Kremlin haamukirjoittajat

3+15

105

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avaa verkkokauppa

      En tiedä mistä saavat motivaation lähteensä tyypit, jotka eri keskustelupalstoilla vuosikausia jankuttavat PELKÄSTÄÄN Venäjästä, suurenmoisesta Putinista ja Duginista ja kaikenvoittavasta eurasianismista. Pistää ihmettelemään.

    • Kolehmainen

      Kyllä täälläkin näyttäisi olevan noita Kremlin palkkaamia. Tosin viestien perusteella eivät edusta ihan penaalin terävimpiä kyniä. Toisaalta jos tuosta saa vain 500--600 euroa kuussa, ei sillä oikein elätä itseään. Joka viestissä nimimerkki vaihtuu, mutta kirjoittaja on helppo tunnistaa.

      • aivan totta

        "Tosin viestien perusteella eivät edusta ihan penaalin terävimpiä kyniä."
        Totta, kertoo myös jotain ko henkilön älykkyydestä.
        Jotta saisi kommentteihinsa jonkinnäköistä uskottavuutta tai ajattelemisen aihetta, pitäisi "hieman" peitellymmin hölmöjä mielipiteitään kirjoitella.
        Tuollaisella meuhkaamisella ei saavuta minkäännäköistä uskottavuutta.

      • let's aletaan

        Eihän pelkästään tuolla rahalla kukaan itseään elätä, mutta ihan mukava lisä vaikka normaalin palkan päälle. Itsekkin voisin tuota harkita vaikka oikeat mielipiteet onkin hyvin pitkälti täysin päinvastaisia. :-D

        Senkun suoltaa 1-2 tuntia illassa täysin päättömiä keskustelupalstoilla ja ottaa hölmöiltä ry55iltä rahat pois. Tämänkin palstan "ammattilaisista" päätellen noilla ei näytä olevan mitään laatuvaatimuksiakaan. Lisäksi se on täysin vaaratonta kun ei kukaan pysty tuollaisia horinoita ottamaan edes puoliksi tosissaan. :-D

    • jahvetti
      • naurattaa vieläkin

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Moskovan_Tiltu

        "Toisin kuin venäläiset rintamasotilaat, joita uhkailtiin vakavilla rangaistuksilla suomalaisten propagandaradioiden kuuntelemisesta, suomalaiset saivat kuunnella muun muassa Moskovan Tiltua, joka on ehkä kuuluisin näistä kuuluttajista ja usein he pilailivat Tiltun kustannuksella, koska propaganda oli useasti hyvinkin ilmiselvää."

        Kyllä nuo nykyisetkin nettitiltut lähinnä naurattavat.

    • tiedä noista

      Obaman ruskeakieltä tämä palsta pullistelee,nuijia..

      • Oletko sinäkin

        niitä "USA -vastaisuus" -aatteen kannattajia. Onkohan se samaa kuin putinismi.

    • jos älyä tajuu

      "Lukashevitsh kritisoi haastattelussa Euroopan unionin valitsemaa ja Suomen noudattamaa Venäjä-politiikkaa Ukrainan tapahtumien jälkeen.

      - Kolmen viime kuukauden aikana on ollut havaittavissa venäläis-suomalaisten kontaktien tiiviyden väheneminen. Suomalaiset ovat peruneet tai siirtäneet joitakin yhteisiä tapahtumia, Lukashevitsh huomauttaa haastattelussa.

      Lukashevitsh listaa näiden tapahtumien joukkoon venäläis-suomalaisen talouskomission tapaamisen, puolustusministeri Carl Haglundin Venäjän-vierailun, liikenneministereiden tapaamisen sekä sisäministereiden tapaamisen. Lukashevitshin mukaan myös eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman Moskovan-vierailu on siirretty myöhempään ajankohtaan.

      - Omalta puoleltamme olemme sitä mieltä, että tällaiset askeleet eivät vastaa venäläis-suomalaisen hyvän naapuruuden henkeä eivätkä yhteisen edun periaatteita, Lukashevitsh huomauttaa.

      - Kahdenkeskisen yhteistyön korkean dynamiikan palauttaminen vastaisi valtioidemme molemminpuolisia pitkän aikavälin intressejä, hän lisää"

      • Mitähän nämä

        "yhteisen edun periaatteet" mahtaa olla.

        Kuuluuko niihin se, ettei toisen harjoittamaa politiikkaa saa arvostella.

      • luseri?
        Mitähän nämä kirjoitti:

        "yhteisen edun periaatteet" mahtaa olla.

        Kuuluuko niihin se, ettei toisen harjoittamaa politiikkaa saa arvostella.

        Millä kyvyillä ja mitä haluat arvostella?

      • Mitähän nämä
        luseri? kirjoitti:

        Millä kyvyillä ja mitä haluat arvostella?

        arvostelun aiheet Venäjän nykyisessä politiikassa mahtas olla. Yritäppä keksiä ihan ite. Kai sinun "kyvyillä" jotain asioita keksii.

        ps. vihjeenä vielä, että Ukrainasta on puhuttu viime aikoina kovasti mediassa

      • ei keksi..

        Media jyrää vain Obaman robakantaa joka tuutista ja valetta!

      • Onko kaikki
        ei keksi.. kirjoitti:

        Media jyrää vain Obaman robakantaa joka tuutista ja valetta!

        Suomen tiedotusvälineet todellakin Obaman ropakantaa.

      • Aikalailla
        Onko kaikki kirjoitti:

        Suomen tiedotusvälineet todellakin Obaman ropakantaa.

        Etsipä suomen mediasta edes yksi resurssi joka kuvailisi 02.06 tapahtumia Luganskissa, sen jälkeen googleta mitä siellä tapahtui ja päättele itse.

      • Jos suomalainen
        Aikalailla kirjoitti:

        Etsipä suomen mediasta edes yksi resurssi joka kuvailisi 02.06 tapahtumia Luganskissa, sen jälkeen googleta mitä siellä tapahtui ja päättele itse.

        media ei ole kuvaillut tapahtumia jollakin raja-asemalla, se ei tarkoita, että media olisi Obaman propagandaa. Pääasiat tilanteiden kehittymisestä on varmasti pyritty tuomaan suomalaisten tietoon, sikäli kun luotettavaa aineistoa on ollut saatavilla.

        Vastaavia tapahtumia puolin ja toisin löytyy varmasti pilvin pimein. Nämä tapahtumat pitää myös mahdollisuuksien mukaan tarkistaa eri lähteistä ennen julkaisua. Raja-asemien joutuminen venäläismielisten käsiin on tiedotettu.

      • Rofl...
        Jos suomalainen kirjoitti:

        Siinä heti todistus, kaveri ei viitsinyt edes ottaa selvää mistä on kyse.

      • Luhanskin 2.6.
        Rofl... kirjoitti:

        Siinä heti todistus, kaveri ei viitsinyt edes ottaa selvää mistä on kyse.

        tapahtumista on kertonut:
        Yle
        Turun Sanomat
        Helsingin Sanomat
        Verkkomedia
        Aamulehti
        Savon Sanomat
        Iltalehti
        jne....

        Noin pikasesti vilkasemalla. En jaksa luetella kaikkea Suomen mediaa...
        Mutta nämähän onkin kai kaikki Obaman propagandaa...

        Separatistit tekivät massiivisen hyökkäyksen johon vastattiin mm hävittäjän vierailulla. Siviiliuhrit on valitettavia. Miksi ei venäläiset lähde sieltä koteihinsa. Tulittavat rajavartioita. Kuolonuhreja tuli molemmin puolin.

        Sinä olet tietysti poiminut tapahtumista ne RT:n kuvaukset.

        Mitä kaikkea siellä tarkalleen on tapahtunut jää arvailujen varaan.

      • Juuuuuuuuuuuuuuuu
        Luhanskin 2.6. kirjoitti:

        Ei se mitään että pommitettiin keskustaa ja asuinalueita, joissa ei ollut separatisteista jälkeäkään? Lähin tiesulku jossa oli separatistejä oli 6km pois päin, kun raketit mitä käytettiin lentävät enintään 4km, eikö näin laskettu minimi virhemarginaali 40% ole vähän liikaa?
        "Siviili uhrit ovat valitettavia"
        Rupeaisit jenkki poliitikoksi, saisit arvostusta. Noin varmasti ajateltiin USAssakin kun tiputettiin pommit Hiroshimaan ja Nagasakiin, kun niillä ei ollut mitään taktista eikä strategista merkitystä eikä edes sotilastukikohtia välittömässä läheisyydessä.

        Tälläkin hetkellä Kiovan hallitus pommittaa täysin viatonta kansaa slavjianskissa ja luganskissa.

      • Tälläkin
        Juuuuuuuuuuuuuuuu kirjoitti:

        hetkellä venäläisten tukemat laittomat separatistit jatkavat siviilirakennusten miehityksiä käyttäen paikallista väestöä kilpenään. Estävät Ukrainan laillisen hallitusvallan armeijan pyrkimykset palauttaa rauhanolot alueelle. Uhrejahan siinä syntyy, miksei Putin saa lopetttua aloittamaansa hulinointia. Siviilithän noista pyssyhulikaaneista kärsii. Miksi eivät lähde koteihinsa sieltä.

        USA:n pommit 70 vuotta sitten eivät kuulu mitenkään tähän asiaan.

      • Juuuuuuuuuux2
        Tälläkin kirjoitti:

        "hetkellä venäläisten tukemat laittomat separatistit jatkavat siviilirakennusten miehityksiä käyttäen paikallista väestöä kilpenään."
        Tue tätäkin väitettä edes jollain.

        Ukrainan armeija päätti näköjään "palauttaa rauhanolon" alueelle putsaamalla samalla koko väestön.

        Ja taas putin on syyllinen kaikkeen ilman perusteluja.

        USAn pommit ei ehkä suoranaisesti, mutta samalla idealla "siviiliuhrit ovat valitettavia kun ei soitilaitakaan ole ollut lähelläkään"

      • Putin on
        Juuuuuuuuuux2 kirjoitti:

        henkilökohtaisesti se joka on ensisijaisesti vastuussa Ukrainan nykyisestä tilanteesta. Katsotaanpa se sitten ansioksi tai syytökseksi. Putin on ainoa, joka voi tehokkaasti vaikuttaa tilanteen kehittymiseen suuntaan tai toiseen. Enpä haluaisi olla hänen housuissa, mutta sitä saa mitä tilaa.

      • jaksat selitellä
        Juuuuuuuuuux2 kirjoitti:

        "hetkellä venäläisten tukemat laittomat separatistit jatkavat siviilirakennusten miehityksiä käyttäen paikallista väestöä kilpenään."
        Tue tätäkin väitettä edes jollain.

        Ukrainan armeija päätti näköjään "palauttaa rauhanolon" alueelle putsaamalla samalla koko väestön.

        Ja taas putin on syyllinen kaikkeen ilman perusteluja.

        USAn pommit ei ehkä suoranaisesti, mutta samalla idealla "siviiliuhrit ovat valitettavia kun ei soitilaitakaan ole ollut lähelläkään"

        Koetappa kaveri jossain välissä vetää henkeä ja siinä samalla muistella kuka aloitti rähinöinnin Itä-Ukrainassa!
        Keitä ne olivat jotka poliisiasemia ym hallintorakennuksia valtasivat asevoimin!
        Terrorisoivat Itä-Ukrainaa!
        Turha puhua, että olisivat olleet "rauhallisia" paikallisia asukkaita!
        Internet on varmasti vielä täynnään videoita joissa näistä hyökkäyksistä voi tehdä itsellen selkoa jos on päässyt "unohtumaan". Jokainen voi näistä videoista nähdä, että kyseessä ovat asiansa hyvin osaavat ammattilaiset. Mitään turhaa ei tehdä, pikaiset valtaukset ja sillä siisti.
        Ja nyt on poru kun Ukrainan armeija yrittää näistä terroristeista päästä eroon!
        Sehän on jokaisen itsenäisen valtion oikeus.
        Jos vastaavaa olisi tapahtunut, tapahtuisi venäjälle, saat olla varma että putin ei olisi ollut näin pitkämielinen ja helläkätinen!
        Siinä ei siviiliuhreista olisi ollut laskua!
        Vai oletko kenties kenties eri mieltä?

        Siis turhat pulinat pois, Ukraina on aivan oikealla asialla!

      • lahopää
        jaksat selitellä kirjoitti:

        Itäukraina vähän eri asia. Nyt Kiovan, Obaman johtamat fasistit valloittamassa Itäukrainaa, Ne ei halua Kiovan fasistien alaisiksi. Lahopäänä et tajua?

      • et po.
        lahopää kirjoitti:

        Itäukraina vähän eri asia. Nyt Kiovan, Obaman johtamat fasistit valloittamassa Itäukrainaa, Ne ei halua Kiovan fasistien alaisiksi. Lahopäänä et tajua?

        en

      • mitä lätinää
        lahopää kirjoitti:

        Itäukraina vähän eri asia. Nyt Kiovan, Obaman johtamat fasistit valloittamassa Itäukrainaa, Ne ei halua Kiovan fasistien alaisiksi. Lahopäänä et tajua?

        Mitä jälleen höpötät, Itä-Ukrainastahan juuri viestissäni on kyse! Siellä juuri nämä terroristit ITSE terroritoimet aloitti valtaamalla mainitsemiani kohteita.
        Mistä ihmeen eri asiasta höpötät!
        Tällä logiikalla menee mielestäsi näin:
        Roistot ryöstää pankin ja ottaa panttivankeja. Poliisivoimat saapuvat pidättämään.
        Roistot avaavat tulen. Poliisit vastaavat tuleen ja ovat syyllisiä tapahtumiin.

        Niinhän? Koeta pistää välillä korkki kiinni ja koeta elää yksi selvä päivä!

      • topt lahopää
        mitä lätinää kirjoitti:

        Ne ei ole roistoja van itäukrainalaisia. Eläneet Venäjästä. Haluavat jatkaa hyviä suhteita. Eivät halua Kiovan, Obaman , fasistivallan alle. Mikä ei lahoon päähäsi uppoa?
        CIA johtaa murharyhmää Itäukrainassa.

      • vedä henkeä välissä
        topt lahopää kirjoitti:

        Ne ei ole roistoja van itäukrainalaisia. Eläneet Venäjästä. Haluavat jatkaa hyviä suhteita. Eivät halua Kiovan, Obaman , fasistivallan alle. Mikä ei lahoon päähäsi uppoa?
        CIA johtaa murharyhmää Itäukrainassa.

        "Eivät halua Kiovan, Obaman , fasistivallan alle."

        Rauhoitu vähän !
        Kukaan ei halua ketään "fasistivallan alle".

        "CIA johtaa murharyhmää Itäukrainassa."

        Rauhoitu vähän !
        CIA ei johda murharyhmää eikä sellaista ole Itäukrainassa.
        Eikös murharyhmä ole tv -ohjelma.

        ps. ei ne ole roistoja, ei, mutta ei ne ole kaikki itäukrainalaisiakaan

      • rzqwd

        Ulkoministeri Lavrov tosin mainitsi, ettei kaikenlaisten pikkunilkkien lausuntoihin kannata kiinnittää huomiota. Tosin toimittaja Maria Pettersson Venäjän asiantuntijana totesi TV:ssä, että Venäjä käyttää "hyvä poliisi & paha poliisi" -taktiikkaa: yksi puhuu sovinnollisesti ja toinen uhkailee samaan aikaan. Eihän Suomen ulkopoliittiseen johtoon kai nyt tuollainen uppoa, toivottavasti.

      • Olen aina
        rzqwd kirjoitti:

        ihmetellyt tätä "hyvä poliisi & paha poliisi" -poltiikkaa. Kuinka se oikein toimii. Onko hyvinkin tarkasti suunniteltua ja ennalta sovittua vai syntyykö aivan itsestään perinteisen poliittisen toimintakulttuurin tuloksena.

        Kriisitilanteissahan esim Suomessa käsittääkseni pyritään luomaan yhtenäinen selkeä poliittinen kanta tai linja jonka taakse keskeiset poliittiset tahot kootaan. Lipsumista "virallisesta linjasta" ei pidetä suotavana ainakaan ko asioista päättävien poliitikkojen osalta.

        Venäjällä voi suurissakin ulkopoliittisissa asioissa olla erilaisia keskenään ristiriitaisia "tulkinnanvaraisia" näkemyksiä eri tilanteissa lausuttuna. Kotimaan kansalle puhutaan eri henkistä politiikkaa kuin ulkomailla. Pohjoismaissa (Suomessa) sovinnollisemmin kuin Balttiassa, kaukoidässä tehdyt sopimukset selitetään Euroopassa omaan pussiin jne... No tämähän on kai "diplomatiaa" venäläisittäin tulkittuna.

        Kuitenkin vaikuttaa, että yleisesti sallitaan jopa saman henkilön toimivan ikään kuin useammassa roolissa. Voi tehdä sopimuksia mutta toteuttaa erihenkistä politiikkaa toisaalla. Asia voidaan sitten varsin joustavasti selittää myöhemmin omaan pussiin sopivilla sanoilla.

        Imperialistiseen perinteeseen pohjautuvan suurvaltapolitiikan pohjalta nämä politiikanteon käytännöt lienee vanhoille suurvalloille luontaisia. Pienemmillä valtioilla tällaiseen liikkumavaraan ja kaksinaamaiseen diplomatiaan ei ole mahdollisuuksia. Heikompien on vain siedettävä isompien öykkäröintiä.

        Sovinnollisuus ja uhkailu samanaikaisesti pyrkii kai hajottamaan vastustajan rivejä. "Pikkunilkkejen" politiikaksi voi myöhemmin leimata tilanteen mukaan kumman näkemyksen tahansa.

      • Gysbers
        topt lahopää kirjoitti:

        Ne ei ole roistoja van itäukrainalaisia. Eläneet Venäjästä. Haluavat jatkaa hyviä suhteita. Eivät halua Kiovan, Obaman , fasistivallan alle. Mikä ei lahoon päähäsi uppoa?
        CIA johtaa murharyhmää Itäukrainassa.

        Eikö se olekkaan FIA?
        HEH HEH HEH

    • lähti nää

      Kieli ruskeana Obaman perään, Suomen etua vastaan!

    • siinä totuus

      Mitäs Pravda asiasta kirjoittaa?

      • Toinen vaihtoehto

        Tai verkkomedia.

      • iltis se
        Toinen vaihtoehto kirjoitti:

        Tai verkkomedia.

        Natokiimasten lehti!

      • RT se
        iltis se kirjoitti:

        Natokiimasten lehti!

        Venäjäkiimasten media!

    • Siirrytte Siperiaan

      Kyllä Pravda kirjoittaa totta. Kukaan ei voi toisin todistaa.....ehkä ne jotkut Siperiassa mutta sieltä ei ääni tunnetusti kuulu...

      • juubajuuba

        Joo, ei sieltä Uralin yli paljon huuto kuulu.

    • Kolehmainen

      Mukava muuten analaysoida näiden Kremlin valopäiden kirjoituksia. Selvästi voi havaita agendat, eli kirjoittajien saamat ohjeet, asiat joista täytyy kirjoittaa. Mm Nato on yksi pääaiheista, ja siitä voidaankin päätellä, että Venäjä todellakin pelkää Naton laajentumista etupiirilleen.

      Toinen on tietenkin Putinin uusi historiantulkinta, joka täällä näkyy ihan surrealistisina väitteinä menneistä tapahtumista. Koimantena tietenkin USA:n demonisointi, jossa käytetään jo loppuunkaluttuja USA:n vastaisia väitteitä, joista osa voi hyvinkin olla totta, mutta tässä yhteydessä niitä käytetään vain Venäjän kilven kiillottamiseen.

      Viimeaikoina on tullut yhä enemmän mm peiteltyä uhkailua ja kiristystä, jonka tarkoituksena on alkuperäisen tavoiteen vastaisesti muistuttaa taas Venäjän vaarasta.

    • lips,lips

      Aloittaja varmaankin joku kokoomuslainen joka kieli pitkällä USAn suuntaan nuoleskemassa , nyt eu jo eroamassa usan maailmanvalloitus politiikasta.

    • oma aika

      Kremlin kätyrit - Venäjän imperiumia rakentamassa.

      • kerro apina

        Kaikki muutkin harhasi?

      • kiimainen pele!
        kerro apina kirjoitti:

        Kaikki muutkin harhasi?

        Kerropa mitä sinä ja lahopää kaverisi hyödytte ylimääräisestä kielen lirputuksesta Puuttinin anusaukossa?

      • Fasistien kätyri?

    • anti-haamukirjoittaj
    • jep jep

      Puuttini on vankka; kätyr'lauma sankka; tutkimatta ampuminen, mestaus.

      • Bror-Erik

        Näkyy pitävän täällä paikkansa sanonta;kun vähä-äly tiivistyy,ei siitä hedelmästä
        viisautta puristeta.
        Hei kaikki Venäjäpelkoiset ja -kammoiset siellä pottukuopissanne,ylösnouskaa
        sanomaan kättäpäivää reilulle ja rennolle itänaapurillemme.Dobry dei!

