikaan liiku.

      • Kokeile näitä

        Käytä vauvan talkkia muillakin kuin vain pitkillä lenkeillä, jotta pakaraväli pysyy hyvässä kunnossa. Jos hikoat kovasti, voisit kokeilla joskus deodoroitua talkkia (jalkatalkki), mutta iho voi olla sille liian herkkä noin herkällä alueella, ainakaan jatkuvaa käyttöä en suosittele. Kokeilemalla tietää.

        Toinen hiertymänehkäisykeino on sivellä pakaroiden väliin valkovaseliiinia. Vaara kuotenkin on, että se tukkii jonkun ihohuokosen ja aiheuttaa finnin. Taas tietää sopiiko, vain kokeilemalla.

        Jo syntynyttä hiertymää voi hoitaa Bacibact pulverilla (tai voiteella). Niitä saa apteekista.

        On myös mahdollista, että iholla normaalisti elävä hiivasieni on lisääntynyt ja herkistää vakoalueen ihon. Sitä voi hoitaa reseptivapailla naisten hiivavoiteilla
        kuten Gyno-Dactarin tai Canestan. Hiivatulehdukseen liittyy usein kutina.


    • Perseruvella

      Sama ongelma täällä ,perse jatkuvasti auki. Mikään ei ole auttanut. Useamman vuoden olen vaivasta kärsinyt,välillä se on parempi ja välillä huonompi. Ikää 32.
      Mielelläni kuulisi jos joku vaivaan on ratkaisun keksinyt.

    • Anonyymi

      Samavaiva ja ovat kyllä kipeitä

    • Anonyymi

      Vauvan talkki on hyvä monelle, ja vaikka ensin laittaisi mietoa kortisonisalvaa ohuesti ja antaa sen vaikuttaa iholle ja sen jälkeen talkkia , minun tuttu sai nämä ohjeet terkkarilta

    • Anonyymi

      Ensimmäiseksi pidä pyllyvako puhtaana. Sen voi pestä ihan vedellä ja saippualla. Istuntojen jälkeen pyyhi aina viimeksi tarkoitukseen sopivilla kosteilla kertakäyttöpyyhkeillä, vauvan pesupyyhkeetkin sopivat hyvin.

      Puhdistuksen jälkeen voitele vako Linola-balsamilla. Sitä saa apteekista.

      Jos nämä keinot yhdessä eivät auta, mene lääkäriin!

    • Anonyymi

      Eikö armeijassa opetettu lampaanvillan käyttöä kaikkien vakojen ja ihopoimujen hiertymiin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe