Sosiaalituilla elämisen 101: Eli oman itsensä herrana oleminen

Tervehdys,

nyt on sellainen tilanne että olen lopen kyllästynyt ja vimmastunutkin kaiken aikaisiin aktivointikursseihin, koulutuksiin, harjoitteluihin ja orjatöihin! Asun kaupungissa jossa jostain syystä joka kevät ja kesä tulee pakotetteita erinäisille kursseille istumaan viikoiksi ja sen jälkeen harjoittelemaan. Olen jo lähes 30 vuotias mies ja näitä on takana useammaltakin kesältä jo. Pelottaakin ajatella että edessä olisi myös kuntouttavat työtoiminnat joihin en onneksi ole joutunut ottamaan osa (viellä!).

Alussa ekat kesät olin tarmoa täynnä, halusin näyttää ja kokeilla että kyllä minä opin ja osaan asian kuin asian. Ehkä jopa voisin saada työpaikankin! Ehei, kehuttiin ja sanottiin sitten että ei tarvita työntekijää. Aina silti minunkin tilalleni oli tulossa orjia ( käytän orja sanaa kaikista jotka tekevät työtä ilman palkkaa ja vastoin omaa halua joko pakotettuina sosiaalisesti tai tukien katkaisemisen uhkaamisen kautta tähän toimintaan). Tämä oli kylmää peliä ja se vaikutus nuoreen voi olla erilainen kuin mitä ehkä päättäjät toivoisivat. Minusta tuli radikaali ja onneksi sain joitain oikeitakin työpaikkoja joista sain palkan muuten olisin varmasti todella toivon menettänyt ja vihainen systeemille.

Ei siitä kuitenkaan enempää, vähän taustoja vain. Anteeksi vuolatukseni. Nyt pitkän talven jälkeen kun tiedän että on taas edessä näitä toimintoja jotka ovat turhia olen tullut päätökseen että saa riittää. Jos ei ole palkallista työtä niin en sitten lähde mihinkään! Olen päättänyt että kun seuraavan kerran tulee valinta karenssi tai orjatyö, sanon ei enään ja lähden ja kävelen suoraan sosiaalitoimistoon ja elän niillä rahoilla niin pitkään että kuolen tai että tulee muutoksia systeemiin. Tässä iässä jo tunnen ihmistä sen verran että henki lähtee varmasti ennen sitä. Sen verran oikeasto politiikka on jo turmellu ihmisten hengen ja ajatusmaailman tässä ajassa ja maassa ja vasemmisto on vain pelkkä haamu siitä mitä se oli joskus.

Kävenen sosiaalitoimistoon selkä ja pää suorana. En mene sinne tuntien ollenkaan häpeää tai huonommuudentunnetta. Ei menen sinne omata halusta ja tahdosta, se on minun, aikuisen ihmisen joka tietää oman arvonsa päätös. Jatkan silti elämistä kuten tähänkin asti, herään aamulla, syön aamulla jotain ja lähden ulos salille tai lenkille, ehkä muuten vaan ulkoilemaan. Jatkan muitakin harrastuksia kuten musiikkia ja elokuvia. Keräilen silti yhä mangaa japanista. Opiskelen kieliä ja suunnitelen matkoja ulkomaille. Silti rohkenen yhä unelmoida siitä perheestä ja työpaikasta myös.

Ymmärräthän että jään vain kokonaan pois turhasta sirkuksesta jota kutsutaan työvoimatoimistoksi ( typ,typa pahalla on monta nimeä). Sieltä ei saa työtä (ja en tarkoita työllä missään tapauksessa ilmaisorjatöitä, työ kun käytän sanaa tarkoittaa että työntekijä saa palkan ja eläkettä siitä) edes vain asioita jotka vangitsee sinut! Olen vapaa ja jos löydän työtä ja saan paikan teen sitä. Ei siinä tarvita työvoimatoimistoa ja heidän palveluita jotka "auttavat" minua.

Meinasin kirjoittaa että on harmi että joudun tähän pisteeseen että työvoimatoimistosta sosiaalitoimistoon asiakkaaksi, sitten mietin että ei se ole harmi vaan minun kuuluukin näin tehdä. Se että pysyisin työvoimatoimiston asiakkaana ja heidän palveluidensa ja "avunsa" käytettävissä tarkoittaisi että SUPPORTOISIN tätä systeemiä. Ja en tahdo sitä. Tämä systeemi on sairas niin monella tapaa että se saa kaatua minun puolestani.

Tässä vaiheessa kiitän ja kumarran jos jaksoit lukea näin pitkälle, toivotan hyvää kesää ja sanon vain että stay strong!

// We cannot hold a torch to light another's path without brightening our own.

Ben Sweetland