      • Bubi-visa
        Bror-Erik kirjoitti:

        Sanon ennemmin reilulle ja rennolle länsinaapurillemme: Hej på dej!

      • oletko humoristi
        Bror-Erik kirjoitti:

        Näkyy pitävän täällä paikkansa sanonta;kun vähä-äly tiivistyy,ei siitä hedelmästä
        viisautta puristeta.
        Hei kaikki Venäjäpelkoiset ja -kammoiset siellä pottukuopissanne,ylösnouskaa
        sanomaan kättäpäivää reilulle ja rennolle itänaapurillemme.Dobry dei!

        "...reilulle ja rennolle itänaapurillemme."

        Niin kauan kuin poliittinen meno on tällasta ku nyt on niin: Älä kuule unta nää !!!

    • Onko ne näitä

      samoja venäläisiä siellä Ukrainan rajalla...

      "...kättäpäivää reilulle ja rennolle itänaapurillemme."

    • Rinta Liivi

      Eikö Putinin trolleja hävetä?

    • naurattaa oikein

      Putinin tiltut jaksaa vaahdota venäjäkiimaisuuttaan. Huvittavaa..

      • niinpä niin

        Noitahan näillä keskustelupalstoilla riittää. Kovaäänisiä ovat ainakin. Melkoisia kiljukauloja.

    • vinyyliverhous

      Moskovan tiltut ovat epäonnistuneet Suomen kansan käännyttämisessä Venäjä-mielisiksi. 61 % suomalaisista kannattaa pakotteita, 28 % vastustaa.

      Putin taitaa näyttää kohta ovea tuollaisille kämmääjille. Se on tulos tai ulos.

      • Paha juttu

        Paha juttu! Kohta on Putinin työllistämät propagandapellet kortistossa tai sossun luukulla ja me muut maksamme niiden almut!

      • hei sinä
        Paha juttu kirjoitti:

        Paha juttu! Kohta on Putinin työllistämät propagandapellet kortistossa tai sossun luukulla ja me muut maksamme niiden almut!

        Obamantiltu, kuura se musta kielesi, jos äly palautuisi!

      • hey you
        hei sinä kirjoitti:

        Obamantiltu, kuura se musta kielesi, jos äly palautuisi!

        Oletko käynyt suomen kielen lisäkurssin, kun kirjoitusvirheitä tulee nykyisin paljon vähemmän kuin muutama kuukausi sitten?

      • i see progress
        hey you kirjoitti:

        Oletko käynyt suomen kielen lisäkurssin, kun kirjoitusvirheitä tulee nykyisin paljon vähemmän kuin muutama kuukausi sitten?

        Totta, nykyisin on keskimäärin joka kolmas sana jo oikein.

      • Raaputin
        hei sinä kirjoitti:

        Obamantiltu, kuura se musta kielesi, jos äly palautuisi!

        Onnea Venäjäkiimavajakki! Olen seurannut puolisen vuotta tätä palstaa ja juuri SINÄ olet onnistunut käännyttämään minut NATO-kannattajaksi. Jatka samaan malliin. Putinilta ei välttämättä tule sinulle joululahjaa.

      • oletkin se
        Raaputin kirjoitti:

        Onnea Venäjäkiimavajakki! Olen seurannut puolisen vuotta tätä palstaa ja juuri SINÄ olet onnistunut käännyttämään minut NATO-kannattajaksi. Jatka samaan malliin. Putinilta ei välttämättä tule sinulle joululahjaa.

        Kyläpöljä, Omaman löyhäpäinenn tiltu, aivoton, kusetettava!

      • kule poju
        hey you kirjoitti:

        Oletko käynyt suomen kielen lisäkurssin, kun kirjoitusvirheitä tulee nykyisin paljon vähemmän kuin muutama kuukausi sitten?

        Olin jo yliopistossa, kun sinä roikut isukkisi kiveksissä, kun se tihrus jallua, olisit jäänyt sinne..

      • Pam !
        oletkin se kirjoitti:

        Kyläpöljä, Omaman löyhäpäinenn tiltu, aivoton, kusetettava!

        Et ole Raaputin ainoa.

        Olen aina suhtautunut hyvin varauksellisesti Nato -jäsenyyteen. Venäjä on nyt jälleen näyttänyt todellisen karvansa ja nämä Putinin räksyttäjät ovat parasta mainosta Natoon liittymiselle.

      • kules nyt
        kule poju kirjoitti:

        Olin jo yliopistossa, kun sinä roikut isukkisi kiveksissä, kun se tihrus jallua, olisit jäänyt sinne..

        Missä maassa ja kaupungissa olet yliopistosi käynyt? Ulan Batorissa?

      • Minä
        kules nyt kirjoitti:

        Missä maassa ja kaupungissa olet yliopistosi käynyt? Ulan Batorissa?

        veikkaan, että se on opiskellut Moskovan valtionyliopistossa.

      • agit / prop
        Minä kirjoitti:

        veikkaan, että se on opiskellut Moskovan valtionyliopistossa.

        Joo veikkaisin myöskin Moskovaa. Pääaineena agitaatio ja propaganda. Vuosikurssinsa vetelys.

      • ja mitä?
        Pam ! kirjoitti:

        Et ole Raaputin ainoa.

        Olen aina suhtautunut hyvin varauksellisesti Nato -jäsenyyteen. Venäjä on nyt jälleen näyttänyt todellisen karvansa ja nämä Putinin räksyttäjät ovat parasta mainosta Natoon liittymiselle.

