Onnela Kajaani

yökiitäjä55

Jepsjeps.. Elikkäs kävin viimeviikolla onnelassa ja sain mielestäni hyvää palvelua erityisesti tanssi puolella. Mitä mieltä olette nykyään paikasta ? miinuksena omasta mielestäni WC tilat olivat epäsiistit ennen sulkemis aikaa. Verrattuna kajaanilaiseen toiseen yökerhoon musiikki oli kyllä monipuolisempaa.

13

728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tottapaturisetkuoma

      Mielestäni Onnela on laadukkaampi paikka, kuin 96 ja muutenkin vanhempien kävijöiden mieleen. 96 taas sitten enemmän 18-22v kävijöiden. Onhan niitä Onnelassakin, mutta mieluummin sitä Onnelaan menee näin vanhempana kävijänä. Musiikki ok,mutta monipuolisempi vain sillä tavalla, että on kolme eri puolta, mutta esim diskopuolella taitaa olla aina samat hitit, että välillä voisi olla jotain vaihtelua, esim vanhempaa musiikkia. Juomavalikoima voisi olla laajempikin ja joku puoli voisi vähän uudistua tai esim. alakertakin voisi olla auki useammin. Karaokepuoli suht turha, koska laulaa voi muissakin paikoissa. Se rokkipuoli oli hyvä aikoinaan.isot wc tilat nyt on missä tahansa paikassa epäsiistit, jos siellä on Kajaanilaisia törkyturpia ryyppäämässä

    • diiiiiiiiiiiiioipio

      Räkälä mikä räkälä joutas sulkea se paikka,hampit siellä käy ei muut.

    • ååååmoja

      Ulkomaalaiset puhuu paskaa tutöistä kovaan ääneen.

    • SekkaPuorsa

      En vuosiin ole käynyt enää. Aikansa kutakin, vaatisi jo täyttä uudistusta. Kusi haisee jo narikassa miesten vessasta, ja muutenkin epäsiistiä.
      Kahva apinat ovella ihan ok asiallisia. Tiskillä tajutonta jonotusta ylihintaisiin juomiin.

      Ja dj soittaa jotain maailmalla suosittuja klubiversioita, älyämättä sitä että ollaan kajaanissa jossa ei trendit jyllää. Naisten toivoessa esim. lattareita saattaa sitten ehkä pari biisiä pyöräyttää ja senjälkeen taas klubijyystö jatkuu. Yleensä ei soita edes niitä kahta.

      Loppuyhteenvetona; turha paikka, vedetään lärvit kotona tallinnan tuliaisista ja soitetaan spotifystä just sitä musaa mitä halutaan kavereiden kanssa.

      • dingedöngefunge

        Ai vieläkö joku käy Onnelassa ? Hyvä paikka oli ennen, mutta nyt ylihinnoitellut itsensä. Se vessojen siisteys oikeasti huvittaa, ensisilmäyshän esimerksiksi vessoista on kuva, että kyse vähän tasokkaammastakin paikasta. Taisi olla liian iso investointi kun piti muka yrittää niin montaa ravintolatilaa saman katon alle. Ja höpö höpö, ihan teinipaikka se on sekin, aivan samanlainen kuin kilpailijansa. Mutta ei kai siinä.


    • Water klosetti

      Juottoloiden vessoihin saisi olla kumivene aamuyöstä.

    • Taso ei riitä

      En oo käynyt enkä käy.

    • Önnelä

      Kajaanin onnela on ylihinnoiteltu paikka jossa ei oo tehty mitään uudistuksia, joku karaokemikki ei vielä uudistuskriteetejä täytä.
      Muut ovimiehet ok paitsi se sairas tirkistelijä imelys joka jo ensimmäisen oksennuksen saa tulemaa eteiseen.
      Vessat epäsiistejä. Lattiat jotka lainehtii lasinsiruja sekä tahmeet et kenkä jää kiinni. Oksennuksen ja hien haju kunnioittavan suuri.
      Mitää erikoista ei paikassa ole muutaku se että on erittäin luotaantyöntävä.

    • Oksentula

      "laatuyökerho" joka on palkannut Pervertikon vahtimikoksi... hienoa!

      Täyspas..ka koko läävä!

    • ekiii

      siellä on kuulemma homo

      • Nastrom

        Olen lopettanut onnelassa käynnit kun porstarit päästävät sisään kaiken maailman tappelupukari kavereitaan.Ja musiikki soi aivan liian lujaa joten heipä hei.


    • vakaa1977

      Voi sieltä löytää ihanaa rakkauttakin ja seksi seuraa. Jos se olisi karmea läävä, niin ei kai siellä kävisi kukaan. Onnela rules;;;;

    • iiiii!

      Taneli paras.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe