Olen asunut opiskelija-asunnossa noin vuoden ja puolessa välissä vaihtanut asuntoa toiseen. Molemmat olivat homeessa. Vuoden aikana minulle on tullut selviä astmakohtauksia/hengitysvaikeuksia, naaman ja muunkin ihon turvotusta (aamulla herätessä silmät eivät aukea heti) ja punoitusta, yskää ja mm. äänen lähtemistä. Asuntolan ja koulun johtajat tiegävät homeesta, mutta eivät myönnä sitä ja home taloissa asuvat opiskelijat asuvat siellä vielä oman kouluajan loppuun asti vaikka uusia asuntoloita valmistuu kokoajan. Uudet asukkaat pääsevät uusiin asuntoloihin ja vanhat pidetään homehtuneissa kerrostaloissa ja rivitaloissa. Mahtaakohan tämä olla edes eettisesti oikein?
Olen vanhasti pohtinut asumislisän ja opintorahan myötä muuttoa asuntolasta, mutta onko se oikein että minä joudun muuttamaan oireideni takia ja mahdollisesti ottamaan opintolainaakin ja muita lainoja pelkkään asumiseen? Pystynkö saamaan mitään korvausta kaikista näistä asioista mitä olen homeasunnon vuoksi saanut vai meneekö se vain ohi niin että voivoi?
Homeasuntola
4
128
Vastaukset 4
- Tonya
Unohtui edellisestä viestistä kertoa, että koulun alussa syksyllä minulle tuli ensimmäinen migreenikohtaus, jonka jälkeen kohtauksia on tullut monia ja olen saanut siihen lääkityksen. Parkinsonin tautia minulla epäillään (mm. Hitaat liikkeet ja käsien vapiseminen)
"Unohtui edellisestä viestistä kertoa, että koulun alussa syksyllä minulle tuli ensimmäinen migreenikohtaus, jonka jälkeen kohtauksia on tullut monia ja olen saanut siihen lääkityksen. Parkinsonin tautia minulla epäillään (mm. Hitaat liikkeet ja käsien vapiseminen)"
- Homeet ja sienet saattavat olla monen ongelman takana. Doug Kaufmann on löytänyt paljon yhteyksiä ja sama epäily tarttunut minuunkin.
Luettuani viestisi tulinpahan googlanneeksi hakusanoilla "Parkinson mold" - ja mitä sieltä löytyikään:
Mold could be linked to Parkinson’s disease: study
http://www.nydailynews.com/life-style/health/mold-linked-parkinson-disease-study-article-1.1514655
Fungus 'may cause symptoms of Parkinson's disease'
http://www.medicalnewstoday.com/articles/268848.php
Of hurricanes, fungus and Parkinson's disease
http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131111161430.htm
- Kiinnostavaa luettavaa myös Doug Kaufmannin lehdessä "Know This" esimerkiksi osteoporoosin ja mykotoksiinien yhteydestä:
http://www.knowthecause.com/knowthis/may-1st-2014/- voi teitä
Hysteria jyllää...huh..
Haista paska, tossa on sulle vastaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12270979#comment-68009407-view
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791722
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109903En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo104702Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207654- 133628
- 51575
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51552- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä18539