        Putinin huippujätkä. Ei antanut Obamalle Krimiä, naton tukikohdaksi. Olisin tehnyt samoin..

      • kerropas
        ja mitä? kirjoitti:

        Putinin huippujätkä. Ei antanut Obamalle Krimiä, naton tukikohdaksi. Olisin tehnyt samoin..

        Kusisitko sinäkin Venäjän köyhiä silmään, niin kuin Putin oligarkkikavereineen tekee?

      • Pjelle Pjuuttin
        kule poju kirjoitti:

        Olin jo yliopistossa, kun sinä roikut isukkisi kiveksissä, kun se tihrus jallua, olisit jäänyt sinne..

        Hyvin mahdollista että olet ollut yliopistossa, mutta et ainakaan opiskelemassa. Siivoojana/talonmiehenä korkeintaan.

      • huono koulutus?
        Pjelle Pjuuttin kirjoitti:

        Hyvin mahdollista että olet ollut yliopistossa, mutta et ainakaan opiskelemassa. Siivoojana/talonmiehenä korkeintaan.

        Voi olla niin. Tai ehkä venäläinen yliopistokoulutus on umpisurkeaa.

    • Kolehmainen

      Mistä muuten johtuu, että venäläinen propaganda on niin heikkoa, suorastaan ala-arvoista? Luulisi, että suurvallasta löytyisi taitavia propagandisteja ja etenkin niitä luulisi olevan rahalla ostettavissa, koska itsensämyyjiä myyjiä aina riittää.

      Veikkaan, että kyse on valehtelemisesta. Venäläinen, joka on tottunut siihen, että hänen ympäristönsä tuottaa muunneltua totuutta, ei kuitenkaan miellä sitä valehtelemiseksi. Poliittinen retoriikka, joka voi tuottaa surrealistisia todellisuuden ja historiantulkintoja, mielletään kuintenkin oikeutetuksi, hyvän asian ajamiseksi. Siitä voi seurata, että kaikki se mikä on valhetta meidän näkökulmasta, ei ole sitä venäläisen näkökulmasta, vaikka tietävätkin sen totuuden väärentämikseksi. Venäläinen tunnistaa luonnostaa propagandan.

      Voisi ajatella vähän sarkastistisesti, että venäläiset ovat maailman rehellisin kansa, koska he ovat niin huonoja valehtelemisessa. Kaikki on jotenkin läpinäkyvää ja helposti propagandaksi tuniistettavissa, vielä helpommin valheeksi havaittavaa. Kukaan ei edes tunnu välittävän siitä, että kaikki tunnistavat valheen. Se on kuitenkin oikealla asialla ja se maan tapa jo vuosisatojen takaa.

      Siinä mielessä nämä meidän omat "separatistit" ovat kyllä suoranainen vitsi. Suomalainen ei tajua sitä, minkä tietää luonnostaan, vaan yrittää tehdä siitä totuuden. Lopputuksena on kyllä säälittävä ja surkuhupaisa ja sille todennäköisesti nauraa myös venäläiset. Hyvä esimerkki on mm dosentti Bäckman.

      • fueller

        Kaikki natokiimassa!Pave Vayrynen ja johan Backman ainoita joilla leikkaa!!Suomi uppoaa EU-ja nato suohon ja hienoa!

      • Minä vaan kysyn
        fueller kirjoitti:

        Kaikki natokiimassa!Pave Vayrynen ja johan Backman ainoita joilla leikkaa!!Suomi uppoaa EU-ja nato suohon ja hienoa!

        Eikö näppiksestäsi löydy ääkkösiä? Mistä maasta kirjoittelet?

      • Surmanenkeli
        Minä vaan kysyn kirjoitti:

        Eikö näppiksestäsi löydy ääkkösiä? Mistä maasta kirjoittelet?

        Ei ole tiltulla ääkkösiä. Ei kohta kunnon ruokaakaan, vain ylivuotista hapankaalia ja lantusta tehtyä kvas-rapakaljaa. Maito ja voi loppuvat: fermereiden karja karkaa, kun Putin takavarikoi kaiken piikkilangan gulag-keskitysleirien aitoihin.

      • onhan sinulla
        Surmanenkeli kirjoitti:

        Ei ole tiltulla ääkkösiä. Ei kohta kunnon ruokaakaan, vain ylivuotista hapankaalia ja lantusta tehtyä kvas-rapakaljaa. Maito ja voi loppuvat: fermereiden karja karkaa, kun Putin takavarikoi kaiken piikkilangan gulag-keskitysleirien aitoihin.

        Työkkärin ja sossun pitkä jono. Mustanperseen kiimasi sulaa talven tuiskuissa värjötellessä, retku!

      • Vaihtelevaa laatua

        Kyllä venäläiset osaavat tehdä taitavaakin propagandaa, mutta yleisesti ottaen laatu on vaihtelevaa. Näille suomenkielisille keskustelupalstoille kirjoittavien nettitiltujen propaganda on surkeaa kuraa. Ovat samaa tasoa kuin sotien aikaiset radiotiltut.

      • Putinlandia
        onhan sinulla kirjoitti:

        Työkkärin ja sossun pitkä jono. Mustanperseen kiimasi sulaa talven tuiskuissa värjötellessä, retku!

        Ei siinä enää pakotteita tarvita, kun oligarkkiremmi puheenjohtajansa Putinin johdolla kuppaa kansaa. Melkein puolet venäläisistä elää nyt jo köyhyydessä tai toimeentulon rajalla. Luonnonvaroista saatavat voitot valuvat takamailta Moskovan rikkaalle eliitille. Venäjän omat herrat tappavat kansaansa nälkään ihan ilman EU:n apuakin.

        Putinin kätyrilauman sopisi mennä Venäjän maaseudulle katsomaan niitä kärrypolkuja, joita tieksi kutsutaan. Ja mummot kituuttavat vanhoissa kuppaisissa tölleissään. Onneksi saavat kaalimaaltaan sapuskaa ja sukulaiset auttavat, kun harvoilla eläkekopeekoilla ei saa risuakaan. Putinlandia, ihanuuksien ihmemaa.

      • tää puree
        Vaihtelevaa laatua kirjoitti:

        Kyllä venäläiset osaavat tehdä taitavaakin propagandaa, mutta yleisesti ottaen laatu on vaihtelevaa. Näille suomenkielisille keskustelupalstoille kirjoittavien nettitiltujen propaganda on surkeaa kuraa. Ovat samaa tasoa kuin sotien aikaiset radiotiltut.

        Obamankoirien satuilu.. Joku pöljä Suomessakin kääntynyt natokiimaseksi, vaikka talous jo sakkaa sen takia..

      • mustanperseen
        Putinlandia kirjoitti:

        Ei siinä enää pakotteita tarvita, kun oligarkkiremmi puheenjohtajansa Putinin johdolla kuppaa kansaa. Melkein puolet venäläisistä elää nyt jo köyhyydessä tai toimeentulon rajalla. Luonnonvaroista saatavat voitot valuvat takamailta Moskovan rikkaalle eliitille. Venäjän omat herrat tappavat kansaansa nälkään ihan ilman EU:n apuakin.

        Putinin kätyrilauman sopisi mennä Venäjän maaseudulle katsomaan niitä kärrypolkuja, joita tieksi kutsutaan. Ja mummot kituuttavat vanhoissa kuppaisissa tölleissään. Onneksi saavat kaalimaaltaan sapuskaa ja sukulaiset auttavat, kun harvoilla eläkekopeekoilla ei saa risuakaan. Putinlandia, ihanuuksien ihmemaa.

        Nuolijat ajaa Suomea jo konkkaan!

      • Putin nuolijat
        mustanperseen kirjoitti:

        Nuolijat ajaa Suomea jo konkkaan!

        Puolet venäläisistä elää kurjuudessa jo ilman EU:n pakotteitakin. Putin oligarkkeineen kusee Venäjän köyhiä silmään. Tosin Venäjän kansa on jo niin kurjuuteen ja herroihinsa tottunut, että se vain kiristää vyötään ja sanoo: da da. Kyllä Venäjäkiimavajakin kelpaa lipoa Putinin peppureikää.

      • kiitti ketusti
        tää puree kirjoitti:

        Obamankoirien satuilu.. Joku pöljä Suomessakin kääntynyt natokiimaseksi, vaikka talous jo sakkaa sen takia..

        Juuri sinun kaltaisesi umpisurkeat propagandapellet onnistuvat käännyttämään suomalaisia Naton puolelle.

      • voi itku
        kiitti ketusti kirjoitti:

        Juuri sinun kaltaisesi umpisurkeat propagandapellet onnistuvat käännyttämään suomalaisia Naton puolelle.

        Mikä lahopää.. koko sukusi?

      • Venäjäkiimaa
        voi itku kirjoitti:

        Mikä lahopää.. koko sukusi?

        Haittaako Venäjäkiima elämääsi? Kylmä suihku antaa nopean helpotuksen tukalaan oloosi. Retkelle kannattaa ottaa mukaan jääpalapussi, joka on helppo sujauttaa pikkuhousuihisi Venäjäkiiman iskiessä.

        Oireiden jatkuessa pitkään, ota yhteys lääkäriin.

    • Pam !

      Näiden :

      "voi itku 21.8.2014 17:13
      Mikä lahopää.. koko sukusi?"

      ...kommenttien tarkoitus on kiusata puun takaa.

    • räksät ja kurjet

      Kuinkahan paljon tätä "taitavaa propagandaa" mahtaa olla. Määrää on tietysti mahdoton mitata. Mutta esim. Ruotsiin verrattaessa. Olisi mielenkiintoista tietää miten laajaa ja voimakasta tämä nykyinen määrätietoinen taitava valtiopropaganda oikein on. Nämä palstatiltut lienee niinku räkättirastaat kurkiparvessa. Tietysti nidenkin vaikutuksista kansan mielialoihin olis hyvä saada tutkimustietoa.

      • kremlin tiltut

        Huonosti se kremlin tiltujen propaganda tuntuu purevan suomalaisiin, koska nato-kannatus on ollut nousussa.

      • salaliittoteoria
        kremlin tiltut kirjoitti:

        Huonosti se kremlin tiltujen propaganda tuntuu purevan suomalaisiin, koska nato-kannatus on ollut nousussa.

        Entä jos nämä venäjänkiimavajakit onkin oikeasti Naton palkkaamia kätyreitä jotka on pestattu esiintymään seinähulluina vouhkaajina saadakseen aikaan juuri tämän kaltaisen vastareaktion ja Naton kannatuksen nousun? ;-)

      • mite se menee
        salaliittoteoria kirjoitti:

        Entä jos nämä venäjänkiimavajakit onkin oikeasti Naton palkkaamia kätyreitä jotka on pestattu esiintymään seinähulluina vouhkaajina saadakseen aikaan juuri tämän kaltaisen vastareaktion ja Naton kannatuksen nousun? ;-)

        Eikö ne Kremlissä yhtään mieti, että miten se propaganda vaikuttaa esim Suomessa. Nämä meidän tiltut ainakin nostattaa mukavasti Venäjän vastaisia mielialoja. Haluaako ne ehkä kärjistää vastakkainasettelua. Sehän vastaavasti nostaa Venäjällä vastareaktioita, kansallista puolustautumista "vihamielisiä länsimaita" kohtaan.

        Putin haluaa Venäjän suureksi ja siihen tarvitaan ulkoinen uhka.

      • voi venäjä
        mite se menee kirjoitti:

        Kaikkein legendaarisin tapaus on tämä Venäjäkiimavajakki, joka on kuukausitolkulla kierrättänyt muutamaa lausetta, jotka nekin vilisevät kirjoitusvirheitä. Kun sille esittää asiallisen kysymyksen, se luikkii pakoon Putinin hameen alle ja alkaa tuppisuuksi tai aukoo päätään kuin teini-ikäinen räkänokka. Kunnon vastausta se ei pysty antamaan koskaan. En yhtään ihmettele, että Naton kannatus nousee, kun tiltujen taso on tällainen.

    • sxcdrqw

      Kauan kesti, mutta menihän se perille! Meinaan stm Vanhlan kehotus venäläisille: "Tule sinä hakemaan täältä leivälles voita".

      • Naski

        Väinö Linna oli kaukaa viisas kirjailija ennustaessaan tuon.

    • 15+19

      Persujen palstan Kremlin tiltut ovat jo valitettavasti aika pahasti vallanneet. Onneksi täysjärkiset suomalaiset osaavat käyttää päätään ja erottavat propagandan totuudesta.

    • munivatko hyvin

      Oiskohan missään semmosta tyhjillään olevaa kanalaa. Semmosta aivan joutilasta jossa ois vielä häkit ehjät ja lujat. Pitäs olla aika suuret tilat, useampi sata neliöö. Osaksi vois olla vapaan kanan aluetta, mutta kyllä erilliset häkitki olis tarpeen. Vuokrata haluaisin mutta ei kovin kallis, kun harrastuspohjalta olen liikkeellä. Voin ostaakki jos rahat riittää. Aattelin noita tiltuja. Voiskohan kasvatuksessa kokeilla rauhallista musiikkia ja STT:n uutisia.

      Jos kiinnostaa, niin lahjoitukset on tervetulleita.

      • ruokintaohje

        Kannattaa ruokkia niitä kaalilla. Siitä ne tykkää.

      • vältä Jahvettia

      • riskibisnes

        Kyllä ne hyvin "munii", ainakin mitä median perusteella voi päätellä. Markkinoille ei niiden munia kyllä voi tarjota, ovat täysin syömäkelvottomia, suorastaan pilallisia jo heti tuoreina. Aiheuttavat myös vaarallista tartuntatautia. Broilerituotantoa voisit ehkä kokeilla. Tosin minä en kyllä söisi. Kyllä ne on enemmänkin tuollaisia parveilevia "uutisankkoja". Kovapäisiä ja alttiita karkaileen.

    • Tehtaankadulta paiva

      Tulka hakema leipaa.

      • Kuuleha sie

        Tuu sä hakemaan leipäs päälle voita.

        Ja juustoa.

    • Jänniä aikoja

      Galluppien mukaan suomalaisten NATO-kannatus on nousussa. Kremlin tiltut ovat epäonnistuneet työssään täysin ja Venäjän talous on laskusuhdanteessa.
      Suunnitteleeko Putin jo YT-neuvotteluja propagandaosastolle? Alkaakohan huopatossu kohta viuhumaan, kun tiltuja potkitaan pihalle?

    • 20+6

      Ukrainan kriisi on hiukan lientynyt, mutta Putinin trollit ovat edelleenkin keskuudessamme.

    • Pikku vinkki

      Jos jokin "näyttää, haisee ja maistuu Kremlin p:lta", niin sitten se mitä todennäköisimmin myös on sitä itseään.

    • grergthrtrg

      Tämä kirjoitus haluaa lisätä löylyä - vastakkainasettelua. En luota lännen enkä Venäjän mediaan. Taustalla häärii joku läntinen taho, joka haluaa sodan Eurooppaan. Sanotaan, että taustalla olisivat rikkaat juutalaissiionistit. Sota rikastuttaisi joitakin piirejä suunnattomasti.

      Nyt otetaan jo seuraava askel: Nato toimittaa aseita Ukrainalle. Se ei kerro rauhanhaluista. Näin se etenee kohti totaalia sotaa. Tämä tehdään tarkoituksella.

      Kansalaisten ei kannattaisi mennä mukaan tähän kusetukseen. Se voi tietää sitä, että päiväsi ovat kohta luetut - arvaamatta. Joku korjaa hyödyn, kun tavalliset kansalaiset asettuvat toisiaan vastaan. Heittäkää tyhmät johtajanne yli laidan.

    • trolli-armada
    • 14+7

      Putin voisi laittaa trollinsa jo vaihtoon. Jopa vanha Moskovan Tiltu oli parempi propagandisti kuin nykyiset nettitiltut!

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe